Antti Pasanen saa huomata jääneensä kahdestaan vastasyntyneen vauvan kanssa, kun vaimo kiitää sairaalan pihasta taksilla mahdollisimman kauas pois. Alkaa matka maailmaan, jonka Antti on kuvitellut olevan vain naisia varten.
Antti on äijä, joka juo kaljaa ja syö raakaa makkaralenkkiä. Hän viettää aikansa tennistä pelaten ja käy paljon työmatkoilla. Kirjahylly odottaa olohuoneessa kokoojaansa, samoin pallogrilli autotallissa. Isomman auton Antti on toki ottanut asiakseen hankkia. Hänen oletusarvonaan on, että nainen hoitaa vauvan, kun mies jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Antin maailma jakautuu naisten asioihin ja miesten asioihin. Aluksi Antti on sitä mieltä, että vaimon reaktio on turhan radikaali, sillä hän on ollut mitä mainioin aviomies. Ajan kuluessa hän myöntää itselleen toimineensa useaan otteeseen väärin vaimoaan kohtaan. Hän ei tukenut raskautta, vaan vähätteli, ärsyyntyi ja pakeni vastuuta. Hän ei edes siivonnut. Antille ei koskaan tullut mieleenkään, että voisi olla mahdollista, että hän joutuisi itse hoitamaan lapsen.
"Miten selitetään lapselle, ettei äiti halua sitä."
Antin ura yksinhuoltajana alkaa äidinmaidon etsimisellä, lastensuojeluviranomaisten vakuuttamisella kyvykkyydestä hoitaa lasta ja ristiäisten järjestämisellä. Poika kastetaan Paavo Anteroksi. Antilla on olo, ettei kukaan ymmärrä häntä ja ettei kukaan auta häntä. Hän tuskastuu ajatuksesta, että hän joutuu jäämään vauvan kanssa vuodeksi kotiin. Hänen kaikki aikansa menee lapsen hoitamiseen. Hän ei itse ehdi syödä, siivota tai peseytyä. Antti märehtii osaansa ja on koko ajan hukassa. Hän pelkää muiden arvioivia katseita, jotka kertovat hänen tehneen jotain väärin. Neuvolassa todetaan, että hänen tulisi verkostoitua, sillä elämässä on muutakin kuin vauva. Pikku hiljaa Antti tottuu tilanteeseen. Hän ottaa asioista selvää ja huomaa, että naiset ovat yhtä ihmeissään tilanteesta kuin hänkin. He eivät olekaan ihmeolentoja, jotka tietävät tarkalleen, kuinka lasten kanssa tulisi toimia. Antti oppii jopa käymään leikkipuistossa, jossa toimii lastenhoitopalvelua maksua vastaan tarjoava puistotätitoiminta. Hän verkostoituu siellä käyvien naisten kanssa ja menee viimein keskusteluihin mukaan. Imetyspuheet ja muut naisen kehoon liittyvät asiat ovat aluksi Antin kauhu, mutta ajan myötä hän siedättyy niille. Hän oppii, mitä kaikkea naiset joutuvat kestämään. He eivät esimerkiksi saa sairastaa. Antti kaveeraa etenkin Tertun äidin Ennin kanssa. Heidän ystävyyttään on hauska seurata, kunnes Enni kysyy, miksei Antti ole yrittänyt koskaan iskeä häntä. Ärsyttävää on naisten tapa juoruta toisistaan heidän selkänsä takana. Eräälle naiselle kuittaillaan hänen kasvatustyylistään jopa päin naamaa. Hänen tavoitteensa on ekologinen ja sukupuoleton elämä. Antti ajattelee sarkastisesti, että naisella on jo ennestään Lumi ja Pyry, joten seuraavaksi nainen varmaan puskee sisuksistaan Räntää. Erään kerran naiset haukkuvat kuorossa aviomiehiään. Yksi naisista huudahtaa, että miehet luulevat paskavaippoja ovikoristeiksi, kun eivät tajua viedä niitä roskiin autolle mennessään - ei ihme, että yhteiskunnalla menee huonosti, kun sellaiset äijät ovat päättävässä asemassa. Puhe siirtyy poikien itkuun, sillä miesten mielestä pojat eivät itke. Kyllä he itkevät, sillä se on merkki siitä, että jotain on hätänä. "Katso lehdestä päivämäärä. Me eletään 600 vuotta sua edellä", nainen kertoo tokaisseensa miehelleen. Naiset purkavat porukassa turhautumistaan siitä, että mies ei tiedä edes, mistä lautaset löytyvät. Mies odottaa yltiöpäistä kiitosten tulvaa, kun hän sitten kerran kuukaudessa tyhjentää astiakoneen. Pahinta on, kun mies tokaisee haluavansa rentoutua työpäivän jälkeen, sillä nainen saa olla koko ajan kotona. Mies on myös kärkäs lähtemään ulos kavereidensa kanssa. Erään naisen mies sortuu pettämään vaimoaan, sillä hän on kyllästynyt olemaan kakkonen, kun lapsi on aina ykkönen. Antti saa oivalluksen siitä, millaiseksi hänen vaimonsa elämä olisi saattanut muotoutua: Hän olisi voinut olla yksi miestään haukkuvista naisista.
Antti ihmettelee aluksi, miksi kaikki puhuvat vain lapsista, mutta huomaa ajan myötä itsekin sortuvansa siihen. Hänestä on tullut lastaan rakastava isä.
"Vauvan itku on kommunikointia eikä vittuilua."
Koin tarinan lähinnä traagisena ja surullisena, vaikka sen pitäisi olla huumoripitoinen kuvaus maskuliinisen miehen vauva-arjesta. Naurahtelin useimmille osuville sutkautuksille, mutta sitten taas huomasin myötäeläväni kirjan henkilöiden kokemia vastoinkäymisiä. Pohdin tiukkoja sukupuolirooleja ja elämän epäoikeudenmukaisuutta. Toisaalta myötäelin Antin kokemaa kohtaloa, mutta toisaalta totesin tilanteen olleen hänelle aivan oikein. Lapsia suunnitellessa tulisikin miettiä asiaa siitä lähtökohdasta, haluaisiko lapsia siinäkin tilanteessa, että olisi yksin. Välillä osasin ottaa asioita huumorin kannalta, mutta välillä taas sorruin turhaan tiukkapipoisuuteen - varsinkin, kun lasten kanssa elämistä kuvailtiin inhorealismin kautta. Kirjan tarina oli hyvin elävä - varsinkin, kun kuuntelin sen miehen lukemana. Minusta tuntui tavallaan siltä kuin Antti olisi herännyt eloon ja kertonut minulle tarinaansa. Kirja oli vetävä ja moniulotteinen. Minusta tuntuu, että siitä saattaa saada irti eri asioita eri lukukerroilla. En malta odottaa, että pääsen kuuntelemaan seuraavaa osaa nimeltään Tarhapäivä.
Helmet lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Antti on äijä, joka juo kaljaa ja syö raakaa makkaralenkkiä. Hän viettää aikansa tennistä pelaten ja käy paljon työmatkoilla. Kirjahylly odottaa olohuoneessa kokoojaansa, samoin pallogrilli autotallissa. Isomman auton Antti on toki ottanut asiakseen hankkia. Hänen oletusarvonaan on, että nainen hoitaa vauvan, kun mies jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Antin maailma jakautuu naisten asioihin ja miesten asioihin. Aluksi Antti on sitä mieltä, että vaimon reaktio on turhan radikaali, sillä hän on ollut mitä mainioin aviomies. Ajan kuluessa hän myöntää itselleen toimineensa useaan otteeseen väärin vaimoaan kohtaan. Hän ei tukenut raskautta, vaan vähätteli, ärsyyntyi ja pakeni vastuuta. Hän ei edes siivonnut. Antille ei koskaan tullut mieleenkään, että voisi olla mahdollista, että hän joutuisi itse hoitamaan lapsen.
"Miten selitetään lapselle, ettei äiti halua sitä."
Antin ura yksinhuoltajana alkaa äidinmaidon etsimisellä, lastensuojeluviranomaisten vakuuttamisella kyvykkyydestä hoitaa lasta ja ristiäisten järjestämisellä. Poika kastetaan Paavo Anteroksi. Antilla on olo, ettei kukaan ymmärrä häntä ja ettei kukaan auta häntä. Hän tuskastuu ajatuksesta, että hän joutuu jäämään vauvan kanssa vuodeksi kotiin. Hänen kaikki aikansa menee lapsen hoitamiseen. Hän ei itse ehdi syödä, siivota tai peseytyä. Antti märehtii osaansa ja on koko ajan hukassa. Hän pelkää muiden arvioivia katseita, jotka kertovat hänen tehneen jotain väärin. Neuvolassa todetaan, että hänen tulisi verkostoitua, sillä elämässä on muutakin kuin vauva. Pikku hiljaa Antti tottuu tilanteeseen. Hän ottaa asioista selvää ja huomaa, että naiset ovat yhtä ihmeissään tilanteesta kuin hänkin. He eivät olekaan ihmeolentoja, jotka tietävät tarkalleen, kuinka lasten kanssa tulisi toimia. Antti oppii jopa käymään leikkipuistossa, jossa toimii lastenhoitopalvelua maksua vastaan tarjoava puistotätitoiminta. Hän verkostoituu siellä käyvien naisten kanssa ja menee viimein keskusteluihin mukaan. Imetyspuheet ja muut naisen kehoon liittyvät asiat ovat aluksi Antin kauhu, mutta ajan myötä hän siedättyy niille. Hän oppii, mitä kaikkea naiset joutuvat kestämään. He eivät esimerkiksi saa sairastaa. Antti kaveeraa etenkin Tertun äidin Ennin kanssa. Heidän ystävyyttään on hauska seurata, kunnes Enni kysyy, miksei Antti ole yrittänyt koskaan iskeä häntä. Ärsyttävää on naisten tapa juoruta toisistaan heidän selkänsä takana. Eräälle naiselle kuittaillaan hänen kasvatustyylistään jopa päin naamaa. Hänen tavoitteensa on ekologinen ja sukupuoleton elämä. Antti ajattelee sarkastisesti, että naisella on jo ennestään Lumi ja Pyry, joten seuraavaksi nainen varmaan puskee sisuksistaan Räntää. Erään kerran naiset haukkuvat kuorossa aviomiehiään. Yksi naisista huudahtaa, että miehet luulevat paskavaippoja ovikoristeiksi, kun eivät tajua viedä niitä roskiin autolle mennessään - ei ihme, että yhteiskunnalla menee huonosti, kun sellaiset äijät ovat päättävässä asemassa. Puhe siirtyy poikien itkuun, sillä miesten mielestä pojat eivät itke. Kyllä he itkevät, sillä se on merkki siitä, että jotain on hätänä. "Katso lehdestä päivämäärä. Me eletään 600 vuotta sua edellä", nainen kertoo tokaisseensa miehelleen. Naiset purkavat porukassa turhautumistaan siitä, että mies ei tiedä edes, mistä lautaset löytyvät. Mies odottaa yltiöpäistä kiitosten tulvaa, kun hän sitten kerran kuukaudessa tyhjentää astiakoneen. Pahinta on, kun mies tokaisee haluavansa rentoutua työpäivän jälkeen, sillä nainen saa olla koko ajan kotona. Mies on myös kärkäs lähtemään ulos kavereidensa kanssa. Erään naisen mies sortuu pettämään vaimoaan, sillä hän on kyllästynyt olemaan kakkonen, kun lapsi on aina ykkönen. Antti saa oivalluksen siitä, millaiseksi hänen vaimonsa elämä olisi saattanut muotoutua: Hän olisi voinut olla yksi miestään haukkuvista naisista.
Antti ihmettelee aluksi, miksi kaikki puhuvat vain lapsista, mutta huomaa ajan myötä itsekin sortuvansa siihen. Hänestä on tullut lastaan rakastava isä.
"Vauvan itku on kommunikointia eikä vittuilua."
Koin tarinan lähinnä traagisena ja surullisena, vaikka sen pitäisi olla huumoripitoinen kuvaus maskuliinisen miehen vauva-arjesta. Naurahtelin useimmille osuville sutkautuksille, mutta sitten taas huomasin myötäeläväni kirjan henkilöiden kokemia vastoinkäymisiä. Pohdin tiukkoja sukupuolirooleja ja elämän epäoikeudenmukaisuutta. Toisaalta myötäelin Antin kokemaa kohtaloa, mutta toisaalta totesin tilanteen olleen hänelle aivan oikein. Lapsia suunnitellessa tulisikin miettiä asiaa siitä lähtökohdasta, haluaisiko lapsia siinäkin tilanteessa, että olisi yksin. Välillä osasin ottaa asioita huumorin kannalta, mutta välillä taas sorruin turhaan tiukkapipoisuuteen - varsinkin, kun lasten kanssa elämistä kuvailtiin inhorealismin kautta. Kirjan tarina oli hyvin elävä - varsinkin, kun kuuntelin sen miehen lukemana. Minusta tuntui tavallaan siltä kuin Antti olisi herännyt eloon ja kertonut minulle tarinaansa. Kirja oli vetävä ja moniulotteinen. Minusta tuntuu, että siitä saattaa saada irti eri asioita eri lukukerroilla. En malta odottaa, että pääsen kuuntelemaan seuraavaa osaa nimeltään Tarhapäivä.
Helmet lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Tämä oli minustakin aika surullinen kirja, vaikka kirjan huumorikin upposi minuun. Mutta kyllä kirja tavoittaa mielestäni tosi hyvin arjen kipupisteitä, ja kuvaa niitä koskettavasti. Sarjan jatko-osat ovat myös erittäin hyviä. Itse ahmin kaikki kolme osaa aivan putkeen, kun koukutuin niin Antin tarinaan.
VastaaPoista