Kuparikettu ja Heikki Saure kertovat kirjassa oman näkemyksensä noituuden historiasta ja nykytilasta. Heidän tavoitteenaan on ollut kirjan avulla palauttaa noitavainojen uhrien kunnia. Kaikki alkaa noituuden määrittelyllä. Noita on alkujaan Sauren mukaan tarkoittanut tietäjää ja parantajaa, joka on ollut ryhmänsä kulttuuriperinteen ylläpitäjä. Sauren käsittelyssä ovat muun muassa noin 7000-3000 vuotta vanhat kalliomaalaukset, loveen lankeaminen, haltioissaan oleminen, loitsuperinne, yrtit, parantaminen, noituminen, voimien mittelö ja lääkäri ja Kalevalan kokoaja Lönnrot.
"Sanat eivät vain tarkoita jotain, vaan ne ovat maagisesti yhteydessä toisiinsa. Loitsuissa on voimaa, jota on kutsuttu väeksi." (s.132)
Kirja kritisoi kristinuskoa kansanperinteen tuhoamisesta ja demonisoimisesta. Siinä todetaan, että noitavainot ja kansanperinteen pyhien muuttaminen pahaksi toimivat kristinuskon väkivaltaisen käännytystyön ja vakiinnuttamisen välineenä. Kirjan mukaan kristinusko asetti omat juhlansa ja omat kirkkonsa niille paikoille, missä ennen oli ollut jotain muuta. Julkiset teloitukset toimivat kansanvalistuksena, ja teloitettujen noitien omaisuus siirtyi kätevästi viranomaisille. Kirja saa pohtimaan, mitä tarinoita Suomen alueella aikoinaan kerrottiin ja mitä juhlia juhlittiin. Kirjan mukaan nykyään kuka vain voi uskoa mihin vain ja oman uskomuksensa piiriin voi ottaa haluamiaan vaikutteita eri kulttuureista. "Ei ole kirkkoa eikä komiteaa, joka määräisi, mihin ja miten pitää uskoa, miten sitä pitäisi harjoittaa ja millaisia rituaaleja saa tehdä ja millaisia ei." (s.241) Mutta silti vieläkin "monet ovat joutuneet kätkemään oman noituutensa ennakkoluulojen, halveksunnan ja uhkailujen takia." (s.9)
"Äärikristittyjen vihapuhe on silti ikävä ja laaja ilmiö. Se on henkistä väkivaltaa, joka loukkaa ja satuttaa eri tavoin tuntevia, uskovia ja ajattelevia." (s.124)
Nykynoituus pohjaa historiaan, mutta suuntaa tulevaisuuteen. Kirjassa todetaan, että ilmastonmuutos on saanut ihmiset kiinnostumaan luonnosta, luonnonuskonnoista, luonnonfilosofiasta, kestävästä kehityksestä, ekologisesta elämäntavasta, eläinten oikeuksista ja luonnon pyhistä paikoista. Kenties ihmisillä on tarve katsoa sisimpään ja löytää elämälle merkitys sukupolvien jatkumosta, kadonneesta kulttuuriperinnöstä ja alkujuurista. Kirjan mukaan noituuden ja/tai meedion avulla voidaan myös auttaa ja ohjata muita ihmisiä. Ennen uskottiin tonttuihin ja haltijoihin, kun taas nyt henkioppaisiin ja voimaeläimiin. Aiemmin oli transsi, nyt meditaatio, unien näkeminen, manifestointi ja mielikuvamatkat. Lukija saa ohjeita, kuinka tulla noidaksi ja millaiseksi noidaksi voi suuntautua. Noituuden kliseet luuta, taikasauva, loitsut, noidanhattu, pata ja kissa saavat kirjassa myös oman osansa.
"- esineitä olen kyllä ripotellut sinne tänne, niin kotiini kuin työpaikallenikin." (s.228)
Kirjan teksti on mielestäni subjektiivista ja enemmän mielipiteisiin kuin faktoihin pohjautuvaa. Kirjaa on goodreadsin arvioissa kritisoitu naiseuden määritelmästä, kritiikin puutteesta ja kulttuuriseen omimiseen kannustamisesta. En henkilökohtaisesti pidä kirjan tavoitteesta palauttaa noitavainojen uhrien kunnia, etenkin kun tutkimusten mukaan jokainen uhri ei kokenut itseään noidaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!