Akram Ailisli: Kiviset unet

1980-luvun lopun Azerbaidzanissa tunnettu näyttelijä Sadai Sadygly viedään bakulaiseen sairaalaan. Hänet on hakattu pahasti, kun hän on yrittänyt auttaa kuoliaaksi pahoinpideltyä armenialaista vanhusta. Hän on kotoisin Nahitsevanista, kylästä nimeltään Ailis, jossa turkkilaiset sotilaat suorittivat armenialaisten joukkomurhan. Sadai Sadygly näkee unia synnyinseudustaan, jossa kaikilla armenialaisten taloja vallanneilla on psyykkinen sairaus. Yksikään perhe ei saa rauhaa, sillä jumala ei voi antaa anteeksi julmuuksia.

"Ja saman tien alkoi luotisade, tuntui kuin taivas putoaisi, ylhäältä putoaisi tuhkaa. Nousi sellainen huuto, jollaista kukaan ei ollut kuullut sitten maailman luomisen." (s.70)

Neuvostoliitto on hajoamassa ja azerien ja armenialaisten välit taas kiristymässä. Armenialaisia joukkohakataan keskellä kirkasta päivää. Heidän itsemurhiaan lavastetaan heittämällä heitä parvekkeelta alas ja kirjoittamalla jäähyväiskirjeitä. Maan historia on yhtä eri kansojen ja uskontokuntien taistelua, jolle ei näy loppua.

"Ensin tulivat toiset ja tappoivat, sitten tulivat toiset ja tappoivat. Jos sytytettäisiin yksi kynttilä jokaiselle pelkästään viime vuosituhannen aikana syyttömästi tapetulle, noiden kynttilöiden loiste olisi kirkkaampi kuin kuunvalo." (s.142-143)

Tarina huokuu inhimillisyyttä. Se vetoaa ihmisten moraaliin ja oikeudentajuun. Kansakuntia on tullut ja mennyt. Kukaan tällä hetkellä omassa valtiossaan asuva ei voi väittää olleensa paikalla ensin. Heitä ennen on ollut lukuisia muitakin kansoja, joita ennen on ollut vielä lukuisampia kansoja, joten on järjetöntä taistella oikeudesta maahan. Ihmisten on parempi elää sovussa toistensa kanssa. Tiedostaa menneet sodat, pyhittää pahat teot ja rakentaa parempaa tulevaisuutta.

"Näen jatkuvasti painajaisunia, jotka ovat toinen toistaan kauheampia. - Ihmiset ovat muuttuneet niin, että en tunne heitä enää." (s.119)

Kirjan kansilehdessä kerrotaan, että Akram Ailisli on itse syntynyt Ailisin kylässä, josta kirja kertoo. Häneltä on riistetty kirjan julkaisemisen jälkeen kansalliskirjailijan arvo. Azerbaidzanilaiset ovat loukkaantuneet kirjan tavasta kuvata armenialaisia ja järjestäneet mielenosoituksia, joissa kirjailijan kuvia ja kirjoja on poltettu. Akram Ailisli on sanonut toivovansa rauhaa kansojen välille.

"Maailman on pakko tulla kohta näkyviin sumuverhon takaa." (s.129)

Kirja on kaikin puolin raskaslukuinen. Aihe on ahdistava, ja teksti on haastavaa. Alaviitteet helpottavat asioiden ymmärtämistä, mutta alituinen tekstissä poukkoilu hidastaa lukemista. Kirja vaatii aikaa. Sitä ei lue yhdeltä istumalta, sillä se haastaa pysähtymään ja ajattelemaan. Kirjan kiinnostavimmaksi elementiksi nousee teatterin ja politiikan suhde toisiinsa, josta haluaisin lukea lisää. Teattereissa on läpi aikojen esitetty poliittisia näytelmiä, joilla on yritetty vaikuttaa kansaan ja näyttää vallanpitäjät hyvässä valossa.

"Kaikki hänen ympärillään tuntui olevan pelkkää petosta ja korruptiota." (s.126-127)