"Ja sitten välähti leimahdus ihanaksi silmänräpäykseksi."
Montgomery, L. M.: Pieni runotyttö
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen julkaisu: 1923
Alkuperäinen nimi: Emily of New Moon
Mistä maasta: Kanada
Suomentanut: I. K. Inha
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 392
Emilia Byrd Starr on orpotyttö, joka sukulaisten suorittaman arvonnan seurauksena muuttaa Uuteen Kuuhun Elisabet-tätinsä hoiviin. Talossa asustaa myös helläsydäminen Laura-täti ja yksinkertaiseksi kutsuttu Jimmy-serkku. Emilia on uskonnollinen luonnonlapsi, joka rakastaa runoja ja mielikuvitusleikkejä. Hän haaveilee ansaitsevansa aikuisena elantonsa kirjoittamalla. Koulun opettaja neiti Brownell ei hyväksy alkuunkaan Emilian omahyväiseksi kutsumaansa luonnetta saati runojen rustaamista. Elisabet-täti pyrkii kasvattamaan tytöstä Murrayn sukunimen arvoista naista, vaikka epäileekin tehtävän mahdottomaksi. Emilian onneksi hän saa hyviä ystäviä ja tukijoita muutamista koulutovereista sekä renkipojasta. Hän kirjoittaa myös ahkerasti kirjeitä kuolleelle isälleen.
Emilian elämä on jokseenkin verkkaista. Hän on ajatteleva ja tunteikas lapsi, joka kokee kaiken kuulemansa voimakkaasti. Hän ajattelee kaikesta lapsenomaisen mustavalkoisesti. Mielenkiintoisinta onkin seurata hänen kasvuaan kohti aikuisuutta - kuinka hänen luonteensa ja ajatuksensa kehittyvät. Vielä sitäkin hauskempaa on tarkkailla, kuinka Emilian läsnäolo kasvattaa hänen kanssaeläjiensä ajatusmaailmaa. Kirja herättää ajoittain ristiriitaisia tuntemuksia. Välillä maalaismaisemat ja elämänmeno ihastuttavat, mutta välillä taas ahdasmielisyys ja vanhanaikaiset asenteet saavat ärsyyntymään. Emilian kapinallinen luonne vuoroin hymyilyttää ja vuoroin vihastuttaa. Hän on sukulaistensa mukaan nenäkäs, uhmakas ja huonotapainen. Emilian kapinointi on välillä tervettä, sillä ahdasmielisten sukulaisten ajatuksia olisi jo aikakin tuulettaa, mutta välillä hän on turhan ilkeä - mikä toki tekee henkilöstä uskottavan, kun hän ei ole liian täydellinen. Emilia keskittyy liikaa sekä omaan että muiden ulkonäköön ja arvottaa heidän luonteensa sen mukaan. Kirjan alussa on kohtaus, jossa Emilia tuijottaa seinäpaperia. Hänen sen hetkiset ajatuksensa voisi tulkita rasistisina, mikä kielii kirjan kirjoittamisajankohdan asenteista. Emilian maailmassa vallitsevat luokkatietoisuus sekä vahvat sukupuoliroolit. Hänen tarinoissaan ritarit pelastavat hätään joutuneita neitoja.
Kirjassa on hitunen yliluonnollisuutta. Emilialla on välillä käänteentekevä Murrayn katse, josta kuvastuu esi-isän kasvot. Hän keskustelee keijuista erään pastorin kanssa ja näkee kuumehoureissaan enneunen. Fantasiaelementit sopivat runolliselle Emilialle, joka keskustelee Peilin Emilian kanssa ja kuulee Tuulen tytön vinhan juoksun puiden latvoissa. Uuden Kuun lähialueet synnyttävät jo itsessään taianomaisia tarinoita. Siellä on hedelmätarha, hautausmaa, hylätty talo ja metsikkö. Niiden salaperäisyyttä lisäävät kylän asukkaiden perimätietona kertomat jännittävät tarinat. Kirjan maailma on romantisoitu. Sen pohjavire on kaiken kaikkiaan surullinen ja haikea.
Vanhojen naimattomien naisten kuvaus on inhottava. Neiti Brownell on Emilian silmissä kylmä, väritön ja ruma sekä epäoikeudenmukainen. Elisabet-tätiä kuvataan vanhanaikaiseksi ahdasmielisine asenteineen, mihin kuuluvat kuri ja järjestys sekä vannominen tyttöjen kunnollisen kasvatuksen nimeen. Siihen ei hänen mielestään kuitenkaan kuulu koulutus, sillä hänen mukaansa naisen paikka on kotona. Elisabet-täti kokee kirjoittamisen syntinä. Laura-tätiä tuodaan esille selkärangattomana ja taitamattomana mitä tulee lasten kasvatukseen. Hän ei osaa asettaa Emilialle minkäänlaisia rajoja eikä toimia yhdessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Upeaa Nancy-tätiä kutsutaan koko kylän voimin noidaksi. Naimisissa olevia nuoria naisia sen sijaan pidetään kauniina, raikkaina ja puhtoisina. Kirjan yksinhuoltajat ovat jokseenkin omituisia. Heillä kaikilla on paljon vikoja kuten omistushaluisuutta, kateutta, katkeruutta ja suoraa ilkeyttä. Emiliasta on erittäin mielenkiintoista tarkkailla erilaisia ihmisiä - etenkin heidän raivoamistaan. Pieni runotyttö on erikoinen tarkkailijaluonne. Hän on suorasukainen eikä säästele ketään eikä mitään.
Montgomery -lukuhaaste
Montgomery, L. M.: Pieni runotyttö
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen julkaisu: 1923
Alkuperäinen nimi: Emily of New Moon
Mistä maasta: Kanada
Suomentanut: I. K. Inha
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 392
Emilia Byrd Starr on orpotyttö, joka sukulaisten suorittaman arvonnan seurauksena muuttaa Uuteen Kuuhun Elisabet-tätinsä hoiviin. Talossa asustaa myös helläsydäminen Laura-täti ja yksinkertaiseksi kutsuttu Jimmy-serkku. Emilia on uskonnollinen luonnonlapsi, joka rakastaa runoja ja mielikuvitusleikkejä. Hän haaveilee ansaitsevansa aikuisena elantonsa kirjoittamalla. Koulun opettaja neiti Brownell ei hyväksy alkuunkaan Emilian omahyväiseksi kutsumaansa luonnetta saati runojen rustaamista. Elisabet-täti pyrkii kasvattamaan tytöstä Murrayn sukunimen arvoista naista, vaikka epäileekin tehtävän mahdottomaksi. Emilian onneksi hän saa hyviä ystäviä ja tukijoita muutamista koulutovereista sekä renkipojasta. Hän kirjoittaa myös ahkerasti kirjeitä kuolleelle isälleen.
"Eikö olisi kauheaa, ellei olisi koskaan elänyt?" (s.147)
Emilian elämä on jokseenkin verkkaista. Hän on ajatteleva ja tunteikas lapsi, joka kokee kaiken kuulemansa voimakkaasti. Hän ajattelee kaikesta lapsenomaisen mustavalkoisesti. Mielenkiintoisinta onkin seurata hänen kasvuaan kohti aikuisuutta - kuinka hänen luonteensa ja ajatuksensa kehittyvät. Vielä sitäkin hauskempaa on tarkkailla, kuinka Emilian läsnäolo kasvattaa hänen kanssaeläjiensä ajatusmaailmaa. Kirja herättää ajoittain ristiriitaisia tuntemuksia. Välillä maalaismaisemat ja elämänmeno ihastuttavat, mutta välillä taas ahdasmielisyys ja vanhanaikaiset asenteet saavat ärsyyntymään. Emilian kapinallinen luonne vuoroin hymyilyttää ja vuoroin vihastuttaa. Hän on sukulaistensa mukaan nenäkäs, uhmakas ja huonotapainen. Emilian kapinointi on välillä tervettä, sillä ahdasmielisten sukulaisten ajatuksia olisi jo aikakin tuulettaa, mutta välillä hän on turhan ilkeä - mikä toki tekee henkilöstä uskottavan, kun hän ei ole liian täydellinen. Emilia keskittyy liikaa sekä omaan että muiden ulkonäköön ja arvottaa heidän luonteensa sen mukaan. Kirjan alussa on kohtaus, jossa Emilia tuijottaa seinäpaperia. Hänen sen hetkiset ajatuksensa voisi tulkita rasistisina, mikä kielii kirjan kirjoittamisajankohdan asenteista. Emilian maailmassa vallitsevat luokkatietoisuus sekä vahvat sukupuoliroolit. Hänen tarinoissaan ritarit pelastavat hätään joutuneita neitoja.
"Jimmy-serkku on mies, ja joskus kiihtyessään miehet käyttävät sanoja, jotka eivät sovi pienille tytöille." (s.165)
"Kellyn ukko uskoi, että paras keino miellyttää naisolentoa, olipa tämä minkä ikäinen tahansa, oli härnätä häntä naima-asioilla." (s.171)
Kirjassa on hitunen yliluonnollisuutta. Emilialla on välillä käänteentekevä Murrayn katse, josta kuvastuu esi-isän kasvot. Hän keskustelee keijuista erään pastorin kanssa ja näkee kuumehoureissaan enneunen. Fantasiaelementit sopivat runolliselle Emilialle, joka keskustelee Peilin Emilian kanssa ja kuulee Tuulen tytön vinhan juoksun puiden latvoissa. Uuden Kuun lähialueet synnyttävät jo itsessään taianomaisia tarinoita. Siellä on hedelmätarha, hautausmaa, hylätty talo ja metsikkö. Niiden salaperäisyyttä lisäävät kylän asukkaiden perimätietona kertomat jännittävät tarinat. Kirjan maailma on romantisoitu. Sen pohjavire on kaiken kaikkiaan surullinen ja haikea.
"Kukaan olisi tuskin kadehtinut Emiliaa nähdessään hänen kiitävän alastomien niittyjen poikki; hän oli pieni ja kalpea ja huonosti puettu; ja toisinaan häntä värisytti ohuessa takissa. Mutta kuningatar olisi antanut mielellään kruununsa näyistä, joita mielikuvitus loihti tytön silmien eteen." (s.10)
Vanhojen naimattomien naisten kuvaus on inhottava. Neiti Brownell on Emilian silmissä kylmä, väritön ja ruma sekä epäoikeudenmukainen. Elisabet-tätiä kuvataan vanhanaikaiseksi ahdasmielisine asenteineen, mihin kuuluvat kuri ja järjestys sekä vannominen tyttöjen kunnollisen kasvatuksen nimeen. Siihen ei hänen mielestään kuitenkaan kuulu koulutus, sillä hänen mukaansa naisen paikka on kotona. Elisabet-täti kokee kirjoittamisen syntinä. Laura-tätiä tuodaan esille selkärangattomana ja taitamattomana mitä tulee lasten kasvatukseen. Hän ei osaa asettaa Emilialle minkäänlaisia rajoja eikä toimia yhdessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Upeaa Nancy-tätiä kutsutaan koko kylän voimin noidaksi. Naimisissa olevia nuoria naisia sen sijaan pidetään kauniina, raikkaina ja puhtoisina. Kirjan yksinhuoltajat ovat jokseenkin omituisia. Heillä kaikilla on paljon vikoja kuten omistushaluisuutta, kateutta, katkeruutta ja suoraa ilkeyttä. Emiliasta on erittäin mielenkiintoista tarkkailla erilaisia ihmisiä - etenkin heidän raivoamistaan. Pieni runotyttö on erikoinen tarkkailijaluonne. Hän on suorasukainen eikä säästele ketään eikä mitään.
"Sen vuoksi sinä et ole saanut miestä, sinä olet liian järkevä. Minä
sain miehen tekeytymällä houkaksi. Emilia, muista se. Sinulla on järkeä,
mutta älä näytä sitä." (s.299)
"Taloa olivat aikanaan vilkastuttaneet morsiamet, äidit ja rouvat, ja heidän rakkautensa ja elämänsä tuntui yhä ilmassa. Elisabetin ja Lauran vanhapiikahallinto ei ollut vielä ennättänyt karkottaa sitä kokonaan." (s.73)
Montgomery -lukuhaaste
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!