Vihainen leski elää kuin viimeistä päivää

© Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri

"Millä nimellä 70-vuotiaita kutsutaan? Ikäihmisiksi? Varttuneeksi väeksi? Seniorikansaksi? Kypsiksi aikuisiksi? Ovatko 80-vuotiaat sitten ylikypsiä?"

Torstaina 10.10.2019 ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä saanut Vihainen leski on Minna Lindgrenin romaanista dramatisoitu näytelmä, mikä kertoo leskeksi jääneestä Ulliksesta, joka yrittää etsiä elämälleen uutta sisältöä. Kaksitoista vuotta kestäneen omaishoitajuuden aikana hän on menettänyt yhteytensä ystäviinsä ja harrastuksiinsa - ylipäänsä kaikkeen itselleen kuuluvaan. Ullis päättää laittaa punaiset korkokengät jalkaansa, kopauttaa kannat yhteen, jättää hyvästit Kansasille ja lähteä Stadiin etsimään itseään.

Ulliksen elämä on kuin suoraan tragikoomisesta Tuhkimo sadusta. Hän on raatanut koko elämänsä muiden hyvinvoinnin eteen; hoitanut kodin, kasvattanut lapset ja huolehtinut aviomiehestään. Ullis on ollut vankina omassa kodissaan vain, koska on ollut velvollisuudentuntoinen ja pelännyt muiden arvostelevia puheita. Leskeksi jäätyään hänen oletetaan huolehtivan aikuisista lapsistaan ja lastensa lapsista sekä takaavan heille hyvän perinnön. Kaikki käskevät tekemään lisää töitä. Hyvät kampaamohaltiat muuttavat Ulliksen ulkomuodon vaaleaksi ja puhtaaksi neitokaiseksi, joka on valmis löytämään unelmiensa prinssin. Mies löytyy musiikkitalon narikan luota, mutta katoaa tähtipölyyn. Neitokainen jää päiväunelmoimaan miehestä ja laulaa luikauttaa räystäällä sirkuttaville lintusille - tai siis rakennusmiehille - ja sieltä prinssi lentääkin kuin enkeli ja hukuttaa neidon kaiken parantaviin suudelmiin.

© Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri

Näytelmä muistuttaa meille kaikille, kuinka on tervettä olla hyvällä tavalla itsekäs ja kuinka 70-vuotiaanakin on lupa unelmoida. Ihmiset ovat kärkkäitä sanomaan toisilleen, mitä missäkin iässä saa tehdä. Aikuisten lasten on vaikea nähdä omaa äitiään itsellisenä ihmisenä, jos hän on viettänyt koko elämänsä muita varten. Ulliksen itsekkyys menee välillä katkeruuden puolelle, kun pitkään padotut tunteet pääsevät viimein valloilleen. Vuosien mielipaha puretaan arvostelemalla nykyajan maailmaa. Ulliksen jäljellä olevat ystävät kaipaavat takaisin nuoruuteen. He yrittävät elää kaiken uudestaan vielä kun ehtivät, vaikka kroppa ei enää kestäisi ja mieli ei pysyisi mukana. He eivät haluaisi pysähtyä miettimään oman elämänsä rajallisuuttta, vaan ravaavat mieluummin senioridiskoissa ottamassa muutaman neuvoa-antavan ja etsimässä yhden illan seuraa. Ulliksen unelmana on löytää vakaa ja turvallinen parisuhde, sillä entinen aviomies oli puhumatonta ja viinaan menevää sorttia.

Näytelmässä on draamaa, komediaa, musiikkia, romantiikkaa ja alavatsalihaksia vahvistavaa hotjoogaa. Tälle näytelmälle ei ole ikärajaa, mutta se sopii parhaiten ihmisille, jotka elävät samaa elämänvaihetta tai joilla on vanhenevat vanhemmat. Se saa ajattelemaan omaa suhtautumistaan vanhenemiseen. Kuinka vanhuksen on lupa käyttäytyä? Saako hän tehdä virheitä ja hölmöjä päähänpistoja?

© Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri

Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.