William Shakespeare: Myrsky

"Mitä täällä tapahtuu?"

Shakespeare, William: Myrsky
Julkaistu: 2010
Alkuperäinen julkaisu: 1623
Alkuperäinen nimi: The Tempest
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Matti Rossi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 157

Merellä seilaava miesjoukko haaksirikkoutuu myrskyssä ja ajautuu Ariel nimisen hengen saattelemana saarelle. He vaikuttavat menettäneen järkensä nähdessään erilaisia henkien heille esittämiä näkyjä. Kaiken takana on kuitenkin Prospero, joka on ajautunut asumaan saarelle sen jälkeen, kun hänen veljensä anasti häneltä vääryydellä Milanon herttuan aseman. Prospero on käskenyt Arielin piinata miehiä rangaistakseen heitä. Näytelmä ei ole pelkästään murheellinen, sillä se sisältää myös hauskoja keskusteluja miesten kesken sekä romantiikkaa Mirandan ja Ferdinandin välillä.

"Gonzalo: Olen täysin samaa mieltä, teidän korkeutenne, minä puhuin antaakseni näille herroille tilaisuuden nauraa, heillä kun on niin herkät ja vetreät keuhkot, että he ovat aina valmiit nauramaan tyhjälle.

Antonio: Teille me nauroimme.

Gonzalo: Minulle, joka tällaisessa iloisessa ilveilyssä olen teille pelkkää ilmaa. Niin että voitte jatkossakin nauraa tyhjälle.

Antonio: Olipa se sivallus!"

(s.71-72)

Prospero vaikuttaa katkeralta tyrannilta, joka käyttää ilmeisesti saaresta ammentamiaan taikakeinoja muille kostamiseen ja palauttaakseen entisen elämänsä loistokkaampana takaisin. Hänen tyttärensä Miranda on elänyt koko elämänsä suojattua elämää ja on luultavasti sen vuoksi lapsellinen ja avuton. Heidän palvelijanaan työskentelee Caliban, jonka elämä ei todellakaan ole helppoa. Ei riitä, että hän on syntynyt - ainakin kirjan henkilöiden näkemyksen mukaan - epäsikiöksi, vaan sen lisäksi hän joutuu sietämään isännältään kurjaa kohtelua sekä sanallisesti että ruumiillisesti. Toisaalta hän ei ilmeisesti alun perinkään ole osannut toimia tai puhua muuten kuin raakalaismaisesti ja ansaitsee Prosperon mielestä sen vuoksi kohtalonsa. Mutta toisaalta taas Caliban saattaa olla vain eri maalainen ihminen, joka puhuu eri kieltä kuin Prospero itse. Taianomainen Ariel saa sympatiani puolelleen, sillä on ikävää, että henkiolento joutuu olemaan vankina ja toimimaan toisen mielitekojen mukaan.

Näytelmässä pohditaan erilaisia yhteiskuntamalleja, vallankaappauksia ja uusien maiden valloittamista. Alaviitteessä mainitaan 1500-luvun inhottavasta tavasta vangita jollain lailla erilaisia ihmisiä, kuten intiaaneja, ja laittaa heidät maksua vastaan näytteille. Näytelmää lukiessa ajatukset harhailevat menneiden aikojen löytöretkiin, uskontojen ja taikuuden värittämään maailmaan, kuninkaallisten elämään, keskiajan sairauksiin ruttoineen, eläinten olemattomiin oikeuksiin, eri ammattien erilaiseen arvostukseen, naisten asemaan ja keskiaikaiseen maailmankuvaan. Kaikkien oli toimittava heille syntymän kautta saadun aseman mukaan - halusivat he sitä tai eivät. Marjo Kaartinen pohtii esipuheessaan, että näytelmä kertoo onnesta ja epäonnesta, minuudesta, vieraudesta, hirviöistä, outoudesta, elämänjanosta, petoksesta ja vankeudesta. Siinä on sanomaa valloittamisesta, vapaudesta ja kaiken katoavaisuudesta.

"Olkaa rauhallinen, juhlat ovat päättyneet. Nuo näyttelijät, kuten kerroin, olivat vain henkiä ja sulautuivat ilmaan, silkkaan ilmaan, ja niin kuin tuon näyn olematon kudelma, myös pilviin ulottuvat tornit, suurenmoiset palatsit ja juhlalliset temppelit ja koko tämä suuri pallo tulevine asukkaineen katoavat aineettoman kuvitelman tavoin, usvan henkäystäkään ei siitä jää. Meidän tomustamme kudottuja ovat unelmat, ja uni saartaa pientä elämäämme." (s.124)

Pidin näytelmän lopusta, joka oli tavallaan onnellinen ja sopuisa, mutta myös melankolinen.


Helmet lukuhaaste 2016: 12. Näytelmä