"Siinä istui partainen savottamies kahareisin tukkikuorman päällä sätkä suussa, ja huuru pursusi niin miehen kuin juhdankin sieraimista helisevän kuivaan talviaamuun."
Huovinen, Veikko: Koirankynnen leikkaaja
Julkaistu: 2010
Alkuperäinen julkaisu: 1980
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 160
Takakannesta: "Kertomus syrjäseutujen eläjistä ja kohtaloista, pienen ihmisen pienestä haaveesta raatajien ja jälleenrakentajien Suomessa nelikymmenluvun lopulla. Mertsi Vepsäläisestä on sodassa tullut vähän toistaitoinen. Hän ei osaa elämäänsä oikein suunnitella. Sen paremmin kuin matkaansakaan päättäessään suunnata kohti Kainuuta leikkaamaan erään koiran kierteelle kasvaneet kannuskynnet. Monivaiheinen matka vie hänet täpötäysiin junavaunuihin, tilapäiskortteereihin ja ankariin metsätöihin sotakorvauksia maksavan Suomen suurille saloille."
Mertsi Vepsäläinen päättää keskellä yötä lähteä työtoverinsa koiran kannuskynsiä leikkaamaan. Hänellä on kehnot varusteet koville pakkasille eikä mitään tavaroita mukana. Onnekseen hän kohtaa matkansa varrella ystävällisiä ihmisiä, jotka huomaavat hänet sotainvalidiksi, ja antavat hänelle ruokaa, auttavat majoitukseen ja ottavat hänet töihin. Mertsi saa huomata, että Suomen maahan mahtuu monenlaista miestä; räävitöntä toisille naurajaa, omissa oloissaan ahkerana ahertavaa, muita auttavia, viinaanmeneviä tappelupukareita. Hän saa etenkin oppia, että elämä ei aina mene niin kuin on ajatellut, sillä joskus se potkii jopa kahdesti päähän.
Kirja on aidolta tuntuva kuvaus siitä, millaista suomalaisten elämä oli sodan jälkeen. Ihmiset olivat köyhiä ja useat sodassa invalidisoituneita. Ruokaa ei saanut ostaa kaupasta kuin tietyn verran korttia näyttämällä. Miesten oli metsästettävä ja kalastettava saadakseen lisää ravintoa.
Lainasin kirjan kirjastosta Helmet lukuhaastetta ajatellen sekä yleissivistyksen vuoksi. Sain yllättyä iloisesti, kun huomasin pitäväni sympaattisen Mertsin arkisen ja aidon elämäntaipaleen lukemisesta. Ymmärrän nyt paremmin niitä nykypäivänä vanhuudenhöperöiksi luokiteltuja ihmisiä, jotka hamstraavat ruostuneita nauloja ja sanomalehtiä vanhoihin taloihinsa. Paukkupakkasessa metsätöitä tekevistä miehistä kertovaan tekstiin pystyi samaistumaan helposti - etenkin kun ulkona paukkui aidosti 25 asteen pakkanen.
Helmet lukuhaaste 2016: 45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
Huovinen, Veikko: Koirankynnen leikkaaja
Julkaistu: 2010
Alkuperäinen julkaisu: 1980
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 160
Takakannesta: "Kertomus syrjäseutujen eläjistä ja kohtaloista, pienen ihmisen pienestä haaveesta raatajien ja jälleenrakentajien Suomessa nelikymmenluvun lopulla. Mertsi Vepsäläisestä on sodassa tullut vähän toistaitoinen. Hän ei osaa elämäänsä oikein suunnitella. Sen paremmin kuin matkaansakaan päättäessään suunnata kohti Kainuuta leikkaamaan erään koiran kierteelle kasvaneet kannuskynnet. Monivaiheinen matka vie hänet täpötäysiin junavaunuihin, tilapäiskortteereihin ja ankariin metsätöihin sotakorvauksia maksavan Suomen suurille saloille."
Mertsi Vepsäläinen päättää keskellä yötä lähteä työtoverinsa koiran kannuskynsiä leikkaamaan. Hänellä on kehnot varusteet koville pakkasille eikä mitään tavaroita mukana. Onnekseen hän kohtaa matkansa varrella ystävällisiä ihmisiä, jotka huomaavat hänet sotainvalidiksi, ja antavat hänelle ruokaa, auttavat majoitukseen ja ottavat hänet töihin. Mertsi saa huomata, että Suomen maahan mahtuu monenlaista miestä; räävitöntä toisille naurajaa, omissa oloissaan ahkerana ahertavaa, muita auttavia, viinaanmeneviä tappelupukareita. Hän saa etenkin oppia, että elämä ei aina mene niin kuin on ajatellut, sillä joskus se potkii jopa kahdesti päähän.
"Ja kilisevän kylmässä säässä, lumen ja huurteen joukossa työskenteli pieni Suomen kansa hammasta purren ja lihaksiaan jännitellen. Oli maksettava raskas korvaus siitä, että vielä oltiin hengissä ja että oli jouduttu mukaan suurten kansojen selkkauksiin." (s.59)
Kirja on aidolta tuntuva kuvaus siitä, millaista suomalaisten elämä oli sodan jälkeen. Ihmiset olivat köyhiä ja useat sodassa invalidisoituneita. Ruokaa ei saanut ostaa kaupasta kuin tietyn verran korttia näyttämällä. Miesten oli metsästettävä ja kalastettava saadakseen lisää ravintoa.
"Virkeä
mies saa aina jotain. Se kuittaa tilin siellä, toisen täällä, etsii ja
kuulostelee jo kevättalvesta uittotöitä, metsästää, kälkäjästää, katsoo
virkeästi kulmain alta." (s.113)
Lainasin kirjan kirjastosta Helmet lukuhaastetta ajatellen sekä yleissivistyksen vuoksi. Sain yllättyä iloisesti, kun huomasin pitäväni sympaattisen Mertsin arkisen ja aidon elämäntaipaleen lukemisesta. Ymmärrän nyt paremmin niitä nykypäivänä vanhuudenhöperöiksi luokiteltuja ihmisiä, jotka hamstraavat ruostuneita nauloja ja sanomalehtiä vanhoihin taloihinsa. Paukkupakkasessa metsätöitä tekevistä miehistä kertovaan tekstiin pystyi samaistumaan helposti - etenkin kun ulkona paukkui aidosti 25 asteen pakkanen.
Helmet lukuhaaste 2016: 45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja
Tämä on yksi lempikirjoistani ja lempielokuvistani. Kiitos postauksesta :)
VastaaPoistaTätä en Huoviselta ole lukenut, mutta tykkäsin hirmuisesti kouluaikana lukemastani Kylän koirista!
VastaaPoistaKiva kun olet löytänyt blogiini <3
Koirankynnen leikkaaja tuli televisiosta eilen ja muistinkin useita kohtia aiemmin lukemani romaanin perusteella. Kainuun korpisavotan elämä välittyi upeasti niin kirjassa kuin elokuvassakin. Samoin kuin se, kuinka sodassa haavoittuneita yritettiin tukea uuden elämän alkuun. Kaveria ei haluttu jättää.
VastaaPoistaHenkilökuvaukset olivat autenttisia, juurevia aikalaiskuvauksia, samoin kuin kaiken puutteen ja kurjuuden kuvaus. Kuvaus siitä, kuinka Suomi nousi sodasta ansaitsee jo pelkästään historiankirjoituksen näkökulmasta erityismaininnan.
Elokuvan loppukohtauksen voi tulkita useammallakin tavalla mutta itse koin, että kirjailija rinnasti sodan kunniamitalit ja "mitalin koirankynnen leikkaksesta". Osoittaen näin sodan ja sotimisen mielettömyyden mutta lisäksi kyseenalaistaen muodollisten tunnustusten arvokkuuden ylipäänsä. Mertsin katsoessa ulos sairaalan ikkunasta Suomen lipun liehussa salossa koin nämä merkitykset vahvasti.
En kuitenkaan kokenut pasifistista viestiä kirjailijan tyrkyttämänä tulkintana. Mielestäni kirjailijan tarkoitus oli ylipäänsä kyseenalaistaa "pränikät rinnassa" ja haastaa lukija ajattelemaan itse. Tässä hän onnistui.