Jarmo Ahonen: Ystävänä yksinäisyys

"halusi eroon ystävästään
yksinäisyydestä
kukapa sen huolisi
kurjan kaverin
öisen ystävän." (s.15)

Runot virtasivat ohitseni kuin vesi joessa. Katselin niiden kulkua tyhjin silmin mitään ajattelematta. Annoin veden virrata. En yrittänyt vaikuttaa sen kulkuun. Runot jatkoivat matkaansa minusta välittämättä.

"uskaltaa olla tässä
nyt" (s.56)

Yksinäisyys on marraskuisen pimeitä päiviä, kylmiä pakkaskelejä ja sumuisia sateita. Se asustaa kuivissa kanjoneissa, paleltuneessa maassa ja tyhjillä kujilla. Ystävyys ja rakkaus luovat maailmaan värit ja kauniit kesäpäivät.

"Suljin silmäni kaupungin
valoilta näkemättä
ettei ole mitään pelättävää
vain pääni näyt
menneet huomiset
tulevat eiliset
kasvot vanhoissa valokuvissa." (s.62)

Lempirunoni ovat 'Ystävänä yksinäisyys', 'Sadan vuoden sateen jälkeen' ja 'Yksi tuhansista kyynelistä'. Ne puhuttelevat ja erottuvat joukosta. Koen runojen toisteisuuden raskaana. Menneen muistelua ja rakkaasta ihmisestä haaveilua. Kiinnostavimpia ovat oman tulkintani mukaan ystävyyteen ja yleiseen yksinäisyyteen liittyvät runot.

"vihdoin vapaa unelmista - läsnä vain hetki" (s.57)