Unelmien aika

Kirjablogini täyttää tänään viisi vuotta! Kulunut blogivuosi on ollut kaiken kaikkiaan hurja. Viime syksy oli täynnä vauhtia, kun taas kevät oli ymmärrettävistä syistä täysin lamaantunut. En ole koskaan kirjoittanut niin vähän blogipostauksia kuin tänä vuonna. Siihen on vaikuttanut varmasti myös se, etten ole enää osallistunut Helmet lukuhaasteeseen, ja myös se, että olen kärsinyt lukujumista. Tuntuu siltä kuin kirjoissa olisi pelkkiä ankeuttajia. Jotta syntymäpäiväjuhlat eivät menisi itkuksi niin keskitytään siihen, mikä blogivuoden aikana oli mukavaa. Uuden vuoden kynnyksellä iloitsin siitä, kuinka olen pystynyt blogin avulla keskittymään omien unelmieni toteuttamiseen. Totesin, että omia haaveita pystyy toteuttamaan, kun tekee tarvittavia valintoja. Nautin siitä, kuinka keskityin kulttuuriin; kirjallisuuteen, teatteriin, balettiin, sirkukseen ja museoihin. Olin tyytyväinen päätöksestäni jatkaa parin vuoden tauon jälkeen näyttelemisen harrastamista. Olin oppinut paljon uutta sekä

Eletään vuotta 1991. Anna on matkustanut vaihto-oppilaaksi Teksasiin, mistä hän on haaveillut pikku tytöstä asti. Hänen hartain toiveensa on löytää itselleen amerikkalainen mies. Lapsellisen nuoren naisen ei ole helppoa kulkea kohteliaisuuksia latelevien poikien maailmassa. Heitä on vaikea tulkita, sillä heidän kulttuurinsa eroaa niin paljon suomalaisesta. Anna löytääkin sielunkumppanuuden paremmin bangladeshilaisen Taufiqin kanssa. Poika puhuu paljon kotimaansa historiasta ja elämästä sodan keskellä. Anna tuntee itsensä sivistyneeksi ja suvaitsevaiseksi. Hän harmittelee, kuinka islam nähdään länsimaissa negatiivisessa sävyssä. Anna on nopea liikkeissään suostuessaan Taufiqin kanssa avioliittoon ja muuttamaan ainakin vuodeksi Bangladeshiin. Hän lähtee matkaan tietämättä oikeastaan mitään siellä vallitsevista käytännön oloista, tavoista ja käytössäännöistä. Taufiqin sukulaistäti Taslima elää elämäänsä kahdestaan tyttärensä kanssa. Hänen onneton avioliittonsa itsensä valitseman miehen

Pojan syntyessä lamppu viedään oven eteen. Tytön syntyessä lamppu sammutetaan. 12-vuotias Sophie pakotetaan muuttamaan Haitista New Yorkiin äitinsä luokse. Heidän kohtaamisensa on raju, sillä se herättää henkiin sellaisia menneisyyden tapahtumia, joiden käsittelystä ei selviydy ilman ammattilaisten apua. Sophie kaipaa takaisin Haitiin, sillä hänen koko elämänsä on siellä. Hänen äitinsä on aikanaan matkustanut Amerikkaan rahan ja isomman maailman perässä. Hän haluaa vaalentaa ihoaan valkaisuvoiteilla ja seurustella amerikkalaisen miehen kanssa. Sophien ja hänen äitinsä välit särkyvät, kun hänen äitinsä päättää länsimaisten tapojen ihannoinnista huolimatta toteuttaa haitilaisia perinteitä ´koettamalla´ tytärtään ollakseen varma hänen puhtaudestaan. Köyhien haitilaisten naisten elämä rakentuu perimätiedon varaan. He siirtävät seuraavalle sukupolvelle sen, mitä heidän äitinsä ja isoäitinsä ovat heille opettaneet. Osa tavoista on hyödyllisiä, mutta osa henkisesti ja fyysisesti vahingoll

"Tämä on meidän tarinamme" Simukka, Salla: Lukitut Julkaistu: 2020 Mistä maasta: Suomi Kustantaja: Tammi Sivumäärä: 284 Metsäjoen vankila täyttyy 16-17-vuotiaista nuorista, joiden oletetaan tulevaisuudessa tekevän rikoksen. Heidän on tunnustettava tuleva rikoksensa ja kaduttava sitä ennen kuin he täyttävät kahdeksantoista vuotta, jotta heidät voidaan vapauttaa vankilasta. Muussa tapauksessa he joutuvat kärsimään rangaistuksensa. Muunsukupuolinen Vega tarkkailee vankilan elämää etäältä, tummaihoinen Kaspian selviytyy rustaamalla runoja ja Kiinasta adoptoitu kurvikas Meea hakee seuraa Johanneksen kanssa seurustelevasta Oliverista, joka tulee helposti toimeen kaikkien kanssa. Johannes on kovia kokenut alkoholistiperheen poika, kun taas Oliver on rikas ja välitön. Nuoret yrittävät parhaansa mukaan sopeutua vankilassa elämiseen ja keksiä syytä sinne joutumiseen. Tilanne tuntuu epäreilulta. Jokainen heistä haluaisi kapinoida ´systeemiä´ vastaan. Kukaan heistä ei osaa odottaa,

Maria Nordberg astuu sisälle käräjäoikeuden istuntosaliin. Hän näkee siellä huolestuneet vanhempansa ja nälkäiset toimittajat sekä omasta kannastaan varmat asianajajat. 18-vuotias Maria, tuttavallisemmin Maja, ajattelee kaikkia niitä tapahtumia, mitkä johdattivat hänet tähän tilanteeseen äidin ostamassa liian pienessä, valkoisessa puserossa, jonka hän haluaisi vaihtaa toiseen heti tilaisuuden tullen. Yhdeksän pitkää kuukautta sitten hän seisoi Djursholmin lukion luokkahuoneessa ainoana ihmisenä, jota ei juuri hetki sitten oltu ammuttu. Nyt hänen pitäisi vakuuttaa kaikki siitä, että hän on syytön tapahtuneeseen. "Mitä tehdä, jos on vaikea tietää, mikä on totta ja kuka valehtelee?" Jännittävä oikeussalidraama kuvaa nuoren ihmisen ajatuksia tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa. Oma kohtalo on vieraiden ihmisten käsissä. Maja voi vain kertoa oman kantansa asianajajalleen ja toivoa, että hän kykenee vakuuttamaan keräämillään teknisillä todisteilla ja toteut

Huomasin kevään lopulla, kuinka ihmiset harrastivat lukumaratoneja jonkun lapsuuden ajan kirjasarjan parissa. Päätin viettää erään kesäkuisen keskiviikon pelkästään Neiti Etsiviä lukien. Lainasin kirjastosta kaikki kynnelle kykenevät kirjat ja valmistauduin 24 tuntia kestävään lukuputkeen. Tosiasiassa en tulisi lukemaan niin pitkään, sillä minun oli pakko nukkuakin, mutta päätin yllytyshulluna kokeilla, kuinka paljon pystyisin lukemaan. Aloitin lukemisen kello puoli 9. Neiti Etsivä ja valepuvun arvoitus nimisen kirjan aiheena olivat Yhdysvaltoihin muuttaneet eurooppalaiset. Tarinan tyyli oli pinnallinen. Se oli myös raskaslukuinen, sillä siinä keskityttiin lähinnä kuvailemaan nopealla tahdilla lukuisia puheluita, vierailuja ja lounaita. Toki mukana oli hämäräperäisiä takaa-ajoja. Kiinnitin huomioni siihen, kuinka henkilöiden ulkonäköä kuvattiin. Muun muassa Bess parka on aina vain pelkkä pullea ystävä ilman muita ominaisuuksia, paitsi parantumatonta romanttisuutta. Huomasin myös femi

'Aina on joku joka unohtaa katsoa uutiset tai seisoo väärässä paikassa. Asioita vain tapahtuu.' Tyttö menettää äitinsä lentokoneesta irronneen jäälohkareen tippuessa tämän päälle. Kuolemaa on vaikea ymmärtää, sillä siitä ei jää konkreettista jälkeä kuten Hercule Poirotin murhatutkimuksessa käytettyjä ihmisen piirrettyjä ääriviivoja. Tytöllä on vain muistot äidistä, mutta ne eivät riitä, sillä 'muistoilla ei ole ruumista'. Hän keskittyy tarkkailemaan merkkejä äidistä. Se on helppoa, sillä kaikki jäi äidiltä kesken. Satu jäi kesken, remontti jäi kesken, äiti jäi kesken. Tuntuu siltä kuin kotona olisi äidin kokoinen reikä. 'Jäljelle jäi vain hikisiä poliiseja ja puuvärejä puristavia luokkakavereita.' Isä ottaa vaimonsa kuoleman raskaasti. Hän menee rikki. Hän vuotaa, ulvoo ja jossittelee. Hän ei osaa olla oma itsensä, sillä vaimo oli se, joka 'määritteli hänen ääriviivansa'. Vaimo kertoi, milloin oli minkäkin askareen aika. Nyt aika ei liiku. Mikään ei