"Me olimme tosiaankin omien aikojemme vankeja, tajusin sen nyt selvästi. Jokainen aikakausi saneli omat sääntönsä ja niitä meidän oli noudatettava, olivatpa ne miten typeriä tahansa." (s.177)
Berliiniläinen Minja jää koiran kanssa kotiin sillä välin, kun muu perhe matkustaa sukuloimaan Suomeen. Lattialistan alta löytyvä kahvikupinkorva laittaa lomasuunnitelmat uusiksi, kun Minja huomaa sen avulla pääsevänsä seikkailemaan menneisyyteen. Mikään hauska matka se ei sinänsä ole, sillä eletään sota-aikaa, jolloin erilaisuutta ei hyväksytty. Minja pääsee aivan konkreettisesti kokemaan, millaista on asettua toisen ihmisen asemaan. Historia ei ole vain mustavalkoisia kuvia, vaan yhtä värikästä arkielämää kuin nykyaikakin. Siitä ei kannata potea syyllisyyttä, vaan oppia toisten tekemistä virheistä, jotta mitään samankaltaista ei tapahtuisi enää koskaan.
Nuortenkirja pureutuu ystävyyden, rakkauden ja ihmiselämän merkitykseen. Nuori lukija saattaa kiinnostua tutustumaan lisää sotahistoriaan ja erilaisuuden hyväksymisen tärkeyteen. Hän haluaa varmasti myös kehittää ajatteluaan ja kyseenalaistaa ympäröivää yhteiskuntaa.
"'Turistithan juuri valittavat kaikesta, mihin eivät ole tottuneet. Kahvi ei ole hyvää, vesikin maistuu kamalalta ja kaikki on muutenkin kotona paremmin.'
'Ehkä vesi tosiaan maistuu kamalalta', minä ehdotin ja otin huikan lasistani. 'Ehkä sitä ei vain huomaa, kun sitä juo joka päivä.'" (s.80)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!