Blake Crouch: Wayward Pines: Salaisuus

"Ethanille alkoi yhä selvemmin valjeta, että elämä Pinesissa oli kuin monimutkainen näytelmä, jossa esirippua ei lasketa koskaan. Kaikilla oli roolinsa."

Crouch, Blake: Wayward Pines: Salaisuus
Kirjasarja: Wayward Pines, osa 2
Muut osat: Osa 1 ja osa 3
Julkaistu: 2013
Alkuperäinen julkaisu: 2015
Alkuperäinen nimi: Wayward
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 361

Entinen salaisen palvelun agentti Ethan Burke, nykyinen Wayward Pinesin seriffi, kantaa mukanaan suurta salaisuutta: kaupungin asukkaat ovat viimeiset eloonjääneet ihmiset maapallolla. Hullun tiedemiehen tavoin David Pilcher on 2000-luvulla laittanut geeneiltään puhtaita ihmisiä suspensioon eli elintoimintojen keskeytykseen, minkä jälkeen 1814 vuotta myöhemmin he ovat heränneet kaupungissa. Vuosien myötä ihmisten perimä on rappeutunut ja heistä on kehittynyt abreja, jotka ovat verenhimoisia mutantteja. Vuoristo, sähköaita ja tarkka-ampujat suojelevat kaikesta tietämättömiä asukkaita. David Pilcherin tavoitteena on kasvattaa ihmisten populaatiota, mutta hänen keinonsa ovat arveluttavia, sillä hän on vienyt ihmisiltä vapauden. Heidän tekemisensä, liikkumisensa, puheenaiheensa ja aviopuolisonsa on määrätty. Lisäksi hän on luonut kaupunkiin karkelot, joiden aikana asukkaat tappavat julmasti jonkun sääntöjä vastaan toimineen ihmisen. David Pilcherin harmiksi osa kaupunkilaisista on päättänyt kapinoida järjestelmää vastaan poistamalla jalastaan sirun, jonka avulla heitä tarkkaillaan valvontakameroin, ja kokoontumalla salaiseen paikkaan. Ethan Burke saa tehtäväkseen soluttautua näiden Vaeltajiksi itseään kutsuvien joukkoon. Hänellä on edessään pulma: kenen puolelle asettua.

"Vastaantulijat hymyilivät ja vilkuttivat tervehdykseksi aidon tuntuisesti, ikään kuin hän olisi asunut kaupungissa vuosia. Jos he salaa pelkäsivät ja vihasivat häntä, he kätkivät sen hyvin. - Hän piti yllä rauhaa. Valhetta. Salasi totuuden jopa vaimolta ja pojalta. Kahtena ensimmäisenä viikkonaan seriffinä hän oli lähinnä lukenut asukkaiden kansioita, selvittänyt kunkin entistä elämää. Heidän integraationsa yksityiskohtia. - Ethan tunsi nyt yhden jos toisenkin asukkaan taustan. Heidän pelkonsa ja salaisuutensa. Ja tiesi, keiden saattoi luottaa pitävän yllä tätä haurasta illuusiota. Ja keiden pinnassa oli hiusmurtumia. Hänestä oli tulossa yhden miehen gestapo." (s.21-22)

"Minä en aio elää lopun ikääni jonkun psykopaatin pienoisrautatiemaailmassa." (s.222)

Juoksin tämänkin kirjan läpi, sillä se oli niin jännittävä. Mielenkiintoisinta oli lukea menneisyyden tapahtumista, jotka kertoivat siitä, kuinka David Pilcher suunnitteli Wayward Pinesia ja kuinka hän toteutti ihmisten aikamatkan. Lisäksi vaihtelua tarinaan toi Tobias, joka kulki erämaassa kohti kaupunkia. Tämä trilogian toinen osa ei kuitenkaan yltänyt ensimmäisen osan tasolle. Siinä oli minun makuuni liikaa abreja, kolmiodraaman yritystä sekä hienoisia epäjohdonmukaisuuksia. Olisin lukenut mieluummin pelkästään ihmisten selviytymisestä ja salaisuuden selvittämisestä.

"Hän näki siitä vilauksia mammuttipuiden välistä. Se oli kymmenen jalkapallostadionin kokoinen, ja korkeimmat tornit kohosivat muutaman sata metriä punapuiden latvojen yläpuolelle. Hän oli tuijottanut sitä kiväärin kiikarin läpi ja yrittänyt sisäistää näkemäänsä - rakennelmaa, joka koostui miljoonista tonneista multaa, kiveä ja puunrunkoja. Ne oli liimattu yhteen jonkinlaisella hartsilla. Tähystyspaikalta katsottuna rakennelma oli muistuttanut mustaa, jättimäistä mehiläispesää, jonka kymmenissätuhansissa kennoissa kuhisi aberraatioita ja niiden varastoimia, mätäneviä saaliseläimiä. Haju sai silmät kirvelemään. Melu oli kuin sataatuhatta ihmistä olisi yhtä aikaa nyljetty elävältä. Se näytti luonnottomalta. - Tuo järkyttävä rumilus oli kaupunki. Abret rakensivat yhteiskuntaa. Ne olivat vallanneet planeetan." (s.187)