Lestadiolaiset Vilja ja Aleksi elävät uskonnon määrittelemää arkea. Vilja hoitaa lapsia, paistaa leivinuunissa pullaa, valmistautuu seuroihin ja menee lasten kanssa mustikkametsään. Aleksi hakkaa pinon halkoja, kuuntelee radiosta jumalansanaa, käy töissä ja yrittää sopeutua uuteen rooliinsa saarnamiehenä.
Pariskunnan elämä on näennäisen tyydyttävää, vaikka sitä sävyttääkin riittämättömyyden tunne. He joutuvat jatkuvasti vertaamaan itseään muihin, sillä kaikki tarkkailevat toistensa lapsilukua ja pohtivat uskovaisuuden tasoa. Vilja alkaa turhautua ainaiseen raskaana olemiseen. Hänen vartalonsa ei ehdi palautua entisestä synnytyksestä, kun jo seuraava alkaa. Hän ei koe kehoaan enää omakseen. Hän ei ole enää koskaan vapaa. Vilja on väsynyt - etenkin vuotojen tarkkailuun. Hän ei jaksa enää sitä, että naisten kohdatessa katsotaan ensimmäisenä vatsan kokoa. Vilja kokee miehen rakkauden aiheuttavan vain kärsimystä. "Olen äiti maa ja kylvetty siemen." "Pitää jaksaa niittää, jos kylvää." Aleksi tuntee Viljan hädän. Hän ei kannata kaikkia lestadiolaisuuteen kuuluvia oppeja, mistä joutuu lopulta vaikeuksiin.
Lestadiolaisperheen lapsilla ei ole helppoa koulussa, sillä heitä kiusataan. Koulussa vallitsee kahtiajako uskottomiin ja lessuihin. Lapset käyvät pyhäkoulussa ja leikkivät uskonnon inspiroimia leikkejä. Heillä ei ole elämässään televisiota tai pelejä, korvakoruja tai alkoholia. Illalla lausutaan iltarukous. Välillä lapset tuntevat pohjatonta tuskaa pelätessään joutuvansa helvettiin taivaan sijasta. Murrosikään ehtineille vannotetaan itsetyydytyksen ja kondomin käytön olevan syntiä. Tyttöjen on opittava, että he eivät saa saattaa poikia kiusaukseen. Seurustelun tarkoitus on avioliitto ja lapset. Ihmisten tehtävä on kasvaa ja lisääntyä sen verran kuin on tarkoitettu. Heidän seksuaalisuutensa on yhteisön omaisuutta.
Yhteisö pysyy kasassa, kun jokainen siihen kuuluva jäsen pitää toisensa ruodussa. He tarkkailevat, ettei seassa ole teeskentelijöitä, jotka saattaisivat houkutella toisia muihin ajatuksiin. Televisio on kielletty, jotta kukaan ei saisi tietää muista kuin yhteisön ajatuksista. Vääräuskoisten kanssa tekemisissä olemisen kieltämisessä on sama ajatus. Yhteisö vaatii alistumista. Synnit täytyy tunnustaa kaikkien edessä.
Ihastuin kirjan kauniiseen ja surumieliseen kieleen. Siinä on myös hyvää ajankuvaa. Etenkin nukkeleikkien kautta kipeiden asioiden esille tuominen oli oivallista. Ajattelin Viljan ja Aleksin tarinaan tutustuessani, että kaikissa asioissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Harmittelin, että heidän yhteisössään harrastetaan kyräilyä ja kilpailua, kun elämä voisi olla toisten kannustamista. Ilmeisesti yhteisö on siihen liian tiivis. Se on lahkoutunut ja radikalisoitunut. Edes Aleksin oma isä ei tunne myötätuntoa. Ystävät eivät jaksa auttaa, kun kotona on omakin suurperhe hoidettavana. Vilja ja Aleksi määrittelevät itsensä vain uskonnon kautta. He saavat siitä tarkoituksen elämälleen, vaikka ymmärtävätkin, että aivan kaikki asiat eivät olleet kohdillaan. Heidän on silti vaikea kapinoida vastaan ja ajatella omilla aivoillaan, sillä ne ovat täynnä pienestä pitäen opittuja uskonnon määrittelemiä ajatuksia. Viljan suru elämättömästä elämästä on koskettavaa. Toisaalta se herättää ihmetystä, sillä äitinä oleminen on yhtä lailla elämistä kuin ilman lapsia eläminenkin. Todennäköisesti ajatus kumpuaa siitä, että tilanteeseen ei voi itse vaikuttaa. Yhteisö vaatii, että naisen ainoa ja oikea rooli on nöyränä ja kuuliaisena äitinä oleminen. Tunteita herättävää on myös ammattiavun ulkopuolelle jääminen. Vilja ei saa käyttää lastenhoitopalveluja, vaan hänen on selviydyttävä kaikesta yksin. Puhujaveljet auttavat, jos perheessä on ongelmia, vaikka heillä ei ole siihen mitään koulutusta ja vaikka se todennäköisesti ennemmin pahentaa kuin parantaa tilannetta.
Kirjassa sivutaan perheissä esiintyvää uupumusta, väkivaltaa ja yhteisöä vastaan kapinointia. Aika ajoin uskonnolliset yhteisöt päivittävät katsomustaan, joten olisi mielenkiintoista lukea tämän fiktiivisen kirjan lisäksi faktaa aiheesta, millainen tilanne herätysliikkeessä on tällä hetkellä.
Helmet lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset
Pariskunnan elämä on näennäisen tyydyttävää, vaikka sitä sävyttääkin riittämättömyyden tunne. He joutuvat jatkuvasti vertaamaan itseään muihin, sillä kaikki tarkkailevat toistensa lapsilukua ja pohtivat uskovaisuuden tasoa. Vilja alkaa turhautua ainaiseen raskaana olemiseen. Hänen vartalonsa ei ehdi palautua entisestä synnytyksestä, kun jo seuraava alkaa. Hän ei koe kehoaan enää omakseen. Hän ei ole enää koskaan vapaa. Vilja on väsynyt - etenkin vuotojen tarkkailuun. Hän ei jaksa enää sitä, että naisten kohdatessa katsotaan ensimmäisenä vatsan kokoa. Vilja kokee miehen rakkauden aiheuttavan vain kärsimystä. "Olen äiti maa ja kylvetty siemen." "Pitää jaksaa niittää, jos kylvää." Aleksi tuntee Viljan hädän. Hän ei kannata kaikkia lestadiolaisuuteen kuuluvia oppeja, mistä joutuu lopulta vaikeuksiin.
Lestadiolaisperheen lapsilla ei ole helppoa koulussa, sillä heitä kiusataan. Koulussa vallitsee kahtiajako uskottomiin ja lessuihin. Lapset käyvät pyhäkoulussa ja leikkivät uskonnon inspiroimia leikkejä. Heillä ei ole elämässään televisiota tai pelejä, korvakoruja tai alkoholia. Illalla lausutaan iltarukous. Välillä lapset tuntevat pohjatonta tuskaa pelätessään joutuvansa helvettiin taivaan sijasta. Murrosikään ehtineille vannotetaan itsetyydytyksen ja kondomin käytön olevan syntiä. Tyttöjen on opittava, että he eivät saa saattaa poikia kiusaukseen. Seurustelun tarkoitus on avioliitto ja lapset. Ihmisten tehtävä on kasvaa ja lisääntyä sen verran kuin on tarkoitettu. Heidän seksuaalisuutensa on yhteisön omaisuutta.
Yhteisö pysyy kasassa, kun jokainen siihen kuuluva jäsen pitää toisensa ruodussa. He tarkkailevat, ettei seassa ole teeskentelijöitä, jotka saattaisivat houkutella toisia muihin ajatuksiin. Televisio on kielletty, jotta kukaan ei saisi tietää muista kuin yhteisön ajatuksista. Vääräuskoisten kanssa tekemisissä olemisen kieltämisessä on sama ajatus. Yhteisö vaatii alistumista. Synnit täytyy tunnustaa kaikkien edessä.
Ihastuin kirjan kauniiseen ja surumieliseen kieleen. Siinä on myös hyvää ajankuvaa. Etenkin nukkeleikkien kautta kipeiden asioiden esille tuominen oli oivallista. Ajattelin Viljan ja Aleksin tarinaan tutustuessani, että kaikissa asioissa on sekä hyvät että huonot puolensa. Harmittelin, että heidän yhteisössään harrastetaan kyräilyä ja kilpailua, kun elämä voisi olla toisten kannustamista. Ilmeisesti yhteisö on siihen liian tiivis. Se on lahkoutunut ja radikalisoitunut. Edes Aleksin oma isä ei tunne myötätuntoa. Ystävät eivät jaksa auttaa, kun kotona on omakin suurperhe hoidettavana. Vilja ja Aleksi määrittelevät itsensä vain uskonnon kautta. He saavat siitä tarkoituksen elämälleen, vaikka ymmärtävätkin, että aivan kaikki asiat eivät olleet kohdillaan. Heidän on silti vaikea kapinoida vastaan ja ajatella omilla aivoillaan, sillä ne ovat täynnä pienestä pitäen opittuja uskonnon määrittelemiä ajatuksia. Viljan suru elämättömästä elämästä on koskettavaa. Toisaalta se herättää ihmetystä, sillä äitinä oleminen on yhtä lailla elämistä kuin ilman lapsia eläminenkin. Todennäköisesti ajatus kumpuaa siitä, että tilanteeseen ei voi itse vaikuttaa. Yhteisö vaatii, että naisen ainoa ja oikea rooli on nöyränä ja kuuliaisena äitinä oleminen. Tunteita herättävää on myös ammattiavun ulkopuolelle jääminen. Vilja ei saa käyttää lastenhoitopalveluja, vaan hänen on selviydyttävä kaikesta yksin. Puhujaveljet auttavat, jos perheessä on ongelmia, vaikka heillä ei ole siihen mitään koulutusta ja vaikka se todennäköisesti ennemmin pahentaa kuin parantaa tilannetta.
Kirjassa sivutaan perheissä esiintyvää uupumusta, väkivaltaa ja yhteisöä vastaan kapinointia. Aika ajoin uskonnolliset yhteisöt päivittävät katsomustaan, joten olisi mielenkiintoista lukea tämän fiktiivisen kirjan lisäksi faktaa aiheesta, millainen tilanne herätysliikkeessä on tällä hetkellä.
Helmet lukuhaaste 2019: 17. Kirjassa on kaksoset
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!