Heidi Herala: Teatteria koko elämä

Heidi Herala kuuluu teatterisukuun. Hänen äitinsä on ollut Marja Korhonen ja isänsä Helge Herala. Oman uran rakentaminen on siitä huolimatta ollut kovan työn takana.

"'En koskaan, en missään tilanteessa väsynyt olemaan näyttämöllä.'" (s.43)

Heidi Herala tarkastelee elämäänsä suhteessa ihmisiin, joita hän on kohdannut etenkin töiden kautta. Teatteri on elämää kantava voima. Samoin perhe. Elämään kuuluu koko tunteiden kirjo. Myös käsittämätön kuolema, jota Heidi Herala on pohtinut paljonkin elämänsä varrella.

"Unissa he ovat välillä kuolleita, välillä elossa." (s.210)

Heidi Herala on kirjassa avoin omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Kirjan sivuilta välittyy pilkahduksia Suomen teatteritaiteen historiasta. Heidi Herala on ollut ensimmäinen teatterikorkeakoulun oppilas. Koulu on aina saanut kritiikkiä sisäänpäinkääntyneisyydestä ja sukulaisten suosimisesta, mutta Herala antaa oman näkemyksensä väitteitä vastaan. Toisaalla hän toteaa vanhempiensa nauttineen elämässään erityiskohtelusta. Jouko Turkka ja kriitikoiden aiheuttamat traumat ovat muovanneet minä-käsitystä. Näyttelijä on laitettu koville.

"Koti oli lämmin, turvallinen tyyssija, kaukana oli kavala maailma." (s.137)

Olen lähivuosina nähnyt Heidi Heralan näyttämöllä 'Pullo Cavaa ja aurinkoa' ja 'Everstinna' -näytelmien yhteydessä. Hänen tyylinsä esiintyä on kokonaisvaltainen ja vaikuttava. Elämäkerta kuvaa jatkuvaa oman persoonallisuuden etsintää ja oman taiteilijuuden löytämistä. Kirjan luettuani tunnen, että näyttelijän tyyli ja ääni, oma tapa toimia, on löytynyt.

"Toivon mukaan intohimo näyttelemiseen ei sammu eikä kyynisyys astu tilalle." (s.239-240)

Franz Kafka: Muodonmuutos ja rangaistussiirtolassa

Kirja sisältää kaksi vaikuttavaa kauhunovellia: 'Muodonmuutos' ja 'Rangaistussiirtolassa'. Ensimmäisessä kauppamatkustaja Gregor Samsa herää sängystään syöpäläiseksi muuttuneena. Olo on voimaton. Ylös ei pääse. Pienet ötökän jalat vispaavat ilmaa. Kova kuori selkäpuolella estää kääntymisen. Vanhemmat ja sisar yrittävät kysellä vointia lukitun oven toisella puolella. Gregorin suusta kuuluu vain eläimellisiä ääniä. Kauhu lamaannuttaa. Novelli herättää ajatuksia luokkaeroista, hyljeksinnästä, ulkopuolisuudesta, työuupumuksesta, masennuksesta, ahdistuksesta ja itsesyytöksistä.

"Mitä minulle on tapahtunut?" (s.7)

Toisessa novellissa matkailija seuraa, kuinka hänelle esitellään vieraan maan väistymässä olevaa teloitusmenetelmää, jota oikeastaan enää vain esittelijänä toimiva upseeri kannattaa. Sotilas pitää huolta tuomitusta, joka ei ymmärrä puhuttua kieltä. Häntä ei ole kuulusteltu, vaan hänet on vain tuotu mielivaltaisesti teloitettavaksi. Novelli on tragikoominen ja elokuvallinen. Sotilaan ja tuomitun välille muodostuu aivan oma koomillinen sivutarinansa. Novelli herättää ajatuksia perinteistä, aatteista, periksiantamattomuudesta, lujasta uskosta omaan totuuteen ja siitä, mitä ihminen on valmis tekemään todistaakseen tekojensa oikeellisuuden. Se kertoo asioiden kyseenalaistamattomuudesta, ajan kulusta, elämän mielettömyydestä, elämäntöistä ja pelosta, että elämä on heitetty hukkaan. Novelli on kaiken kaikkiaan absurdi.

"- Toisenlaisia olivat teloitukset entisinä aikoina!" (s.119)

Novellit ovat kammottavia kuvaukseltaan ja aiheiltaan, mutta kekseliäästi, ajatuksia herättävästi ja vetävästi kirjoitettuja. Tarinankaari on onnistunut ja tyydyttävä. Nerokasta.

Emmi Pesonen: Taikurin tyttäret

Linda ja Magda elävät haastavan lapsuuden. Heidän vanhempansa päätyvät avioeroon, minkä seurauksena sisarukset erotetaan toisistaan asumaan eri koteihin. Linda selviytyy paremmin, sillä hän on vanhempi, mutta Magda elää elämäänsä rankemman kautta. Nykyhetkessä Inna tutustuu lapsuutensa ajan tavaroihin ja pohtii omaa elämäänsä ja muistojensa totuudenmukaisuutta.

"Isoisä oli aina ollut minulle tärkeä, olin ihaillut hänen kykyään johdattaa ihmisiä oman totuutensa äärelle." (s.11)

Lindan ja Magdan isä parantaa ihmisiä työkseen hypnoosin avulla. Hän keskustelee ja käyttäytyy kuin kauhuelokuvien vähäeleinen tohtori. Hän ei ole isän roolissa. Hän on omissa maailmoissaan. Äiti ei ole yhtään sen parempi. Molemmat ovat suoraan sanottuna vinksahtaneita ja pelottavia.

"Olet vaipumassa syvään, levolliseen uneen." (s.52)

Kirjan tarina hämmentää. Takakansitekstin taianomaisuus jää löytymättä. Sen sijaan näkyy vain tuskaa, surua, pelkoa ja kipua. Lindan ja Magdan elämä on ollut turvatonta, manipuloitua ja sairaalloista. Kirjan lukeminen on ahdistava kokemus. Lapsille toivoisi parempaa.

"Kipu on siitä ihmeellinen asia, että se peittää alleen kaiken muun." (s.11)

Anna James: Tilly ja kadonneiden satujen arvoitus

Kirjamatkaaja Tilly Pages osaa matkustaa kirjojen maailmaan. Kyseessä ei ole ihan harmiton hupi, sillä kirjoissa seikkaileminen voi olla vaarallista. Etenkin satukirjat ovat arvaamattomia.

"'Mennään johonkin tosi tylsään satuun, ihan vain vilkaisemaan. Miten olisi Pieni Punahilkka?' Oskar ehdotti.

'Onhan se muuten turvallinen, mitä nyt susi yrittää pistellä koko sakin poskeensa', Tilly sanoi." (s.140)

Tillyä huolestuttaa Salakirjaston uuden kirjastonjohtajan ajatusmaailma, jonka mukaan jokaisen kirjamatkaajan toimia pitäisi tarkkailla ja kirjoissa matkustamista rajoittaa. Tyttö ei luota aikuisten kykyyn ymmärtää ja päättää asioista. Hän haluaa itse selvittää, mitä hän pohjimmiltaan ajattelee sen sijaan, että noudattaisi valmiita ajatusmalleja. Tilly seikkailee kielloista huolimatta saduissa läpi kaaoksen ja toivoo löytävänsä vastauksia.

"'Jos jokin on ollut aina tietyllä tavalla, ei se sitä tarkoita, että niin olisi oikein', Tilly sanoi." (s.71)

Tillyn seikkailut saduissa on ehdottomasti kirjan parasta antia. Haluaisin myös ehdottomasti kohdata Kultakutrin ja kolme karhua. Salakirjaston poliittiset kiemurat ja Lontoon ja Pariisin romantisoidut kuvaukset sen sijaan eivät vakuuttaneet. Lukiessa tuntui siltä kuin kirjailija olisi yrittänyt liikaa tai ottanut mallia jo aiemmin tehdystä.

Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo

Neiti Kymene asuu kukkulan päällä sijaitsevassa talossaan kummituksen, apinoiden ja tiikereiden ympäröimänä. Hän ei pidä ihmisistä. Ei ainakaan lapsista. Eräänä päivänä oven taakse ilmestyy pieni poika, joka kaivaa räkää nenästään. Näky kauhistuttaa neiti Kymeneä. Poika etsii Rohkeuttaan ja pääsee etsimään sitä neidin talosta. Ei aikaakaan, kun ovella seisoo kaksi tyttöä, jotka etsivät poikaa. Neiti Kymene yrittää vaalia järjestystä, mutta huomaa, että hänen toimintansa on valheellista. Taloon kätkettyjen salaisuuksien on paljastuttava, pelon aihetta on katsottava silmästä silmään, virheistä on opittava ja itsensä on hyväksyttävä.

"Ihmiset harvoin kuuntelevat niitä jotka näkevät.

He kuuntelevat paljon mieluummin niitä, jotka ovat isoja ja puhuvat ja pitävät kovaa ääntä." (s.55)

Apinat ovat kertakaikkisen hauskoja. Ne vaihtelevat keskenään hattujaan, joiden avulla neiti Kymene yrittää tunnistaa ne. Muutenkin ne puuhastelevat kaikkea hupaisaa. Neidin talo on mielikuvitusta ruokkiva. Sinne mahtuu lukuisia seikkailuja. Talo on sekä kodikas että luotaantyöntävä. Seinillä riippuvat taulut kummallisine kuvineen, ovi joka ei ole oikea ovi ja aika joka on jämähtänyt loputtomaan yöhön.

"Miksi jotkut aikuiset eivät pidä lapsista?" (s.35)

Tarina herättää niin paljon ajatuksia niin moneen suuntaan. Olo on hämmentyneen mietteliäs. Neiti Kymenen talon sinne tänne poukkoilevissa tapahtumissa on paljon sulateltavaa.

"Että lapset eivät muka olisi täysin todellisia. Hölynpölyä! Totta kai he olivat. Yhtä todellisia kuin kuka tahansa tässä tarinassa." (s.88)

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja Herra Hyde

Tohtori Jekyll on keksinyt juoman, jonka avulla hän erottelee pahat ominaisuutensa omaksi persoonallisuudeksi. Näin on syntynyt herra Hyde, joka on vapaa moraalisen ajattelun taakasta. Tohtori Jekyll on nauttinut vapauden tunteesta, kunnes on huomannut, että ei pääsekään herra Hydestä enää eroon, vaan herra onkin ottanut vallan itselleen.

"Kuolettava kauhu jäytää minua päivin ja öin." (s.94)

Vuonna 1886 ilmestynyt romaani on ehdoton kauhukirjallisuuden klassikko. Tarinassa kuvataan, kuinka ihmisessä vallitsee yhtä aikaa sekä pahoja että hyviä ominaisuuksia ja kuinka ihminen voi kadottaa itsensä. Tohtori Jekyll on addikti, joka vajoaa niin syvälle, että sieltä ei enää nousta ylös. Hän haluaisi ajatella olevansa tilanteen herra. Todellisuudessa hän ei enää hallitse addiktiotaan.

"Sisimpääni kahlehdittu paholainen oli kauan ollut vankina, ja se syöksyi karjuen vapauteen." (s.111)

Kirjassa on vähän yli sata sivua. Tarina on kerrottu lyhyesti ja ytimekkäästi. Se on jännittävä ja mystinen. Se on synkkä, tunnelmallinen ja nokkelasti kirjoitettu. Tarinassa huokuu mennyt aikakausi.

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia

Novellikokoelmassa seikkaillaan verevien miesten matkassa kohti epäedullista loppua. He sinnittelevät järkeensä tukeutuen, vaikka merkit yliluonnollisen läsnäolosta ovat kiistattomat, kuten säässä tapahtuvat yllättävät muutokset ja eläinten niille epätyypillinen käytös. Usein miehet valtaa outo lumous.

"Pelonsekainen järkytys valtasi minut ja tunsin kylmyyden puistattavan ruumistani ja tunkeutuvan lopulta sydämeeni saakka." (s.32)

Tarinat eivät oikeastaan ole nykylukijalle pelottavia. Etenkin, koska niissä on ennalta-arvattavia loppuja. Stoker romantisoi eri ihmisryhmiä kuten aikalaisesti ilmaistuna mustalaiset, intiaanit ja sotaveteraanit. Hänen tarinoissaan näkyy vampyyreja, kummituksia ja murhaajia. Tapahtumapaikkoina ovat ainakin hautausmaa, hylätty kartano ja slummi. Kristinusko on usein läsnä. Miehet saavat voimaa etenkin rakastettuaan ajattelemalla. Naisten roolina on pyörtyillä ja tuntea heikotusta.

"'Kerrohan minulle Johann, mikä yö tänään oikein on?'

Hän teki ristinmerkin ja vastasi lakonisesti: 'Valpurinyö.'" (s.25)

Tarinoissa nautittavinta on vanhanaikaisuus. Mennyt aika ja tapa kirjoittaa jännittäviä tarinoita hiipii iholle. Tarinoissa tavallaan paha saa palkkansa. Miehet ovat aivan liian itsevarmoja ja kovapäisiä muuttaakseen toimintaansa tai ajattelutapojaan. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Kreetta Onkeli; Jussi Kaakinen: Ahmattien yö

Kake, Liisa ja Tapsa matkustavat goottimummonsa kanssa maalle. Mummo on pakannut mukaan satokauden herkkuja. Pahaksi onneksi auto hyytyy matkan varrelle, joten joukon on hajaannuttava etsimään neuvoa.

"Moista juttua kukaan ei uskoisi, ellei itse olisi saanut osallistua yhden kekriyön seikkailuihin." (s.59)

Kekriyönä tapahtuu paljon hauskoja, mutta myös kummallisia asioita. Elävän ja kuolleen maailman välinen raja on häilyvä. Kekripukki vaeltaa nälkäisenä ja päätään etsien. Ihmiset suorittavat rituaaleja siivotakseen vanhan vuoden pölyt nurkista ja toivottaakseen onnea tulevalle vuodelle. He laittavat herkullista ruokaa ja leikkivät leikkejä.

"Ruokapöydässä istuivat Kekripukki, lihava isä ja arka täti mustin, tyhjin silmäaukoin. Tapsa nielaisi. Vieraat haisivat kellarille." (s.35)

Mielestäni on hauskaa lukea tarinaa kekriyöstä, sillä en ole itse sitä koskaan viettänyt. Perinteet ovat toki siirtyneet jollain tavalla jouluun ja uuteen vuoteen. Alkuperäinen joulupukki ei ollut mikään punanuttu.