Julia ja Erik matkustavat koko kesälomaksi Maitolahteen yhdessä lastensa Alicen ja Antonin kanssa. Äiti haaveilee pitävänsä kirjoittajaretriittiä seuraavan romaaninsa parissa sillä välin, kun isä viettää laatuaikaa lasten kanssa ihania lapsuuden ajan muistoja luoden. Naapuriin on asettunut asumaan ekopessimistinen yhteisö, joka sotkee perheen suunnitelmat. Joukossa on Julian lapsuudenystävä Marika, jonka edesottamuksia hän on käsitellyt ensimmäisessä romaanissaan. Alice ihastuu Marikan poikaan Leoon ja viettää hänen kanssaan aikaa, jolloin Anton jää ilman leikkikaveria. Poika ei voi tukeutua äitiinsä, joka näyttäytyy hänelle ensimmäistä kertaa itsellisenä ihmisenä. Anton ei ole enää pikku lapsi, mutta ei vielä tarpeeksi vanhakaan. Erik huomaa jääneensä yksin. Hänet valtaa 37-vuotiaana keski-iän kriisi. Hän on saanut työpaikastaan potkut, lapset eivät enää tarvitse häntä ja vaimokin näyttäytyy uudessa valossa. Naapurin Kati houkuttelee luokseen, mutta kylään saapuva velipoika Anders eht...
Tervetuloa kirjablogiin! Lukukokemuksia, kirjojen herättämiä ajatuksia, lukuhaasteita, kaikkea kirjoihin liittyvää - ripauksella teatteria ja balettia. Unelmien toteuttamista - tässä ja nyt.