Unelmien aika

Celie elää maailmansotien välisenä aikana Georgian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Häntä ympäröivä yhteiskunta on rasistinen. Hänen perheensä ei ole sen parempi, sillä häntä käytetään hyväksi. Celie haluaa suojella sisartaan Nettietä, joka lähteekin lähetyssaarnaajaksi Afrikkaan. Celie kertoo elämästään Jumalalle kirjoittamiensa kirjeiden muodossa. Hän kasvaa, oppii ja kehittyy. Hän etsii ja löytää itsensä. Hän huomaa, että elämä on sekoitus sekä hyvää että pahaa ja että Jumalalla ei ole sukupuolta. "Se nauro. Mikä sinä luulet olevas? se sano. Et sinä voi ketään kirota. Katto itteäs. Sinä olet musta, olet ruma ja olet nainen. Helkkari, sinä et ole yhtään mitään." (s.228) Celie on vahva, mutkaton, toimelias ja suoraselkäinen. Hän ottaa elämän vastaan sellaisenaan. Hän on selviytyjä. Celien asenne saa tarinan tuntumaan elämänmyönteiseltä ja lämpimältä, vaikka kamalia asioita tapahtuu. Mukaan mahtuu myös rakkautta, kun Celie tapaa Shug Averyn, joka näyttää, että elämä voi olla myös

Dublinilainen Ava opettaa Hongkongissa englantia. Palkka on huonohko eikä vessaankaan pääse. Työpäivän jälkeen saa vältellä vuoroin kämppäkavereita ja vuoroin torakoita. Ava tapaa brittiläisen investointipankkiiri Julianin, jonka kotiin hän pian muuttaa. Mies antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole parisuhde, vaikka kaikin puolin tilanne siltä näyttääkin. Julian matkustaa Lontooseen, jolloin Ava tapaa paikallisen juristin, Edithin, johon hän rakastuu. Monimutkainen suhdekuvio on syntynyt. "Tuntui kuin olisin ollut lintu, jota hän piti sulkakynien takia." (285) Nautin kirjan lukemisesta alusta loppuun, vaikka se sisältää ennalta-arvattavuutta ja ärsyyntymisvaaran. Pääosassa on Avan yritys löytää itsensä ja tarkoituksen elämälleen. Hänen tapansa ajatella ja toimia on yhtä aikaa sekä laskelmoiva että kajahtanut. Hän on ylikorostuneen tietoinen itsestään ja muodostaa jatkuvasti käsitystä ympäristöstään ja itsestään suhteessa muihin ihmisiin. Avan minäkuva ei ole kummoinen. Hän on ep

Transmies Alex on kadonnut. Miesystävä Anssin luokse saapuvat vieraiksi hänen äitinsä Kerttu ja Alexin vanhemmat Marjut ja Petri. Poliisit työskentelevät löytääkseen Alexin. Kerttu ja Marjut kiistelevät, onko etsinnän kohteena Anu vai Alex. Marjut ei nimittäin hyväksy lapsensa korjattua sukupuolta. Miksi Alex on kadonnut? Onko hän poissa omasta halustaan vai rikoksen uhrina? Löydetäänkö Alex? "Kun on niin paljon vaihtoehtoja, ei osaa kuin pelätä." (s.109) Tarinaa pääsee kertomaan kukin henkilö vuorollaan. Jopa Alex. Aluksi kertojan vaihtuminen tuntui sekavalta, mutta tyyliin tottui sivujen edetessä. Tarinassa tärkeintä on pohdinta transsukupuolisuudesta. Trillerin muotoon aseteltu mietintä on virkistävä ratkaisu. Marjut saa osakseen roolin Alexin sukupuolen kieltäjänä, alistajana, itsekkäänä ja suvaitsemattomana ihmisenä. Hänen rooliaan korostetaan kuvailemalla hänen ulkoista olemustaan inhorealistisesti. Petri on puhumattoman aviomiehen karikatyyri. Hän antaa vaimonsa mesota

Afgaanityttö syntyy Iranissa vuonna 1989. Hän kasvaa ympäristössä, jossa on syrjintää sekä uskonnon että sukupuolen perusteella. Hän oppii näkemään miehet raakalaismaisina ja yliseksuaalisina. Ilman isää hän on isän sukulaisten armoilla. Tyttö haaveilee vapaammasta ja turvallisemmasta elämästä. "-Afganistanissa pojattomat vanhemmat saattavat kasvattaa ja pukea tytöt pojiksi. Heillä on oma nimityskin: bacha posh, äiti kertoi. Siinäpä ratkaisu moniin ongelmiini, ajattelin. Jos rupeaisin pojaksi, minun ei tarvitsisi käyttää huivia eikä palvella koko ajan muita." (s.26) Afgaanitytön tarina sisältää sekä iloja että suruja. Eniten epäkohtia. Tytön mieleen on varmasti jäänyt vahvempi jälki ahdistavista tapahtumista kuin onnellisista. Väkivallalla kotona ja koulussa kasvattaminen, köyhyys ja lapsityövoiman käyttö, afgaanipakolaisten syrjintä ja mielivaltainen kohtelu, uskonnon kokonaisvaltaisuus ja kyseenalaistamattomuus ja vääräuskoisten teloitukset. Toivoa tarinaan luo hyvältä isäl

19-vuotias Sara on aloittanut parisuhteen Iinan kanssa. Iina seurustelee yhteisestä sopimuksesta samaan aikaan myös Tuukan kanssa. Saran vanhemmat eivät tiedä tyttärensä seksuaalisesta suuntautumisesta. He ovat vanhoillisen uskonnollisia, joille ei ole helppo puhua asiasta. "Usein tuntuu, että tämä on ei-kertomisen kulttuuri. Kätkemisen, peittelyn ja vaikenemisen kulttuuri." (s.170) Sara elää muutosten aikaa. Hän pyrkii itsenäistymään, vaikka vanhempien vaikutuspiiri on edelleen vahva. Saraa vaivaavat perheen menneisyyteen liittyvät vaietut asiat. Hän yrittää olla itsestään avoin yksi askel kerrallaan. "Valokuva on todiste siitä, että jokin oli siinä hetkessä siinä paikassa olemassa." (s.29) Khimaira on tarina itsensä hyväksymisestä. Se kertoo rakkaudesta ja kasvukivuista. Tarina on vimmainen ja raastava. Räntää sataa ja lasinsirut poksahtelevat. Multa tahrii ja salamat lyövät. Yön pimeys on nielaista ennen kuin tähdet ehtivät syttyä. "Olen koettanut niin pitkä

Liz on tottunut muuntautumaan näkymättömäksi. Hän soluttautuu korkeintaan osaksi kouluorkesteria. Yläluokkainen Campbell on ahdasmielinen kaupunki, josta Liz aikoo lähteä pois opiskellakseen yliopistossa. Täydelliset arvosanat ja musikaalisuus takaisivat stipendin köyhissä oloissa isovanhempien luona asuvalle mustalle tytölle. Unelmat romuttuvat hylkäyspäätökseen. Liz huomaa, että päättäjäistanssiaiset ovat tulossa ja päättäjäiskuningattarelle olisi luvassa stipendi. Uskaltaisiko hän astua varjoista parasvaloihin? Mten käy, kun uusi ihastuttava oppilas Mack tavoittelee samaa kruunua? "'Jessus, kuvitelkaa, millainen verilöyly siitä tulisi.' Ja niiden sanojen myötä minusta on tullut ehdokas Campbellin piirikunnan lukion päättäjäistanssiaiskuningattareksi." (s.35) Maailma, jossa Liz elää, on sulkeutunut. Ihmiset erottelevat toisiaan erilaisten ominaisuuksien perusteella kuten ihonvärin, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, harrastuksen ja varallisuuden. Kutakin ihmis

Youssef ja Maha riitelevät. Sukulaismies katselee elämää pidemmällä aikaperspektiivillä, kun taas Maha tuntee Irakin vain tässä ja nyt. Heidän näkemyksensä kotimaasta eivät kohtaa. Youssef ja Maha uppoutuvat muistoihinsa ja ajatuksiinsa omilla tahoillaan. "Go outside and see how they're treating people in the streets, and at their jobs, and then come and tell me that it'll all go back to normal. It won't!" (s.16) Kristitty perhe elää keskellä levottomuuksia. Tilanne vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Youssef katselee maailmaa vanhan miehen näkökulmasta, kun taas Maha vastikään syntymättömän lapsensa menettäneenä nuorena naisena. Vanhukset ja nuoret aikuiset elävät yhtä aikaa tässä ja nyt, mutta kuitenkin aivan eri ajassa. Vanhus elää menneisyyden kokemusten kautta, kun taas nuori ihminen näkee vain tämän hetken. "My womb was a tomb and my body its graveyard - one that I could visit at any time without going anywhere." (s.111) Youssef on jokseenkin vaste

Tibor pelaa jalkapalloa. Verkko heilahtaa. Pilli soi. Isä seuraa tilannetta silmä kovana. Tihuttaa. Sataa vettä. Kello tikittää. Tik-tak. Tik-tak. Noemi pukee saappaat jalkaansa. Käsi pöyhii peruukkia. Sipaisu huulipunaa. Laattalattia kiiltää. Korot kopisevat. Katseet seuraavat. Inhoa. Vihaa. Halveksuntaa. Päät kääntyvät poispäin. Kiirehtivät askeleet. Häpeän kyyneleet. Kaikkialla leijailee tupakansavua. "Olen edelleen elossa mutten tiedä kenen elämä tämä on." (s.57) Tibor tekee testin, jonka pitäisi kertoa hänen sukupuolensa. Hän on mies, joka haluaisi olla nainen, Noemi, mutta sitten taas mies. Hän yrittää rakentaa omaa identiteettiään, mutta se on valitettavan vaikeaa yksin. Kukaan ei ymmärrä. Kukaan ei tue. Ei ainakaan yhteiskunta. "Seison paljain jaloin lammikossa, haluan olla kuningatar mustien ja valkoisten laattojen shakkilaudalla." (s.51) Kirja on kirjoitettu kiehtovalla tavalla, jota yritän ilmentää tekstini alussa. Se on ajassa ja paikassa hyppivää. Se on

Taiteilija Ellen matkustaa kesähuvilalleen maalaamaan tauluja. Hän saa apulaisekseen Taimin, joka ihailee taiteilijaa. Taimi haluaisi olla yhtä vapaa kuin Ellen, joka saa tehdä ihan mitä hän haluaa. "- Taimi oli vakoillut taiteilijaa monena kesänä ja lumoutunut siitä elämästä mitä huvilalla vietettiin." (s.25) Sekä Ellen että Taimi pohdiskelevat oman sisimpänsä kanssa. Ellen käy läpi menneisyyttään ja ajattelee elämän kiertokulkua. Hän tarkastelee luontoa ympärillään. Keväästä kuljetaan kesään ja lopulta syksyyn ja talveen. Maalausten kuvat heräävät eloon ja sitten katoavat. Ellenin oma elämä on jo talven puolella. Taimi pohtii omaa identiteettiään. Mieli kaipaisi maailmalle, mutta yhteisö pitää tiukasti sisällään. Sielu haluaisi tanssia ja maalata, mutta keho luo vain vääristynyttä kuvaa. Taimi etsii itseään ja omia vahvuuksiaan. Hän on elämänsä kevään puolella. "Kesästä hän ei olisi halunnut irrota, ei vierottua. Äidin rinnalta ei lapsi halua pois. Hän itki katoavaisuu

Tuiskun vaari valmistelee mekkoa taitoluistelunäytökseen. Se on värikäs ja kimalteleva. Se herättää Tuiskussa halun kysyä lisätietoja vaarista. "Me kaikki olemme erilaisia, ja kaikkien on tärkeintä saada olla oma itsensä." Kirjan kuvituksessa on käytetty kauniita pastellivärejä. Tykästyin piirrostyyliin. Tuiskun mummi ja vaari on kuvattu itsevarmoina, vakaina ja turvallisina aikuisina, joiden kanssa Tuiskun on mukava viettää aikaa. Lapsi rakastaa isovanhempiaan sellaisina kuin he ovat ja on ylpeä heistä. Ulkopuoliset ihmisetkin suhtautuvat perheeseen positiivisesti. "ja miten syksy kääntyy talveksi kuin uusi sivu aukeaisi." Lastenkirja on lämminhenkinen ja opettavainen. Kaikilla on oikeus olla oma itsensä.