Kansallisbaletin taianomainen Tuhkimo

© Suomen kansallisbaletti, Roosa Oksaharju

Onko maailmassa tilaa unelmille silloin, kun omat vanhemmat nukkuvat pois, äitipuoli alistaa palvelijan asemaan ja sisarpuolet kiusaavat minkä ehtivät? Hyvien ja taianomaisten ystävien tuella kuka tahansa voi lopulta saavuttaa mitä tahansa!

Kävin lauantaina 24.11.2018 Suomen kansallisbaletissa katsomassa Tuhkimo -baletin. Pääsin tilaisuuteen pyytämälläni ilmaisella medialipulla. Kävin noin vuosi sitten elämäni ensimmäistä kertaa baletissa, joten tämä kerta oli siten järjestyksessään toinen. Olin sitä ennen käynyt avointen ovien tapahtumassa, jossa sai tutustua balettitanssijoiden harjoituksiin ja käydä kurkistamassa kulissien taakse.

© Suomen kansallisbaletti, Roosa Oksaharju

Baletti kuvasi onnistuneesti Tuhkimon surullista ja epäoikeudenmukaista kohtelua. Siinä käytiin läpi kaikki tarinan tärkeät tapahtumat kurpitsavaunuista tanssiaisiin sekä kengän sovituksesta onnelliseen loppuun. Musiikki oli haikeaa ja lavasteet harmaansävyiset. Ihastuin etenkin tähtitaivaaseen ja tanssiaisten violettiin puvustukseen. Muutenkin asut olivat erittäin kauniita. Kaunein ja runsain puku oli ehdottomasti hyvällä haltijattarella. Hänen ensimmäinen ilmestymisensä lavalle köyhänä naisena oli vaikuttava. Hengähdin hämmästyksestä yhteen ääneen vierustovereideni kanssa, sillä selvästi moni muukaan ei ollut ollenkaan huomannut, missä välissä nainen oli astunut lavalle. Hän vain ilmestyi siihen kuin taiottuna!

Baletin maailma vei ajoittain ajatukset Halloween tunnelmiin kurpitsoineen, tummasävyisine vaatteineen ja öisine tanssiaisineen. Nautin suunnattomasti hivenen aavemaisista koreografioista, joissa jokaisella tanssijalla oli oma tärkeä roolinsa. Uppouduin ihastelemaan taidokasta liikkeiden ja musiikin yhteensovittamista sekä tanssijoiden kauniita kädenliikkeitä ja varmoja askelia.

© Suomen kansallisbaletti, Mirka Kleemola

Huomasin baletin aikana palaavani ajatuksissani lapsuuden hetkiin. Rakastuin ensimmäistä kertaa balettiin katsellessani lapsena Pikku prinsessa -elokuvaa, jossa Shirley Temple esitti balettinumeron. Ihastelin tuolloin valkoisia balettiasuja ja taidokkaita muodostelmia, joihin tanssijat asettautuivat. Hengähdin ihastuksesta, kun lavalle asteli samankaltainen balettitanssijoiden ryhmä. Taisi silmiini tulla muutama onnenkyynelkin. Toinen suosikkielokuvani oli Disneyn Tuhkimo, jossa parasta olivat lukuisat eläinystävät. Olin tästä nostalgisesta syystä iloinen, kun sammakko, sisiliskot ja hiiret astelivat esiin. Mielestäni eläinhahmoja olisi voinut olla baletissa enemmänkin, sillä niiden omintakeista liikehdintää oli hauska katsella.

Päivänäytöksen katsomossa istui runsaasti lapsia. Aika pian toisen väliajan jälkeen kuulin erään pienen katsojan tokaisevan: "Joko on kohta taas väliaika." Monet naurahtelivat iloisina kommentille. Muutenkin lasten innokkuutta oli hauska seurata sivusta. Baletissa käyminen oli heille kokonaisvaltainen kokemus. Tytöillä oli yllään prinsessamekot ja korkeat nutturakampaukset ja pojilla kauluspaidat ja suitut hiukset. Kaikki tapittivat katsomossa hiiren hiljaa lumoavaa näkymää ja maistelivat väliajalla herkullisia leivoksia. He eivät malttaneet kotiinlähdön koittaessa olla hypähtelemättä ilosta, vaikka vanhemmat heille muistuttelivat, että he ovat nyt oopperatalossa, jossa ei ole soveliasta juoksennella.

© Suomen kansallisbaletti, Mirka Kleemola

Baletin yleistunnelma oli haikean romanttinen. Huumoria mukaan toivat Tuhkimon ilkeät sisarpuolet, joista toinen esitti huvittavia tanssinumeroita ja toinen juoksenteli herkkujen perässä ja hypähteli varoittamatta milloin kenenkin reppuselkään. Epäkorrektisti käyttäytyviä siskoksia totta tosiaan! Tanssijat saivatkin lopussa raikuvat aplodit naurahdusten kera, sillä he olivat selvästi antaneet rooleilleen kaikkensa.

Loppukumarrusten aikana takaani kuului kuiskaus, jossa toivottiin, että pikkuhiiretkin olisivat tulleet ottamaan aplodit vastaan. Ehkä pienet balettitanssijat olivat lähteneet kotiin jo toisen väliajan aikana.