sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät



"Yksi tyttö, yksi kevät"

Lähteenmäki, Laura: Yksi kevät
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 170


Viisi nuorta naista työskentelee vuoden 1918 sisällissodan aikana punaisten puolella. He hoitavat vähäistäkin vähäisemmillä taidoillaan haavoittuneita sotilaita, minkä jälkeen he siirtyvät naiskaartin riveihin. He ovat Aada, joka haluaisi mieluiten perustaa perheen kivan pojan kanssa, Linda, joka suhtautuu kiihkeästi sotatoimiin, Katri, joka toimii siskonsa Lindan varjossa, Jenny, joka sanoo suoraan mitä ajattelee, sekä Bea, joka suhtautuu asioihin kaikella järkevyydellä. Yleisesti ottaen tytöt ovat aika tietämättömiä maailman menosta ja etenkin siitä, mitä todellinen sota oikein merkitsee - siinä voi nimittäin oikeasti käydä todella huonosti.

"Bea sanoi, että muutos oli välttämätöntä, koska asiat eivät olleet hyvin, meidän tyttöjen asiat varsinkaan. - En uskonut, että perheemme köyhyys ratkeaisi taistelulla tai että mikään oikeasti muuttuisi." (s.11)

Tytöt kuvataan tietämättömiksi, osaamattomiksi ja helposti johdateltaviksi. Aada on köyhistä oloista ja työskentelee kenkätehtaalla. Hän asuu tehtaan kortteerissa, jossa talvella lunta tuiskutti oven raoista sisään. Ikkunaverhona toimii vanha alushame. Hän ei voi käydä koulua, sillä pula-aikana on pakko tehdä töitä. Hänen elämänpiirinsä on suppea, sillä hänen viikkonsa koostuu kuudesta työpäivästä ja yhdestä lepopäivästä, jolloin hän tykkää käydä kävelyllä ja haaveilla uusista vaatteista. Bea on kiinnostunut työläisten oikeuksista. Hän haaveilee samasta palkasta kuin miehillä ja lyhyemmästä työajasta. Hän kokee, että naisia ei arvosteta. Nauravia naisia pidetään hupakkoina.

"Meidän täytyy pitää huoli oikeuksistamme, sillä ei niistä kukaan pidä meteliä" (s.35)

Minua kiinnostaisi tietää, millainen merkitys naiskaartilla oli sodan kannalta. Kirjan mukaan aseistautuneita naisia oli punaisten puolella noin 2000. He olivat liittyneet vapaaehtoisesti palkan perässä, poliittisen muutoksen toivossa tai tuttavien vanavedessä. Kirjassa kuvattu naiskaartin komppania oli toiminnassa alle viikon. Tiedonkulku oli niin huono, että he eivät liittyessään tienneet olevansa jo häviämässä sodan. Komppaniaan kuuluneet noin 16-18-vuotiaat tytöt olivat kirjan tapahtumissa pääasiassa vartiointitehtävissä ja etsimässä sotakarkureita. Yleisesti ottaen naiskaartilaisen kohtalo saattoi olla vapautus, vankileiri tai mestaus. Sodan jälkeen tytöt leimattiin raaoiksi susinartuiksi, vaikka he eivät olisi paljon mitään tehneetkään. Suurin osa kirjan tytöistä ei edes uskaltanut ampua, vaikka käskettiin.

"Minä olin vain taapertanut Bean perässä kuin aivoton kana ja luullut saavani tästä rahaa ja ruokaa. Kumpaakaan ei ollut nähty!" (s.48)

Sodan jälkeinen aika on haastavaa, sillä sodasta toipuminen kestää pitkän aikaa. Vastakkainasettelu ei vähällä häviä. Kuinka olisi mahdollista rakentaa kaikille parempaa maailmaa?

"Minusta oli järjetöntä tehdä lapsia tähän maailmaan. Joka toinen lapsi kuoli syntymänsä jälkeen, ja punikkitytön isätön lapsi saatettaisiin ottaa sijaiskotiin" (s.125)


Helmet lukuhaaste 2018:  6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

YA-lukuhaaste:  Kirja omalta TBR-listalta

1918 -haaste

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä



"Mitä on tapahtunut? Mitä minä olen tehnyt?"

Ware, Ruth: Synkän metsän siimeksessä
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2015
Alkuperäinen nimi: In a Dark, Dark Wood
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Oona Nyström
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 361


Nora osallistuu ystävänsä Claren polttareihin, jotka järjestetään metsän keskellä yltiömodernissa talossa. Kaasona toimiva Flo on järjestänyt eriskummallista ohjelmaa vieraille, joita ovat Noran lisäksi pienen vauvan äiti Melanie, suorasukainen lääkäri Nina sekä teatterialan käsikirjoittaja Tom. Nora ei oikein ymmärrä, miksi hänet on kutsuttu, sillä hän ei ole nähnyt Clarea kymmeneen vuoteen. Muutenkin mikään ei tunnu olevan kohdallaan. Talo sijaitsee niin syrjässä, että kännykät eivät toimi. Ovetkin ovat omituista vedettävää mallia niin, että niitä on hankala avata. Vielä kun sekaan lisätään alkoholi, huumeet ja spiritismilauta niin johan alkaa tapahtua - mutta mitä talossa oikein tapahtuu? Nora tuijottaa sairaalan kattoon ja yrittää muistella veristä viikonloppua.

"Tämä oli ollut virhe. Mitä ihmettä minun päässäni oli oikein liikkunut, kun päätin lähteä?" (s.78)

En ole aivan varma, mutta minulla on sellainen mielikuva, että odotin tätä kirjaa kirjaston varausjonossa peräti vuoden. Odotus oli tavallaan sen arvoinen, sillä kiinnostuin Noran tarinasta. Noran persoona ja elämänkokemukset olivat mielenkiintoisia. Hän oli erakkoluonne, työskenteli kirjailijana ja harrasti ainoastaan juoksua. Nora oli tavallaan juuttunut menneeseen eikä päässyt eteenpäin elämässään. Hän oli tottunut aina olemaan altavastaaja. Kirjan tapahtumapaikka oli hieman liian kliseinen ja loppuratkaisu liian helppo. Kaikki oli läpinäkyvää jo alusta alkaen, sillä lukijalle tarjottiin runsaasti alleviivattuja vihjeitä. Loppuratkaisu oli tavallaan hyvä ja kirjaan sopiva, mutta olisin silti halunnut kokea jonkinlaisen yllätyksen.

"Voi luoja, miten säälittävää tämä oli. Kuin olisin ollut taas koulussa - kissatappeluita ja tiuskimista ja herraties mitä. Olin vannonut, etten palaisi koskaan. Tämä oli ollut virhe. Kammottavaakin kammottavampi virhe." (s.101)


Helmet lukuhaaste 2018:  4. Kirjan nimessä on jokin paikka

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Heidi Köngäs: Sandra



"Hänen hätänsä oli minun hätääni."

Köngäs, Heidi: Sandra
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 285


Sandra ja Janne elävät elämäänsä torppareina töitä tehden ja lapsia kasvattaen. Vuoden 1918 sota sekoittaa heidän kaikkien elämän. Ohi kulkeva punaisten joukko pakottaa Jannen mukaansa ja jättää Sandran selviytymään kaikesta yksin. Raskaana oleva Sandra suorittaa kuuliaisesti taksvärkin, kyhää jostain väkisin olemattoman verran suuhunpantavaa ja tekee kaikki talon työt. Hän yrittää olla pysähtymättä miettimään läheistensä kohtaloa ja pelkäämättä ympärillä vellovaa sotaa.

"Janne kertoi, että siellä oli vaadittu vaikka mitä kuvitelmaa: ilmaista koulunkäyntiä, äänioikeutta, kaikille vapaata lääkäriä, naisille täyttä tasa-arvoa ja lisäksi kieltolakia, jonka mukaan alkoholijuomain valmistus ja nauttiminen olisi kiellettävä. - mitähän ne meidän talon rengit siitä tuumii, kun ovat tähän asti olleet niin persoja viinalle - kiusasin, että ´mene, mene nyt heti niille akiteeraamaan, että heittävät sen viinan kokonaan pois!´" (s.42)

Kirjassa käydään aika kattavasti läpi kaikki pahat asiat, mitä naiset saattoivat kohdata 1900-luvun alun Suomessa. Naiset joutuivat tekemään enemmän työpäiviä kuin miehet, sillä naistyöpäivä ei vastannut miestyöpäivää. Muutenkin työt oli jaettu tarkasti sukupuolen mukaan eikä toisen sukupuolen töihin saanut missään nimessä kajota. Naiset joutuivat pahimmassa tapauksessa luopumaan lapsistaan, jos heidän miehensä kuoli. Lapsista tuli huutolaislapsia, jotka joutuivat töihin ja saivat osakseen huonoa kohtelua. Köyhät naiset saattoivat joutua synnyttämään lapsensa yksin, kun heillä ei ollut varaa kätilöön. Pahinta oli, jos lapsi sai alkunsa raiskauksen seurauksena. Se oli kaikella tavalla häpeällinen kohtalo, minkä johdosta saattoi jopa menettää henkensä. Muutenkaan raiskauksen uhriksi joutuneilla ei ollut mitään mahdollisuuksia vaatia oikeutta rikoksen tehneelle. Saman kohtalon sai myös naimisissa oleva nainen, jonka mies pahoinpiteli häntä. Naiset joutuivat kuuntelemaan rumia puheita miesten taholta. Kukaan ei mennyt naimisiin yli säätyrajojen, vaikka ylempisäätyiset miehet saattoivat olla hetken aikaa suhteessa alempisäätyisiin naisiin. Sodan aikana naiset saattoivat joutua joukkoraiskauksen uhriksi. Heidän tehtäväkseen jäi vainajien peseminen ja hautaan saattaminen sekä sairaista huolehtiminen.

 "Pelkäsin sitä kasvamista, että kuinka saan itseni varjeltua." (s.125)

Kirjassa kuvataan myös äärimmäistä köyhyyttä. Ei voi edes kuvitella tilannetta, kun ei kerta kaikkiaan ole mitään syötävää. Ei ole edes kenkiä laitettavaksi jalkaan, vaikka ulkona on tulipalopakkanen. On vain jaksettava tehdä töitä aamusta pitkälle yöhön, vaikka omia töitä ei siten ehdi tehdä ja vähäisellä palkalla ei saa ostettua yhtään mitään. Köyhillä on vähäinen ihmisarvo, ainainen kylmä ja nälkä. He, jotka viime hädässä uskaltautuvat hakemaan kunnan apua, menettävät siitä hyvästä äänioikeutensa. (Oliko todellakin näin!?) Kirjassa käsitellään myös mielenterveyshoitoa, johon kuului muun muassa puissa asuminen ja värillisten lasien läpi katsominen.

"Enhän minä ole mitään kapinaa aloittanut, mutta olen saanut kärsiä kaikin tavoin, vaikken ole koskaan tahtonut muuta kuin elää omaa elämääni niin siivosti ja ahkerasti kuin suinkin kykenen." (s.246)

 "Mihin ne säädyt maailmasta voivat hävitä? Kuka sitä olisi voinut kuvitellakaan?" (s.70)

Kuvaus oli niin vahvaa ja elävää, että jäin lukemisen jälkeen haukkomaan henkeäni ja pyyhkimään silmäkulmiani. En muista vähään aikaan lukeneeni mitään yhtä vaikuttavaa.

"Sodilla oli aina pitkät jäljet, jotka eivät lakanneet koskaan silloin, kun aseet vaikenivat." (s.280)


Helmet lukuhaaste 2018: 30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan

1918 -haaste

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Teatterin aika: Atlantis



Kävin katsomassa Atlantis -näytelmän Suomen Kansallisteatterissa 21.4.2018. Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Näytelmä on tehty yhteistyössä Kansallisteatterin ja Aurinkoteatterin kanssa. Täytyy sanoa, etten ole pitkään aikaan nähnyt mitään vastaavaa. Kääpiöiden ja peikkojen elämän kautta valotetaan, mikä merkitys tiedon saatavuudella on elämään. Tarina on synkkä, mutta sitä kevennetään runsaalla annoksella mustaa huumoria.



Näytelmästä jäi mieleen etenkin kääpiöiden lumoava tanssi. Ihmisetkin joutuvat valitettavan usein tanssimaan tahdottomasti jonkun toisen pillin mukaan. Mitään ajattelematta. Katse lasittuneena. Virheitä tekemättä. Tietämättömiä on helppo hallita, sillä he tyytyvät vähään. Mieleen jäi myös suurmanaaja Alviksen koominen itkukohtaus, kun kaikki ei mennytkään niin kuin hän olisi halunnut. Välillä uutisia seuratessa tuntuu siltä, että johtajat ovat kuin pikkulapsia, jotka kiukkuavat, kun asiat eivät menekään juuri niin kuin he ovat ajatelleet. Maailma ei pyörikään heidän ympärillään.

Minusta oli hauskaa kuunnella ihmisten tunnelmia. Ennen esityksen alkua eräs ihasteli taidokkaasti tehtyä ja kauniisti kuvitettua käsiohjelmaa. Väliajalla toinen pohti, että hänen täytyy tutustua aiheeseen enemmän, sillä hänellä oli hieman vaikeuksia ymmärtää kaikkea, mitä lavalla tapahtui, kuten kuka kumma on Kraken. Näytelmän aikana ihmiset nauroivat, taputtivat ja huoahtivat ihastuksesta. Mielestäni on hauskaa olla mukana katsomassa näytelmää, jossa yleisö on niin elävästi mukana. Näytelmän lopussa aplodit olivat niin runsaat, että näyttelijät pääsivät kumartamaan peräti neljä kertaa.



Kävin Kansallisteatterin bloggariklubin kautta seuraamassa näytelmän harjoituksia 4.4.2018. Minua kiinnosti etenkin tietää, eroavatko harjoitukset jollain tavalla harrastelijoiden harjoituksista. Huomasin, että eivät oikeastaan ollenkaan. Lavalla tehtiin teknisiä viilauksia, kuten harjoiteltiin kohtausten vaihdoksia ja puheen rytminvaihtoja. Tärkeää oli saada iskut kohdilleen, eli milloin näyttelijä tulee lavalle ja millä hetkellä tapahtuu mitäkin. Näyttelijät pahoittelivat, että harjoitusten seuraaminen saattaa olla tylsää, mutta minusta oli tavattoman mielenkiintoista seurata, kuinka näytelmä saadaan kasaan ja millaisia asioita siinä halutaan hioa. Yritin myös tarkastella, kuinka Aurinkoteatterin tasa-arvoiseen työskentelyyn perustuva ajatusmalli toimii käytännössä. Ainakin näyttelijät saivat itse ehdotella, miten kohtausta voisi muuttaa. Näytelmää seuratessa tarkkailin tietenkin, jäivätkö harjoituksissa sovitut asiat lopulliseen versioon. Niitä oli aavistuksen vielä muutettu lisäämällä rekvisiittaa ja nopeuttamalla kyseistä kohtausta.

Oli kerrassaan ihastuttavaa päästä ensin kuuntelemaan ohjaaja Juha Mustanojan ja näyttelijä Leea Klemolan haastattelua sekä seuraamaan näytelmän harjoituksia ja sitten katsomaan itse näytelmän. Kokemus oli erittäin mielenkiintoinen!

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Retki Rikhardinkadun kirjastoon



Kävin retkellä Rikhardinkadun kirjastossa. Päivä oli aurinkoisen keväinen. Ihmisiä oli paljon liikkeellä kaduilla, mutta sisällä kirjastossa oli aika hiljaista. Varsinkin lastenosasto kaikui tyhjyyttään. Kiinnitin huomioni siihen, kuinka kirjasto oli yhdistelmä vanhaa ja uutta. Kirjasto oli kaunis sekä ulkoa että sisältä. Olisin halunnut istua punaisten verhojen peittämien ikkunoiden eteen lukemaan kirjaa, mutta olin kirjastossa oikeastaan vain piipahtamassa.





Kiinnitin huomiota tabletteihin, joita sai lainata kirjastokäyttöön, sekä hyllyyn, johon oli koottu helmet lukuhaasteen kirjoja liittyen mereen. Lainasin niistä yhden, joka kuulosti mielenkiintoiselta. Kyseessä oli Helena Wariksen Linnunsitoja.



Lastenosastolta löytyi erikoista taidetta, muumitalo sekä kirjoja satudiplomia varten.



Muista kirjastoretkistäni voit lukea aiemmista postauksista.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Anna-Mari Kaskinen: Enemmän kuin ymmärrän



"Kiitoksen aika on nyt."

Kaskinen, Anna-Mari: Enemmän kuin ymmärrän
Julkaistu: 2011
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa
Sivumäärä: 48


Kirjaan on koottu runoja, jotka jollain tavalla liittyvät kiitokseen. Tartuin runokirjaan, koska se oli esillä kirjaston aulassa ja koska muistin, että minun pitäisi lukea kotimainen runokirja helmet lukuhaasteeseen. Kirja oli houkuttelevan värinen ja aihe kuulosti mielenkiintoiselta. Sitä ei oltu myös pilattu liian suurilla sivumäärillä. Sisältö osoittautui lukemisen jälkeen kovin suppeaksi käsittäen kiitokset vain lapsia, puolisoa ja Jumalaa koskien.

"Hyräily mustarastaan
kiitosta on tulvillaan" (s.7)

Jostain syystä en saanut runokirjasta mitään irti. Yksikään runo ei puhutellut minua. Ne tuntuivat kaukaisilta ja vanhanaikaisilta. En saanut niistä mitään irti. Toivoin, että olisin tarttunut johonkin toiseen runokirjaan. Jospa ensi kerralla olisi parempi onni.


Helmet lukuhaaste 2018: 2. Kotimainen runokirja

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Reeta Aarnio: Hän joka ei pelkää



"Kuka meidän elämästämme oikein päätti?"

Aarnio, Reeta: Hän joka ei pelkää
Julkaistu: 2013
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 253


Kirai ajelehtii ruuhessa jokea pitkin kohti tuonpuoleista. Paitsi että hän ei ole oikeasti kuollut. Hänen kansansa on julistanut hänet kuolleeksi ja lähettänyt hänet pois luotaan. Kirai ei kohtaa perillä portinvartijoita, vaan Asisin ja Rein, joiden vanhemmat työskentelevät alkutuotannossa. Heidän maailmassaan koneet hoitavat lähes kaiken ja keskusvalvomo päättää heidän ammattinsa, puolisonsa ja asuinpaikkansa. Heidän pitkälle kehittynyt teknologiansa kiitureineen, älykankaineen ja laserhologrammeineen tarvitsee niin paljon luonnonvaroja, että kaikki on oikeastaan jo kulutettu. Uusia esiintymiä on löydetty kaukaisilta alueilta, joissa ihmiset elävät alkukantaista elämää omine uskomuksineen. He joutuvat jälleen kerran kohtaamaan etelässä asustavan jättiläisen, joka tuhoaa kaiken, mihin astuu. Jälki ei ole tälläkään kertaa kaunista.

"Heillä ei ole tuntevaa sydäntä, heidän koneensa hallitsevat heitä. Luonto ei hallitse heitä, he hallitsevat luontoa." (s.164)

Toivo laitetaan aina nuoriin, sillä he tutkivat maailmaa uusin silmin. He kyseenalaistavat, ottavat hölmöjä riskejä ja toimivat tunteella oikeaksi pitämiensä asioiden puolesta. He eivät ole vielä menettäneet uskoaan ihmiskuntaan tai muutoksen mahdollisuuteen. Asis ja Rei joutuvat elämään maailmassa, jossa kaikki päätetään heidän puolestaan. Heille annetaan käyttöön vain sellaista tietoa, mikä on hyväksi heille, kuten ammatin harjoittamista koskevaa kirjallisuutta. Heillä ei ole mielipidevapautta, vaan toisinajattelijat vangitaan. He eivät saa kyseenalaistaa mitään. Käytännössä ihmisistä puristetaan kaikki hyöty irti inhimillisyydestä välittämättä. Kaikkea perustellaan sillä, että yhteiskunta huolehtii kaikista ja toimii kaikkien parhaaksi. Ei siis ole ihme, että Kirain tapaaminen saa etenkin Asisin kyseenalaistamaan kaiken ympärillään.

"Minä olen uskonut saavani sen tiedon, mitä tarvitsenkin ja ne ohjeet, jotka auttavat minua selviämään elämästä juuri oikein." (s.177)

"- miten pelottavan helposti tyytyväisyys saatiin aikaan suurissa ihmisjoukoissa." (s.136)

Erilaisia ihmisiä kohdellaan huonosti. Ihmiset tyytyvät helposti osaansa - varsinkin, kun heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. On niin helppoa sulkea silmänsä toisten kärsimyksiltä, kun itsellä kaikki on hyvin. Toisten auttaminen vain sotkisi omaa elämää - jopa peruuttamattomasti. Kuka haluaisi riskeerata oman elämänsä sellaisen puolesta, jota ei edes tunne? Kannattaako edes yrittää vaikuttaa, jos siitä on loppujen lopuksi enemmän haittaa kuin hyötyä?

"- ymmärsin hetki hetkeltä selvemmin, että tein mitä tahansa, olisin aina jättimäisen koneiston pikkuriikkinen siru, huomaamaton hahtuva, osanen, jota ilmankin rattaanpyörät pyörisivät ja koneisto toimisi sulavasti. Jos minä en asettuisi jonkun prosessin johtoon, joku muu asettuisi." (s.130-131)

Kirja saa kyseenalaistamaan vallitsevan yhteiskunnan ja tarkastelemaan ihmisoikeuksien toteutumista. Keitä me olemme? Kuka meidät määrittelee? Mikä meidän paikkamme on maailmassa? Mitä vapaus ja turvallisuus ovat? Mitä me haluaisimme, jos meillä olisi kaikki vapaus?

"Hän on akvaariokala. Varmaankin hän on tyytyväinen, eihän hän tiedä mitään merestä. Hänen tietämättömyytensä luo hänen maailmansa rajat." (s.195)

"Minäkin aloin muuttua koneeksi." (s.157)


Helmet lukuhaaste 2018: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa

YA-lukuhaaste: Lyhyt kirja
 

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Lasse Lehtinen; Risto Volanen: 1918



"Mitä siis tapahtui todella?"

Lehtinen, Lasse: Volanen; Risto: 1918 Kuinka vallankumous levisi Suomeen
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 191

Mitkä tapahtumat johtivat vuoden 1918 vallankumoukseen ja sotaan Suomessa? Kirja pyrkii kattavaan kuvaukseen syistä ja seurauksista todeten myös vieläkin selittämättömät mustat aukot. Se haluaa etenkin todeta, kuinka Väinö Linnan teos Täällä Pohjantähden alla antaa ihmisille väärän kuvan tilanteesta. Aihe on arka, monitulkintainen ja hankala, joten kirjakin on väistämättä aiheesta toiseen polveileva ja ajoittain vaikeaselkoinen.

"Sotiin lähdöt ja vallankumoukset ovat kautta aikojen syntyneet suotuisissa oloissa voimakkaiden tai heikkojen yksilöiden yllytyksestä. Ihmiset tempautuvat mukaan, jos suostuttelijat ovat tarpeeksi taitavia." (s.7)

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun Suomi liitettiin Venäjään vuonna 1809. Aluksi Venäjä harjoitti hyväksyntäpolitiikkaa ja salli Suomen suuriruhtinaskunnalle oman uskonnon ja lait. Pahaksi onneksi Saksa yhdistyi vuonna 1871, minkä Venäjä koki sodan uhkaksi itseään kohtaan ja muutti politiikkansa yhtenäistämiseksi eli venäläistämiseksi. Suomalaisille koitti siis sortokaudet. Kaikki muuttui Venäjän maaliskuussa 1917 tapahtuneen helmikuun vallankumouksen jälkeen. Keisarivalta kukistettiin ja väliaikainen hallitus astui valtaan. Se nimitti Suomeen Tokoin senaatin 26.3.1917. Ensimmäinen maailmansota oli käynnissä ja Suomenkin maaperällä oli paljon venäläisiä sotilaita. Venäjän oikeusministeri Kerenski saapui Suomeen saadakseen suomalaiset Venäjän puolelle. Lenin palasi maanpaosta Venäjälle ja julkaisi huhtikuussa 1917 teesinsä siitä, kuinka kapitalismi olisi kumottava, vanha valtio lakkautettava ja maat jaettava maattomille. Hän ajatteli, että vähemmistökansalaiset eroavat Venäjästä vallankumouksen kautta liittyäkseen Neuvostoliittoon. Lenin pakeni heinäkuussa Suomeen ja piilotteli siellä lokakuuhun asti kirjeitä, artikkeleita ja kirjaa kirjoittaen. Venäjällä kärsittiin sotatappioista, ruokapulasta, poliittisesta hajanaisuudesta ja bolsevikkien kannatuksen noususta.

"Maailmansota käytiin aseiden ja viljan voimalla. - Suomen senaatti kamppaili suuren viljaerän ostamiseksi Yhdysvalloista. - Suomen senaatti maksoi ennakolta 50 000 tonnin viljaerästä - Yhdysvaltojen elintarvikehallinnon johtaja Herbert Hoover kirjoitti: ´Dear Mr. Polk, keskustelumme mukaisesti olen pysäyttänyt viennin Suomeen ja suunnannut sen Ranskaan. Meidän on yksinkertaisesti valittava kahden välillä.´ - Holsti palasi asiaan huhtikuussa 1919 Pariisin rauhanneuvotteluissa - presidentti Wilsonilta hyväksynnän - suorittaa viljakauppa." (s.103)

Suomessa oli ruokakriisi ja elintarvikekriisi. Talous oli riippuvainen Venäjästä. Työväestö keskittyi teollisuuteen ja linnoitustöihin. Suomalaiset perustivat uusia yhdistyksiä ja puolueita, joihin ilmestyi myös radikaaleja vallankumouksellisia. Senaatti yritti järjestellä Suomen valtiollista asemaa, sillä enää ei ollut tahoa, joka olisi tehnyt keisarille kuuluneet päätökset. Ajatuksissa oli siis itsenäistyminen. Venäjä souti ja huopasi Suomen oikeuksia koskevien lakien kanssa ja toteutti laittomiakin toimintatapoja määräämällä lakien ohitse. Ruplan arvo romahti, mikä johti keinotteluun. Keisarivallan romahdettua suomalaisilla ei ollut enää poliisia tai armeijaa turvanaan. Venäjän armeija aiheutti enemmänkin levottomuuksia ja ammuskelua kuin oli auttamassa rauhan ylläpidossa. Osa heistä myös tuki työväen mielenosoituksia ja menivät aseineen työnantajien tapaamisiin. Ihmiset tekivät ryöstöretkiä, lakkoilivat ja mellakoivat. Jossain vaiheessa poliisipäällikkö otti avukseen urheiluseurojen miehiä, joille annettiin aseita ja valkoiset käsivarsinauhat. Myöhemmin SDP perusti omia järjestysmiehiään ja työväenkaarteja. Poliisitoiminta siirtyi merkittävästi työväenliikkeen määräysvaltaan. Kaartit olivat sotilaallisesti järjestäytyneitä. Suojeluskunnat ja poliisikoulutus leimattiin porvariston etuja ajaviksi lahtarikaarteiksi. Ne varautuivat vallankumoukseen. Tavalliset ihmiset seurasivat tilannetta lehdistä, jotka eivät esittäneet kaikkia näkökulmia.

"Torpparit olivat monin paikoin mukana, mutta epäyhtenäisemmin ja vähitellen pidättyvämmin kuin myöhemmin on romantisoitu." (s.69-70)

Syksyllä 1917 Suomessa käytiin vaalitaistelua lokakuun eduskuntavaaleja ajatellen. Venäjän hallitus antoi kaiken vallan pääministerilleen kukistaakseen sotilasvallankaappauksen. Se julisti Venäjän tasavallaksi. Bolsevikit vakiinnuttivat asemiaan armeijassa, etenkin Suomen maaperällä olevissa. Porvarilliset puolueet menestyivät Suomen eduskuntavaaleissa, mikä kiristi ennestään puolueiden välejä. Marraskuussa 1917 järjestettiin suurlakko, minkä aikana kaartit ottivat hallintaansa pääosan kaupungeista ja tehdaspaikkakunnista. Venäjän lokakuun vallankumouksessa pidätettiin väliaikainen hallitus, mikä johti Suomen puolella riitaan siitä, mikä eduskunta on laillinen ja kuka saa tässä uudessa tilanteessa päättää. Lenin kannusti puolestaan vallankumoukseen ja tukemaan Venäjää sodassa. Eduskunta päätti ottaa vallan, joka aiemmin kuului keisarille. Se vahvisti kahdeksantuntisen työaikalain ja kunnallislain. Seuraavana päivänä alkoi vallankumous, joka peruttiin melkein heti. Parin päivän päästä se alkoi uudestaan aiheuttaen muutamia surmia ja vangitsemisia sekä valtaamisia. Vallankumoukselliset eivät kuitenkaan vieneet vallanottoa loppuun asti oltuaan tyytyväisiä jo saavutettuihin asioihin. Suomeen koottiin oikeistosta ja keskustasta uusi Svinhufvudin hallitus. SDP:n puoluekokous pohti suhtautumistaan vallankumoukseen. Paikalla ihmisten kanssa keskusteli myös Stalin. Joulukuun 4.päivänä Svinhufvud luki eduskunnalle itsenäisyysjulistuksen, joka hyväksyi sen. Asia vietiin eteenpäin matalalla profiililla. Katse käännettiin kohti Saksaa, mutta se ei suostunut tekemään mitään ennen Venäjää. Venäjä tunnusti itsenäisyyden 31.12.1917, minkä jälkeen muita valtioita seurasi sen esimerkkiä. Itsenäisyysjuhla järjestettiin 13.1.1917 Kansallisteatterissa Helsingissä. Suomen itsenäisyys tunnustettiin lopullisesti Pariisin rauhankonferenssissa huhtikuussa 1919.

"Mitä siis pitäisi ja uskaltaisi tehdä suursodan jatkuessa, bolsevikkien kaapattua vallan naapurissa ja kun maassa oli kymmeniätuhansia venäläisiä sotilaita?" (s.143)

Tammikuussa 1918 Venäjältä aseita saaneet punakaartit olivat puoluejohdon sijasta kumouksellisten vallassa. Ne lähtivät liikekannalle 25.päivä. Tapahtui murhia, ryöstöjä ja pahoinpitelyjä. Eduskunta kaavaili samaan aikaan armeijan perustamista ja järjestysvallan luomista, mihin vasemmisto vastasi kieltävästi, totesi sen tukevan vain porvareita ja syytti hallitusta vallankaappauksesta. Mannerheim määrättiin Vaasaan hoitamaan armeijaa. Vallankumous alkoi punakaartien ja venäläisten sotilaiden yhteistyöllä 28.1.1918.

"Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian toisella osalla on ollut suuri merkitys vuoden 1918 kärsimysten esiin tuojana, mutta samalla sen yleistäminen Suomen vallankumouksen selitykseksi on johtanut vakavasti harhaan kokonaisen sukupolven." (s.112)

"Vuoden 1918 kärsimysten kirjallisuus on tärkeä osa suomalaista kulttuuria, mutta on ollut väärin antaa sen hämärtää kokonaiskuvaa siitä, mistä oli kysymys. Kysymys oli demokraattisesti valittua eduskuntaa ja hallitusta vastaan tehdystä vallankumousyrityksestä, jonka demokraattinen hallitus torjui aseellisin keinoin." (s.181)

Kirjan alussa on lista siinä esiintyvistä henkilöistä. Tekstin seassa viitataan erilaisiin tapahtumiin, lehtijuttuihin, kirjeisiin ja ihmisten puheisiin. Kirjan loppupuolella on myös muutamia kuvia kuvateksteineen. Olen nyt siis lukenut siitä, mitkä tapahtumat johtivat sotaan. Seuraavaksi pitäisi lukea, mitä itse sodan aikana tarkalleen ottaen tapahtui. Minua alkoi kiinnostaa myös kirjassa ohimennen mainitut 1910 ja 1920 -luvuilla käydyt heimosodat, joista en muista aiemmin kuulleeni mitään. Tästäkö sitten alkoi kiinnostukseni lukea sotakirjallisuutta? Tämä kirja oli nimittäin ensimmäinen sota-aiheinen kirja, jonka olen koskaan lukenut. Kiitos kuuluu täysin 1918 -lukuhaasteelle!

  
Helmet lukuhaaste 2018: 21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi

1918 -haaste

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras



"Taikuudella leikkiminen on aina vaarallista."

Mikama, Anniina: Taikuri ja taskuvaras
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 415


Helsingissä eletään vuotta 1890. Molemmat vanhempansa menettänyt Mina asuu käytännössä kadulla ja varastelee pysyäkseen hengissä. Hän valikoi seuraavaksi uhrikseen nuoren herrasmiehen, joka osoittautuu taikuriksi, joka haluaa palkata Minan seuraneidiksi professori Worowskille. Mina huomaa päässeensä asumaan taianomaiseen taloon, jossa unelmat heräävät eloon aidoilta vaikuttavien mekaanisten koneiden ja tieteen avulla. Hän on onnellinen päästessään Tom taikurin esitykseen avustajaksi. Mina toivoo, ettei esirippua laskettaisi koskaan. Pakahduttavien tunteiden lisäksi häntä vaivaavat menneisyyden tapahtumat liittyen hänen isänsä hämäräperäiseen kuolemaan. Tom kätkee sisäänsä myös omat synkät salaisuutensa, joiden paljastuminen on vähällä tuhota Minan elämän perustan.

"Teatterin näyttämöllä oli mahdollista matkustaa paikkoihin joita ei ollut olemassakaan, liikkua ajassa tai pysähtyä hetkeen, elää monta eri elämää. Näyttämöllä taikuus oli hetken ajan totta." (s.167)

Kirjassa pohditaan, kenellä on arvoa tässä maailmassa ja kenellä ei. Ihmiset ovat joko sivistyneesti keskustelevia ja hienosti vaatetettua herrasväkeä tai köyhyydeltä lemuavia ja sorrettuja irtolaisia. Kaikki ovat omaan asemaansa kahlittuja. He kulkevat päivästä toiseen heille osoitettua rataa ja toimivat sääntöjen mukaan kuin olisivat koneita. Sanomana onkin, että jokaisen tulisi saada toimia niin kuin parhaaksi näkee. Kenenkään ei tarvitse välittää siitä, mitä muut ilkeyttään sanovat, vaan pyrkiä toimimaan oman onnellisuutensa edistämiseksi. Kaikkien tulisi olla yhdenvertaisia ja voida kehittää itseään. Kirja käsittelee myös yksinäisyyttä, erilaisuutta ja ihmisyyttä.

"Älköön kukaan sanoko, ettei sinulla ole sydäntä, ettei sinulla ole sielu...! Äläkä anna kenenkään määräillä sinua ja kertoa mitä sinun pitää tehdä." (s.279)

Kirja on miltei yhtä maaginen kuin Erin Morgensternin Yösirkus tai Stephanie Garberin Caraval. Kaikissa kolmessa on romanttinen tarina, joka sijoittuu taianomaiseen ympäristöön. Taikuri ja taskuvaras on siitä ihana, että se sijoittuu Suomeen. Maisemien ja tapahtumien kuvaus on romantisoitua, vanhahtavaa ja tunnelmallista. Tom mainitsee antavansa esityksillään iloa ja valoa ihmisten elämään. Sitä samaa kirjakin tekee.

"Oli kuin aika olisi pysähtynyt, tehnyt tilaa heille ja tuolle hetkelle. - Tältäkö Tomista tuntui aina näyttämöllä ollessaan?" (s.123)


Helmet lukuhaaste 2018: 3. Kirja aloittaa sarjan

YA-lukuhaaste: Kirjailija, jota et ole lukenut aiemmin

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Helmet lukuhaaste 10/50

Maaliskuussa luin Helmet lukuhaasteeseen kaksi kirjaa.



Suoritan lukuhaastetta edelleen hitaasti, mutta varmasti. Viime vuonna tähän aikaan olin lukenut jo 18 kirjaa ja sitä edellisenä peräti 23. Uskon kuitenkin vakaasti, että saan lukuhaasteen suoritettua myös tänä vuonna. Pitää vain hieman kiristää tahtia.


Maaliskuussa haasteeseen lukemani kirjat:

9. Kirjan kansi on yksivärinen
Cecelia Ahern: Viallinen

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
Fintiaanien mailla


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.