Eletään vuotta 1991. Anna on matkustanut vaihto-oppilaaksi Teksasiin, mistä hän on haaveillut pikku tytöstä asti. Hänen hartain toiveensa on löytää itselleen amerikkalainen mies. Lapsellisen nuoren naisen ei ole helppoa kulkea kohteliaisuuksia latelevien poikien maailmassa. Heitä on vaikea tulkita, sillä heidän kulttuurinsa eroaa niin paljon suomalaisesta. Anna löytääkin sielunkumppanuuden paremmin bangladeshilaisen Taufiqin kanssa. Poika puhuu paljon kotimaansa historiasta ja elämästä sodan keskellä. Anna tuntee itsensä sivistyneeksi ja suvaitsevaiseksi. Hän harmittelee, kuinka islam nähdään länsimaissa negatiivisessa sävyssä. Anna on nopea liikkeissään suostuessaan Taufiqin kanssa avioliittoon ja muuttamaan ainakin vuodeksi Bangladeshiin. Hän lähtee matkaan tietämättä oikeastaan mitään siellä vallitsevista käytännön oloista, tavoista ja käytössäännöistä.
Taufiqin sukulaistäti Taslima elää elämäänsä kahdestaan tyttärensä kanssa. Hänen onneton avioliittonsa itsensä valitseman miehen kanssa on siinä pisteessä, että aviomies on muuttanut muualle asumaan uuden naisensa kanssa. Taslima ei silti voi erota miehestään, vaan hänen on pidettävä kuuliaisen vaimon kulissia yllä. Salaa hän haaveilee mahdollisuudesta hypätä länsimaalaisen miehen matkaan ja elää vapaana bangladeshilaisen kulttuurin velvoitteista. Taufiqin perheen autonkuljettajaksi palkattu Delwar on mielissään hyvästä asemastaan. Hänen isänsä kuoltua hän on ainoa, joka voi elättää äidin ja pikkuveljen. Hän haaveilee omasta vaimosta ja perheestä, joista hän voisi myös huolehtia. Äidillä onkin pian 14-vuotias lapsivaimo mietittynä. Tytön omalla perheellä ei nimittäin ole enää varaa ruokkia tyttöä. Äiti uskoo, että järjestetty avioliitto on toimivin ratkaisu.
Ihmisten välinen kanssakäyminen on loppujen lopuksi sattumanvaraista. Kaikki riippuu siitä, miten kukakin tulkitsee, kuinka missäkin tilanteessa tulisi toimia. Kulttuuri ja uskonto sanovat yhtä, mutta itse saattaakin niiden sisällä olla eri mieltä. Sitten pitää taiteilla jossain välimaastossa, jotta kukaan ei mahdollisesti pahastuisi. Pieni tutkiminen paljastaa, että Kristiina Bruun on Annan tavoin opiskellut Teksasissa ja mennyt naimisiin bangladeshilaisen miehen kanssa. Kirjailija on varmasti käyttänyt omia kokemuksiaan kirjan materiaalina. Kirja kertoo ennen kaikkea erilaisten kulttuurien ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta aikana, jolloin ei ollut helppoa löytää tietoa ja elettiin pitkälti ennakkoluulojen varassa. Yhteistä kaikille on huoli siitä, mitä yhteisö sanoisi, jos yksi sen jäsenistä toimisi vallitsevien tapojen vastaisesti. Suomalaisen Annan vanhemmat pelkäävät, mitä naapurit sanovat. Taufiqin suku miettii, kuinka kauan kestäisi ennen kuin Anna haluaisi erota miehestään ja lähteä pois kuten kaikki muutkin länsimaalaiset vaimot ennen häntä. Suomalaiset pohtivat, kuinka alistavasti muslimimies kohtelee vaimoaan. Bangladeshilaiset ajattelevat, että länsimaiset tytöt ovat huonoja, kun taas kotimaan tytöt ovat siveitä. Länsimaalaisten pelastajasyndroomastakin tulee palautetta, vaikka siitä ei ihan kyseistä sanaa käytetäkään. Parasta ovat erilaisten ihmisten kohtaamiset, joissa ennakkoluulot hälvenevät, hymy on herkässä ja yhteinen sävel löytyy - ja ne 5000 vieraan häät, joissa annetaan lahjaksi vain kultakoruja, koristellaan kädet hennalla ja suljetaan isät neuvottelemaan omaisuuden jakamisesta!
Kirjassa on kaiken aikaa havaittavissa kaipuu jonnekin muualle. Halun lähteestä ei oikein saa otetta. Miksi Anna on aina haaveillut ulkomaille muutosta? Miksi hän ei sitten ole kiinnostunut ottamaan selvää vieraista kulttuureista? Miksi hän haluaa elää omassa kuplassaan välittämättä ympärillä tapahtuvista asioista? Miksi hän haluaa siten olla epäkohtelias ja asettaa itsensä vaaralle alttiiksi? Miksei hän ymmärrä, että ihminen on kokonaisvaltainen olento, jolla on suku, kotimaa ja menneisyys, jota ei voida pyyhkiä hänestä irti? Miksi miehen koti ja kulttuuri ovat tärkeämpiä kuin naisen? Miksi naisen on seurattava miestä ja mukautettava elämänsä miehen tahtoon? Ei ole yksinkertaista mennä naimisiin eri maasta kotoisin olevan kanssa ja muuttaa itselleen vieraaseen maahan. On luonnollista kaivata omia tuttuja lapsena opittuja rutiineja. Anna kasvaa ja kehittyy eläessään bangladeshilaisen kulttuurin keskellä, yrittäessään keksiä itselleen mielekästä tekemistä palveluskunnan tehdessä kaikki kotiin liittyvät askareet ja etsiessään omalle elämälleen mielekästä tarkoitusta aviomiehen ollessa kaiken aikaa töissä. Hän pohtii, onko ruoho yhtään sen vihreämpää siellä kuin täällä. Onko järkevää haluta sitä, mitä jollakin toisella on, eikä olla koskaan tyytyväinen siihen, mitä on? Mitä itsenäisyys ja vapaus valita kenellekin merkitsevät? Mistä parempi tulevaisuus löytyy?
Luin kirjan, sillä kuulun instagramissa toimivaan notfastjustfuriousbooks lukupiiriin. Lukupiiriläiset kuvaavat kirjaa saippuapalaksi, joka yrittää koko ajan karata otteesta. Mihinkään asiaan ei syvennytä kunnolla. Asioista annetaan pieni pilkahdus, mutta sitten ne taas katoavat. Epäselviäkin kohtauksia löytyy, niin että ei oikein tiedä, mitä tapahtuu. Henkilöt hämmentävät, sillä he tekevät ensin yhtä ja sitten yhtäkkiä toista. Kaikki on häilyväistä ja epävakaata. Mutta ehkä maailma on sellainen. Ihminen oppii ja kehittyy, välillä ottaa takapakkia ja sitten taas jatkaa eteenpäin.
Taufiqin sukulaistäti Taslima elää elämäänsä kahdestaan tyttärensä kanssa. Hänen onneton avioliittonsa itsensä valitseman miehen kanssa on siinä pisteessä, että aviomies on muuttanut muualle asumaan uuden naisensa kanssa. Taslima ei silti voi erota miehestään, vaan hänen on pidettävä kuuliaisen vaimon kulissia yllä. Salaa hän haaveilee mahdollisuudesta hypätä länsimaalaisen miehen matkaan ja elää vapaana bangladeshilaisen kulttuurin velvoitteista. Taufiqin perheen autonkuljettajaksi palkattu Delwar on mielissään hyvästä asemastaan. Hänen isänsä kuoltua hän on ainoa, joka voi elättää äidin ja pikkuveljen. Hän haaveilee omasta vaimosta ja perheestä, joista hän voisi myös huolehtia. Äidillä onkin pian 14-vuotias lapsivaimo mietittynä. Tytön omalla perheellä ei nimittäin ole enää varaa ruokkia tyttöä. Äiti uskoo, että järjestetty avioliitto on toimivin ratkaisu.
Ihmisten välinen kanssakäyminen on loppujen lopuksi sattumanvaraista. Kaikki riippuu siitä, miten kukakin tulkitsee, kuinka missäkin tilanteessa tulisi toimia. Kulttuuri ja uskonto sanovat yhtä, mutta itse saattaakin niiden sisällä olla eri mieltä. Sitten pitää taiteilla jossain välimaastossa, jotta kukaan ei mahdollisesti pahastuisi. Pieni tutkiminen paljastaa, että Kristiina Bruun on Annan tavoin opiskellut Teksasissa ja mennyt naimisiin bangladeshilaisen miehen kanssa. Kirjailija on varmasti käyttänyt omia kokemuksiaan kirjan materiaalina. Kirja kertoo ennen kaikkea erilaisten kulttuurien ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta aikana, jolloin ei ollut helppoa löytää tietoa ja elettiin pitkälti ennakkoluulojen varassa. Yhteistä kaikille on huoli siitä, mitä yhteisö sanoisi, jos yksi sen jäsenistä toimisi vallitsevien tapojen vastaisesti. Suomalaisen Annan vanhemmat pelkäävät, mitä naapurit sanovat. Taufiqin suku miettii, kuinka kauan kestäisi ennen kuin Anna haluaisi erota miehestään ja lähteä pois kuten kaikki muutkin länsimaalaiset vaimot ennen häntä. Suomalaiset pohtivat, kuinka alistavasti muslimimies kohtelee vaimoaan. Bangladeshilaiset ajattelevat, että länsimaiset tytöt ovat huonoja, kun taas kotimaan tytöt ovat siveitä. Länsimaalaisten pelastajasyndroomastakin tulee palautetta, vaikka siitä ei ihan kyseistä sanaa käytetäkään. Parasta ovat erilaisten ihmisten kohtaamiset, joissa ennakkoluulot hälvenevät, hymy on herkässä ja yhteinen sävel löytyy - ja ne 5000 vieraan häät, joissa annetaan lahjaksi vain kultakoruja, koristellaan kädet hennalla ja suljetaan isät neuvottelemaan omaisuuden jakamisesta!
Kirjassa on kaiken aikaa havaittavissa kaipuu jonnekin muualle. Halun lähteestä ei oikein saa otetta. Miksi Anna on aina haaveillut ulkomaille muutosta? Miksi hän ei sitten ole kiinnostunut ottamaan selvää vieraista kulttuureista? Miksi hän haluaa elää omassa kuplassaan välittämättä ympärillä tapahtuvista asioista? Miksi hän haluaa siten olla epäkohtelias ja asettaa itsensä vaaralle alttiiksi? Miksei hän ymmärrä, että ihminen on kokonaisvaltainen olento, jolla on suku, kotimaa ja menneisyys, jota ei voida pyyhkiä hänestä irti? Miksi miehen koti ja kulttuuri ovat tärkeämpiä kuin naisen? Miksi naisen on seurattava miestä ja mukautettava elämänsä miehen tahtoon? Ei ole yksinkertaista mennä naimisiin eri maasta kotoisin olevan kanssa ja muuttaa itselleen vieraaseen maahan. On luonnollista kaivata omia tuttuja lapsena opittuja rutiineja. Anna kasvaa ja kehittyy eläessään bangladeshilaisen kulttuurin keskellä, yrittäessään keksiä itselleen mielekästä tekemistä palveluskunnan tehdessä kaikki kotiin liittyvät askareet ja etsiessään omalle elämälleen mielekästä tarkoitusta aviomiehen ollessa kaiken aikaa töissä. Hän pohtii, onko ruoho yhtään sen vihreämpää siellä kuin täällä. Onko järkevää haluta sitä, mitä jollakin toisella on, eikä olla koskaan tyytyväinen siihen, mitä on? Mitä itsenäisyys ja vapaus valita kenellekin merkitsevät? Mistä parempi tulevaisuus löytyy?
Luin kirjan, sillä kuulun instagramissa toimivaan notfastjustfuriousbooks lukupiiriin. Lukupiiriläiset kuvaavat kirjaa saippuapalaksi, joka yrittää koko ajan karata otteesta. Mihinkään asiaan ei syvennytä kunnolla. Asioista annetaan pieni pilkahdus, mutta sitten ne taas katoavat. Epäselviäkin kohtauksia löytyy, niin että ei oikein tiedä, mitä tapahtuu. Henkilöt hämmentävät, sillä he tekevät ensin yhtä ja sitten yhtäkkiä toista. Kaikki on häilyväistä ja epävakaata. Mutta ehkä maailma on sellainen. Ihminen oppii ja kehittyy, välillä ottaa takapakkia ja sitten taas jatkaa eteenpäin.
Minäkin luin tämän kirjan pari viikkoa sitten. Itse tykkäsin kovasti, vaikka kirjan alkupuolella minullakin oli sellainen saippuapalatunne, mutta sitten tarina tempasi mukaansa. Kiinnostava kirja maasta, josta en paljoa ole tiennyt.
VastaaPoistaPidin myös kirjasta. Se jotenkin imaisi mukaansa, kun kerrontatyyliin tottui.
Poista