Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa

Mies herää metsässä päässään vain yksi ajatus: Anna. Hän kuulee naisen äänen huutavan apua, mutta liian myöhään, sillä nainen murhataan. Mies raahautuu sekavassa mielentilassa murhaajan hänelle sujauttaman kompassin avulla Blackheathin kartanoon. Siellä ei oteta uutista kovin hyvin vastaan, vaan miehen juttuja pidetään vain liikaa juoneen juhlijan houreina. Mies saa kuulla olevansa lääkäri Sebastian Bell, joka on kutsuttu kartanoon vieraaksi. Elämä alkaa pikku hiljaa avautua muistinsa menettäneelle Sebastianille, kunnes koittaa uusi aamu, jolloin hän saa huomata heränneensä sulhasmies Ravencourtin ruumiissa. Sama päivä on alkanut alusta, mutta vain eri näkökulmasta. Mies saa kuulla, että kartanon tytär Evelyn Hardcastle murhataan illalla ja hänen tehtävänsä on selvittää seitsemän päivän aikana ja seitsemän isännän avulla, kuka murhaaja on.

Suljetun huoneen mysteerit ovat kiehtovia - varsinkin, kun päähenkilö on jäänyt jumiin sekä aikaan että paikkaan. Kaiken lisäksi hän on vankina eri ihmisten ruumiissa, joista jokainen näkee maailman hieman eri tavalla. Pelottavaksi tilanteen tekee se, että päähenkilöllä ei vaikuta olevan omaa tahtoa, vaan hän toteuttaa tapahtumat siinä järjestyksessä kuin ne luonnollisesti tapahtuvat. Aivan kuin kaikki olisi pelkkää teatteria. Kuulostaa aika helpolta kulkea vain kyydissä ja tarkkailla ympäristöä murhaajan varalta, mutta päähenkilö ei tietenkään ole niin onnekas. Kartano kuhisee ihmisiä yläluokkaisista herrasmiehistä kuiskiviin sisäkköihin. Kattaus on kuin suoraan Agatha Christien romaanista hovimestareineen, keittiöemäntineen, konstaapeleineen ja lakimiehineen, joilla kaikilla on oma pikku salaisuutensa, joka ei siedä päivänvaloa. Sillä erotuksella, että tämä väki on suunnattoman väkivaltaista. Luut murtuvat ja veri roiskuu niin tiheään, että vaikuttaa siltä kuin päähenkilöllämme olisi kilpailijoita.

Ihmisiä, esineitä ja tapahtumapaikkoja sekä muita vihjeitä ilmaantui niin paljon, että huomasin joutuvani kirjoittamaan muistiinpanoja pysyäkseni mukana. Ikkunaan lentävä lintu kuolee. Matka-arkusta löytyy yksinäinen shakkinappula. Hautausmaan mullassa lojuu verinen kompassi. Kartanon emännän huoneesta on kadonnut ase. Metsälampi väräjöi odottaen seuraavaa uhriaan.

Kirjaan on sullottu kerroksia kerroksien päälle. Ei riitä, että lukija selvittää päähenkilön kanssa murhaajan henkilöllisyyttä. Hän selvittää samalla tietoja tapahtumapaikasta ja syistä, miksi ihmiset ovat jääneet sinne jumiin. Moraalisilta kysymyksiltä ei vältytä. Mitä keinoja on lupa käyttää itsensä pelastamiseksi? Kuka lopulta on pelastamisen arvoinen? Kuinka toisia ihmisiä saa kohdella? Onko kostaminen oikea ratkaisu jakaa oikeutta? Onko ihminen paha vai hänen tekonsa? Milloin on anteeksiannon aika?

Ahmin tarinaa eteenpäin niin nopeasti kuin se äänikirjaa kuunnellen oli edes mahdollista. Huomasin uppoutuvani aivan kokonaan tarinan maailmaan ja unohtavani kaiken muun. En malttanut lopettaa kuuntelemista, sillä halusin palavasti tietää loppuratkaisun. Samalla pelkäsin sitä, sillä usein itse matka on kiehtovampi kuin päämäärä. Osa loppuratkaisusta ei tullut yllätyksenä, mutta osa aiheutti suun loksahtamista auki. Ei tässä näin voinut käydä!

Ps. Jonkin ajan kuluttua, kun kirjan runsauden aiheuttamasta ähkystä on selvitty, voi kriittisesti pohtia, millä tavalla epämieluisat ihmiset on kuvannut kirjassa. Millainen heidän ulkonäkönsä on? Millaisia luonteenpiirteitä heillä on? Mitä tekoja he ovat tehneet? Vai onko kaikki kiinni vain päähenkilön huonosta asenteesta muita kohtaan? Hän inhoaa heidän nahkoihin joutumista ja vihaa kaikkea heihin liittyvää, joten myös kuvaa heidän kaikki ominaisuutensa irvokkaina?