S.K. Tremayne: The Ice Twins

"The Identity confusion is sending her into ever darker places."

Tremayne, S.K.: The Ice Twins
Julkaistu: 2015
Mistä maasta: Iso-Britannia
Kustantaja: HarperCollinsPublishers
Sivumäärä: 375

Sarah ja Angus Moorcroft ovat menettäneet toisen identtisistä kaksostytöistään onnettomuudessa. Pariskunta toivoo pääsevänsä tapauksesta viimein yli ja haaveilee muuttavansa Lontoosta Skotlantiin pienelle sukulaiselta peritylle majakkasaarelle. Kuvissa aurinkoiselta ja kauniilta näyttävä saari osoittautuu ränsistyneeksi, hyytävien kummitustarinoiden sävyttämäksi ja nousuvesien aikana luoksepääsemättömäksi. Kaiken lisäksi 7-vuotias Kirstie tytär koettelee vanhempiensa jo ennestään järkkynyttä mielenterveyttä ilmoittamalla yllättäin olevansa oikeasti siskonsa Lydia. Sarah ja Angus joutuvat pakenemisen sijasta kohtaamaan menneisyytensä ja pohtimaan, mitä todellisuudessa on tapahtunut ja ovatko he voineet erehtyä kuolleen tyttären henkilöllisyydestä.

  

"My dad even gave them a nickname: the Ice Twins. Because they were born on the coldest, frostiest day of the year, with ice-blue eyes and snowy-blonde hair." (s.17)

Ihastuin aavemaiseen trilleriin niin kovasti, että siitä on erittäin vaikeaa kirjoittaa. Pidin etenkin siitä, kuinka tunnelma tiheni loppua kohden ja kuinka lukijalle annettiin pala palalta erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Tarinan lukeminen sekä äidin että isän näkökulmasta teki arvailun entistä haastavammaksi. Mihinkään ei voinut luottaa. Kuuntelin kirjaa lukiessani rauhallista skotlantilaista musiikkia, nautin kauniista saaristolaismaisemakuvauksesta ja hytisin kauhutarinoista. Etenkin tyttäreen liittyvät kuvaukset olivat erityisen selkäpiitä karmivia. Hän puhui itsestään monikossa, näki kummituksia ja vain tuijotti hiljaa. Parisuhdeongelmista kärsivät vanhemmat saivat minut puolestaan tuntemaan hämmennystä, vihaa, sääliä, pelkoa ja surua. Mieleen jäi etenkin isän pohdinta siitä, kuinka äidin surua ymmärretään paremmin kuin isän. Muutenkin vanhemmat kokivat olevansa huonoja tehtävässään, kun eivät osanneet suhtautua tai toimia oikein haastavassa tilanteessa.

"There is no way I am giving up this island: it is my exit route, it is an escape from the grief, and the memories - and the debts and the doubts." (s.11)

Onko kaikki vain normaalia surutyötä? Vai onko kummituksia oikeasti olemassa? Entä telepatiaa? Vai onko kaikki vain unta tai mielen vääristämää kuvitelmaa? Mitä äiti salailee? Mitä isä jättää kertomatta? Vai ovatko kaikki tulleet hulluiksi?

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille! Herkkien lukijoiden kannattaa kuitenkin välttää illalla tai varsinkaan yöllä lukemista, sillä niin piinaavan todellinen kirjan loppuun asti hiottu tarina on. Eivätkä kirjaan laitetut kummitussaarta ja sen ränsistynyttä taloa esittävät kuvat helpota jännitystä yhtään. Tämä on yksi parhaista trillereistä, joita olen koskaan lukenut. Arvasin sen jo ennen kuin olin lukenut kirjasta sivuakaan! Pala minusta jäi elämään skotlantilaiselle saarelle...

Minihaaste 1/16: Syys-lokakuu: Lue kirja, jolla on jotain tekemistä jonkin I:llä alkavan maan kanssa! Lue lisää haasteesta Satun luetut -blogista.