Oona Pohjolainen, Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio

Noitapiiriin kuuluva Sadin etsii omaa paikkaansa valkoisten noitien joukossa. Hän tutkii mustaa magiaa ja energian kanavoimista tuonpuoleisesta, mikä ei ole muiden piiriläisten mielestä hyvä ajatus. Noituuttaan kärsimyskukkauutteella turruttava Juno muuttaa maalta kaupunkiin ja liittyy noitapiiriin. Hän on hermostunut kulkiessaan yksin töistä kotiin, sillä ihmiset suhtautuvat noitiin vihamielisesti. Noidat tunnistaa noitamerkin tai loitsimisesta johtuvan jälkihehkun avulla, joten ominaisuudet on pidettävä piilossa. Noidat elävät vuodenkierron mukaan ja turvautuvat pitkän ajomatkan päässä siintävään luontoon elvyttääkseen voimiaan. Ongelmana vain on, että luonto katoaa yhä kauemmas ja kauemmas ihmisten toiminnan seurauksena. Onko noitien ainoa selviytymiskeino turvautua pimeään taikuuteen?

"Kesän jäljiltä kaikki ovat puhjenneet kukkaan, imeneet itseensä auringonsäteitä ja vetäneet keuhkonsa täyteen metsän raikasta ilmaa." (s.173)

Noidat haluavat elää tasapainossa luonnon kanssa. Ihmiset puolestaan syrjivät noitia ja tuhoavat luontoa. He tosin pyrkivät hyötymään noitien taikajuomista ja esineistä. Noidat ovat tietoisia menneisyydestään ja Pilmontissa vuonna 1660 alkaneista noitavainoista, joiden seurauksena syntyi ihmisten aiheuttamana jako mustaan ja valkoiseen magiaan, mikä johti noitien keskuudessa vastakkainasetteluun. Onko noidilla tulevaisuutta ihmisten tuhoamassa maailmassa? Voisiko ihmiset käännyttää noituuteen?

"Samhainina aineellisen ja yliluonnollisen välinen raja hämärtyy ja verho maailmojen välillä on ohuimmillaan." (s.125)

Kirjassa on kaksi kertojaa: Sadin ja Juno. Tarina kertoo nuoruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta, erilaisuudesta ja oman paikan etsimisestä. Maailmaa ei voi katsoa mustavalkoisesti. Asiat eivät ole joko hyviä tai huonoja. Elämä eletään jossain siinä välissä. Monitulkintaisen tarinan voi mielestäni lukea myös puhtaasti queer-näkökulmasta katsoen.

"Kuolleet saapuvat tervehtimään eläviä ja pimeää energiaa on tarjolla enemmän kuin milloinkaan muulloin vuodenkierron aikana." (s.126)

Sydämeni sykkii vieläkin tiheään kuvitellessani itseni juoksemassa noitien kanssa hissiin oven narahtaessa.