"Sienisirkuksen vierellä lapsi ryysti jäähilejuomaa, hänen huulensa olivat kylmästä siniset." (s.64)
Kirjassa on neljä kertojaääntä, joista yksi on huvipuisto itse. Lukijalle tulee jokainen nurkka tutuksi jokaista aistia käyttäen. Hattarakojun tuoksu, kummitusjunan pimeys ja vuoristoradan natina. Asiakkaiden puheensorina, karusellin tunnussävel, kaiuttimista kajahtavat kuulutukset ja lasten itku. Kesä kestää loppujen lopuksi vain hetken. Entä jos huvipuistossa joutuisi olemaan joka päivä pääsemättä sieltä pois? Miltä tuntuisi olla jatkuvasti hetken huvina ilman todellista rakkautta?
"Olen soittanut karusellin kellolla parhaat sarjani, mutta hän ei välitä." (s.163)
Huvipuistossa vallitsee todellinen Karmiva Karnevaali. Laitteet liikkuvat itsekseen, sähköjohdot sinkoilevat kipinöitä ja musiikki soi suljetusta soittimesta. Tarina lapsen katoamisesta on jokaisen vanhemman pahin painajainen. Taaperon kohtalon arvuuttelu vie järjen. Kirjan lukemisen jälkeen kukaan ei katso huvipuistoja enää samalla tavalla kuin ennen.
"Lapset kiertävät täällä kehää niin kuin vuodet, vuodenajat." (s.100)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!