perjantai 6. tammikuuta 2017

Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä



"Itsensä on alkanut hyväksyä sellaisena kuin on."

Härkönen, Anna-Leena: Terveisiä pallomerestä
Julkaistu: 2015
Alkuperäinen julkaisu: 2004

Kirjoitukset ilmestyivät Image-lehdessä vuosina 2000-2003
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 160


Kirjassa on kolumneja liittyen elämään ja naisena olemiseen. Härkönen kirjoittaa kärkevään tyyliinsä muun muassa kotiäidin ja uraäidin eroista, alituiseen uusia vaatteita tarvitsevista naisista, taksikyydeistä, valokuvattavana olemisesta, pettäjiin suhtautumisesta, lomamatkoista, selän takana puhumisesta ja hyvän elämän ohjeista. Monissa kohdissa sain pysähtyä naureskelemaan ääneen, sillä ajatukset olivat niin osuvia. Joissain kohdin kirja tuntui hieman vanhanaikaiselta, sillä kolumnit on tosiaan kirjoitettu 2000-luvun alussa.

"Kun kerran alle kolmivuotias lapsi ei saisi katsoa lainkaan televisiota, koska liikkuva kuva ja meteli tekevät hänet levottomaksi, eikö silloin olisi myös paikallaan, että kotona ei esimerkiksi puhuta ääneen vaan kuiskaamalla, eikä tehdä mitään äkkinäisiä liikkeitä vaan pyritään liikkumaan hitaasti ja rauhallisesti, mikäli ylipäätään liikutaan?" (s. 62)

"On varattu pakettimatka, jotta kaikki olisi helppoa. Omatoimimatkoille lähtevät vain partiohenkiset lapsettomat pariskunnat, jotka eivät välitä hengestään." (s.106)

Jos joku kysyisi minulta suomalaisista kirjailijoista niin mainitsisin ensimmäisenä Anna-Leena Härkönen. Ei siksi, että olisin lukenut kaikki hänen kirjansa tai että pitäisin erityisesti hänen kirjoistaan. Luin ensimmäisen kerran yhden hänen kirjoistaan vasta viime vuonna. Kyseessä oli kirja nimeltään Kaikki oikein. Pidin siitä, sillä se oli mukaansatempaavasti ja raadollisesti kirjoitettu. Tekstissä oli huumoria ja lennokasta kieltä sekä oivalluksia elämästä. Mainitsisin Anna-Leena Härkösen sen vuoksi, koska hänen nimensä on jäänyt kummittelemaan peruskoulusta. Hänen kirjansa Häräntappoase oli opettajan mielestä se kirja, joka kaikkien pitäisi lukea. Minä en lukenut. Minusta hänen tyylinsä kirjoittaa oli liian negatiivissävytteistä ja raskasta lukea. Nyt yli kolmekymppisenä ymmärrän Härkösen tekstejä paremmin ja löydän niistä uusia näkökulmia, huumoria ja ajattelemisen aihetta.


Helmet lukuhaaste 2017: 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan

100 suomalaista kirjaa: 1/100

2 kommenttia:

  1. Härkösellä on ilmiömäinen kyky tarkastella arkielämää huumorilla. Härkösta luen aina kun masentaa - toimii! /Mari

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut kokoelman, joka sisältää muutaman muun kirjan lisäEksi tämän Pallomeri-kirjan. Ja toimii! Ehdottomasti yksi parhaista kotimaisista, jonka olen lukenut. Yleensä pistän kirjat aika surutta eteenpäin, mutta sen jätin kirjahyllyyni - varmasti joku päivä haluaa taas palata Härkösen nasevien juttujen pariin. Hänen romaaneistaan en taas välitä (Häräntappoase on yksi inhokkikirjoistani:D).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!