maanantai 3. elokuuta 2020

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

'Aina on joku joka unohtaa katsoa uutiset tai seisoo väärässä paikassa. Asioita vain tapahtuu.'

Tyttö menettää äitinsä lentokoneesta irronneen jäälohkareen tippuessa tämän päälle. Kuolemaa on vaikea ymmärtää, sillä siitä ei jää konkreettista jälkeä kuten Hercule Poirotin murhatutkimuksessa käytettyjä ihmisen piirrettyjä ääriviivoja. Tytöllä on vain muistot äidistä, mutta ne eivät riitä, sillä 'muistoilla ei ole ruumista'. Hän keskittyy tarkkailemaan merkkejä äidistä. Se on helppoa, sillä kaikki jäi äidiltä kesken. Satu jäi kesken, remontti jäi kesken, äiti jäi kesken. Tuntuu siltä kuin kotona olisi äidin kokoinen reikä. 'Jäljelle jäi vain hikisiä poliiseja ja puuvärejä puristavia luokkakavereita.'

Isä ottaa vaimonsa kuoleman raskaasti. Hän menee rikki. Hän vuotaa, ulvoo ja jossittelee. Hän ei osaa olla oma itsensä, sillä vaimo oli se, joka 'määritteli hänen ääriviivansa'. Vaimo kertoi, milloin oli minkäkin askareen aika. Nyt aika ei liiku. Mikään ei etene. Isä on jumissa. Hän pelkää taivasta. Se on liian auki. Isä pelkää hapertuvaa ruumista. Sen sisään hiipii salaa kuolemaa aiheuttavia ongelmia. Tulee aika, kun hän ei tunne mitään, ja tulee aika, kun suru on viimein käsitelty.

Täti voittaa lotossa pääpotin ja ostaa kartanon lampaineen kaikkineen. Hän jaksaa tukea sukulaisiaan surun keskellä. Hän auttaa, kunnes voittaa lotossa toisen kerran. Se saa hänet murtumaan ja nukkumaan kolme viikkoa putkeen. Ihmiset käsittelevät kriisejä eri tavoilla. Kukin kulkee omaa reittiään ja tulee tietoiseksi siitä tosiasiasta, että asioille ei ole selitystä. Asioita vain tapahtuu. Asioita ei tapahdu koskaan. Asioita melkein tapahtuu. Maailma jatkuu meidän kanssamme tai ilman meitä. Ihmisen on kaaoksessa tukeuduttava turvaa luoviin rutiineihin.

Kirjassa pohditaan elämää ja kuolemaa tavoilla, jotka vuorotellen itkettävät ja naurattavat. Huomioidut asiat ovat osuvia, mutta lempeitä. Ne kuvaavat ihmistä helläkätisesti. Ihmisen olemukseen kuuluu puhumattomuus mitä tulee kuolemaan. Kukaan ei halua keskustella siitä suoraan. Lapsi tekee omat päätelmänsä toteamalla 'kun syö niin kasvaa aikuiseksi ja kuolee, miksei kukaan ole piirtänyt maitopurkin kylkeen kuolemaa'. Miksi lapsille ei puhuta kuolemasta? 'Jeesus oli ristillä ja yhtäkkiä oli aamu.'

Kuolema tulee ajatuksiin yöllä. Sitä ei voi nähdä eikä sitä voi ymmärtää. Se vaikuttaa äärettömältä ja pelottavalta. Siitä saattaa kuulla merkkejä, kun se hiljaa ja vääjäämättömästi hiipii kohti. Lattian narahtelua, ovenkarmin paukahtelua, uuninluukun kohahtelua. Kuoleman ajattelu saa tuntemaan kuin 'talo kuuluisi öisin jollekulle toiselle'. Yön pimeys muistuttaa taivaasta ja avaruudesta, jossa kiidämme hurjaa vauhtia, vaikka emme tule ajatelleeksi sitä. Kuolemaa ei myös tule aina ajatelleeksi. Kunnes jokin murikka sinkoaa halki ajan ja paikan vasten kasvoja.

Sadut ja vertauskuvat ovat läsnä. Ihminen oppii leikin ja tarinoiden avulla. Perhe on astunut kuin Liisa ihmemaahan. Herttakuningatar on leikannut äidin pään poikki. Muu perhe ei osaa enää olla omassa kehossaan. Heiltä puuttuvat Liisan kakunpalat, jotka kutistaisivat heidät 'siihen muotoon kuin lääkäri käskee'. Kani heristelee kelloaan ja hokee kiireestä. Aika kuluu. Kohta se loppuu. Tule jo. Mennään. Eletään vielä kun ehditään.

2 kommenttia:

  1. Selja Ahava kirjoittaa upeita unenomaisia kirjoja, joista tykkään valtavasti huolimatta niiden outoudesta ja omituisuuksista. Pian julkaistaan uusi kirja ja se on jo varauksessa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!