Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

Maria Nordberg astuu sisälle käräjäoikeuden istuntosaliin. Hän näkee siellä huolestuneet vanhempansa ja nälkäiset toimittajat sekä omasta kannastaan varmat asianajajat. 18-vuotias Maria, tuttavallisemmin Maja, ajattelee kaikkia niitä tapahtumia, mitkä johdattivat hänet tähän tilanteeseen äidin ostamassa liian pienessä, valkoisessa puserossa, jonka hän haluaisi vaihtaa toiseen heti tilaisuuden tullen. Yhdeksän pitkää kuukautta sitten hän seisoi Djursholmin lukion luokkahuoneessa ainoana ihmisenä, jota ei juuri hetki sitten oltu ammuttu. Nyt hänen pitäisi vakuuttaa kaikki siitä, että hän on syytön tapahtuneeseen.

"Mitä tehdä, jos on vaikea tietää, mikä on totta ja kuka valehtelee?"

Jännittävä oikeussalidraama kuvaa nuoren ihmisen ajatuksia tilanteessa, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa. Oma kohtalo on vieraiden ihmisten käsissä. Maja voi vain kertoa oman kantansa asianajajalleen ja toivoa, että hän kykenee vakuuttamaan keräämillään teknisillä todisteilla ja toteuttamillaan taidokkailla puheenvuoroillaan sekä tuomarin että lautamiehet siitä, että hänet kannattaisi vapauttaa syytteistä massamurhiin ja murhan yllyttämiseen.

"Minun olisi pitänyt kuolla, mutta minä en kuollut, vaan olen yhä elossa. Anteeksi. Olen pahoillani. Ei ollut tarkoitus."

Maja katselee muita naisia vankilan ulkoiluhetkenä. Hän yrittää keksiä erilaisia tarinoita siitä, mistä syystä joku olisi tuomittu. Pahuus saa aina palkkansa. Vai voisiko vankilaan joutua vahingossa? Ihmiset lukevat iltapäivälehtiä ja vakuuttavat itselleen olevansa hyviä ihmisiä, jotka eivät koskaan joutuisi lehden otsikoihin syytettynä rikoksesta. He ravistelevat itseään etsiessään syytetystä pahuudesta kieliviä luonteenpiirteitä, jotka sulkisivat hänet 'muihin', pois 'meistä'. He seuraavat lööppejä viikkotolkulla, mutta eivät silti tule muistamaan lopputulosta. He luottavat itsensä antaman tuomion paikkaansapitävyyteen.

"Hän on vakuuttunut siitä, että tietää minusta kaiken, kuka minä olen ja miksi olen. Mitä olen tehnyt. - Katsokaa kaikki Maja Nordbergiä: murhaajaa, hirviötä, tuossa hän istuu!"

Maja pohtii omaa elämänpolkuaan ja päätyy siihen, että kaikki on loppujen lopuksi sattumaa. Hän miettii, miksi juuri hän kohtasi Sebastianin. Hän halveksii vanhempiensa reaktiota, kun he ensi kerran kohtasivat pojan. Rikkaan perheen kultakimpale sai aina kaiken haluamansa. Hän teki mitä huvitti ja sai kaiken anteeksi. Tottakai Sebastianin kanssa oli ihanaa. Aluksi. Rikkaille kaikki oli suurta. Valitettavasti myös ongelmat.

"Elää elämänsä onnellisena loppuun asti rakastamansa miehen kanssa, se toimii vain kirjoissa. - Eikä rakkaus pelasta ketään ikuiseen elämään."

Muistanko vuosia kirjan lukemisen jälkeen, tuomittiinko Maja massamurhasta vai päästettiinkö hänet vapaaksi? En. Tulen muistamaan nuoren tytön pelon, epävarmuuden ja sekavuuden tunteen. Rukouksen siitä, että koko elämä olisi edessäpäin eikä iäksi riistetty.