Rakastan teatteria!
Käyn ylikierroksilla aina, kun ajattelenkin sitä! Teatterista saa energiaa ja uusia ajatuksia. Opin joka kerta jotain uutta erilaisista näytelmistä. Ihailen etenkin näyttelijöiden roolisuorituksia, rytmityksen hallintaa ja fyysisyyttä. Haukon henkeäni upeille lavasteille, puvuille, musiikille ja valojen käytölle. Elän vahvasti erilaisissa maailmoissa, joita luodaan silmieni eteen. Olen transsissa! On vaikea herätä!
Mistä kaikki sitten alkoi? Muistan vahvasti, kuinka pääsin kolmannen luokan luokkaretkellä katsomaan Kolme iloista rosvoa -näytelmän. Olin lumoutunut! En ollut koskaan ennen nähnyt mitään niin hienoa. Ihailin näyttävää lavastusta ja upeita pukuja. Olin täysin tarinan ja taianomaisen maailman vietävänä. Sain mahdollisuuden kirjoittaa retkestä luokan lehteen. Opettaja oli ihanan kannustava, sillä hän antoi oppilaidensa esittää luokassa näytelmiä ja nukketeatteria silloin, kun he halusivat. Hän osasi ohjata minut harrastamaan näyttelemistä. Olen siitä erittäin kiitollinen!
Cuvilliés Theatre, München
Viime kesän lopussa päätin, että tänä talvena panostan oikein kunnolla intohimooni. Aloitin katsomalla Palkkamurhaajan painajainen nimisen farssikomedian Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Sain nauraa katketakseni! Mieleen jäivät etenkin näyttelijöiden fyysiset suoritukset koomisine tappeluineen. Näytelmää seurasi toinen vähintään yhtä hauska esitys nimeltään Saikkua, kiitos!. Se esitettiin Studio Pasilassa kolmen miehen voimin: Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen. Naurussa oli pitelemistä, kun kolmikko pääsi alkukankeuden jälkeen hurjaan vauhtiin! Musiikkiosuudet olivat hauska lisä sketsien sekaan.
Joulukuussa kävin elämäni ensimmäistä kertaa baletissa. Kirjoitin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas nimisestä baletista tarkemmin kirjabloggaajien joulukalenteriin. Helmikuussa oli vuorossa Helsingin kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu, joka hurmasi vanhalla tutulla tarinallaan. Kuulin erään lapsen tokaisevan ´ovatko nuo aikuisia´, kun koululuokkaa esittävät näyttelijät olivat jo hetken aikaa olleet lavalla. Minua hymyilytti pienten katsojien kyky eläytyä tarinaan. Esitys oli värikäs ja hauska. Toimintaa riitti etenkin sirkuksen väen ja merirosvojen toimesta!
Osa minusta leijuu varmaan vieläkin Helsingin kaupunginteatterin yllä, sillä koin Rakastunut Shakespeare -näytelmän niin voimakkaasti. Näytelmän jälkeen tunsin, että olin löytänyt pitkästä aikaa jotain, mikä tiivistää rakkauteni teatteriin. Se nimittäin kertoi näytelmän kirjoittamisesta ja teatterin tekemisestä. Näyttävä lavastus liikkuvine lavoineen, vanhahtava puvustus ja näyttelijöiden roolisuoritukset loivat unohtumattoman kokonaisuuden. Sain nauraa hauskoille sattumuksille, surra epäoikeudenmukaisuutta ja huokailla rakastavaisten onnea. Olisin heti halunnut mennä katsomaan näytelmän uudestaan! Päätin kuitenkin, että nautin ihanista mielikuvista, jotka näytelmä jätti jälkeensä.
Cuvilliés Theatre, München
Minulle tuli yllätyksenä, että sain kutsun Kom-teatterin Veriruusut -näytelmään. En olisi muuten mennytkään paikalle. Arkailin ennakkoon aihetta, sillä en oikein viihdy sotaa käsittelevien näytelmien parissa. Näytelmä kertoi naisten näkökulman Suomen sisällissotaan. Joukko nuoria tyttöjä työskenteli kuin orjat paikallisella tehtaalla, jonka sadistinen johtaja kävi tilaisuuden salliessa kourimassa heitä. Ei ollut ihme, että työväenliike sai tytöt puolelleen ja myöhemmin perustamaan oman naiskaartin. Heistä oli uutta ja jännittävää pukeutua housuihin, harjoitella ampumista ja saada ennenkokematonta vallan tunnetta. Sota merkitsi todellisuudessa myös nälkää, kurjuutta, kylmää ja kuolemaa, minkä keskellä pystyi tukeutumaan ainoastaan vankkaan ystävyyteen. Sain vedet silmiini, kun yksi tytöistä sanoi sodan keskellä haluavansa takaisin kotiin äidin luokse. Tytöt eivät olleet täysin sisäistäneet sodan todellista luonnetta. Näytelmästä jäi surullinen ja hieman vihainenkin olo. Jäin myös miettimään lavastusta, jonka pääosaa esitti pyöreä lava, joka moneen otteeseen laitettiin pyörimään vinhaa vauhtia. Vaikutuin etenkin pysähtyneistä kuvista, joista aisti tiettyyn hetkeen latautuneet tunteet.
Toinen yllättävä teatterikäynti sattui maaliskuussa, kun pääsin Helsingin kansallisteatterin bloggariklubin kautta Julia & Romeo -näytelmän ensi-iltaan. Minun piti kirjoittaa käynnistä tähän, mutta tekstiä tuli niin paljon, että kirjoitin siitä oman erillisen postauksensa.
Cuvilliés Theatre, München
Olen hengästynyt, onnellinen, mietteliäs, innostunut - ja ennen kaikkea monia upeita kokemuksia rikkaampi. Kulunut talvi on ollut täydellistä teatterin aikaa!
Käyn ylikierroksilla aina, kun ajattelenkin sitä! Teatterista saa energiaa ja uusia ajatuksia. Opin joka kerta jotain uutta erilaisista näytelmistä. Ihailen etenkin näyttelijöiden roolisuorituksia, rytmityksen hallintaa ja fyysisyyttä. Haukon henkeäni upeille lavasteille, puvuille, musiikille ja valojen käytölle. Elän vahvasti erilaisissa maailmoissa, joita luodaan silmieni eteen. Olen transsissa! On vaikea herätä!
Mistä kaikki sitten alkoi? Muistan vahvasti, kuinka pääsin kolmannen luokan luokkaretkellä katsomaan Kolme iloista rosvoa -näytelmän. Olin lumoutunut! En ollut koskaan ennen nähnyt mitään niin hienoa. Ihailin näyttävää lavastusta ja upeita pukuja. Olin täysin tarinan ja taianomaisen maailman vietävänä. Sain mahdollisuuden kirjoittaa retkestä luokan lehteen. Opettaja oli ihanan kannustava, sillä hän antoi oppilaidensa esittää luokassa näytelmiä ja nukketeatteria silloin, kun he halusivat. Hän osasi ohjata minut harrastamaan näyttelemistä. Olen siitä erittäin kiitollinen!
Cuvilliés Theatre, München
Viime kesän lopussa päätin, että tänä talvena panostan oikein kunnolla intohimooni. Aloitin katsomalla Palkkamurhaajan painajainen nimisen farssikomedian Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä. Sain nauraa katketakseni! Mieleen jäivät etenkin näyttelijöiden fyysiset suoritukset koomisine tappeluineen. Näytelmää seurasi toinen vähintään yhtä hauska esitys nimeltään Saikkua, kiitos!. Se esitettiin Studio Pasilassa kolmen miehen voimin: Mikko Kivinen, Ville Keskilä ja Kalle Pylvänäinen. Naurussa oli pitelemistä, kun kolmikko pääsi alkukankeuden jälkeen hurjaan vauhtiin! Musiikkiosuudet olivat hauska lisä sketsien sekaan.
Joulukuussa kävin elämäni ensimmäistä kertaa baletissa. Kirjoitin Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas nimisestä baletista tarkemmin kirjabloggaajien joulukalenteriin. Helmikuussa oli vuorossa Helsingin kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu, joka hurmasi vanhalla tutulla tarinallaan. Kuulin erään lapsen tokaisevan ´ovatko nuo aikuisia´, kun koululuokkaa esittävät näyttelijät olivat jo hetken aikaa olleet lavalla. Minua hymyilytti pienten katsojien kyky eläytyä tarinaan. Esitys oli värikäs ja hauska. Toimintaa riitti etenkin sirkuksen väen ja merirosvojen toimesta!
Osa minusta leijuu varmaan vieläkin Helsingin kaupunginteatterin yllä, sillä koin Rakastunut Shakespeare -näytelmän niin voimakkaasti. Näytelmän jälkeen tunsin, että olin löytänyt pitkästä aikaa jotain, mikä tiivistää rakkauteni teatteriin. Se nimittäin kertoi näytelmän kirjoittamisesta ja teatterin tekemisestä. Näyttävä lavastus liikkuvine lavoineen, vanhahtava puvustus ja näyttelijöiden roolisuoritukset loivat unohtumattoman kokonaisuuden. Sain nauraa hauskoille sattumuksille, surra epäoikeudenmukaisuutta ja huokailla rakastavaisten onnea. Olisin heti halunnut mennä katsomaan näytelmän uudestaan! Päätin kuitenkin, että nautin ihanista mielikuvista, jotka näytelmä jätti jälkeensä.
Cuvilliés Theatre, München
Minulle tuli yllätyksenä, että sain kutsun Kom-teatterin Veriruusut -näytelmään. En olisi muuten mennytkään paikalle. Arkailin ennakkoon aihetta, sillä en oikein viihdy sotaa käsittelevien näytelmien parissa. Näytelmä kertoi naisten näkökulman Suomen sisällissotaan. Joukko nuoria tyttöjä työskenteli kuin orjat paikallisella tehtaalla, jonka sadistinen johtaja kävi tilaisuuden salliessa kourimassa heitä. Ei ollut ihme, että työväenliike sai tytöt puolelleen ja myöhemmin perustamaan oman naiskaartin. Heistä oli uutta ja jännittävää pukeutua housuihin, harjoitella ampumista ja saada ennenkokematonta vallan tunnetta. Sota merkitsi todellisuudessa myös nälkää, kurjuutta, kylmää ja kuolemaa, minkä keskellä pystyi tukeutumaan ainoastaan vankkaan ystävyyteen. Sain vedet silmiini, kun yksi tytöistä sanoi sodan keskellä haluavansa takaisin kotiin äidin luokse. Tytöt eivät olleet täysin sisäistäneet sodan todellista luonnetta. Näytelmästä jäi surullinen ja hieman vihainenkin olo. Jäin myös miettimään lavastusta, jonka pääosaa esitti pyöreä lava, joka moneen otteeseen laitettiin pyörimään vinhaa vauhtia. Vaikutuin etenkin pysähtyneistä kuvista, joista aisti tiettyyn hetkeen latautuneet tunteet.
Toinen yllättävä teatterikäynti sattui maaliskuussa, kun pääsin Helsingin kansallisteatterin bloggariklubin kautta Julia & Romeo -näytelmän ensi-iltaan. Minun piti kirjoittaa käynnistä tähän, mutta tekstiä tuli niin paljon, että kirjoitin siitä oman erillisen postauksensa.
Cuvilliés Theatre, München
Olen hengästynyt, onnellinen, mietteliäs, innostunut - ja ennen kaikkea monia upeita kokemuksia rikkaampi. Kulunut talvi on ollut täydellistä teatterin aikaa!
Ilman teatteria olisi minunkin elämäni paljon köyhempää. Voin samaistua vahvasti!
VastaaPoistaTeatteri on ihanaa, olet oikeassa. Tulee vain käydyksi liian harvoin. Silloin kun siellä on, tuntee lumouksen. Olen vain pari kertaa ollut pettynyt, molemmat kerrat Helsingin kaupunginteatterissa. Samassa teatterissa olen saanut muutaman elämäni parhaan teatterikokemuksen, esimerkiksi David Pownallin Mestariluokan. Mikä teksti, mitkä näyttelijät!
VastaaPoistaKävin nuorempana huomattavasti enemmän teattereissa (nykyään en käy ollenkaan) ja nautin esityksistä. Sitten se vain jäi, osittain siksi etten jaksa notkua kovin myöhään ulkona ja ihmismassat ja kovat äänet rasittavat. Samoista syistä en käy elokuvissakaan. Mutta ymmärrän teatterin hienouden ja olen siitä saanut itsekin nauttia. :)
VastaaPoistaSanon samaa kuin muut jo tuossa edellä. Teatteri on ihanaa! Teatteri on parasta! Vaikka niinkin kävisi, että itse esitys ei veisi mukanaan, niin teatteriesityksissä riittää aina tutkittavaa.
VastaaPoistaSe Komin pysäytyskuvajuttu oli minustakin todella todella vaikuttava. Juliaan ja Romeoon suorastaan rakastuin. Näyttelijät tietysti, mutta erityisesti valaistus ja musiikki. Löysin esityksestä kaikuja niin Felliniltä kuin Paolo Sorrentinolta. Kyllä oli hienoa!
Teatteri ei aina ole niin ihanaa kuin toivoisin. Usein petyn teatterissa. Olisipa teatteri aina elämyksellistä ja hienoa.
VastaaPoistaTeatteri on ihanaa! Minulle teatterissakäynti on aina mahtava elämys, vaikka esitys ei olisikaan paras mahdollinen. Pelkkä teatterin tuoksu saa minut fiiliksiin - Ehkä olisi pitänyt oikeasti seurata sitä nuoruuden unelmaa ja ruveta kuitenkin näyttelijäksi...
VastaaPoistaKyllä! Teatteri on aivan ihana taiteenlaji ja tarjoaa voimakkaita elämyksiä. Minäkin olen viime vuosina lisännyt teatterikäyntejä. Helmikuu oli ennätyksellinen, kun kovin peräti kolmessa ensi-illassa, mutta nyt maaliskuussa en taida sitten ennättääkään mihinkään, tiukkaa tekee huhtikuussakin.
VastaaPoistaTuo Rakastunut Shakespeare alkoi kyllä kiinnostaa, olisipa ihana nähdä se! ❤️
Onpas ihana bloggaus, teatteri ja teatterissa käyminen on tosiaan ihanaa! Minun olisi tarkoitus mennä tänä keväänä vielä katsomaan tuo Rakastunut Shakespeare, on kovasti sellainen kutina että siinä olisi niin sanottua perusteatteria parhaimmillaan. Veriruusut oli todella vaikuttava ja pyörön käyttö oli kekseliästä, hieno näytelmä sekin. Teatterissakäynti kannattaa aina.
VastaaPoistaHienoa, että olet löytänyt teatterin ja teatteri on valloittanut sinut!
VastaaPoistaMinä käyn paljon teatterissa, ja arvostan aina sitä hetken ainutkertaisuutta. Lähipiirissä on teatterissa kasvaneita ja näyttelijöitä ja on upeaa kuulla heiltä taustoista tai saada nähdä teosta heidän silmillään. Minua puhuttelee eniten tarina ja se, että ohjaajalla on ollut tarinaan näkemystä. Ne hetket, kun näyttelijät ovat löytäneet roolinsa sielun, ovat huikeita.
Suosittelen sinulle Finnkinon sarjaa, jossa on suoria tallennuksia englantilaisista teatteriesityksistä. Ne ovat aivan huippua!