48-vuotias Minna Niemelä on päättänyt viidentoista vuoden avioliittonsa ja muuttanut isoäidiltään perittyyn asuntoon Joensuuhun. Lapsuuden kotikaupunki herättää muistoja, jotka virtaavat keski-ikäisen naisen lävitse. Tietoisuuteen nousee lisäksi suvun tarkoin varjeltu salaisuus, mikä saattaa lopulta muuttaa kaiken.
"- kuinka paljon paremmalta tuntui herätä uuteen aamuun yksin kuin toimimattoman parisuhteen riuduttamana." (s.65)
Kirja kertoo paluumuutosta kotiseudulle, nostalgisista muistoista ja rakkauden kaipuusta. Esiin nousee normatiivinen elämänkaariajattelu. Minna on kokenut onnellisen lapsuuden, parikymppisten menovuodet ja vakiintumisen parisuhteeseen. Hän ajattelee, että jokaisen naiseksi varttuvan elämään rantautuu jossain vaiheessa sydänsuruja. Hän ihailee omien vanhempiensa parisuhdetta ja tuntee helpotusta saadessaan kyseenalaistamatta elää vapaaehtoisesti lapsettoman elämää.
"- Onneksi te ette koskaan painostaneet minua hankkimaan lapsia, sanoin tuskin kuuluvasti." (s.34)
Kirja on kunnianosoitus kaikille mummoille, jotka pitävät huolta sukulaistensa hyvinvoinnista. He tukevat ja auttavat sekä henkisesti että taloudellisesti. He luovat turvaa epävarmoina aikoina, ja heidän puoleen käännytään ilon hetkinä. Heidän kanssaan voi olla täysin oma itsensä.
"Ei minun tarvinnut elää kuten muut saadakseni oikeutuksen olemassaololleni." (s.80)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!