Sivut

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Teatterin aika: Atlantis

© Kansallisteatteri


Kävin katsomassa Atlantis -näytelmän Kansallisteatterissa 21.4.2018. Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Näytelmä on tehty yhteistyössä Kansallisteatterin ja Aurinkoteatterin kanssa. Täytyy sanoa, etten ole pitkään aikaan nähnyt mitään vastaavaa. Kääpiöiden ja peikkojen elämän kautta valotetaan, mikä merkitys tiedon saatavuudella on elämään. Tarina on synkkä, mutta sitä kevennetään runsaalla annoksella mustaa huumoria.

© Kansallisteatteri


Näytelmästä jäi mieleen etenkin kääpiöiden lumoava tanssi. Ihmisetkin joutuvat valitettavan usein tanssimaan tahdottomasti jonkun toisen pillin mukaan. Mitään ajattelematta. Katse lasittuneena. Virheitä tekemättä. Tietämättömiä on helppo hallita, sillä he tyytyvät vähään. Mieleen jäi myös suurmanaaja Alviksen koominen itkukohtaus, kun kaikki ei mennytkään niin kuin hän olisi halunnut. Välillä uutisia seuratessa tuntuu siltä, että johtajat ovat kuin pikkulapsia, jotka kiukkuavat, kun asiat eivät menekään juuri niin kuin he ovat ajatelleet. Maailma ei pyörikään heidän ympärillään.

Minusta oli hauskaa kuunnella ihmisten tunnelmia. Ennen esityksen alkua eräs ihasteli taidokkaasti tehtyä ja kauniisti kuvitettua käsiohjelmaa. Väliajalla toinen pohti, että hänen täytyy tutustua aiheeseen enemmän, sillä hänellä oli hieman vaikeuksia ymmärtää kaikkea, mitä lavalla tapahtui, kuten kuka kumma on Kraken. Näytelmän aikana ihmiset nauroivat, taputtivat ja huoahtivat ihastuksesta. Mielestäni on hauskaa olla mukana katsomassa näytelmää, jossa yleisö on niin elävästi mukana. Näytelmän lopussa aplodit olivat niin runsaat, että näyttelijät pääsivät kumartamaan peräti neljä kertaa.

© Kansallisteatteri


Kävin Kansallisteatterin bloggariklubin kautta seuraamassa näytelmän harjoituksia 4.4.2018. Minua kiinnosti etenkin tietää, eroavatko harjoitukset jollain tavalla harrastelijoiden harjoituksista. Huomasin, että eivät oikeastaan ollenkaan. Lavalla tehtiin teknisiä viilauksia, kuten harjoiteltiin kohtausten vaihdoksia ja puheen rytminvaihtoja. Tärkeää oli saada iskut kohdilleen, eli milloin näyttelijä tulee lavalle ja millä hetkellä tapahtuu mitäkin. Näyttelijät pahoittelivat, että harjoitusten seuraaminen saattaa olla tylsää, mutta minusta oli tavattoman mielenkiintoista seurata, kuinka näytelmä saadaan kasaan ja millaisia asioita siinä halutaan hioa. Yritin myös tarkastella, kuinka Aurinkoteatterin tasa-arvoiseen työskentelyyn perustuva ajatusmalli toimii käytännössä. Ainakin näyttelijät saivat itse ehdotella, miten kohtausta voisi muuttaa. Näytelmää seuratessa tarkkailin tietenkin, jäivätkö harjoituksissa sovitut asiat lopulliseen versioon. Niitä oli aavistuksen vielä muutettu lisäämällä rekvisiittaa ja nopeuttamalla kyseistä kohtausta.

Oli kerrassaan ihastuttavaa päästä ensin kuuntelemaan ohjaaja Juha Mustanojan ja näyttelijä Leea Klemolan haastattelua sekä seuraamaan näytelmän harjoituksia ja sitten katsomaan itse näytelmän. Kokemus oli erittäin mielenkiintoinen!

3 kommenttia:

  1. Tämä olisi ollut kiva nähdä, mutta aikataulujen suhteen oli pakko jättää väliin. Välillä tuntuu, että työt haittaavat kivoja harrastuksia. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi. Toivottavasti pääset seuraavaan tilaisuuteen tai esitykseen!

      Poista
  2. Joo, Bloggariklubin tilaisuudessa olin ja se oli niin mahtava, että siitä innostuin ja olisin halunnut nähdä koko esityksenkin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!