Klassikkohaaste: Madeleine L´Engle: Hyppy ajassa

"Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa."

L´Engle, Madeleine: Hyppy ajassa
Julkaistu: 2018
Alkuperäinen julkaisu: 1962
Alkuperäinen nimi: A Wrinkle in Time
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Katri Yli-Viikari
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 291

Margaret ´Meg´ Murry on onneton, sillä hänen fyysikko isänsä on kadonnut. Hänen suruaan syventää ihmisten ilkeät juorut, joiden mukaan isä olisi karannut toisen naisen matkaan. Megin äiti ei osaa lohduttaa tyttöä, vaikka tietääkin isän olleen mukana huippusalaisessa tutkimuksessa, joka käsitteli aikamatkustusta. Meg kokee elämän kaiken kaikkiaan vaikeaksi. Hän ei sopeudu kouluun, sillä hän on kaikkien mielestä ruma ja erilainen. Meg on huolissaan myös neljävuotiaan pikkuveljensä Charles Wallacen puolesta, sillä hän on pikkuvanha ja häntä jo nyt kiusataan. Onneksi eräänä myrskyisenä yönä heidän keittiöönsä ilmestyy rouva Kummoinen, joka johdattaa lapset silmiä avaavalle seikkailulle ajan ja avaruuden halki.

"´Saavatpahan tuntea itsensä paremmiksi kun pitävät minua vähän hölmönä.´ (s.48)

Kirjassa pohditaan yhteiskuntaa ja ihmisten erilaisuutta. Lukija saa huomata, kuinka ihmisillä on tapana väheksyä sellaisia henkilöitä, jotka poikkeavat jollain tavalla hyväksytyksi määritellyistä normeista. Seikkailun aikana tutustutaan erilaisiin näkemyksiin hoitaa yhteisiä asioita. Kirja saa ajoittain myös uskonnollisia sävyjä. Mielestäni jännittävintä oli lukea planeetasta, jossa ihmiset toimivat kuin koneet. Heillä ei käytännössä saanut olla ollenkaan omaa tahtoa. Mielenkiintoisia olivat myös olennot, jotka eivät nähneet mitään, mutta hahmottivat maailman muulla tavalla.

"Tällä planeetalla on kaikki täydellisessä järjestyksessä, koska jokainen on oppinut olemaan rauhallinen, antamaan periksi, olemaan kuuliainen." (s.188)

Kirjassa kuvataan Megin kasvutarinaa. Hän oppii lopulta huomaamaan vanhempiensa erehtyväisyyden. Hän ymmärtää, että hekin ovat vain ihmisiä, joiden harteille ei voi sysätä kohtuuttomia odotuksia. Meg huomaa, että maailmassa täytyy olla sekä hyvää että pahaa, jotta se pysyy tasapainossa. Hän saa kokea, että ollakseen onnellinen täytyy tietää, miltä tuntuu olla onneton. Kaikkein eniten Meg oppii rakkaudesta.

"Meidän täytyy pysytellä yhdessä." (s.159)

Kirjaa lukiessa minua jäi mietityttämään muutama asia. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota ruman tytön määritelmään, joka sisältää silmälasit ja maantienväriset, kiharat hiukset. Toiseksi minua hämmensi Calvinin kommentti, jonka mukaan hän ei usko, että Megin isä on voinut jättää vaimoaan, sillä hän on niin kaunis. Ilmeisesti hänen mielestään vain ulkonäöllä on avioliitossa merkitystä. Kolmanneksi huomioin, kuinka Meg jää auttamaan äitiä tiskaamisessa, kun veljet menevät katsomaan televisiota. Ainakin siltä osin Meg on sopeutunut vallitsevaan yhteiskuntaan, vaikka muuten hän kokee olevansa eriskummallinen.

"Jos en kiintyisi kehenkään, voisin olla onnellinen koko ajan." (s.137)

Kirja viritti myös pohtimaan syvällisiä asioita. Ihminen on aisteiltaan ja ymmärrykseltään loppujen lopuksi hyvin vajavainen olento. Me emme todennäköisesti vielä täysin ymmärrä avaruutta ja maailmankaikkeuden merkitystä. On mielenkiintoista pohtia, mitä kaikkea saattaa parhaillaankin olla aivan silmiemme edessä, mutta me emme vain huomaa tai osaa tulkita sitä.

"Asioita voi olla olemassa myös meidän oman ymmärryksemme ulkopuolella." (s.36)

Klassikkohaaste

Helmet lukuhaaste 2018: 40. Kirjassa on lemmikkieläin