Nathan Glass on muuttanut takaisin lapsuutensa maisemiin Brooklyniin kuolemaan. Keuhkosyöpä ja avioero ovat vieneet voimat eikä tytärkään suostu enää pitämään yhteyttä. Pientä piristystä elämän ehtoopuolelle tuo erinäisten sattumusten kirjaaminen ylös milloin millekin käteen osuneelle paperinpalalle. Eikä aikaakaan kun Nathan kokee uuden sattumanvaraisen kohtaamisen, kun hän tapaa antikvariaatissa sisarenpoikansa Tom Woodin, joka puolestaan esittelee työnantajansa Harry Brightmanin. Naisseikkailuiltakaan ei vältytä. Nathan flirttailee kantapaikan tarjoilijalle, kun taas Tom ihailee kaukaa erästä 'kaunista täydellistä äitiä'. Hurjin seikkailu soittaa eräänä päivänä ovikelloa. Sisarentyttären tytär Lucy astuu sisälle puhumattomana ja äitinsä lähettämänä. Seuraa sattumuksia sattumusten perään eikä kirjan viimeinen sivukaan petä siinä suhteessa.
"Etsin rauhallista paikkaa jossa kuolla." (s.7)
Harrastan toisinaan hautausmailla kuljeskelua. Ne ovat ensinnäkin rauhallisia ja kauniita paikkoja, mutta myös täynnä vaienneita tarinoita. Olisi ihanaa voida istua kiinnostavan hautakiven äärelle, painaa näkymätöntä nappulaa ja kuunnella unohdettua elämäntarinaa, joka olisi äänikirjan tavoin tallennettu hautapaikalle. Toivoisin, että olisi tapa voida säilyttää muisto meistä kaikista. Kirja virittää ajatuksen siitä, kenellä on oikeus jäädä elämään ihmisten muistoissa kuolemansa jälkeen. Poliitikot, julkisuuden henkilöt ja keksijät päätyvät elämäkertoihin, mutta tavalliset tallustajat muistaa vain lähisukulaiset ja ystävät, joiden kuoleman jälkeen ihminen katoaa lopullisesti tyhjyyteen. Kaikki komedialliset ja traagiset sattumukset painuvat unholaan.
"'Surkaa! Surkaa niitä kymmentä, jotka ovat nyt poissa. Surkaa niitä kymmentä, joiden elämää ei enää ole, jotka aloittavat matkan suureen tuntemattomaan. Surkaa kuolleita loputtomiin. - - Surkaa maailmaa, joka sallii kuoleman korjata meidät täältä. Surkaa!'" (s.63)
Paul Austerin kirjassa ihmiset nähdään psyko-fyysis-sosiaalisina olentoina. Hengellisyys, seksuaalisuus ja ihmissuhteet kiinnittyvät heissä erottamattomasti yhteen. Ihmisten välisistä suhteista kerrotaan lempeästi, mutta suorapuheisesti. Kirjassa käytetyn minä-kertojan vuoksi tarinaa oli miellyttävää kuunnella. Tuntui siltä kuin olisi kuunnellut Nathanin ääntä. Kirjan onnistunut käännös tuki kuunteluelämystä. Teksti soljui ja hämmästyttävät tapahtumat seurasivat toisiaan. Toki Nathan ei aina ollut helppo kuunneltava. Hän muun muassa flirttailee naimisissa olevalle tarjoilijalle, mistä tulee mieleen kaikki ällöttävät keski-ikäiset miehet, jotka katsovat oikeudekseen puhua hävyttömyyksiä naispuolisille työntekijöille kaupan kassalla asioidessaan.
"'Minä puhun nyt selviytymisvaistosta, Tom, elämänhalusta. Juonikas heittiö kelpaa minulle koska hyvänsä ennemmin kuin hurskas torvelo. Hän ei ehkä aina pelaa sääntöjen mukaan, mutta hänessä on puhtia. Ja silloin kun jostain löytyy puhti-ihminen, maailmalla on yhä toivoa.'" (s.68)
Elämä ei koskaan mene niin kuin on suunnitellut. Sen suunta voi kääntyä yhtäkkiä odottamattomille teille. Maailman surullisimmasta ihmisestä voi kuoriutua maailman onnellisin ihminen. Elämää ei kannata lakata elämästä ennen kuin se oikeasti loppuu. Sen voi tavallaan aloittaa aina uudestaan, mutta eri lähtötilanteesta ja eri näkökulmasta katsoen. Elämässä kohdatut ihmiset tulevat ja menevät. Heitä löytää ja kadottaa sitten taas uudestaan. Nathanin kohtaamiin ihmisiin ei syvennytä tarkemmin, vaan heidät nähdään sattumien kautta ohi kulkevina henkilöinä, jotka jäävät hetkeksi rinnalle, minkä jälkeen kävelevät risteävää tietä eri suuntaan. Joidenkin kohtalo jää ikuiseksi arvoitukseksi. Toki on myös heitä, jotka jäävät, mutta on lukijan mielikuvituksen varassa päätellä, mitä Nathanille ja hänen läheisilleen kirjan loppumisen jälkeen tapahtuu.
"Kun itseäni koskevat jutunaiheet loppuisivat, kirjoittaisin muistiin asioita, joita oli tapahtunut tutuilleni, ja kun sekin lähde ehtyisi, siirtyisin historian tapahtumiin, tallentaisin muiden ihmiskunnan jäsenten mielettömyyksiä maailman sivu" (s.12)
Brooklynin ilmapiiri on ristiriitainen. Yhtäällä boheemi, toisaalla yllättävän suvaitsematon. Erittäin amerikkalainen. Toisaalla pidetään tuntemattomienkin ihmisten kesken yhtä, kun toisaalla kohdellaan kaltoin jopa kaikista lähimpiä ihmisiä. Jokainen tekee sekä oikeita että vääriä päätöksiä, jotka johtavat sekä hyviin että huonoihin lopputuloksiin. Ilmapiiri on myös erittäin miehinen. Naisten roolina on pääasiassa kohdata väkivaltaa.
"Tai kun ylittää Brooklynin sillan juuri sillä hetkellä kun täysikuu nousee siltakaaren ylle eikä näe muuta kuin kirkkaankeltaisen kuun pyöreän kehrän, pelottavan ison, mielestä unohtuu että mehän asumme täällä maan päällä, ja tilalle tulee lentämisen mielikuva, siis että taksilla on siivet ja että se todella lentää avaruuden halki." (s.40)
Ihminen on onnellinen, kun hän löytää elämälleen tarkoituksen. Tärkeintä on pyrkiä löytämään jotain hyvää ja toimivaa tekemistä, joka tukee ihmisen toimijuutta. Kirjan lukeminen aiheuttaa välitöntä halua hakeutua opiskelemaan kirjallisuutta tai ainakin tutustumaan vielä laajemmin kirjallisuuteen. Sen verran paljon kirjan sivut sisältävät nimi droppailua Kafkasta Thoreauun.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!