Fredrika Wilhelmina Carstensin Muratti vuodelta 1840 on ensimmäinen Suomessa julkaistu kotimainen romaani. Kyseessä on kirjeromaani, jotka olivat tuohon aikaan suosittuja. Muratti julkaistiin ruotsiksi nimellä Murgrönan. Se sai lehdissä paljon palstatilaa ja kriitikkojen ankaria arvioita. Murattia voidaan pitää naisten romaanikirjallisuuden pioneerina.
Muratti kertoo tukholmalaisesta salonkielämästä orvon Matildan kriittisestä näkökulmasta katsoen. Hän kuvailee ihanteiden ja arvojen lisäksi ihmisten luonnetta, ulkonäköä ja käytöstapoja. Tutuksi tulevat keskustelukulttuuri, etiketti ja säädyn mukaiset tavat. Matilda kokee lukuisat tanssiaiset, puutarhaan katetut päivälliset ja maalla järjestetyt huvittelut sieluttomina kohtaamisina. Ihmisten elämä koostuu vain kutsuista ja niiden tapahtumien jälkipuinnista. Matilda arvostaa suuresti suojelijaansa ja hyväntekijäänsä vapaaherratarta, jonka jokaista toivetta hän kunnioittaa ja tottelee. Hänen elämänsä kulmakivet ovat korkea moraali ja nuhteettomat toimintatavat. Matilda pitää sielun ravintona toimivaa uskontoa suuressa arvossa ja kärsimystä elämään kuuluvana. Hän ajattelee välillä aikaa, jolloin liittyy jo menneiden joukkoon maan multiin. Matilda näkee naiset puhtoisen hyvinä, mielenliikutuksesta pyörtyilevinä ja rakastettavina olentoina. Miesten tehtäväksi jää petollisuus ja pahuus. Matildan kautta köyhyys ja orpous sekä kuolettavat sydänsurut romantisoidaan.
Nautin kirjaa lukiessani ajankuvasta. Menneen maailman aatelisto hengittää, luo näennäistä sivistystä, pukeutuu näyttävästi, täyttää päivänsä sosiaalisilla kohtaamisilla ja pitää kiinni elämää rajoittavista tavoista. Elämä on yhtä aikaa sekä turhuudella mässäilyä että iäisyyteen kurkottavaa, sekä materialistisen kuluttavaa että hengellisen tiedostavaa. Kaikki on ennen kaikkea itseaiheutetun dramaattista.
Tarina muuttuu loppua kohden enenevässä määrin mystiseksi. Siinä esiintyy ennusmerkkejä ja kohtalon tuntua. Itse loppu saa suun loksahtamaan auki. Se on liiankin kiihkeä, surullinen ja dramaattinen. Aivan kauhea.
Muratti kertoo tukholmalaisesta salonkielämästä orvon Matildan kriittisestä näkökulmasta katsoen. Hän kuvailee ihanteiden ja arvojen lisäksi ihmisten luonnetta, ulkonäköä ja käytöstapoja. Tutuksi tulevat keskustelukulttuuri, etiketti ja säädyn mukaiset tavat. Matilda kokee lukuisat tanssiaiset, puutarhaan katetut päivälliset ja maalla järjestetyt huvittelut sieluttomina kohtaamisina. Ihmisten elämä koostuu vain kutsuista ja niiden tapahtumien jälkipuinnista. Matilda arvostaa suuresti suojelijaansa ja hyväntekijäänsä vapaaherratarta, jonka jokaista toivetta hän kunnioittaa ja tottelee. Hänen elämänsä kulmakivet ovat korkea moraali ja nuhteettomat toimintatavat. Matilda pitää sielun ravintona toimivaa uskontoa suuressa arvossa ja kärsimystä elämään kuuluvana. Hän ajattelee välillä aikaa, jolloin liittyy jo menneiden joukkoon maan multiin. Matilda näkee naiset puhtoisen hyvinä, mielenliikutuksesta pyörtyilevinä ja rakastettavina olentoina. Miesten tehtäväksi jää petollisuus ja pahuus. Matildan kautta köyhyys ja orpous sekä kuolettavat sydänsurut romantisoidaan.
Nautin kirjaa lukiessani ajankuvasta. Menneen maailman aatelisto hengittää, luo näennäistä sivistystä, pukeutuu näyttävästi, täyttää päivänsä sosiaalisilla kohtaamisilla ja pitää kiinni elämää rajoittavista tavoista. Elämä on yhtä aikaa sekä turhuudella mässäilyä että iäisyyteen kurkottavaa, sekä materialistisen kuluttavaa että hengellisen tiedostavaa. Kaikki on ennen kaikkea itseaiheutetun dramaattista.
Tarina muuttuu loppua kohden enenevässä määrin mystiseksi. Siinä esiintyy ennusmerkkejä ja kohtalon tuntua. Itse loppu saa suun loksahtamaan auki. Se on liiankin kiihkeä, surullinen ja dramaattinen. Aivan kauhea.
Tämän haluaisin lukea jossakin vaiheessa. Historia on kiinnostavaa.
VastaaPoistaVoin suositella! Hyviä lukuhetkiä!
Poista