Blogia perustaessa halusin vihdoin toteuttaa unelmiani. Joka päivä. Ei joskus tulevaisuudessa, vaan nyt. Halusin elää unelmien aikaa. Blogista tuli työkalu, jonka avulla pääsin kokemaan aiemmin saavuttamattomissa olleita unelmia. Sain kirjallisuuden, teatterin ja yleensäkin kulttuurin takaisin elämääni. Harrastuksen kautta tutustuin myös uusiin ihmisiin.
keskiviikko 30. elokuuta 2023
Blogi täyttää 8 vuotta!
Blogia perustaessa halusin vihdoin toteuttaa unelmiani. Joka päivä. Ei joskus tulevaisuudessa, vaan nyt. Halusin elää unelmien aikaa. Blogista tuli työkalu, jonka avulla pääsin kokemaan aiemmin saavuttamattomissa olleita unelmia. Sain kirjallisuuden, teatterin ja yleensäkin kulttuurin takaisin elämääni. Harrastuksen kautta tutustuin myös uusiin ihmisiin.
maanantai 28. elokuuta 2023
Jojo Moyes: Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia
Nell on päättänyt ensimmäistä kertaa elämässään olla spontaani ja tilata romanttisen viikonlopun Pariisissa itselleen ja miesystävälleen, mutta päätyykin lomailemaan yksin. Arka ja osaamaton nainen ottaa elämänsä haltuunsa ja yrittää pärjätä omillaan. Nell törmää kahvilassa ja myöhemmin taidenäyttelyssä kirjailijan urasta haaveilevaan ranskalaismieheen ja päätyy istumaan tämän mopedin kyytiin. Öinen Pariisi levittäytyy parin silmien eteen.
"Se tyttö ei ole tehnyt eläessään mitään hurjaa." (s.27)
Kirjan muut kertomukset ovat lyhyempiä välähdyksiä ihmisten rakkauselämään. "Twiittailua' esittelee jalkapalloilijan, jota syytetään lehtien palstoilla vaimonsa pettämisestä. 'Rakkautta iltapäivällä' kertoo avioparista, joka on juuttunut harmaaseen arkeen. ''Pyy pivossa' sisältää juhlat, joissa nainen kohtaa entisen salarakkaansa. 'Krokotiilinnahkakengät' on tarina naisesta, jonka arkiset kengät vaihtuvat salilla toisen naisen hienompiin, ja mitä sitten tapahtuikaan, kun hän laittaa ne jalkaansa. 'Ryöstö' kertoo naisesta, joka kohtaa silmästä silmään koruliikkeen aseistetut ryöstäjät - etenkin yhden heistä. 'Kuherruskuukausi Pariisissa' kulkee kahden vastanaineen pariskunnan mukana vuosissa 1912 ja 2002. He molemmat kokevat tahoillaan ensimmäiset avioliiton haasteensa, mitkä liittyvät miesten uraan. 'Vanha takki' kertoo naisesta, joka haaveilee uudesta takista rikkinäisen tilalle, mutta hänen perheensä on liian varaton. 'Kolmetoista päivää John C:n kanssa' on tarina naisesta, joka löytää polun varrelta puhelimen, johon kilahtaa kuumia viestejä mystiseltä Johnilta. Hän vilkaisee aviomiestään, joka välittää tätä nykyä vain jalkapallon katsomisesta televisiosta, ja omaa nuhjuuntunutta olemustaan peilistä ja tekee päätöksensä. 'Margot' kertoo kahden naisen kohtaamisesta lentokentällä. 'Jouluostoksilla' on tarina naisesta, joka ei osaa tehdä mitään oikein anoppinsa mielestä. Kunpa pääsisi mieluummin Barcelonaan ystävän luokse.
"Herra Warburton on selvästi heikkona häneen. Antaa hänelle vaniljakreemikeksejä kun luulee, ettei kukaan huomaa." (s.173)
Kirjan tarinoista ei huumoria puutu. Välillä ihan hillitöntä menoa. Toki myös vakaviakin aiheita ja suorastaan surullisia, mutta aika lailla niin sanottuja hyvän mielen tarinoita. Niitä sopii lukea sisällä yksin kesäsateen ropistessa ikkunalautaa vasten tai ulkona auringon paisteessa mocktailia siemaillen. Tarinoita itsensä uudelleen löytävistä ja ihmissuhteista uutta oppivista naisista. Kirjan täydeltä kesäviihdettä.
Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja -lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.
sunnuntai 27. elokuuta 2023
Kajsa Ingemarsson: Matkalaukkumorsian
Eletään 2000-luvun alkua. Paula on viettänyt puoli vuotta New Yorkissa ja palaa takaisin Tukholmaan asuakseen miesystävänsä Johanin luona. Hänen ystäviensä elämä on ehtinyt muuttua sillä välin. Anna on raskaana ja Rakel työskentelee kehitysmaiden asialla. Paulan lähipiiri painostaa häntä asettumaan aloilleen, hankkimaan vakituisen työpaikan, menemään naimisiin ja hankkimaan lapsen. Vaatimukset tuntuvat Paulasta sopimattomilta.
"- menestyneistä nuorista ihmisistä kertovat reportaasit eivät vaikuttaneet häneen inspiroivasti niin kuin niiden tarkoitus ilmeisesti oli. Pikemminkin päinvastoin." (s.59)
Paula alistuu paineen alla ja hankkii opiskelupaikan. Hän tekee opiskelujen alkuun asti töitä 'Suoraan asiaan' -tv-ohjelmalle, johon hän varaa julkisuuden henkilöitä haastateltaviksi. Paula siirtää syrjään ystävänsä Geronimon tarjouksen työskennellä eteläafrikkalaisessa hotellissa ja ajatuksen romanssin jatkamisesta newyorkilaisen kirjailijan Jason Frostin kanssa. Mielenkiintoisilla ihmisillä on kuitenkin taipumusta ilmestyä Paulan elämään. Tv-ohjelmaan haastateltu Ralf Brygge haluaa Paulasta uuden elokuvansa tähden. Mitä Paulan pitäisi tehdä? Lähipiiri vaatii häntä tukahduttamaan itsensä ja alistumaan heidän ajatukseensa oikeanlaisesta elämästä.
"Vain itseni takia, hän ajatteli kuin selventääkseen omia ajatuksiaan. Ei kenenkään muun." (s.300)
Kirjassa käsitellään aikuisen ihmisen määritelmää ja hyväksytyksi tulemista. Paula kokee, että opiskelu, vakituinen työpaikka, avioliitto, raskaus ja omaisuuden kartuttaminen eivät ole hänen haaveensa. Hänen lähipiirissään on ihmisiä, jotka yrittävät painostaa häntä muuttumaan joksikin, mitä hän ei ole. He eivät ymmärrä, että aikuista ihmistä ei voi muuttaa. Hänen on annettava elää omaa elämäänsä ja tehdä omat päätöksensä. Mielestäni se, että Paula saa elokuvaroolin, on erittäin osuva esimerkki siitä, että aikuisen ihmisen on voitava halutessaan elää vain itseään varten. Raskaana oleva Anna, joka on ammatiltaan näyttelijä, joutuu puolestaan hylkäämään unelmansa tähteydestä lapsenkasvatuksen vuoksi. Paulan ei tarvitse tehdä kompromisseja. Hän on oman elämänsä päätähti. Mielestäni on ihanaa vaihtelua lukea niin sanottu hömppäkirja, jossa päähenkilö tekee mitä haluaa.
Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja -lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.
lauantai 26. elokuuta 2023
Ujuni Ahmed; Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin
keskiviikko 23. elokuuta 2023
Kristina Ohlsson: Zombikuume
12-vuotias Herbert asuu majataloa pitävän isoisänsä luona. Eräänä yönä heille majoittuu omituinen muukalainen. Kesä on kuuma ja ampiaisia lentelee joka paikassa. Herbert ottaa tuekseen ystävänsä Sallyn. Apua tarvitaan, kun paikkakuntalaiset sairastuvat yksi toisensa jälkeen kammottavaan sairauteen.
"Herbert oli täysin vakuuttunut asiasta: Eldsalassa oli tekeillä jotakin todella inhottavaa." (s.48)
Tarina on sopivan jännittävä nuorille lukijoille. Se käsittelee ikääntymistä, mutta myös sairauksia ja sairauden pelkoa tilanteessa, jossa ei tiedetä, miten tauti tarttuu ja miten sen voi parantaa. Mielestäni zombiet eivät ole koskaan olleet kovinkaan kiinnostavia kauhuolentoja, mutta lyhyessä nuortenkirjassa ne menettelevät
"Kyllä minä vielä löydän jonkun, joka voi auttaa minua ja isoisää." (s.41)
sunnuntai 20. elokuuta 2023
Marika Riikonen: Yksin, kiitos
Marika Riikosen omakohtainen kirja toimii voimakkaana yksinolon puolustuspuheena. Kyse on ihmisen perustarpeesta. Monilla jopa elinehdosta. Yhden hengen talouksia on vuoden 2022 lopussa ollut 1,3 miljoonaa, ja luku on kasvava.
"Yhteiskuntamme ei kuitenkaan ymmärrä vapaaehtoista, haluttua yksinoloa." (s.8)
Kirjassa kerrotaan, kuinka yksin olosta ja yksin asumisesta on kirjoitettu ja kuinka siitä on puhuttu. Yksin olemiseen ja asumiseen on liitetty toinen toistaan kummallisempia negatiivisia sanoja ja väitteitä. Toisaalta suomen kielessä ei edes ole kunnollisia sanoja kuvaamaan aihetta.
"Väite itsekkyydestä on puhdasta vallankäyttöä ja vaientamista." (s.50)
Kirjassa kuvailtu maailma on hämmentävä ja ahdistava. Sukulaisia, jotka eivät kunnioita yksin asuvan aikuisen rajoja. Media, joka luo yksin asuvasta negatiivisen mielikuvan. Työyhteisö, joka syrjii, ja yhteiskunta, joka evää tuet yksin asuvilta. Kirjasta huokuu häpeä, katkeruus ja tunne joukkoon kuulumattomuudesta. Tunne, että ei ole tullut kuulluksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.
"Toisinajattelua on vuosisatojen varrella koetettu estää kaikin keinoin." (s.69)
Koen, että tärkeintä yksinasuvana on osata pitää kiinni omista rajoistaan ja oikeuksistaan. Minulla on lupa olla oma itseni ja siten myös esimerkki lapsille ja nuorille itsellisestä ihmisestä. Minä teen oman elämäni valinnat. Minä elän elämääni.
"- ei pidä aliarvioida tarvetta löytää esikuvia, jotka tukevat, inspiroivat ja syventävät omia valintoja. Tarvetta ei välttämättä edes tiedosta." (s.79)
perjantai 18. elokuuta 2023
Enheduanna: Suurisydäminen valtiatar
keskiviikko 9. elokuuta 2023
Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska
Kaarle XI:n itsevaltiuden aikaisessa Ruotsin valtakunnassa menehtyi vuosien 1695 ja 1696 aikana nälkään 25-30 prosenttia suomalaisista. Tutkimuksen mukaan hätätilanteeseen jouduttiin monien eri syiden vuoksi. Ensinnäkin sää oli kylmimmillään 1600-luvulla, mikä esti maanviljelyn, jonka kehittämiseen ei osoitettu ollenkaan resursseja. Hätäviljan tuonti oli mahdotonta pimeyden, myrskysäiden, teiden puuttumisen ja meren jäätymisen vuoksi. Riskejä otettiin, mikä johti haaksirikkoihin, viljan menetykseen ja märän viljan syömisestä aiheutuneisiin sairauksiin. Hätäviljaa ei oikeastaan edes ollut, sillä Baltia ja Viro kärsivät myös nälänhädästä. Ihmisten ruokavalio perustui leipään eikä mahdollisesti myynnissä ollutta viljaa ollut kaikilla varaa ostaa. Säätyläiset eivät saaneet ostaa talonpojille suunnattua kruunun viljaa, vaan heidän piti hankkia viljaa kauppasuhteiden avulla. Ihmiset söivät hätäruokaa kuten pettua, suovehkaa, sammalta, akanoita ja olkia. Ilmaston muuttuessa Portugalista ja Ranskasta sai heikosti suolaa, joten sen avulla ei voinut säilöä ruokaa. Kylmyyden vuoksi riistaa, kalaa ja marjoja oli vähän. Sitä paitsi talonpojat, joiden täytyi maksaa verot maataloudella, eivät voineet yhtäkkiä muuttua metsästäjä-keräilijöiksi.
"Nälänhädästä tuli raamatulliset mittasuhteet saanut murhenäytelmä -" (s.233)
Itsevaltiuteen perustuva järjestelmä on suunniteltu toimimaan säntillisesti ja vakaissa olosuhteissa. Ihmiset elävät silloin maailmassa, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tarkkaan määrätyt tehtävänsä. Ruotu- ja määräjakoislaitos ei toiminut kriisitilanteissa. Virkamiehet eivät uskaltaneet toimia oma-aloitteisesti, ja kruunu ei halunnut hellittää säädöksistään. Hidas tiedonkulku ja ajalle tyypillinen asioiden liioittelu estivät avun saamisen ainakaan ajoissa. Nälkää näkevät ja työhön kykenemättömät ihmiset joutuivat hylkäämään talonsa. Kylät autioituivat ja pellot jäivät hoitamatta. Irtolaisuus oli lainvastaista, mutta käytännössä kerjäläisiin suhtauduttiin sallivasti ja heille tarjottiin ruokaa ja yösija. Talouspolitiikka perustui talonpoikien paikallaan pysymiseen. Heitä ei kuitenkaan voitu tunnistaa henkilölisyyspapereiden puuttumisen vuoksi. Kirkon tehtävänä oli pitää kirjaa ihmisistä, mutta taloista lähdettyään ihmiset saattoivat muuttaa identiteettiään ja kulkea Venäjälle asti. Kruunu menetti näin ollen verotulonsa, joilla sotaan valmistautuva valtio ylläpitäisi armeijaa. Tiloista riippuvaiset upseerit, sotilaat ja virkamiehet joutuivat kriisiin.
"On selvää, että kruunu katsoi raamatulliseksi velvollisuudekseen pitää huolta kansansa heikoimmista jäsenistä. Tapa, jolla se tehtiin, oli perin epälooginen." (s.99)
Suuren nälänhädän aikaisessa maailmassa oli uskonsotia, noitavainoja, tieteen kehitystä ja barokin raskasmielisyyttä. Mielen sairauksista puhutuin oli melankolia. Vaeltamaan lähteneet köyhät, nälkää näkevät ja sairaat ihmiset levittivät kulkutauteja. Ruotsissa harjoitettiin luterilaista puhdasoppisuutta. Suureen nälänhätään liitettiinkin huonoja ennusmerkkejä. Jumalan katsottiin rangaisseen syntisiä. Ruotsi osoittautui kaikesta huolimatta vahvaksi valtioksi, jonka rakenteet pitivät. Yhteiskuntarauha järkkyi vain Karjalassa, jossa talonpojat kapinoivat ja tekivät ryöstöretkiä hoveihin. Yksittäisiä murhia ilmeni. Oikeuslaitos tuomitsi lainrikkojat. Kansa maksoi veronsa ja huolehti ruotuväen palkoista. Valtio oli joka tapauksessa voimavaroihinsa nähden liian suuri.
"Niin Runebergin kuin modernin mediankin harrastama nälän uhrien säälivä romantisointi häivyttää taakseen nälänhädän rumuuden ja sen, miten julmiksi, itsekeskeisiksi ja piittaamattomiksi nälän uhrit itse muuttuvat." (s.117)
Kaarle XI muistetaan etenkin nationalistisessa historiankirjoituksessa reduktion toteuttajana ja talonpojan pelastajana. Hän keskittyi metsästämiseen ja sotajoukkoihin. Hänellä oli vaimo Ulrika Eleonoora ja seitsemän lasta, joista neljä kuoli pienenä. Ajat alkoivat muuttua, kun kuningas kuoli sairauteen ja kun kuninkaanlinna paloi. Kuninkaan poika Kaarle XII kruunasi itsensä 15-vuotiaana itsevaltaiseksi kuninkaaksi. Kaarle XI:n toiminta katkeroitti aristokratian. Kuninkaan kuoltua holhoojahallitus syytti nälänhädästä varakkaampia asukkaita, jotka eivät hallituksen mukaan osoittaneet laupeutta köyhiä kohtaan. Rikkailta kerätyt varat jaettiin köyhille jumalanpalveluksen jälkeen. Sadot parantuivat, tilat toipuivat, uusperheet muodostuivat ja syntyvyys nousi. Vuonna 1701 suomalaiseen virsikirjaan otettu suvivirsi raikasi kirkoissa.
"- itsevaltias oli vastuussa vain Jumalalle." (s.212)
Suuri Pohjan sota alkoi talvella 1700, kun Tanska, Puola, Saksi ja Venäjä aloittivat sodan Ruotsia vastaan. Suomalaiset kokivat venäläismiehityksen vuosien 1714-1721 aikana, mitä myöhemmin kutsuttiin nimityksellä Isoviha. Ihmiset saivat seurakseen myös ruton.
"- niin ylhäiset kuin alhaisetkin uskoivat Jumalan vihan laskeutuneen valtakunnan ylle." (s.233)
Suomen historian synkimmät ajat on kuvattu seikkaperäisesti Mirkka Lappalaisen kirjassa. Vuosisatojen takaisia tapahtumia on haastavaa yrittää ymmärtää nykyihmisen käsityskyvyllä, mutta yllä kirjoitettu teksti yrittää parhaansa. Hämmentävät ajanjaksot kiehtovat yleensä eniten. Varsinkin kun niihin liitetään nykyaikana tuntemattomia uskomuksia kuten noituus. Kunpa kyseessä olisi kirjasarja, joka seuraisi suomalaisia eri tilanteissa eri aikakausina, sillä niin kiehtovasti Lappalainen kuvaa aikakautta. Ainakin häneltä löytyy lisää 1600-lukua kuvaavia kirjoja, joihin on tartuttava.
perjantai 4. elokuuta 2023
Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
1800-luvun New Yorkissa Nellie Bly valmistautuu näyttelemään 'hullua'. Hän haluaa soluttautua 'mielisairaalaan' harjoittaakseen tutkivaa journalismia, mikä on ainoa keino selvittää, kuinka mielenterveyttä hoidetaan lukittujen ovien takana.
"'Mikä tämä paikka on?' kysyin mieheltä, jonka sormet olivat uppoutuneet käsivarteni lihaan.
'Blackwell Island, mielisairaiden paikka, josta et tule koskaan pääsemään pois.'" (s.62)
Kirja on oivallinen kurkistus 1800-luvun amerikkalaiseen maailmaan ja journalismiin. Köyhyys, huumeet, prostituutio, rikollisuus ja psyykkiset sairaudet on niputettu yhteen. Ajalle tyypilliseen tapaan sairaita ihmisiä on hoidettu saarilla, kaukana muista ihmisistä. Niinpä 'mielisairaalat' ovat herättäneet eloon kauhutarinoita.
"Kuinka paljon helpompaa olisi kävellä hirsipuuhun kuin tähän kauhujen hautaan!" (s.64)
Ihmiset eivät vielä tänäkään päivänä tiedä paljoakaan aivoista. Psyykkiset sairaudet ovat sekä kiehtoneet että pelottaneet ihmisiä, sillä tuntematon on arveluttavaa. Pelko muuttuu pilkanteoksi, uteliaisuus tungetteluksi ja hoivaaminen kovakouraisuudeksi. Hienosti pukeutuneita naisia ja herrasmiehiä kulkee sairaalassa kuin sirkuksessa. Reportterit tutkivat potilaiden vaatteita ja haastattelevat heitä. Psyykkisiin sairauksiin on ilmeisesti suhtauduttu sensaatiohakuisesti. Ketäpä ei pelottaisi jäädä oman päänsä vangiksi.
"Nyt olin varma, että kukaan lääkäri ei osaa sanoa, ovatko ihmiset hulluja vai eivät -" (s.50)
Psyykkisten sairauksien hoito on ollut epäinhimillistä. Tutkiminen on ollut mutuilua ja ennakko-oletuksiin pohjautuvaa. Hoito on toteutettu pilkan ja väkivallan sävyttämänä ja hyväntekeväisyyteen nojaten. Kierrätysvaatteiden käyttöä potilaan omaisuus takavarikoiden. Huonoa ruokaa, kylmyyttä ja likaisuutta. Potilaiden liikuttelua paikasta toiseen kuin karjaa yhteiskävelyistä ruokasaliin. Lukitsemista huoneisiin, joissa on kalterit ikkunoissa. Liikkumisen ja puhumisen kieltämistä. Potilaiden käyttämistä työvoimana varsinaisten työntekijöiden sijasta.
"Mikä - kidutusta lukuun ottamatta - aiheuttaisi hulluutta nopeammin kuin tällainen käsittely?" (s.95)
Nellie Bly todistelee lukijalle jokaisen tilaisuuden tullen olevansa täysin terve kertomalla hymyilevänsä milloin nenäliinansa takana, milloin tyynyyn päin kääntyneenä. Hän korostaa korostamasta päästyään huijaavansa kanssaihmisiään. Nellie Bly toteaa monen muunkin potilaan olleen terve. Naiset, jotka ovat näyttäneet tunteitaan, pettäneet aviomiestään tai menettäneet omaisuutensa, on lähetetty mielisairaalaan. Yhteiskunta on hylännyt heidät.
"- hullun esittämisen rasitus ja mielisairaiden kanssa lukittuna oleminen saattaisi sekoittaa omat aivoni, enkä enää koskaan pääsisi pois." (s.7)
Mitä lääkärit tiesivät psyykkisistä sairauksista? Mihin niiden diagnosointi perustui? Mihin hoito perustui? Oliko potilaiden hoito samankaltaista samoihin aikoihin myös Euroopassa? Mistä väkivalta ja kiusaaminen sairaita kohtaan kumpuaa? Herää kysymys, yritettiinkö potilaita edes parantaa. Nellie Blyn tekstin mukaan 'mielisairaalasta' ei päässyt koskaan pois. Lopussa Bly ottaa kunnian mielisairaalan olojen ja rahoituksen parantamisesta paljastustensa avulla, mutta pitää silti loppuun asti kiinni kauhuelementeistä. Tekstistä jää ilkeä tunne, että kaikki palaa taas ennalleen.