Valpuri asuu yksin tuvassaan kylän laitamilla. Hän siivoaa, lämmittää saunaa, hoitaa lampaitaan ja valmistelee ruokaa. Kekrin aattona metsästä pihaan astelee tuntematon mies. Valpuri huolehtii kylmettyneestä ja kuumeisesta kulkijasta parhaan taitonsa mukaan.
"- mies oli joutunut hiien polulle, jäänyt metsään kiinni." (s.50)
Kekrinä maailmojen rajat hämärtyvät ja asioita pääsee vuotamaan läpi. Vanha aika ei ole vielä lopussa, kun uusi kolkuttelee ovella. Kirja ilmentää menneen ajan mystistä tunnelmaa ja uskomuksia. Valpuri elää kansanperinteen ja kristinuskon välimaastossa. Vanhat tavat ovat väistymässä uusien tieltä.
"Olin aina rakastanut kekripyhän iltaa, sitä kun kaikki on saunottu, syötetty, juotettu ja valmista." (s.77)
Metsä ympäröi Valpurin tupaa. Sen kanssa on oltava hyvissä väleissä, sillä se on väkevämpi kuin ihminen. Siellä asuvat haltiat ja muut henget, joille annetaan lahjoja ja joiden kanssa eletään sovussa. Valpuri lausuu sanoja kulkiessaan ja pyytelee lupaa metsään käymistä.
"Eivät ne kulje tämänpuolisiin noin vain ennen aikojaan." (s.9)
Kirjan teemana on ihmisen kadonnut luontosuhde, jonka ihminen on omasta halustaan menettänyt. Kirja kurottaa menneeseen kuin voisi ottaa sieltä jotain takaisin.
"Kuka pitää huolen meidän muistoistamme sitten kun me olemme menneet?" (s.104)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!