Mina työskentelee ensimmäisellä suoralla lennolla Lontoon ja Sydneyn välillä. Lento saa paljon mediahuomiota, mutta Minan ajatukset ovat enimmäkseen kotona viisivuotiaan adoptiotyttären luona. Hänen avioliittonsa tila myös pohdituttaa. Mina löytää lennolla hänelle osoitetun uhkausviestin. Hänen on autettava lentokoneen kaappaamisessa tai muuten hänen tyttärelleen käy huonosti.
"Minulla on niin ikävä Sophiaa, että se tuntuu fyysisenä kipuna rinnassa, rakkaus ja syyllisyys ovat kietoutuneet yhteen niin ettei niitä voi erottaa." (s.151)
Kirjan aiheesta ei voi oikein puhua kertomatta juonipaljastuksia. Kaikkien tiedossa kuitenkin on, että lentoliikenne ei ole hyväksi ilmastolle. Se aiheuttaa liikaa päästöjä. Ihmiset ovat keksineet lentämisen eivätkä siitä luovu. Näiden kahden totuuden välille syntyy ristiriita, joka pitäisi ratkaista.
"Tien yli on ripustettu banneri, jossa lukee: NIITTYJÄ, EI KIITORATOJA." (s.35)
Kirjassa keskiössä on perhe. Mina on äiti, joka on kärsinyt siitä, että hän ei voi saada omaa lasta, joten hän yrittää tehdä kaikkensa, jotta hänen adoptiotyttärestään kasvaa eheä aikuinen. Lapsen kasvattaminen on haastavaa. Läsnä on ainainen huoli. Lisäksi on aviopuoliso ja hänen haasteensa, mitkä vaikuttavat avioliiton tilaan. Mina kohtaa monia yllättäviäkin asioita, jotka liittyvät vanhemmuuteen. Hän oppii, että hänen tyttärensä on kanssakäymisessä lukuisten ihmisten kanssa, jotka opettavat hänelle erilaisia asioita, jotka eivät välttämättä ole samassa linjassa omien ajatusmallien kanssa. Adoptiolasten kohdalla on haasteena myös esimerkiksi terveellisen kiintymyssuhteen luomisen onnistuminen.
"Ei olisi pitänyt lähteä Sophian luota. Minun ei pitäisi olla täällä." (s.151)
Täytyy todeta, että en pidä Minasta tai hänen perheenjäsenistään, mutta jännitin silti tarinan edetessä heidän kohtaloaan. Minan ajatusmaailma siitä, että äidin pitää tehdä kaikkensa lapsensa hyvinvoinnin eteen mistään muusta välittämättä, on sairaalloista, mutta vielä hurjempaa on, että ympäröivä maailma tukee ajatusta. En siedä Minan itsekeskeisyyttä. Pelkäsin kirjaa lukiessa imelää loppua, kun epäuskottavat tapahtumat seurasivat toisiaan, ja toivoin oikeuden toteutumista. Kirjan loppu yllätti tyydyttävällä tavalla. Paha saa palkkansa.
"Eikö tämän lapsen hengellä ole väliä?" (s.258)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!