"Tältä se näyttää. Tältä se tuntuu. Loppupeli."
Frey, James; Johnson-Shelton, Nils: Endgame: Loppupeli
Kirjasarja: Endgame, osa 1
Muut osat: Osa 2 ja osa 3
Julkaistu: 2014
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: Endgame: The Calling
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Tero Valkonen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 496
Takakannesta: "Maailma. Nyt. Tänään. Huomenna. Loppupeli on totta. Ja loppupeli on jo alkanut. Tulevaisuus on yhä kirjoittamatta. Se mikä on tapahtuva myös tapahtuu. Kaksitoista teini-ikäistä pelaajaa. Maan ikivanhojen kansojen edustajaa. Heistä periytyy koko nykyinen ihmiskunta. Heidän sukunsa valittiin jo tuhansia vuosia sitten. Siitä lähtien he ovat joka päivä valmistautuneet omaan odysseiaansa. Yliluonnollisia he eivät suinkaan ole. Kukaan heistä ei osaa lentää, muuttaa lyijyä kullaksi tai parantaa itseään. Kun kuolema koittaa, se todella koittaa, ja se koskee niin heitä kuin meitäkin. He ovat Maan perijöitä, joiden on yksin ratkaistava pelastuksen suuri arvoitus. Jonkun heistä täytyy siihen kyetä - muutoin olemme kaikki tuhoon tuomittuja."
Kaksitoista teini-ikäistä näkevät eri puolilla maailmaa, kuinka meteoriitit osuvat maahan. Heitä on koulutettu koko heidän elämänsä ajan, ja he ymmärtävät, että Loppupeli on alkanut. Kaikki kokoontuvat samaan paikkaan ja kohtaavat avaruusolennon, joka antaa heille ohjeita. He ymmärtävät, että vain yksi heistä voi voittaa pelin, mikä tarkoittaa sitä, että heidän edustamansa kansa saa elää, kun muut kansat tuhotaan. Loppupeli on tavallaan kuin valtavan suuri avaruusolentojen isännöimä tosi-tv-ohjelma. Pelin ensimmäisessä vaiheessa pelaajien on löydettävä maapallolle piilotettu maan avain.
Tarinassa seurataan vuorotellen jokaisen hahmon taivalta pelissä. Jokainen nuori pelaa peliä omalla tavallaan ja omia vahvuuksia käyttäen. Osa on murhanhimoisia ja raakoja, kun taas osa haluaisi yrittää selvittää tilannetta rauhanomaisesti. Osa on yli-inhimillisiä hienoine taistelutaitoineen, kun taas osa ymmärtää kaiken arvoituksista. Päähahmoina vaikuttaisivat olevan Sarah Alopay ja Jago Tlaloc. Kirjassa on myös sopivasti kolmiodraamaa, sillä Sarahin entinen poikaystävä Christopher Vanderkamp, joka ei ole Loppupelin pelaaja, ujuttautuu sankarillisesti mukaan. Kirjan mielenkiintoisimmat tapahtumat pyörivät näiden kolmen hahmon ympärillä. Mielestäni rasittavin hahmo on VÄRISTYSräps An Liu, sillä hänen tarinaansa on hankala lukea. Lisäksi luulin nimen perusteella miltei kirjan loppuun asti, että hän on tyttö.
Näin kirjan ensimmäisen kerran kirjakaupassa ja yhdistin sen nimen heti Nälkäpeliin. Ajattelin, että kirja on räikeä kopio menestyneestä kirjasarjasta, ja pidin sitä ärsyttävänä. Olin sitä mieltä, että dystopian huumassa mitkä tahansa kirjat menevät läpi. Myöhemmin näin kirjasta juttuja kirjablogeissa ja innostuin tutkimaan kirjaa tarkemmin. Aluksi kirja vaikutti todella omituiselta ja itseään nostalgisoivalta. Teksti oli asemoitu eri tavalla kuin yleensä, tarina vilisi numeroita aivan päättömissä asiayhteyksissä ja kirjaan oli liitetty yliampuvalta tuntuva kansainvälinen peli. Hahmot olivat eriskummallisia outoine nimineen. Menin kaiken aikaa sekaisin siitä, kuka on kuka ja mitä sukupuolta ja kansallisuutta kukin on. Pyrin tämän kaiken sekavuuden keskellä keskittymään vain tarinaan. Pikku hiljaa totuin tekstin tyyliin, ja lopussa innostuin jännittävistä juonenkäänteistä. Pidin etenkin siitä, että kirja ei ollutkaan kopio Nälkäpelistä - etenkin avaruusolioiden antaman ulottuvuuden vuoksi.
Frey, James; Johnson-Shelton, Nils: Endgame: Loppupeli
Kirjasarja: Endgame, osa 1
Muut osat: Osa 2 ja osa 3
Julkaistu: 2014
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: Endgame: The Calling
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Tero Valkonen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 496
Takakannesta: "Maailma. Nyt. Tänään. Huomenna. Loppupeli on totta. Ja loppupeli on jo alkanut. Tulevaisuus on yhä kirjoittamatta. Se mikä on tapahtuva myös tapahtuu. Kaksitoista teini-ikäistä pelaajaa. Maan ikivanhojen kansojen edustajaa. Heistä periytyy koko nykyinen ihmiskunta. Heidän sukunsa valittiin jo tuhansia vuosia sitten. Siitä lähtien he ovat joka päivä valmistautuneet omaan odysseiaansa. Yliluonnollisia he eivät suinkaan ole. Kukaan heistä ei osaa lentää, muuttaa lyijyä kullaksi tai parantaa itseään. Kun kuolema koittaa, se todella koittaa, ja se koskee niin heitä kuin meitäkin. He ovat Maan perijöitä, joiden on yksin ratkaistava pelastuksen suuri arvoitus. Jonkun heistä täytyy siihen kyetä - muutoin olemme kaikki tuhoon tuomittuja."
Kaksitoista teini-ikäistä näkevät eri puolilla maailmaa, kuinka meteoriitit osuvat maahan. Heitä on koulutettu koko heidän elämänsä ajan, ja he ymmärtävät, että Loppupeli on alkanut. Kaikki kokoontuvat samaan paikkaan ja kohtaavat avaruusolennon, joka antaa heille ohjeita. He ymmärtävät, että vain yksi heistä voi voittaa pelin, mikä tarkoittaa sitä, että heidän edustamansa kansa saa elää, kun muut kansat tuhotaan. Loppupeli on tavallaan kuin valtavan suuri avaruusolentojen isännöimä tosi-tv-ohjelma. Pelin ensimmäisessä vaiheessa pelaajien on löydettävä maapallolle piilotettu maan avain.
Tarinassa seurataan vuorotellen jokaisen hahmon taivalta pelissä. Jokainen nuori pelaa peliä omalla tavallaan ja omia vahvuuksia käyttäen. Osa on murhanhimoisia ja raakoja, kun taas osa haluaisi yrittää selvittää tilannetta rauhanomaisesti. Osa on yli-inhimillisiä hienoine taistelutaitoineen, kun taas osa ymmärtää kaiken arvoituksista. Päähahmoina vaikuttaisivat olevan Sarah Alopay ja Jago Tlaloc. Kirjassa on myös sopivasti kolmiodraamaa, sillä Sarahin entinen poikaystävä Christopher Vanderkamp, joka ei ole Loppupelin pelaaja, ujuttautuu sankarillisesti mukaan. Kirjan mielenkiintoisimmat tapahtumat pyörivät näiden kolmen hahmon ympärillä. Mielestäni rasittavin hahmo on VÄRISTYSräps An Liu, sillä hänen tarinaansa on hankala lukea. Lisäksi luulin nimen perusteella miltei kirjan loppuun asti, että hän on tyttö.
"An VÄRISTYS An katsoo karttaansa. RäpsVÄRISTYSräps. He ovat pysähtyneet räps pysähtyneet räps pysähtyneet kaivannolle räps 4 tai sen lähelle." (sivu 192)
Näin kirjan ensimmäisen kerran kirjakaupassa ja yhdistin sen nimen heti Nälkäpeliin. Ajattelin, että kirja on räikeä kopio menestyneestä kirjasarjasta, ja pidin sitä ärsyttävänä. Olin sitä mieltä, että dystopian huumassa mitkä tahansa kirjat menevät läpi. Myöhemmin näin kirjasta juttuja kirjablogeissa ja innostuin tutkimaan kirjaa tarkemmin. Aluksi kirja vaikutti todella omituiselta ja itseään nostalgisoivalta. Teksti oli asemoitu eri tavalla kuin yleensä, tarina vilisi numeroita aivan päättömissä asiayhteyksissä ja kirjaan oli liitetty yliampuvalta tuntuva kansainvälinen peli. Hahmot olivat eriskummallisia outoine nimineen. Menin kaiken aikaa sekaisin siitä, kuka on kuka ja mitä sukupuolta ja kansallisuutta kukin on. Pyrin tämän kaiken sekavuuden keskellä keskittymään vain tarinaan. Pikku hiljaa totuin tekstin tyyliin, ja lopussa innostuin jännittävistä juonenkäänteistä. Pidin etenkin siitä, että kirja ei ollutkaan kopio Nälkäpelistä - etenkin avaruusolioiden antaman ulottuvuuden vuoksi.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!