Millie muuttaa Winchestereiden luokse asuttuaan ehdonalaisvalvojaltaan salassa omassa autossaan. Hän työskentelee kotiapulaisena noudattaen perheen äiti Ninan ja tytär Cecen oikkuja. Perheen isä Andrew on puolestaan sydämellinen ja ymmärtäväinen. Millie kapuaa joka päivä rankan työpäivän jälkeen pieneen ullakkohuoneeseensa, jossa hän saa olla täysin rauhassa. Ikkunasta levittäytyy maisema takapihalle, minijääkaapissa on vesipulloja ja oven saa lukittua ulkoapäin.
"Tässä huoneessa on jotain, joka on versonut vatsanpohjaani pienen pelon siemenen." (s.14)
Kirjassa pelataan kliseillä ja kehollisuudella. Nina on miehelleen nalkuttava hienostorouva, joka on päästänyt itsensä niin sanotusti repsahtamaan. Hänen ystävänsä juoruilevat hänestä selän takana. Ninan hemmoteltu tytär Cece on epäkäytännöllisiin pitsimekkoihin puettu lapsi, joka näyttää suoraan kauhuelokuvasta revityltä. Ninan lempeä aviomies Andrew on tyrmäävän komea ja satumaisen rikas. Pisteenä iin päälle puutarhassa työskentelee huonosti kieltä osaava ulkomaalainen könsikäs Enzo, jonka ruumiillisella työllä kuritettuja lihaksia rikkaat rouvat tirkistelevät kilpaa.
"Mies katselee minua yhä. Hänen ilmeessään on jotain, mikä saa selkäpiini värisemään. Sitten hän pudistaa päätään melkein huomaamatta. Aivan kuin yrittäisi varoittaa minua." (s.17)
Kirjan tunteita herättävä tarina vangitsee mukaansa. Meno on alkupohjustuksen jälkeen ehkä vähän liiankin kieroutunutta ja vastenmielistä. Varsinkin ihan lopussa. Jokaisen pahan ihmisen takana on joku vieläkin pahempi ihminen.
"Raapimisjäljiltä. Kuin joku olisi raapinut ovea. Ja yrittänyt päästä ulos." (s.32)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!