"Miksi ihmiset sotivat?"
Kouvola, Karolina: Soturit - assassiineista samuraihin
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: SKS
Sivumäärä: 300
Keitä olivat mystiset soturit, joita nykyajan kirjoissa, peleissä ja elokuvissa esiintyy? Kirjassa kerrotaan sotimisesta sekä kuudesta eri soturiryhmästä. Kaukaisista tapahtumista on välillä vaikeaa saada tarkkaa tietoa, sillä niistä saattaa olla erilaisia näkemyksiä eri lähteissä. Tietoja on voitu vääristää esimerkiksi kuvattaessa vihollisten toimintaa. Tiedossa on, että ihminen ei nauti kivun tuottamisesta, vaan kärsii siitä aiheutuneesta unettomuudesta tai masennuksesta. Taisteluintoa nostatetaankin panostamalla yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Apuna voi olla uskonto, laulut, tanssit sekä tarut sotivista jumalista ja sotasankareista. Olen koonnut tähän kirjan mielenkiintoisimmat tiedot jokaisesta soturiryhmästä.
Eläimellisen raivon valtaan itsensä saattavat berserkit olivat pohjoisessa vaeltavia viikinkiajan sotureita, jotka toimivat noin 800 luvulta 1300 luvulle asti. He olivat ryöstäjiä, kauppiaita, maanviljelijöitä ja kalastajia. He kulkivat lohikäärmekeulaisilla laivoilla, ryöstelivät ja ottivat ihmisiä orjiksi (kuten muutkin aikakauden ihmiset). Berserkit uskoivat, että korppeina esiintyvät valkyyriat veivät heidät kuoleman jälkeen Heliin tai parhaassa tapauksessa Valhallaan. Kristinusko karsi lopulta kaikki ei-kristilliset piirteet pois, jolloin bersekkinä toimiminen julistettiin laittomaksi.
Assassiinit eli nizarit olivat islamilaisia yhteisöjä, jotka toimivat Syyrian ja Iranin (entisen Persian) alueella 1000 luvulta 1200 luvulle asti. He tekivät poliittisia salamurhia ja pitivät tietojaan salassa. He eivät kuitenkaan salamurhanneet temppeliherroja tai Johanniittain ritarikunnan jäseniä, sillä lopputulos olisi ollut merkityksetön. Nizarit toimivat vuoristossa sijainneiden linnojen verkoston kautta. Mongolit tuhosivat heidän kirjastonsa, minkä seurauksena kaikki tieto katosi.
Temppeliherrain ritarikunta toimi noin 1100 luvulta 1200 luvulle asti. Sen perusti rankalainen ritari Hughes de Payens. Ajatuksena oli suojella Pyhälle maalle matkanneita kristittyjä. Heitä pyhiinvaelsi etenkin Jordan-joelle, jossa Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen, ja Pyhän haudan kirkolle, jonka kohdalla Jeesus ristiinnaulittiin ja haudattiin. Ritarikunnalla oli tilat Salomonin temppelin päälle rakennetussa moskeijassa Jerusalemissa. Myös Johanniittain ritarikunta suojeli pyhiinvaeltajia. Ritarit olivat ylhäisöperheistä. Heidän koulutuksensa aloitettiin lapsena, ja heidät siunattiin tehtävään papin toimesta. Heidän innoittajanaan ja esirukoilijanaan toimi Neitsyt Maria. Ritarikunnan toiminta levisi Englantiin, Skotlantiin ja Espanjaan. He perehtyivät asetaitoihin ja syvällisesti uskontoon. Heidän arkielämänsä muistutti benediktiiniläisten munkkien elämää. Heillä ei saanut olla salaisuuksia eikä vaimoja. Temppeliherrat osallistuivat orjakauppaan, kuten muutkin aikakauden ihmiset. He olivat myös mukana ristiretkillä, joiden ajatuksena oli Pyhän maan vapauttaminen ei-kristityiltä. Retkien epäonnistuminen, häviöt taisteluissa, Ranskan kuninkaan velkaantuminen sekä temppeliherrojen syyttäminen harhaoppisuudesta ja kiduttaminen johtivat siihen, että he eivät enää olleet paavin suojeluksessa, vaan tuomittuina kuolemaan.
Samurait olivat japanilaisia sotureita. Ensimmäiset klaanit syntyivät 700-luvulla ja viimeiset päättyivät 1800-luvulla Japanin eristyneisyyden päättyessä kauppakumppanuuksien myötä. Tuolloin valtio halusi kiriä kehityksessä länsimaiden tasolle ja antoi kaikki keisarin hallintaan, määritteli uskonnoksi sintolaisuuden ja opetteli uusia länsimaisia keksintöjä kuten rautatien ja höyrylaivan. Lopulta luokkahierarkia poistettiin, jolloin myös samurai-luokka hävisi. Alun perin samurait olivat linnanherrojen palvelijoita, jotka toimivat poliisin tai palkkasoturin tavoin. He ovat kuuluisia hara-kirista, joka on itsemurha, joka liittyy kunniaan ja uskontoon. Ninjat olivat vakoilijoita, salamurhaajia tai kaksoisagentteja. Tärkeänä pidettiin myös teeseremonioita ja ikebanaa eli kukkien asettelua.
Lakotat eli tasankointiaanit vaelsivat Pohjois-Amerikassa monissa eri ryhmissä. He puhuivat yli 500 kieltä, söivät biisoneita, omasivat monia johtajia ja asuivat tiipiissä. Miehillä sai olla useita vaimoja ja heidän piti olla näyttämättä tunteita ja olla hyveiltään urheita. Heillä oli tapana vahingoittaa itseään muun muassa aurinkotanssissa. Lakotat uskoivat, että maailmaa säätelee Suuri Henki. Heidän oli mahdollista nähdä näkyjä hikimajassa. Näyissä esiintyviä esineitä koottiin rohtokääröihin, jotka toimivat rituaaliesineinä. Piipunpolton avulla oli mahdollista rukoilla Suurta Henkeä. Näkyjä nähneet uneksijat saivat parantaa sairaita ja valmistaa sotavarusteita maalaamalla niihin suojaavia kuvioita. Intiaanien joukossa oli poliisi, siviili ja soturiseuroja. Naisten tehtävä oli tehdä käsitöitä. Lakotat pitivät tärkeänä tarinankerrontaa, tansseja ja lauluja. He soittivat rumpuja, huiluja ja helistimiä. Lakotat irrottivat viholliselta päänahan. He keräsivät coupeja eli tavallaan pisteitä taisteluissa, jolloin heidän ansionsa kasvoivat. Sulkien määrä päähineessä kertoi menestyksestä. Lakotat saivat ranskalaisilta tuliaseita ja espanjalaisilta hevosia 1700-1800 -luvuilla. Valkoiset tavallaan huijasivat heiltä maata. Lopulta lakotat ohjattiin asumaan reservaatteihin. Heidän kohtalokseen koitui valkoisilta saadut taudit ja valkoisten harjoittama biisoneiden joukkotuho. Intiaanit ja valkoiset myös sotivat keskenään. Rajakiistoja aiheuttivat muun muassa kultaesiintymät. Intiaaneilta kiellettiin oman uskonnon harjoittaminen 1883. Moni kääntyi kristinuskoon. Valkoiset opettivat heitä lukemaan ja ohjasivat töihin maatiloille. Intiaanien parissa syntyi henkitanssijoiden leiri, jossa yhdistyi kristinusko ja vanhat perinteet. Tilanne kärjistyi 1890 verilöylyyn, minkä jälkeen intiaanit antautuivat valkoisille.
Tugeenit olivat Intiassa toimivia hinduja tai muslimeja, jotka palvoivat Kali-jumalatarta. He houkuttelivat arvaamattoman matkustajan luottamaan itseensä ja kuristivat hänet hengiltä, minkä jälkeen uhrin jäänteet haudattiin ja ryöstösaalis jaettiin. Hindut kauhistelivat asiaa, sillä heidän tapojensa mukaan ruumis kuului tuhkata. Maanomistajat pitivät huolta tugeenien perheistä ja saivat osan ryöstösaaliista. Tugeenit katsoivat luonnosta enteitä ennen ryöstöretkelle lähtöä. He valitsivat vain tietynlaisia uhreja ja suunnittelivat surmat tarkkaan. Joskus heillä oli mukana naisia, jotka toimivat viettelijöinä ennen kuristamista. Tugeeneilla oli tapana kommunikoida elein ja käsimerkein. Iso-Britannian siirtomaa-aikana tugeenit tuomittiin teoistaan. Emämaahan levisi mystifioituja tarinoita vähäpukeisista naisista ja barbaarisista miehistä. Tekstiä lukiessani mieleeni nousi Matka maailman ympäri 80 päivässä -piirrossarja, jossa prinsessa aiottiin polttaa elävältä kuolleen aviomiehensä rinnalla. Kirjan mukaan leskien tapa heittäytyä elävältä rovioon eli lesken itsemurha eli sati kiellettiin 1829.
Kirjan lukeminen herätti innostuksen lukea lisää historiaan liittyviä kirjoja. Totesin blogissani pari vuotta sitten, että haluaisin lukea intiaaneista, joten nyt sekin tavoite viimein toteutui. Nyt minua kiinnostaisi tietää lisää muun muassa mongoleista ja Aasian maista. Kuninkaallisista ja historiallisista naisista lukeminen on myös kiinnostavaa.
Kirja on saatu arvostelukappaleena Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta.
100 suomalaista kirjaa: 42/100
Kouvola, Karolina: Soturit - assassiineista samuraihin
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: SKS
Sivumäärä: 300
Keitä olivat mystiset soturit, joita nykyajan kirjoissa, peleissä ja elokuvissa esiintyy? Kirjassa kerrotaan sotimisesta sekä kuudesta eri soturiryhmästä. Kaukaisista tapahtumista on välillä vaikeaa saada tarkkaa tietoa, sillä niistä saattaa olla erilaisia näkemyksiä eri lähteissä. Tietoja on voitu vääristää esimerkiksi kuvattaessa vihollisten toimintaa. Tiedossa on, että ihminen ei nauti kivun tuottamisesta, vaan kärsii siitä aiheutuneesta unettomuudesta tai masennuksesta. Taisteluintoa nostatetaankin panostamalla yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Apuna voi olla uskonto, laulut, tanssit sekä tarut sotivista jumalista ja sotasankareista. Olen koonnut tähän kirjan mielenkiintoisimmat tiedot jokaisesta soturiryhmästä.
"Laulun kautta soturit tunsivat itsensä näiden sankarien veroiseksi ja yhtä urhoollisiksi." (s. 15)
Eläimellisen raivon valtaan itsensä saattavat berserkit olivat pohjoisessa vaeltavia viikinkiajan sotureita, jotka toimivat noin 800 luvulta 1300 luvulle asti. He olivat ryöstäjiä, kauppiaita, maanviljelijöitä ja kalastajia. He kulkivat lohikäärmekeulaisilla laivoilla, ryöstelivät ja ottivat ihmisiä orjiksi (kuten muutkin aikakauden ihmiset). Berserkit uskoivat, että korppeina esiintyvät valkyyriat veivät heidät kuoleman jälkeen Heliin tai parhaassa tapauksessa Valhallaan. Kristinusko karsi lopulta kaikki ei-kristilliset piirteet pois, jolloin bersekkinä toimiminen julistettiin laittomaksi.
"Sudet edustivat varhaisen Skandinavian tarustossa ja tarinoissa elämää yhteisön ulkopuolella. Myös nykyään puhutaan jostakusta oman tien kulkijasta yksinäisenä sutena." (s.52)
Assassiinit eli nizarit olivat islamilaisia yhteisöjä, jotka toimivat Syyrian ja Iranin (entisen Persian) alueella 1000 luvulta 1200 luvulle asti. He tekivät poliittisia salamurhia ja pitivät tietojaan salassa. He eivät kuitenkaan salamurhanneet temppeliherroja tai Johanniittain ritarikunnan jäseniä, sillä lopputulos olisi ollut merkityksetön. Nizarit toimivat vuoristossa sijainneiden linnojen verkoston kautta. Mongolit tuhosivat heidän kirjastonsa, minkä seurauksena kaikki tieto katosi.
"Marco Polon kertomuksiin kannattaa suhtautua yhtä historiallisina dokumentteina kuin Grimmin veljesten kansansatuihin: hänen matkakertomuksensa yksityiskohdat on kyseenalaistettu useasti." (s.66) / Oma huomio: Kertomuksen totuudenmukaisuuden puolesta on tehty dokumentteja. Mihin kirjan väite perustuu?
Temppeliherrain ritarikunta toimi noin 1100 luvulta 1200 luvulle asti. Sen perusti rankalainen ritari Hughes de Payens. Ajatuksena oli suojella Pyhälle maalle matkanneita kristittyjä. Heitä pyhiinvaelsi etenkin Jordan-joelle, jossa Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen, ja Pyhän haudan kirkolle, jonka kohdalla Jeesus ristiinnaulittiin ja haudattiin. Ritarikunnalla oli tilat Salomonin temppelin päälle rakennetussa moskeijassa Jerusalemissa. Myös Johanniittain ritarikunta suojeli pyhiinvaeltajia. Ritarit olivat ylhäisöperheistä. Heidän koulutuksensa aloitettiin lapsena, ja heidät siunattiin tehtävään papin toimesta. Heidän innoittajanaan ja esirukoilijanaan toimi Neitsyt Maria. Ritarikunnan toiminta levisi Englantiin, Skotlantiin ja Espanjaan. He perehtyivät asetaitoihin ja syvällisesti uskontoon. Heidän arkielämänsä muistutti benediktiiniläisten munkkien elämää. Heillä ei saanut olla salaisuuksia eikä vaimoja. Temppeliherrat osallistuivat orjakauppaan, kuten muutkin aikakauden ihmiset. He olivat myös mukana ristiretkillä, joiden ajatuksena oli Pyhän maan vapauttaminen ei-kristityiltä. Retkien epäonnistuminen, häviöt taisteluissa, Ranskan kuninkaan velkaantuminen sekä temppeliherrojen syyttäminen harhaoppisuudesta ja kiduttaminen johtivat siihen, että he eivät enää olleet paavin suojeluksessa, vaan tuomittuina kuolemaan.
"Ristiretkien tarkoitus ei ollut koskaan levittää kristinuskoa eli tehdä käännytystyötä muslimien joukossa." (s.124)
Samurait olivat japanilaisia sotureita. Ensimmäiset klaanit syntyivät 700-luvulla ja viimeiset päättyivät 1800-luvulla Japanin eristyneisyyden päättyessä kauppakumppanuuksien myötä. Tuolloin valtio halusi kiriä kehityksessä länsimaiden tasolle ja antoi kaikki keisarin hallintaan, määritteli uskonnoksi sintolaisuuden ja opetteli uusia länsimaisia keksintöjä kuten rautatien ja höyrylaivan. Lopulta luokkahierarkia poistettiin, jolloin myös samurai-luokka hävisi. Alun perin samurait olivat linnanherrojen palvelijoita, jotka toimivat poliisin tai palkkasoturin tavoin. He ovat kuuluisia hara-kirista, joka on itsemurha, joka liittyy kunniaan ja uskontoon. Ninjat olivat vakoilijoita, salamurhaajia tai kaksoisagentteja. Tärkeänä pidettiin myös teeseremonioita ja ikebanaa eli kukkien asettelua.
"Yksilö on olemassa niin kauan, kun joku muistaa hänet. Jos uhrasi itsensä jonkun omaa itseään suuremman syyn takia - sai kunnioitusta tulevien sukupolvien silmissä ja oma nimi muistettiin pidempään eikä siitä vaiettu häpeissään." (s.154)
Lakotat eli tasankointiaanit vaelsivat Pohjois-Amerikassa monissa eri ryhmissä. He puhuivat yli 500 kieltä, söivät biisoneita, omasivat monia johtajia ja asuivat tiipiissä. Miehillä sai olla useita vaimoja ja heidän piti olla näyttämättä tunteita ja olla hyveiltään urheita. Heillä oli tapana vahingoittaa itseään muun muassa aurinkotanssissa. Lakotat uskoivat, että maailmaa säätelee Suuri Henki. Heidän oli mahdollista nähdä näkyjä hikimajassa. Näyissä esiintyviä esineitä koottiin rohtokääröihin, jotka toimivat rituaaliesineinä. Piipunpolton avulla oli mahdollista rukoilla Suurta Henkeä. Näkyjä nähneet uneksijat saivat parantaa sairaita ja valmistaa sotavarusteita maalaamalla niihin suojaavia kuvioita. Intiaanien joukossa oli poliisi, siviili ja soturiseuroja. Naisten tehtävä oli tehdä käsitöitä. Lakotat pitivät tärkeänä tarinankerrontaa, tansseja ja lauluja. He soittivat rumpuja, huiluja ja helistimiä. Lakotat irrottivat viholliselta päänahan. He keräsivät coupeja eli tavallaan pisteitä taisteluissa, jolloin heidän ansionsa kasvoivat. Sulkien määrä päähineessä kertoi menestyksestä. Lakotat saivat ranskalaisilta tuliaseita ja espanjalaisilta hevosia 1700-1800 -luvuilla. Valkoiset tavallaan huijasivat heiltä maata. Lopulta lakotat ohjattiin asumaan reservaatteihin. Heidän kohtalokseen koitui valkoisilta saadut taudit ja valkoisten harjoittama biisoneiden joukkotuho. Intiaanit ja valkoiset myös sotivat keskenään. Rajakiistoja aiheuttivat muun muassa kultaesiintymät. Intiaaneilta kiellettiin oman uskonnon harjoittaminen 1883. Moni kääntyi kristinuskoon. Valkoiset opettivat heitä lukemaan ja ohjasivat töihin maatiloille. Intiaanien parissa syntyi henkitanssijoiden leiri, jossa yhdistyi kristinusko ja vanhat perinteet. Tilanne kärjistyi 1890 verilöylyyn, minkä jälkeen intiaanit antautuivat valkoisille.
"Seurojen alkuperä oli lähes aina unissa ja näyissä. Niitä pidettiin konkreettisina tapahtumina, ei samalla tavalla mielikuvituksen tai alitajunnan tuotteina kuin miten me ne ajattelemme." (s.214)
Tugeenit olivat Intiassa toimivia hinduja tai muslimeja, jotka palvoivat Kali-jumalatarta. He houkuttelivat arvaamattoman matkustajan luottamaan itseensä ja kuristivat hänet hengiltä, minkä jälkeen uhrin jäänteet haudattiin ja ryöstösaalis jaettiin. Hindut kauhistelivat asiaa, sillä heidän tapojensa mukaan ruumis kuului tuhkata. Maanomistajat pitivät huolta tugeenien perheistä ja saivat osan ryöstösaaliista. Tugeenit katsoivat luonnosta enteitä ennen ryöstöretkelle lähtöä. He valitsivat vain tietynlaisia uhreja ja suunnittelivat surmat tarkkaan. Joskus heillä oli mukana naisia, jotka toimivat viettelijöinä ennen kuristamista. Tugeeneilla oli tapana kommunikoida elein ja käsimerkein. Iso-Britannian siirtomaa-aikana tugeenit tuomittiin teoistaan. Emämaahan levisi mystifioituja tarinoita vähäpukeisista naisista ja barbaarisista miehistä. Tekstiä lukiessani mieleeni nousi Matka maailman ympäri 80 päivässä -piirrossarja, jossa prinsessa aiottiin polttaa elävältä kuolleen aviomiehensä rinnalla. Kirjan mukaan leskien tapa heittäytyä elävältä rovioon eli lesken itsemurha eli sati kiellettiin 1829.
"Jos Kali ei olisi saanut uhrejaan, hän raivostuisi ja tuhoaisi koko ihmiskunnan, sillä hän on jatkuvasti nälkäinen ja hamuaa jatkuvasti uusia kuolleita." (s.280)
Kirjan lukeminen herätti innostuksen lukea lisää historiaan liittyviä kirjoja. Totesin blogissani pari vuotta sitten, että haluaisin lukea intiaaneista, joten nyt sekin tavoite viimein toteutui. Nyt minua kiinnostaisi tietää lisää muun muassa mongoleista ja Aasian maista. Kuninkaallisista ja historiallisista naisista lukeminen on myös kiinnostavaa.
Kirja on saatu arvostelukappaleena Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta.
100 suomalaista kirjaa: 42/100
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!