Avaruusseikkailulle lähetettyjen lasten tarina on tullut päätökseen. Maapalloa hallitseva tekoäly Scorpion on voitettava, jotta kasvit voivat taas kasvaa, hyönteiset pörrätä ja ihmiset iloita. Marie vaeltaa yksin omissa ajatuksissaan. Hän on maapalloa hirmuhallinneen miehen tytär, jolla on tärkeä tehtävä edessään. Hänet on koulutettu ampumaan aseilla silmiään räpäyttämättä, mutta tällä kertaa hänen tärkein aseensa on äidiltä perinnöksi jäänyt sydänriipus.
"Pistooli tekee oloni turvalliseksi ja rauhalliseksi. Se ei ole hyvä juttu, kenenkään ei pitäisi luottaa ihmiseen, joka tuntee olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi ase kädessään." (s.31)
Tarinasta välittyy toive, että seuraava sukupolvi tekisi parempia päätöksiä maapallon suhteen kuin edeltävät. Ihmisten pitäisi pitää yhtä ja taistella hyvän puolesta. Heidän tärkein tehtävänsä tulisi olla elämän vaaliminen tuhoamisen ja oman edun tavoittelun sijasta.
"Melkein kukaan ei luota enää kehenkään. Kukaan ei halunnut tarttua ongelmiin. Sotiin. Saasteisiin. Pakolaisuuteen. Köyhyyteen. Me tuhosimme kaiken, mikä oli hyvää, poltimme metsät, syydimme meret täyteen muovia ja saastutimme surutta -" (s.45)
Mielestäni kirjasarjan päätösosa on onnistunut, vaikka loppu olisi voinut olla napakampi. Kirjan aiheet ja Pasi Pitkäsen kuvat ovat aika pelottavia, mutta vaikuttavia.
Maailman tilanne tuntuu musertavalta. Kaikkialla on pelkkää pahuutta. Kuivuutta, nälkää, saasteita, sotaa ja väkivaltaa. Mitä yksi pieni lapsi voi kaiken taakan alla tehdä?
"Olen pelkkä pikkutyttö. En osaa olla johtaja tai korjata yhtikäs mitään tässä maailmassa. Missä vaiheessa aikuiset alkoivat ajatella, että maailman pelastaminen on lasten tehtävä?" (s.83)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!