Unelmien aika

Blogini täyttää tänään kahdeksan vuotta! Blogia perustaessa halusin vihdoin toteuttaa unelmiani. Joka päivä. Ei joskus tulevaisuudessa, vaan nyt. Halusin elää unelmien aikaa. Blogista tuli työkalu, jonka avulla pääsin kokemaan aiemmin saavuttamattomissa olleita unelmia. Sain kirjallisuuden, teatterin ja yleensäkin kulttuurin takaisin elämääni. Harrastuksen kautta tutustuin myös uusiin ihmisiin. Unelmien kautta elämisestä on tullut minulle elämäntapa. Käytän etenkin instagram tiliäni unelmoinnin apuvälineenä. Blogi ja tili kuuluvat nykyään erottamattomasti yhteen. Vastaan instagram seuraajiltani saamiini kysymyksiin: Mitä positiivisia asioita kirjagram on tuonut sinulle? Entä negatiivisia? Kirjaharrastajien tapaaminen on mukavaa. Tässä muutamia kohokohtia tältä vuodelta: Perustin tänä vuonna instagramiin keskusteluryhmän pääkaupunkiseudun kirjaharrastajille. Olemme järjestäneet joka kuukausi yhteisen tapaamisen. Ihmiset ovat nähneet toisiaan myös muutenkin. Löysin instagramin kautta Sil

Nell on päättänyt ensimmäistä kertaa elämässään olla spontaani ja tilata romanttisen viikonlopun Pariisissa itselleen ja miesystävälleen, mutta päätyykin lomailemaan yksin. Arka ja osaamaton nainen ottaa elämänsä haltuunsa ja yrittää pärjätä omillaan. Nell törmää kahvilassa ja myöhemmin taidenäyttelyssä kirjailijan urasta haaveilevaan ranskalaismieheen ja päätyy istumaan tämän mopedin kyytiin. Öinen Pariisi levittäytyy parin silmien eteen. "Se tyttö ei ole tehnyt eläessään mitään hurjaa." (s.27) Kirjan muut kertomukset ovat lyhyempiä välähdyksiä ihmisten rakkauselämään. "Twiittailua' esittelee jalkapalloilijan, jota syytetään lehtien palstoilla vaimonsa pettämisestä. 'Rakkautta iltapäivällä' kertoo avioparista, joka on juuttunut harmaaseen arkeen. ''Pyy pivossa' sisältää juhlat, joissa nainen kohtaa entisen salarakkaansa. 'Krokotiilinnahkakengät' on tarina naisesta, jonka arkiset kengät vaihtuvat salilla toisen naisen hienompiin, ja mitä s

Eletään 2000-luvun alkua. Paula on viettänyt puoli vuotta New Yorkissa ja palaa takaisin Tukholmaan asuakseen miesystävänsä Johanin luona. Hänen ystäviensä elämä on ehtinyt muuttua sillä välin. Anna on raskaana ja Rakel työskentelee kehitysmaiden asialla. Paulan lähipiiri painostaa häntä asettumaan aloilleen, hankkimaan vakituisen työpaikan, menemään naimisiin ja hankkimaan lapsen. Vaatimukset tuntuvat Paulasta sopimattomilta. "- menestyneistä nuorista ihmisistä kertovat reportaasit eivät vaikuttaneet häneen inspiroivasti niin kuin niiden tarkoitus ilmeisesti oli. Pikemminkin päinvastoin." (s.59) Paula alistuu paineen alla ja hankkii opiskelupaikan. Hän tekee opiskelujen alkuun asti töitä 'Suoraan asiaan' -tv-ohjelmalle, johon hän varaa julkisuuden henkilöitä haastateltaviksi. Paula siirtää syrjään ystävänsä Geronimon tarjouksen työskennellä eteläafrikkalaisessa hotellissa ja ajatuksen romanssin jatkamisesta newyorkilaisen kirjailijan Jason Frostin kanssa. Mielenkiint

Ujuni Ahmed kertoo oman henkilökohtaisen tarinansa vertaistueksi tytöille, jotka kokevat sekä somaliyhteisön että kantasuomalaisen yhteisön itselleen vieraiksi. Hän puhuu vapauden puolesta. Vapaudesta valita oma elämänpolkunsa ilman ulkoista kontrollia. "'Eikö sinua hävetä? Aiheutat häpeää vanhemmillesi, ja meille kaikille.'" (s.11) Tarina alkaa lapsuudesta 1990-luvulla, jolloin Ujuni Ahmed huomasi oman perheen ja kantasuomalaisen perheen eroavaisuudet. Niissä oli eri säännöt ja toimintatavat. Muiden lasten viettäessä viikonloppua Ujuni Ahmed istui koraanikoulussa. Uskonto täytti koko elämän. Tilanne hämmensi tyttöä varsinkin, kun hän sai tietää, että islamin tulkinta oli koulussa erilaista kuin Somaliassa, jossa esimerkiksi on harrastettu tanssia, teatteria ja kauneuskilpailuja. Ujuni Ahmed alkoi kapinoida ja etsiä omaa tapaansa elää elämäänsä. "Miksi meillä tytöillä on aina eri säännöt?" (s.45) "Miksi miehistä puhutaan kuin heillä ei olisi minkäänlais

12-vuotias Herbert asuu majataloa pitävän isoisänsä luona. Eräänä yönä heille majoittuu omituinen muukalainen. Kesä on kuuma ja ampiaisia lentelee joka paikassa. Herbert ottaa tuekseen ystävänsä Sallyn. Apua tarvitaan, kun paikkakuntalaiset sairastuvat yksi toisensa jälkeen kammottavaan sairauteen. "Herbert oli täysin vakuuttunut asiasta: Eldsalassa oli tekeillä jotakin todella inhottavaa." (s.48) Tarina on sopivan jännittävä nuorille lukijoille. Se käsittelee ikääntymistä, mutta myös sairauksia ja sairauden pelkoa tilanteessa, jossa ei tiedetä, miten tauti tarttuu ja miten sen voi parantaa. Mielestäni zombiet eivät ole koskaan olleet kovinkaan kiinnostavia kauhuolentoja, mutta lyhyessä nuortenkirjassa ne menettelevät  "Kyllä minä vielä löydän jonkun, joka voi auttaa minua ja isoisää." (s.41)

Marika Riikosen omakohtainen kirja toimii voimakkaana yksinolon puolustuspuheena. Kyse on ihmisen perustarpeesta. Monilla jopa elinehdosta. Yhden hengen talouksia on vuoden 2022 lopussa ollut 1,3 miljoonaa, ja luku on kasvava. "Yhteiskuntamme ei kuitenkaan ymmärrä vapaaehtoista, haluttua yksinoloa." (s.8) Kirjassa kerrotaan, kuinka yksin olosta ja yksin asumisesta on kirjoitettu ja kuinka siitä on puhuttu. Yksin olemiseen ja asumiseen on liitetty toinen toistaan kummallisempia negatiivisia sanoja ja väitteitä. Toisaalta suomen kielessä ei edes ole kunnollisia sanoja kuvaamaan aihetta. "Väite itsekkyydestä on puhdasta vallankäyttöä ja vaientamista." (s.50) Kirjassa kuvailtu maailma on hämmentävä ja ahdistava. Sukulaisia, jotka eivät kunnioita yksin asuvan aikuisen rajoja. Media, joka luo yksin asuvasta negatiivisen mielikuvan. Työyhteisö, joka syrjii, ja yhteiskunta, joka evää tuet yksin asuvilta. Kirjasta huokuu häpeä, katkeruus ja tunne joukkoon kuulumattomuudesta.

Pyhä Inanna syöksee tulta Enheduannan (n. 2285-2250 eaa.) runoissa. Ensimmäiseltä nimeltä tunnetulta kirjailijalta on säilynyt jälkipolville kolme pitkää runoa, jotka ylistävät rakkauden, hedelmällisyyden ja sodan jumalatarta, jonka ylipapittareksi kirjailija esittäytyy. "Oi Valtiattateni Kuningattareni paljastan mahtiasi kaikissa maissa kuulutan kunniaasi" (s.70) Runot ovat mahtipontisia, voimallisia, sotaisia, koskettavia, ylistäviä, raakoja ja kaikkivoipaisia. Ne kertovat jumalista ja kirjoittajan suhteesta heihin. 4000 vuotta sitten Mesopotamiassa (nykyinen Irakin alue) kirjoitetuissa runoissa on kuvattu myös omakohtaista kokemusmaailmaa elämän vastoinkäymisistä. "minulla ei ole enää pääsyä huoneisiini synkkyys peittää päivän valo muuttuu lyijyiseksi varjot lähenevät peljättävä etelämyrsky verhoaa auringon" (s.80) Suomentaja Minna Ronkainen esittäytyy kirjailijaksi ja ortodoksisen teologian opiskelijaksi. Hän on kääntänyt tekstin yhdysvaltalaisen yliopisto-opett

Kaarle XI:n itsevaltiuden aikaisessa Ruotsin valtakunnassa menehtyi vuosien 1695 ja 1696 aikana nälkään 25-30 prosenttia suomalaisista. Tutkimuksen mukaan hätätilanteeseen jouduttiin monien eri syiden vuoksi. Ensinnäkin sää oli kylmimmillään 1600-luvulla, mikä esti maanviljelyn, jonka kehittämiseen ei osoitettu ollenkaan resursseja. Hätäviljan tuonti oli mahdotonta pimeyden, myrskysäiden, teiden puuttumisen ja meren jäätymisen vuoksi. Riskejä otettiin, mikä johti haaksirikkoihin, viljan menetykseen ja märän viljan syömisestä aiheutuneisiin sairauksiin. Hätäviljaa ei oikeastaan edes ollut, sillä Baltia ja Viro kärsivät myös nälänhädästä. Ihmisten ruokavalio perustui leipään eikä mahdollisesti myynnissä ollutta viljaa ollut kaikilla varaa ostaa. Säätyläiset eivät saaneet ostaa talonpojille suunnattua kruunun viljaa, vaan heidän piti hankkia viljaa kauppasuhteiden avulla. Ihmiset söivät hätäruokaa kuten pettua, suovehkaa, sammalta, akanoita ja olkia. Ilmaston muuttuessa Portugalista ja Ra

1800-luvun New Yorkissa Nellie Bly valmistautuu näyttelemään 'hullua'. Hän haluaa soluttautua 'mielisairaalaan' harjoittaakseen tutkivaa journalismia, mikä on ainoa keino selvittää, kuinka mielenterveyttä hoidetaan lukittujen ovien takana. "'Mikä tämä paikka on?' kysyin mieheltä, jonka sormet olivat uppoutuneet käsivarteni lihaan. 'Blackwell Island, mielisairaiden paikka, josta et tule koskaan pääsemään pois.'" (s.62) Kirja on oivallinen kurkistus 1800-luvun amerikkalaiseen maailmaan ja journalismiin. Köyhyys, huumeet, prostituutio, rikollisuus ja psyykkiset sairaudet on niputettu yhteen. Ajalle tyypilliseen tapaan sairaita ihmisiä on hoidettu saarilla, kaukana muista ihmisistä. Niinpä 'mielisairaalat' ovat herättäneet eloon kauhutarinoita. "Kuinka paljon helpompaa olisi kävellä hirsipuuhun kuin tähän kauhujen hautaan!" (s.64) Ihmiset eivät vielä tänäkään päivänä tiedä paljoakaan aivoista. Psyykkiset sairaudet ovat sekä kiehto

Helsingin historiaan voi tutustua kummitustarinoiden kautta. Olen aikoinaan käynyt Helsingin kaupunginmuseon kummituskävelyllä. Reitti alkoi Ruiskumestarin talolta ja päättyi kaupunginmuseon ullakolle, jossa kuului yllättäin outoja ääniä, niin että opaskin lakkasi puhumasta. Ilmeisesti ilmavirta tarttui rakenteisiin, mutta oli se silti jännittävää. Voin suositella kummituskävelyä, jos niitä jossain enää järjestetään. Sen aikana tulee tutustuttua rakennuksiin ja saa samalla hieman jännitystä tarinoiden muodossa. Kirjan avulla voi kävellä myös omatoimisesti. "Ne kertovat paikan menneisyydestä, ovat todisteita siitä, mitä paikalla on joskus aiemmin tapahtunut ja millaisia tunteita henkilöt ovat siellä kokeneet." (s.37) Suomalaiseen kansanperinteeseen on kuulunut edesmenneiden kanssa kommunikointi muun muassa uhrilahjoin. Kalmanväkeä, jota on saanut esimerkiksi hautausmaan mullasta, käytettiin taikoihin. Kristillinen kirkko on tuonut omat tapansa ja rituaalinsa muun muassa liitty