Jussi Nikkilä: Näyttelijä

Kertoja on kärsivä taiteilijasielu, joka etsii elämän tarkoitusta ja omaa paikkaansa maailmassa. Hän on melankolinen, itsekeskeinen, mustasukkainen ja huomionhakuinen. Toisaalta kertoja vain esittää kärsivää taiteilijasielua, joka etsii elämän tarkoitusta ja omaa paikkaansa maailmassa, sillä siten hän saa tuntea yleviä tunteita kuten melankoliaa ja siten hän saa itselleen huomiota ja kokemuksen nähdyksi tulemisesta.

Kertoja kirjoittaa kirjassa tätä kirjaa. Hän pohtii lapsuuttaan, näyttelijän ammattiaan, parisuhdettaan ja vanhemmuutta. Kertoja toteaa olevansa taipuvainen valehteluun. Hän antaa tragikoomisen kuvan elämästään. Tekstissä toistuvat sanat kuten muutosstressi, purentakisko, syömishäiriö, elämän hetkellisyys ja muistikuvien hataruus. Elämän fyysisyys. Eritteet. Koira nuolemassa lapsen takapuolta. Kertoja ei suorita toimintoa edes aikuisena. Hän haisee siltä itseltään. Hän on p skiainen. Elämä on p skaa. Hän on niin pohjalla kuin vain voi olla. Elämä tapahtuu jossain muualla. Kertoja elää arkeaan. Hän on epäonnistunut urallaan. Hän huolehtii ainoastaan fyysisistä alkukantaisista tarpeistaan. Näyttelijäkin on vain ihminen.

Näytelmä on elämää. Elämä on näytelmää. Näyttelijä ei ole näyttelijä, jos hän ei näyttele. Häntä ei ole olemassa. Teatteri on olemassa vain jos siihen uskoo. Usko kannattelee teatteria. Kertoja ei itsekeskeisyydessään usko itseensä.

Kertojaa ei halua kuunnella. Hänen luokseen on hankala mennä. Hän tuoksahtaa. Hänen sanansa ovat ummehtuneita ja moneen kertaan ilmoille päästettyjä. Sitä itseään ilman merkitystä. Ei kukaan halua jatkuvaa muistutusta siitä, että esittää tässä maailmassa lopulta vain lannoitteen osaa.

Emily Henry: Rakkautta rivien välissä

Newyorkilainen kirjallisuusagentti Nora matkustaa siskonsa Libbyn kanssa pikkukaupunkiin. Libby on kehitellyt kokemuslistan, mitä Noran on tarkoitus suorittaa. Nora heittäytyy leikkiin mukaan, vaikka perinteinen romanttisen elokuvan juonikuvio ei olekaan hänelle mieleen. Hänestä on ollut traumaattista menettää seurustelukumppaneita yksi toisensa jälkeen pikkukaupunki troopille.

"Mutta tämä taitaa kyllä pikemminkin olla pikkukaupunki-romcom-kokemuslista kuin buclet list. Siihen on koottu asiat, joiden kautta pikkukaupungin taika muuttaa meidät rennommiksi versioiksi itsestämme." (s.35-36)

Noran aika kuluu etätöitä tehden, kokemuslistaa suorittaen ja pikkukaupunkiin tutustuen. Nora huomaa kohtaavansa alituiseen kurttuotsaisen kustannustoimittaja Charlien, jonka kanssa syntyy herkullinen keskustelu jos toinenkin. Ongelmana on, että Charlie ei sovi kokemuslistan muottiin.

"'Haluaisitko syödä päivällistä kanssani, Nora?' hän kysyy ja jatkaa, ennen kuin ehdin sanoa mitään: 'Kollegoiden kesken. Sellaisten, jotka eivät kelpaa rasteiksi toistensa tarkistuslistoihin.'" (s.179)

Noran ja Charlien kautta pohditaan, miltä tuntuu olla muiden mielestä vääränlainen. He mukautuvat normiin elämällä muita ihmisiä ja heidän odotuksiaan varten. Nora kokee olevansa vastuussa siskonsa tunteista ja yleensäkin elämästä. Hän tulkitsee kommunikoinnin sijasta, ahdistuu ja pelkää tulevaisuutta. Hän pyhittää elämänsä normin mukaisesti elävälle siskolleen, jota hän pitää ylenmääräisessä arvossa. Libbylla on kohta kolme lasta. Nora ajattelee, että kaikki eivät halua lapsia. Juonipaljastuksena todettakoon, että lopussa Noran ja Charlien sukulaiset sanoittavat, että heillä on lupa elää omannäköistä elämää itseään varten.

"Ei joka ikinen ratkaisu, jonka nainen tekee, ole jokin suunnaton syytös muiden naisten elämäntapaa kohtaan." (s.109)

Yllätyin positiivisesti, että kirja kertoo vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ja siihen liittyvästä ulkopuolisuuden kokemuksesta ja vähemmistöstressistä. Nora ja Charlie ymmärsivät toisiaan, mutta he eivät osanneet kommunikoida aiheesta muiden kanssa. He kokivat, että heidän on kompensoitava elämäntapansa muita hoivaamalla tullakseen hyväksytyiksi. Kirjassa käsitellään vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyviä stereotypioita kuten työnarkomaniaa, oletettua lapsivihamielisyyttä ja traumaattista lapsuutta.

Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja -lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

Katee Robert: Neon gods

Persephone Dimitriou häkeltyy, kun hänen kihlauksensa Zeuksen kanssa julkistetaan. Hänen äitinsä Demeter on sopinut asiasta häneltä kysymättä. Persephone tietää huhut, joiden mukaan Zeus on murhauttanut aiemmat puolisonsa. Hän ei näe muuta vaihtoehtoa kuin paeta, ja ei aikaakaan, kun häntä jo jahdataan kohti kylmää jokea. Vastoin odotuksia Persephone pelastautuu Hadeksen alueelle.

Hades on myytti. Hän on alamaailman paholainen. Mies, joka elää varjoissa. Persephone solmii Hadeksen kanssa sopimuksen. Hän kuuluu miehelle kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla kolmen kuukauden ajan turvapaikkaa vastaan, minkä jälkeen hän pakenee Olympuksesta periessään varallisuutta. Hän ei enää kelpaisi tahriintuneena Zeukselle. Hades ottaa riutuneen Persephonen kuvainnollisesti mustien siipiensä suojiin, joiden alla neito saa maistaa syntistä elämää sekä suljettujen verhojen takana että kirkkaissa näyttämövaloissa. Hades hautoo synkkää menneisyyttään ja piilottelee todellista itseään julkisuuskuvan takana. Persephone löytää hänestä pehmeitä ja rakastettavia puolia. Esimerkiksi Hadekselle suostumus on yksi tärkeimmistä asioista. Persephonella ei kuitenkaan ole varaa ottaa rakastumisen riskiä ja siirtyä toisesta ansasta toiseen.

Katee Robertin Olympus on moderni kaupunki, jossa kolmetoista jumalan tittelin perintönä tai poliittisin keinoin saanutta henkilöä on vallassa. Eliittiin kuuluvat Zeus, Poseidon, Aphrodite, Demeter, Artemis, Hephaestus, Ares, Athena, Hermes, Dionysos ja Apollo sekä perheenjäsenet kuten Callisto ja Eros ovat median jahtaamia julkkiksia ja somevaikuttajia, joilla on tarkoin harkittu julkisuuskuva. Kulissien takana saattaa tapahtua jotain aivan muuta.

Kirjassa keskitytään lähinnä Persephonen ja Hadeksen intensiivisen, intohimoisen ja eroottisen parisuhteen kuvaukseen. Molemmat ovat matkalla löytääkseen todellisen itsensä ja loistaakseen parrasvaloissa alamaailman kuninkaallisina. Poliittinen valtataistelu kulkee taustalla mukana. Kirjalta ei kannata siten odottaa mitään ihmeellistä. Hermes on mielestäni kirjan mielenkiintoisinta antia. Hänen tehtävänsä on juonitella ja välittää viestejä jumalien välillä. Hänen äänensä muuttuu muistuttamaan viestin lähettänyttä henkilöä. Hermes on yliluonnollisen taitava ilmestymään lukittujen ovien sisäpuolelle. Hän on ovela, mystinen ja älykäs. Hän on tavallaan neutraali osapuoli, joka pitää vain omia puoliaan, mutta toisaalta hän saattaakin yllättäin asettua mille puolelle tahansa. Hermes on hämmentävä henkilö maailmassa, jossa kaikilla on omat älylaitteet, joilla saisi paremmin ja nopeammin yhteyden haluamaansa henkilöön. Luulen, että Hermeksen toimittamana viesti on mystisempi, uhkaavampi ja vaikuttavampi.

Kirjasarjaan on ilmeisesti kirjoitettu lisää osia. Haluaisin tietää lisää Olympuksesta, Styx joen maagisuudesta ja maailmasta kaupungin ympärillä, mutta todennäköisesti en jatka kirjasarjan parissa, sillä se ilmeisesti keskittyy lähinnä parisuhteiden verhojen takaisen maailman kuvaukseen.

Luin kirjan Samppanjaa ja kirjakarkkeja-lukupiiriin, joka toimii instagramin kautta.

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Minna Canth on näytelmäkirjailija ja tasa-arvon puolesta puhuja. Hän järjestää kotonaan keskusteluseuroja. Häntä kiinnostavat kaikki uudet kirjat ja niiden herättämät ajatukset. Hän järjestää jopa uusinta uutta olevia spiritistisiä istuntoja.

"- Olen kyllästynyt siihen, että miehet ja iso osa naisistakin ovat sitä mieltä, että sivistys ja raha-asioiden hoito tässä maassa kuuluvat vain miehille. Mitä sanot, Elli?" (s.59)

Elli on yksi Minna Canthin seitsemästä lapsesta. Hän kasvaa lapsesta aikuiseksi 1800-luvun lopun säätyläiskodissa. Hän on niin sanottu herrastyttö. Hän opiskelee tyttökoulussa, mutta parhaat opit hän saa edistykselliseltä äidiltään. Hän keskustelee äitinsä perustamassa Oras-seurassa muiden nuorten kanssa. Minna Canthin elämä ja mielipiteet herättävät sekä kiitosta että pahennusta. Välillä elämä käy vaaralliseksi, kun ihmisten tunteet kuumenevat liikaa. Minna Canth haluaisi vain puolustaa naisia ja köyhiä.

"- Minusta ei ikinä tule kirjailijaa. En voisi kirjoittaa Johannalle surkeaa elämää. En pystyisi omalta itkultani edes kirjoittamaan." (s.101)

Kirjassa kuvataan Ellin kautta ajatuksia herrastyttöjen elämästä. Hän pohtii opiskelua, ihastuksia, ystäviä, seuraelämää ja tulevaisuutta. Hän kaipaa edesmennyttä isäänsä. Hän miettii perheen mainetta, suomalaisuutta, raittiusaatetta, säätyjakoa ja naisten ja miesten elämän eroja. Koulutus on jaoteltu sukupuolen mukaan. Tytöille ei opeteta samoja asioita kuin pojille. Päästäkseen opiskelemaan yliopistossa naisen tulee hakea ja saada vapautus sukupuolestaan. Elli ei ymmärrä lausetta. Hän ei myös käsitä, miksi on synti kävellä ulkona pyhänä, mutta lyöminen ja juominen eivät ole syntiä.

"Meitä kutsuttiin koteihin, missä leikimme seuraleikkejä ja piirileikkejä, lauloimme ja useimmiten aikuiset tai me esitimme jonkin ohjelman: runoja, lauluja, pikku näytelmiä, joskus jonkin uutta tietoa jakavan esitelmän." (s.35)

Raili Mikkanen kuvailee Minna Canthin perheen elämää kiinnostavasti, elävästi ja uskottavasti faktaa ja fiktiota sekoittaen. Tahti on verkkainen ja menneisyyden elämää lämminhenkisesti makusteleva. Minna Canthin ajama tasa-arvo sukupuoleen ja säätyyn katsomatta on tuttu aihe vielä tänäkin päivänä. Työtä riittää edelleen.