Siirry pääsisältöön

Tekstit

Herve Le Tellier: Poikkeama

Air Francen lento Pariisista New Yorkiin joutuu turbulenssiin. Lentokone laskeutuu ajallaan maaliskuisena päivänä, mutta tismalleen sama lentokone pyytää laskeutumislupaa myös kesäkuussa. Mikä on saanut aikaan lentokoneiden monistumisen matkustajineen turbulenssin aikana? "Tietämättömyys on oivallinen toveri, eikä totuus koskaan tuota onnea." (s.179) Lukija tutustuu välähdyksenomaisesti matkustajien elämään. Joukossa on ihmisiä palkkamurhaajasta kirjailijaan ja asianajajasta muusikkoon. Kiehtovinta on tapahtumalla spekulointi. Mukaan otetaan maailman johtajia, uskonnollisia johtohahmoja ja tieteen tekijöitä. Suuri yleisö pääsee mukaan arvailuun nähdessään kaksoisolennot keskusteluohjelmassa. Herve Le Tellier on valinnut väkivaltaisen lähestymistavan sekä matkustajien henkilökohtaisessa elämänpolussa että globaalissa suhtautumisessa. Voimien yhdistämisen ja tiedon kartuttamisen sijasta ihmiset valitsevat sodan. He suhtautuvat kaikkeen poikkeavaan epäluuloisesti ja väkivaltaise...

Virginia Woolf: Oma huone

Naiset tarvitsevat Virginia Woolfin mukaan omaa rahaa ja oman huoneen. 1920-luvun Englannin patriarkaalisessa järjestelmässä ei nimittäin ole henkistä eikä fyysistä tilaa naiselle. Ei ainakaan naiselle, joka poikkeaa yleisestä mielikuvasta naisen olemuksen laadusta. Virginia Woolf puhuu naiselle oikeutta olla oma itsensä. Sen sijaan, että naisilta suljetaan ovia tiloihin, naisille pitäisi avata tiloja. "- sadan vuoden kuluessa, ajattelin, ehdittyäni omalle kotiportaalleni, naiset eivät enää ole suojeltava sukupuoli. Loogisesti ajatellen naiset ottavat osaa kaikkiin niihin toimiin ja ponnistuksiin, jotka heiltä kiellettiin ennen." (s.57) Naisen tehtävänä on työnteko ja lasten hoito. Siinä ei ole tilaa luovuudelle. Miehet kyllä kirjoittavat mielellään naisista. Tosin kyseiset naishahmot ja todellisuuden naiset eivät kohtaa. Kirjoissa nainen nimittäin kuvataan miesten kautta. Nainen ei ole koskaan olemassa vain omana itsenään. Naisen tehtävänä on olla miehen egoa pönkittävä peil...

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

15-vuotias Lina haetaan kotoaan äitinsä ja veljensä kanssa. Heidät sullotaan junan karjavaunuihin ja karkotetaan pakkotyöleirille. Ihmiset kärsivät kylmästä, nälästä, sairauksista ja peseytymättömyydestä epäinhimillisissä olosuhteissa. He pyrkivät kauheuksien keskellä säilyttämään inhimillisyytensä, lähimmäisenrakkautensa ja kulttuurinsa, vaikka on toki heitäkin, jotka katkeroituvat ja pitävät vain itsensä puolia. Eletään vuotta 1941, jolloin Neuvostoliitto hallitsee Liettuaa ja määrittelee mielivaltaisesti kansalaistensa kohtalon. "- pahuus on vallalla niin kauan, kunnes hyvät miehet ja naiset tarttuvat toimeen." (s.346) Lina on lupaava taiteilijan alku. Hän haaveilee taidekouluun pääsystä, mutta joutuukin piirtämään salaa tuhkalla ja varastetulla kynänpätkällä. Hän unelmoi vapaudesta ja elämästä. Piirtäminen on Linan keino selvitä hengissä. Sen kautta hän ilmaisee itseään, käsittelee tapahtunutta ja jakaa tietoa eteenpäin. Hän toivoo voivansa vaikuttaa elämänsä kulkuun. ...

B.A. Paris: Romahduspiste

Cass ajaa autolla kohti kotia ja joutuu myrkyn vuoksi lupauksistaan huolimatta oikaisemaan metsätien kautta. Hän on törmätä levähdyspaikalle parkkeerattuun autoon, jonka ratissa istuva nainen vastaa hänen katseeseensa. Cass pohtii, pitäisikö hänen kysyä, onko naisella kaikki hyvin, mutta ei sitten uskallakaan. Aamulla hänelle selviää, että nainen on murhattu autoonsa. Valtava syyllisyys kalvaa Cassia. "Pelko siitä, että jään metsään, panee adrenaliinin virtaamaan suonissani ja kannustaa minut toimimaan." (s.10) Kirjan juoni kulkee sairaudenpelon ympärillä. Cass on joutunut kokemaan oman äitinsä sairastumisen varhaisiän dementiaan, joten hän on kauhuissaan alkaessaan itse unohdella asioita. Hän valitsee välttelykäyttäytymisen eikä haluaisi mennä lääkäriin. Hän valehtelee, jättää työt tekemättä ja turruttaa itsensä holtittomalla shoppailemisella. Hän saa paniikkikohtauksia ja kärsii vainoharhaisuudesta. Cass kokee olevansa sekaisin päästään. Häntä hävettää, kun hänen unohteluns...

Mid-Year Book Freak Out tag 2023

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut? Yoko Ogawa: Muistipoliisi 2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut? Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto 3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea. Marika Riikonen: Yksin, kiitos 4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat? Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret 5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen? Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin 6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä? Pilvi Hämäläinen: Cinderella 7. Kuka on uusi lempikirjailijasi? Holly Jackson 8. Kuka on uusin lempihahmosi? Anna Jamesin Tilly kirjojen Milo 9. Mikä kirja sai sinut itkemään? Tove Jansson: Kesäkirja 10. Mikä kirja sai sinut iloiseksi? Jojo Moyes: Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia 11. Mikä on kaunein kirja, jonka olet ostanut tänä vuonna? Stephanie Garberin kirjat 12. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä? Minulla ei ole mitään tiettyä listaa.

Pasi Kivioja: Salaliittoteorioiden ihmemaassa

Salaliittoteorioiden kaninkolosta löytyy joukko tarinoita ja uskomuksia, joilla pyritään selittämään, järjestelemään ja käsittelemään hallitsematonta ja ahdistavaa tilannetta maailmassa. Teorioissa esiintyy taho, joka pyrkii salassa manipuloimaan maailmaa ja joka on syyllinen vallitsevaan tilanteeseen. Viralliseen tietoon verraten teoriat näyttäytyvät järjenvastaisina, yliluonnollisina ja vainoharhaisina, minkä vuoksi salaliittoteoreetikoihin suhtaudutaan negatiivisesti. Länsimaissa salaliittoteoriat ovat stigmatisoituneet, kun taas muualla ne ovat politiikassa arkipäivää. "Pelottavissa tilanteissa ihmiset muuttuvat usein uskonnollisemmiksi." (s.257) "Urbaanilegendojen kautta ihmiset ovat pystyneet käsittelemään - - pelkoja ja epätietoisuuden aiheuttamaa ahdistusta." (s.49) Salaliittoteorioita syntyy yhteiskunnan kriisitilanteissa. Teoreetikot radikalisoituvat uskonnollisesti ja poliittisesti. Salaliittoteoriat toimivat virallisen selityksen vastateoriana ja ihmiste...

Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa

Esoteerinen tarkoittaa sisäistä, tietyllä ryhmällä hallussaan olevaa henkistä tietoa, ja okkultismi salaista tietoa. 1600-luvulla on ollut kiellettyä olla utelias. Tuolloin on ollut olemassa luvallista ja luvatonta oppineisuutta. Kristinusko on pitänyt kansan otteessaan. Vääränlaisesta hengellisyydestä on saanut syytteen harhaoppineisuudesta ja jumalanpilkasta. Luonnontiedettä ja protestanttisen kristinuskon oppeja on alettu pikku hiljaa yhdistellä. Parapsykologiasta on siirrytty psykologiaan. 1800-luvulla kansankulttuuria on haluttu kerätä talteen. Vuosien varrella on syntynyt erilaisia suuntauksia käsitellä aihealuetta. "Pyrkimyksenä tuottaa tieteellistä keskustelua yliluonnollisiksi katsotuista ilmiöistä." (s.87) Teosofiassa ihminen kykenee filosofiseen, uskonnolliseen ja taiteelliseen pyrkimykseen. Ruusuristiläisyydessä elää legenda universaalin filosofian löytymisestä. Ajatuksena on totuudenetsintä salaisesta jumalviisaudesta. Vapaamuurariudessa uskotaan vuosisataisten s...