sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet

Kolme nuorta on elämänsä käännekohdassa englantilaisella pilkukadulla nimeltään Turnaround. Ian asuu yksin, äänittää ääniä ja tekee niistä konemusiikkia. Elias siivoaa biologiselta isältään perimäänsä taloa ja suunnittelee roolipeliä. K vaeltaa talosta toiseen hanttihommia tehden. Eräässä talossa asuvan pienen tytön valokuvissa näkyy ihmisiä, joiden ei pitäisi olla niissä. Hänen valoherkkä äitinsä varoittelee tien viimeisestä talosta, joka on kirottu.

"Siitä on viisitoista vuotta.
Siitä kaikki alkaa." (s.7)

Kiehtova tarina elämästä, joka muotoutuu tehtyjen valintojen mukaiseksi. Maailma rakentuu ympärille sitä mukaa, kun sitä tutkii. Ihmisiä kohdataan tai he jäävät kohtaamatta. Asioita tapahtuu tai ne jäävät tapahtumatta. Lukeminen herättää eloon kipinän kirjoittaa roolipeliä, mitä olen nuorena harrastanut. Henkilöiden lisäksi etenkin tarinan miljöö mystisine taloineen ja maiseman halkovine junaraiteineen on kutkuttava. Tämän kirjan - nuorille suunnattua spekulatiivista fiktiota - olisin halunnut nuorena omaan kirjahyllyyni.

"Mapa murisi matalasti ja tuijotti alakertaan johtaviin portaisiin kuin olisi kuullut sieltä jotain. Tärisin sisältäpäin. Siltä minusta tuntui aika usein. Ainakin silloin kun säikähdin." (s.18)

Kirjan juonesta ei kannata tietää ennakkoon mitään, sillä ideana on päästä itse tutkimaan tarinaa. Äänikirjaa kuuntelevalla kannattaa olla edessään myös fyysinen kirja tukemassa lukukokemusta ja tarinan ymmärtämistä.

"Selvitä mitä on tapahtunut. Keksi mitä tapahtuu seuraavaksi. Voit tehdä sen, miten haluat, maailma on nyt sinun." (s.413)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!