Siirry pääsisältöön

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin

31-vuotias Nella Lampi asuu yhdessä vauvakuumetta potevan avopuolisonsa Miskan kanssa, harrastaa töiden jälkeisiä skumppalasillisia vela-bestiksensä Jonnan seurassa ja vierailee täydellisestä lapsiperhe-elämästä bloggaavan siskonsa Elsan luona. Nella ei itse tiedä, mitä hän haluaa elämältään. Töistä potkujen saaminen ja elämänhallintakurssille osallistuminen käynnistävät pitkäkestoisen pohdinnan omaa elämää koskevista toiveista.

"Nykyään kaikkialta tuli ohjeita siitä, miten piti elää." (s.118)

Nella kohtaa ihmisiä, joiden kautta hän tutustuu lukuisiin eri tapoihin elää. Hän lukee lehtiä, blogeja ja keskustelupalstoja vertaillen eri mielipiteitä toisiinsa. Hän tutustuu aiheeseen myös historiallisessa perspektiivissä. Ihmiset ovat erilaisia ja elävät elämää eri tavoilla. Vapaaehtoinen lapsettomuus on yksi elämäntapa muiden joukossa.

"Mä vain tiedän, etten halua lapsia. En ole koskaan halunnut, enkä tule haluamaan." (s.52)

Nella kyseenalaistaa lapsiperhe-elämään liitettyjä väitteitä. Tulevaisuutta ei voi ennustaa vain lapsia hankkimalla. Lapsiin kohdistuvat toiveet eivät välttämättä toteudu. Lastenhoitoapua luvanneet isovanhemmat saattavat perua aikeensa. Lapsista voi kasvaa aikuisia, jotka päättävät kasvatuksesta huolimatta itse, mitä he haluavat tehdä elämällään. Lapsista huolimatta vanhuus voi olla yksinäistä ja lastenlapsetonta.

"Ohi meni vaunuja työntävä mummi, joka katseli meitä lämpimästi hymyillen. Elämä on edustustehtävä, ajattelin." (s.36)

Kirjassa otetaan esille myös sovinismi ja rasismi. Nella kokee, että miehillä on voimakkaampi lisääntymisvietti kuin naisilla, minkä vuoksi miehillä on tarve hallita naisia, jotka ovat miehille vain vauvantekokoneita. Naiset hoitavat ensin lapset ja sitten sairaan ja vanhan miehen. He elävät elämää toisten toiveiden mukaan.

"Enkö minä saanut itse päättää, sekä elämästäni että ruumiistani?" (s.326)

Kirjan kautta lukija tutustuu jokaiseen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyvään stereotypiaan, kuten runsaaseen alkoholin käyttöön, ikisinkkuuteen, mielensä muuttaneisiin, kissoja haaliviin ja matkusteleviin. Kirjassa myös kyseenalaistetaan vallitsevia luuloja. Elämäntavan voi valita, vaikka itsellä olisi ollut turvallinen lapsuus, vaikka pitäisi lapsista, vaikka on ihmisiä jotka eivät voi saada lapsia ja vaikka ura ei tulisikaan lapsen tilalle. Siihen ei tarvitse kehitellä tekosyitä kuten ilmastonmuutos. Vapaaehtoinen lapsettomuus voi myös olla synnynnäinen ominaisuus.

"- jotkut lapselliset suhtautuivat lapsettomiin niin kuin näiden elämä olisi pelkkää lomaa vain siksi, että he saivat käydä rauhassa vessassa ja nukkua yöllä." (s.36)

Kirjassa käsitellään vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyviä haasteita, sillä elämäntapa ei ole vallitsevan normin mukaista. Heteronormatiivisten lapsiperheellisten aikuisten joukossa joutuu ulkopuolelle ja muuttuu näkymättömäksi. Aikuisten elämä, joka pyörii lasten ympärillä vauvakutsuineen ja lasten syntymäpäiväjuhlineen, tuntuu vieraalta. Kivuliainta on huomata joutuvansa lapsettomuuden vuoksi syrjityksi työelämässä.

"Äiti oli monessa suhteessa moderni, mutta lastensa suhteen hän oli kyllä patavanhoillinen. Ensin ammatti, sitten parisuhde, rivitaloasunto ja lapsia." (s.19)

Nella opettelee jämäkkyyttä eli aktiivista ja vastuullista otetta omaan elämään, omista rajoista huolehtimista ja tervettä itsekkyyttä. Hän harjoittelee vapautta olla oma itsensä ja omien oikeuksiensa puolustamista loukkaamatta muiden oikeuksia. Hän etsii omaa paikkaansa maailmassa.

"Yritin miettiä, mistä unelmoin, mutta en keksinyt mitään." (s.22)

Kirja on julkaistu vuonna 2018, mutta koen kolmekymppisen Nellan pohdinnat edelleen ajankohtaisina. Samoja teemoja puidaan yhä esimerkiksi Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n velapodissa. Miten naiseus määritellään? Mistä aikuisuus alkaa? Mitä vaiheita aikuisuuteen kuuluu? Kirja sai minut nauramaan, nyökyttelemään ja ärsyyntymään. Viihdekirjan tuomaa leppoisaa vertaistukea. Tosin Ilmin tarinaa en anna anteeksi.

Kommentit