Miina Supinen: Liha tottelee kuria

Silolan perheessä syödään hillovoileipää. Rahaa löytyy rakkauden kustannuksella. Esitetään olevan parempia kuin ollaan. Unohdetaan itsensä rakastaminen ja hyväksyminen sellaisena kuin on. Silolan perheessä heikkouteen suostuminen ei ole vaihtoehto.

"Kaikilla hillonsyöjillä on paha olo, jatkuva väsymys, niin kova nälkä että sattuu, vaikka on juuri vetänyt hilloa -" (s.9)

Miina Supinen on osannut kirjoittaa henkilöhahmoja, jotka ovat sekä epämiellyttäviä että sympatioita herättäviä. Silolan perheenjäsenet eivät kertakaikkiaan ole sinut itsensä kanssa. Heillä on hankalaa olla omassa kehossaan. He kaipaavat hyväksyntää taholta, jota eivät itsekään osaa määritellä. He sulkevat silmänsä, tukahduttavat tunteensa ja piilottavat tarpeensa. Heille syntyy pakkomielteitä, joilla he pyrkivät valheelliseen kontrolliin. Äiti Katriina sisustaa perheelle kulissia, isä Launo katoaa musiikkiin sekä töissä kapellimestarina että kotona soittimen ääressä - mikään maallinen tai lihallinen ei kosketa häntä, tytär Astra on syömishäiriöinen ja harrastaa rajuja petipuuhia lukuisten miesten kanssa, poika Silmu on ylipainoinen ja aloittaa kehonrakennuksen ja pikkuinen Pelagia saa tahtonsa läpi pissaamalla nelivuotiaan tarmolla housuihinsa.

"Hillonsyöjä menee ottamaan toisen hillovoileivän." (s.9)

Tragikoominen ja ronskisti kirjoitettu tarina sisältää syvällisiä pohdintoja. Onko ihmisen pakko pitää itsensä kurissa? Onko se ainoa keino saada kanssaihmisiltä hyväksyntää? Voisiko vain olla oma itsensä? Miten häpeästä voi vapautua?

"'Totta kai minä olen tavallinen ja sinä olet tavallinen ja kaikki on ihan tavallisia ja vitt* nakit ja muussi! Se on kaikki teeskentelyä!'" (s.281)