tiistai 23. lokakuuta 2018

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä



"Sitten on pimeää."

Mackintosh, Clare: Annoin sinun mennä
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: I Let You Go
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Sivumäärä: 418


Pieni poika joutuu auton yliajamaksi ja menehtyy äitinsä käsivarsille. Kuljettaja ei tee elettäkään pysähtyäkseen auttamaan, vaan pakenee paikalta. Rikoskomisario Ray Stevens alkaa tutkia tapausta apunaan rehti Stumpy ja pirteä harjoitteleva etsivä Kate Evans. Tapaus kuohuttaa suurta yleisöä, sillä onhan kyseessä pienen lapsen henki. Ray tekee pitkää päivää selvittääkseen, kuka on syyllinen ja miksi hän pakeni onnettomuuspaikalta.

"Hän suukottaa poikaa ja anelee tätä heräämään." (s.9)

Ray Stevens on työlleen omistautunut mies, joka viettää aikansa mieluummin rikoksia selvittäen ja työkavereiden kanssa olutta juoden kuin kotona vaimonsa Magsin kanssa Tomin ja Lucyn kasvatuksesta huolehtien. Hän järkeilee ratkaisunsa sillä, että hän on perheessä ainoa, joka ansaitsee rahaa. Tulevaisuudessa lasten pyrkiessä yliopistoon rahaa tarvittaisiin vieläkin enemmän, joten Ray ottaa ylennyksen toivossa kaikki esimiehen määräämät työt vastaan. Ajan kuluessa hän vieraantuu yhä enemmän perheestään ja alkaa nähdä Magsin vain nuhjuisena kotiäitinä. Luulisi, että pienen pojan kuolemaan liittyvän tapauksen tutkiminen saisi ajattelemaan enemmän omien lasten merkityksellisyyttä. Raylle tulee hetki, jolloin hänen täytyy valita, onko hän mukana perhe-elämässä vai viettääkö hän mieluummin myöhäisiä työiltoja Katen kanssa.

"Voisi kuvitella, että monimutkaisen rikoksen tutkimiseen verrattuna lasten kasvatus olisi helppo nakki, mutta Ray oli milloin tahansa valmis vaihtamaan Tomin kanssa rupattelun epäillyn kuulustelemiseen." (s.68)

Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee entistä elämäänsä Walesiin, jossa hän asettuu asumaan syrjässä sijaitsevaan pieneen ja kylmään mökkiin. Hän hylkää kaiken autosta puhelimeen. Hänellä ei ole edes kunnolla omia tavaroita tai vaatteita mukana. Jenna kärsii muistojen aiheuttamasta tuskasta niin paljon, ettei hän halua syödä eikä puhua muiden ihmisten kanssa. Jenna viettää mieluiten aikaansa yksin. Hän keksii ajanvietteekseen valokuvauksen, josta hän alkaa saada pientä taskurahaa. Hän kuvailee rantahiekkaa ja meren aaltoja ja alkaa pikku hiljaa voida paremmin, kunnes menneisyys saapuu kolkuttamaan ovelle.

"Tuntemani suru on niin fyysistä, että on mahdotonta ajatella, että olen elossa ja että sydämeni jatkaa lyömistä, vaikka se on riistetty paikoiltaan." (s.47)

Mielestäni kirja oli hurjan jännittävä, mutta myös hivenen rankka ja synkkämielinen. Etsivien osuus tarinasta oli jokseenkin kliseinen, mutta tavallaan turvallisen ennalta-arvattava verrattuna Jennaan liittyviin tapahtumiin, jotka olivat aika rajuja ja surullisia. Luin kirjaa kiihtyvällä tahdilla, sillä se vangitsi minut täysin mukaansa. Halusin tietää, kuinka kaikki lopulta ratkeaa. Haukoin henkeäni juonenkäänteelle, joka läväytettiin vasten kasvojani kirjan puolessa välissä. Minun piti pitää pieni tauko ja hieman lehteillä kirjaa taaksepäin. Ihmettelin, miksi en ollut nähnyt tulevaa jo aiemmin, sillä jälkikäteen katsottuna kaikki oli ihan selvää. Toki on helppoa olla jälkiviisas. Clare Mackintoshin trilleri oli niin koukuttava, että minun täytyy tutkia, mitä muita kirjoja hän on kirjoittanut.

"Vesi on harmaata ja armotonta, ja vellovat aallot lennättävät ilmaan valkoisia pärskeitä." (s.159)


Helmet lukuhaaste 2018: 26.  Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Andrus Kivirähk: Koiranne alkaa kohta kukkia



"Tämähän on aivan luonnollinen juttu."

Kivirähk, Andrus: Koiranne alkaa kohta kukkia
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen julkaisu: 2009
Alkuperäinen nimi: Kaka ja kevad
Mistä maasta: Viro
Suomentanut: Heli Laaksonen

Kuvittanut: Joel Melasniemi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 79


Kirjassa on 21 humoristista kertomusta, jotka on suunnattu lukemaan opetteleville lapsille. Heti alkuun tutustutaan koirankakkaan, joka rakastuu voikukkaan. Koirateema jatkuu, kun koira valmistaa itse itselleen pihvin ja kun toinen koira vaihtaa turkkia vuodenaikojen mukaan. Vaatteetkin heräävät eloon, kun sukat hautovat munaa, talvitakki ei suostu mennä kaappiin kesän ajaksi ja järveen pudonnut kinnas julistetaan kalojen presidentiksi. Syöminen muuttuu hauskemmaksi, kun lusikka leikkii keitossa merirosvoa. Suloisin kertomus sisältää marsun luona vierailevan tontun.

"´Tuletteko huomenna uudestaan?´ kysyi marsu.
´Tulenpa hyvinkin´, vastasi tonttu. ´Joka yö lahjasukkaan täytyy piilottaa jotakin, aina jouluun asti.´" (s.67)

Kirjan kertomukset olivat hauskaa luettavaa myös aikuiselle. Parhaimman vastaanoton ne varmasti saavat ekaluokkalaisen käsissä. Voin kuvitella, kuinka ne saattavat hauskuuttaa juuri lukemaan oppinutta. Kertomukset toimivat varmasti hyvin myös ääneen luettuina.

"Peruna kumarsi, kröhäisi kurkkunsa selväksi ja lauloi taas." (s.59)


Helmet lukuhaaste 2018: 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja

perjantai 19. lokakuuta 2018

Darren Shan: Varjojen vangit



"Täytyihän teillä jokin muukin keino olla"

Shan, Darren: Varjojen vangit
Kirjasarja: Osa 11
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8, osa 9 ja osa 10

Julkaistu: 2013
Alkuperäinen julkaisu: 2003
Alkuperäinen nimi: Lord of the Shadows
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 183


Darren Shan, Vancha March ja siniviitta Harkat Mulds jatkavat jälleen Vampaneesimestarin jahtaamista. Tällä kertaa kohtalo vie heidät friikkisirkuksen mukana Darrenin kotikaupunkiin. Darren näkee siellä vanhan ystävänsä Tommyn, josta on tullut ammattijalkapalloilija, ja sisarensa Annien, jolla on pieni poika. Kolmikko kamppailee tuttuja vihollisia, Steve Leonardia, Morgan Jamesia ja J.V:tä, vastaan. Heidän avukseen saapuvat Debbie Keiso ja Alice Burges, jotka ovat olleet kokoamassa ihmisarmeijaa. Tapahtumat johtavat teatteriin, josta koko tarina sai alkunsa ja jossa tuodaan esille yllättävä käänne!

"Päätöksesi tulla tänne sysäsi liikkeelle tapahtumaketjun. Sitä ei voi enää pysäyttää." (s.43)

Darren kamppailee epävarman tulevaisuutensa kanssa. Häntä raivostuttaa mahdollisuus, että elämä ei muuttuisikaan paremmaksi, vaikka hän tappaisi Steven. Tulevaisuudessa näyttäisi kaikesta huolimatta siintävän Varjojen valtiaan hallitsema erämaa. Darren on erityisen raivostunut K-H Talolle, joka leikittelee varjojen olennoilla. Herra Pitkä ja Evanna aiheuttavat myös harmaita hiuksia salailemalla ennustuksia ja olemalla puuttumatta tapahtumien kulkuun.

"Asiat tapahtuivat niin kuin niiden oli määrä tapahtua. Ei ole minun osani sekaantua kohtalon käänteisiin." (s.130)

Darren saa oppia, mitä sodankäynti pahimmillaan voi tarkoittaa. Se on rakkaiden menetystä ja lasten kärsimystä - varsinkin sellaisten lasten, jotka on aivopesty kannattamaan tietynlaista aatetta ja toimimaan sokeasti sen sääntöjen mukaan. Sota on ennen kaikkea oman itsensä kadottamista pahuudelle. Darrenin on vaikea hillitä kostonhimoaan, vaikka hän tiedostaa, ettei se johda mihinkään hyvään.

"Sisällesi on alkanut kertyä vihaa, Darren, vihaa joka vielä hukuttaa sinut." (s.159)


Halloween -lukuhaaste

http://unelmienaika.blogspot.com/p/blog-page.html

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Cecelia Ahern: Täydellinen



"Älä luota kehenkään."

Ahern, Cecelia: Täydellinen
Kirjasarja: Viallinen, osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2018
Alkuperäinen julkaisu: 2017
Alkuperäinen nimi: Perfect

Mistä maasta: Irlanti
Suomentanut: Sirpa Parviainen
Kustantaja: Gummerus Kustannus Oy
Sivumäärä: 421


18-vuotias Celestine North piilottelee pappansa maatilalla pillinkantajia. Hän elää yhteiskunnassa, jonka ihmisoikeuksia loukkaavia tapoja kansalaisten on noudatettava tai muuten heidät todetaan viallisiksi. Celestine uskalsi ensimmäisenä sanoa ääneen, miten asiat oikeasti ovat ja miten niiden loogisesti ajateltuna kuuluisi olla. Hän aloitti muutoksen, uhrasi itsensä ja joutuu nyt kärsimään siitä. Celestine toivoisi voivansa löytää kadoksissa olevan videon, joka todistaisi, että tuomari Bosco Creva on tehnyt hänelle laittoman polttomerkin selkään. Parhaassa tapauksessa paljastus saattaisi horjuttaa koko korruptoitunutta yhteiskuntajärjestelmää, jolloin kaikki vialliset voisivat taas elää normaalia elämää.

"Yhteiskunta ei halua minua. He riuhtaisivat minut irti maasta, roikottivat minua juuristani, ravistelivat ja heittivät syrjään." (s.12)

Celestinellä on viaton tapa katsella maailmaa. Hän näkee ihmisiä kahlitsevien sääntöjen taakse logiikan ja oikeudenmukaisuuden avulla. Hän välittää aidosti muista ihmisistä. Celestineltä puuttuu itsesuojeluvaisto, sillä hän toimii oikeaksi näkemänsä asian puolesta ymmärtämättä tai välittämättä siitä, mitä hänelle itselleen saattaa käydä. Hän tuntuu välillä liiankin voittamattomalta, vaikka hänellä on ajoittain epävarmoja hetkiä. Etenkin Celestinen kivunsietokyky on äärimmilleen virittynyt. Hän pitää itseään ainutlaatuisena ja vahvana, minkä vuoksi hän sortuu ajoittain ylpeyteen ja ylimielisyyteen tehden typeriä virheitä. Celestinen ajattelu velloo jatkuvasti samojen asioiden ympärillä. Hän kelaa uudestaan ja uudestaan, mitä on tapahtunut ja mitä tuntemuksia se herätti. Celestine on ajattelussaan dramaattinen ja omaa asemaansa korostava.

"Hän on mieluummin oikeassa kuin turvassa -" (s.161)

Celestinen kliseiset poikaystäväehdokkaat ovat toistensa vastakohtia. Carrick on tumma, lihaksikas, väkivaltainen ja jääräpäinen, kun taas Art vaalea, lapsekas, kiltti ja heikko. Carrick on pahapoika, joka on elänyt kasvatuslaitoksessa, sillä hänen molemmat vanhempansa olivat viallisia, jotka eivät saa kasvattaa omaa lastaan. Hän on alusta asti ollut kapinallinen luonne. Art sen sijaan on tuomari Bosco Crevan poika, joka on aina tottunut tottelemaan. Hän ei uskaltaisi rikkoa sääntöjä edes puolustaakseen rakastettuaan. Lopussa tietenkin paljastuu, kumman heistä Celestine lopulta valitsee poikaystäväkseen. Teinirakkaus on tietenkin suurta, dramaattista ja ylisanoja pursuavaa.

"´Prinsessa, olen tullut pelastamaan teidät´, hän lisää dramaattisesti -" (s.387)

Huomasin lukiessani ajattelevani jälleen kerran Nälkäpeli -kirjasarjaa. Celestinessä on monia samoja piirteitä kuin Katnississa. Hän puhuu yhteiskuntaa vastaan. Häntä ihaillaan ja käytetään esimerkkinä. Hänellä on kyky liikuttaa massoja kapinallisiin tekoihin, joihin kukaan ei aiemmin olisi ikimaailmassa ryhtynyt oman turvallisuutensa vaarantamisen vuoksi. Hän saa ihmiset ihmettelemään, miten he ovat suostuneet noudattamaan ihmisoikeuksia rikkovia sääntöjä. Celestine valaa kaikkiin uhkarohkeutta ja kapinahenkeä. Henkilöpalvontaa on edesauttamassa Vitaalipuolueen propagandakoneisto - kuten Nälkäpelissä vyöhykkeen 13 uutisointi. Celestine on Bosco Crevan pakkomielle, kun taas Katniss presidentti Snown. Miehet käyttävät samoja keinoja tyttöjen savustamiseksi ulos, sillä he molemmat satuttavat viattomia kansalaisia. Celestine ja Katniss eivät voi luottaa kehenkään, sillä koskaan ei voi tietää, kenen puolella kukakin on.

"Ihmiset, jotka eivät ole koskaan ennen kuunnelleet, kuuntelevat nyt sinua." (s.106)

Viallisilla on mielenkiintoinen tapa tsempata toisiaan. He istuvat rinkiin, jonka keskelle kukin menee vuorotellen. Kaikki muistelevat mukavia asioita ja ominaisuuksia ringin keskellä olijasta.

"Hän pitää aitoudesta, kaikesta aidoimmassa muodossaan." (s.10)


torstai 11. lokakuuta 2018

Darren Shan: Sielujen järvi



"On siinä mulla hulluja maakrapuja"

Shan, Darren: Sielujen järvi
Kirjasarja: Osa 10
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8 ja osa 9
Julkaistu: 2010
Alkuperäinen julkaisu: 2003
Alkuperäinen nimi: The Lake of Souls
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 217

Puolivampyyri Darren Shan on surun murtama, joten hän joutuu pitämään taukoa vampaneesimestarin jahtaamisesta. K-H Talo päättää lähettää hänet ja Harkat Muldsin outoon maailmaan selvittämään, kuka siniviitta on aiemmassa elämässään ollut. Kaksikko seikkailee erämaassa, kohtaa hirviömäisiä vastustajia kuten ihmisuhreja syövän Irvokkaan ja taistelee lohikäärmeitä vastaan. He tapaavat merirosvo Spits Abramsin, joka ryyppää pullostaan ja auttaa arvoituksen ratkaisemisessa hieman kyseenalaisin tavoittein.

"´Kuka siitä porukasta piittaa?´ Spits nauroi. ´Ne ei oo meitin maailmasta. Mitä väliä sillä on, jos joku niistä menikin liiskaksi?´" (s.154)

Kirjassa on perinteinen seikkailukirjan rakenne. Alussa Darren ja Harkat saavat arvoituksen. Keskikohdassa seikkaillaan erilaisissa kiperissä tilanteissa. Lopussa selviää arvoituksen ratkaisu. Kirja on siten aikuiselle ehkä hieman tylsä. Olen pitänyt muiden kirjasarjan osien ennalta-arvaamattomuudesta, mikä ei toteutunut tätä kirjaa lukiessa. Kirja ei kuitenkaan ollut huono, sillä kaksikon seikkailuista oli mielenkiintoista lukea. Kirjan rakenne toimii varmasti parhaiten nuorille lukijoille.

"Ne jotka eivät halua olla uhreja, taistelevat omasta puolestaan." (s.38)

Kuka Harkat Mulds sitten oli aiemmassa elämässään? Loppuratkaisu jää omalla kohdallani laimeaksi, sillä en ollut luonut henkilöön minkäänlaista tunnesidettä, mikä on oikeastaan harmi. Toivon, että seuraava kirjasarjan osa ei ole yhtä yllätyksetön. Pidän tästä nuortenkirjasarjasta, koska se yleensä pitää lukijansa varpaillaan.


Halloween -lukuhaaste

http://unelmienaika.blogspot.com/p/blog-page.html

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Terhi Rannela: Frau



"Henkiin jääminen oli rohkeuden suurin teko."

Rannela, Terhi: Frau
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 232


Kirja sisältää sekä todellisia että keksittyjä henkilöitä ja tapahtumia. Erich Richter haastattelee Linaa koskien hänen edesmennyttä aviomiestään, SS-kenraali Reinhard Heydrichia, joka toimi nykyisen Tsekin alueella käskynhaltijana. Mies oli vastuussa Tsekkoslovakian saksalaistamisesta, minkä seurauksena ihmisiä vangittiin ja teloitettiin. Lontoossa paossa ollut Tsekkoslovakian hallitus salamurhautti miehen vuonna 1942. Tapahtumasta seurasi ajojahti, jonka seurauksena Lidicen kylää syytettiin vastarintaliikkeen jäsenten suojelemisesta. Kaikki miehet teloitettiin ja naiset ja lapset vietiin keskitysleireille. Kylä ryövättiin ja lopuksi poltettiin.

"En ole vakuuttunut, ovatko vaimot ja lapset yleisesti ottaen kiinnostavia. Miehet pyörittävät historian rattaita, niin on aina ollut ja tulee olemaan, se on biologinen tosiseikka. Naiset istuvat kyydissä. Mutta poikkeustapauksiakin on." (s.23)

Kirjan Lina on epäluotettava ja omaa rooliaan korostava ihminen. Hän kertoo miehestään ja kodistaan yläluokkaisen ihmisen ylpeydellä. Hän muistelee kalliita tavaroita, puutarhaa ja palvelijoiden määrää. Lina nostalgisoi ja sensuroi asioita omaksi parhaakseen. Hän kuvailee aikakautensa ajattelumaailmaa ylpeyttä äänessään. Hän arvostaa äitiyttä ja kodinhoitoa yli muiden asioiden, sillä hänen mielestään se on naisen sukupuoleen ja arvomaailmaan kuuluva asia. Hän toteaa, että naisen tehtävänä on varmistaa koti, jossa mies voi vain olla. Lina sanoo myös, ettei tunne syyllisyyttä mistään, sillä hänen omatuntonsa on puhdas. Hän kokee, että ennemminkin häneltä pitäisi pyytää anteeksi, sillä hänelle tehtiin vääryyttä. Linan itsestään maalaama kuva alkaa rapistua, kun selviää, että hän ei ollutkaan uskollinen leski, vaan meni uudestaan naimisiin suomalaisen Mauno Mannisen kanssa. Lina toteaa saaneensa tappouhkauksia ja kärsineensä liiketoimien sabotoinnista, joten hän tarvitsi miehen tukea. Suurin ylpeydenaihe, kaunis talo oli vallattu toiselta suvulta, jonka tavarat oli tuhottu. Kuuluisa puutarha oli enemmän palvelijoiden kuin omaa aikaansaannosta. Aviomieskin viihtyi enimmäkseen joko töiden tai vieraiden naisten parissa. Lina on pelottavan kaksinaamainen. Hän on yhtä aikaa antisemiitti ja kansallissosialisti, mutta samalla kieltää loppuun asti tietävänsä mitään ihmisten kärsimyksistä ja kohtaloista. Pelottavaksi Linan tekee se, ettei oikein tiedä, uskooko hän todella omaan harhaiseen käsitykseensä omasta maailmastaan ja menneisyydestään.

"Perinteinen nainen, aikakautensa asenteiden vanki tai kenties pikemminkin niiden syleilijä, mutta silti muutaman askeleen muita edellä." (s.56) 

"Tämä aika ei hyväksy toisinajattelijoita." (s.24)

Kirjan tapahtumat koostuvat Linan ja Erichin keskusteluista, Lidicen kylän tilanteen kuvailusta sekä salamurhan tehneen joukkion pakomatkan seuraamisesta. Mieleeni jäi kammottavan elävästi kuvaus eräänlaisesta kidutuksesta, niin sanotusta elokuvateatterista, jossa vartioitujen ihmisten täytyi istua hievahtamatta paikallaan. He eivät tienneet, mitä heille tulisi tapahtumaan, joten heidän aivonsa alkoivat tehtailla erilaisia versioita tulevista tapahtumista. He siis näkivät elokuvaa omassa mielessään.
 
"Ajattelulla oli rajat kuin taululla kehykset, vaikka ihminen luuli olevansa vapaa ja erityinen. Mitä tiettynä aikana oli mahdollista ajatella ja mitä ei?" (s.116)

"Ainoastaan ne, jotka jäivät jäljelle, kärsivät. Vainajilla ei ollut taakkoja." (s.156)

Tykästyin Terhi Rannelan tyyliin kirjoittaa historiallisista tapahtumista. Kaikki kuvatut tilanteet tuntuivat uskottavilta. Kirjan aihe kiehtoo ihmisiä, sillä on mahdotonta ymmärtää, miksi joku on voinut kannattaa kammottavia aatteita ja tehdä lukuisille ihmisille sanoinkuvaamattoman paljon pahaa.

"Ei ihmisellä ole oikeutta määrittää toisen elämän pituutta." (s.185)


Helmet lukuhaaste 2018: 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi

torstai 4. lokakuuta 2018

Tarita Ikonen: Kylmyyden monologi



"kukaan ei naura enää ikinä"

Ikonen, Tarita: Kylmyyden monologi
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Lasermedia Oy
Sivumäärä: 105


Miltä tuntuu olla koulukiusattu? Kuinka hän käsittelee kokemustaan? Miten syviä, henkisiä arpia voidaan paikata? Voiko pahan olon purkaa vain pahalla? Kirjassa on runoja, jotka liittyvät koulukiusatun kostofantasioihin. Hän purkaa tunteitaan toivomalla voivansa satuttaa kiusaajaansa yhtä pahasti - tai vielä pahemmin - kuin häntä itseään on satutettu. Runot kuvaavat kaiken kattavaa pahan olon tunnetta mustanpuhuvan huumorin keinoin.

"Yhteishaussa haen hietaniemen hautausmaalle
opiskelemaan turvallisuus- ja sosiaalialaa." (s.92)

Voiko kukaan lopulta estää koulukiusaamista? Onko aikuisilta otettu pois todelliset keinot puuttua tilanteeseen? Mitä seurauksia kiusaamisesta voi tulla kiusatulle itselleen, kiusaajalle ja hiljaisille hyväksyjille? Onko vanhemmilla muuta vaihtoehtoa kuin saattaa lapsensa vuosi vuoden jälkeen koululaitoksen teurasjonoon?

"Kun ne ei uskalla 13-vuotiasta ´nostaa seinälle´ ja sanoa:
nyt se saatanan sekoilu loppuu -" (s.86)

Aikuinen: Lue, ajattele, toimi!


Helmet lukuhaaste 2018: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

tiistai 2. lokakuuta 2018

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota



"Rakkauden sodassa ei ole voittajia"

Witt-Brattström, Ebba: Vuosisadan rakkaussota
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen nimi: Århundradets kärlekskrig
Mistä maasta: Suomi
Suomentanut: Jaana Nikula
Kustantaja: Into Kustannus Oy
Sivumäärä: 173


Pariskunta kiistelee avioliittonsa tilasta ensimmäisestä sivusta viimeiseen sivuun asti. Molemmat rakastavat edelleen omalla tavallaan toisiaan, mutta valitettavasti kyseiset tavat eivät enää kohtaa. He purkavat turhautumistaan satuttamalla sekä fyyisesti että henkisesti toisiaan mitä inhottavammilla keinoilla. He tuntevat pettymystä itseään ja toisiaan kohtaan. He eivät pysty kommunikoimaan toistensa kanssa muuten kuin riitelemällä. Pariskunta on umpikujassa. He eivät ilmeisesti haluaisi erota, vaikka se vaikuttaisi ainoalta järkevältä ratkaisulta ennen kuin jompi kumpi menettää henkensä.

"Sukupuolten sota on katalaa valtapeliä." (s.105)

Pariskunnan riidoissa käytetään satuttamisen välineenä toisen sukupuoleen liitettyjen huonojen ominaisuuksien kuvailua. He halveksuvat toisiaan naisena tai miehenä ja huudahtavat pettymystään toisen tapaan ilmaista omaa sukupuoltaan. He kaivavat mielestään lauseita, joiden tietävät satuttavan toista pahimmin.

"Oikeat naiset tietävät
miten sopeutua
miehen luontaiseen haluun
tavoitella ylivoimaa. (s.80-81)"

Kirjan lukeminen tuntui siltä kuin olisi kuunnellut eron partaalla olevan pariskunnan riitelyä. Se oli rankkaa ja ahdistavaa. Puheelta olisi halunnut sulkea korvansa, mutta eteenpäin oli luettava. Välillä oli pakko pitää hengähdystaukoja, sillä riitelyn seuraaminen alkoi käydä voimille. Teki mieli käskeä pariskuntaa lopettamaan ja jättämään toisensa rauhaan, mutta heidän väliinsä oli mahdotonta päästä. He olivat oman sotansa vankeja.

"Yritä nyt päästä jotenkin tästä eteenpäin." (s.120)


Helmet lukuhaaste 2018: 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Helmet lukuhaaste 40/50

Syyskuussa luin Helmet lukuhaasteeseen kuusi kirjaa.



Kiitos kaikille, jotka vinkkasitte helppolukuisia ja ohuita kirjoja! Sain kirittyä lukuhaasteessa ja samalla tutustuin hyviin kirjoihin! Osaisitteko suositella lukuvinkkejä vielä seuraaviin kohtiin: 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta ja 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja? Muihin puuttuviin kohtiin minulla on jo kirja lukupinossa!


Syyskuussa haasteeseen lukemani kirjat:

1. Kirjassa muutetaan
S.K. Tremayne: Tulilapsi

12. Sarjakuvaromaani
Marjane Satrapi: Persepolis

18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä
Veera Salmi: Puluboin ja ponin pöpelikkökirja

25. Novellikokoelma
Salla Simukka: Sytytä valot!/Sammuta valot!

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.

lauantai 29. syyskuuta 2018

Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit



"Onko se sellaista kuin saduissa kuvataan -"

Suoniemi, Karoliina: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: BTJ Finland Oy
Sivumäärä: 112


Kirjassa esitetään lapsille sopivasti eurooppalaisia prinsessoja ja prinssejä eri aikakausilta. Osa on kasvanut lapsesta asti osaansa kuninkaallisena, osa on päässyt kuningasperheeseen avioliiton kautta. Jotkut elivät pitkän ja onnellisen elämän, kun taas toiset kuolivat nuorina. Joidenkin elämää väritti sota, kun toiset saivat opiskella ja harrastaa. Kirjassa kerrotaan sopivassa suhteessa upeista linnoista, jalokivistä ja puvuista sekä vallankaappauksista ja sodista. Tekstien väleihin on aseteltu tehtäviä, joissa on tarkoitus keksiä oma kuninkaallinen arvonimi ja lukujärjestys, kirjoittaa kuninkaallinen kirje sekä piirtää oma linna ja kruunu. Kirjan lopusta löytyy tietovisa.

"Kuninkaallisten lasten koulutukseen kuuluivat usein ratsastustunnit, miekkailu, harpun soitto, seuratanssit tai kirjonta." (s.34)

Aikuiselle kirjan lukeminen oli sopivan kevyttä. Sen avulla sai lyhyen kertauksen joistain eurooppalaisista kuninkaallisista. Mieleeni jäi muutamia yksityiskohtia. Englannin kuningas Rikhard I Leijonamieli (1157-1199) ei osannut puhua englantia, vaan kommunikoi rankaksi. Hän ei viihtynyt Englannissa, vaan vietti aikansa sotaretkillä. Englannin kuningatar Elisabet I (1533-1603) oli viimeinen hallitsija Tudorien suvusta, sillä hän ei mennyt koskaan naimisiin eikä saanut lapsia. Ruotsin kuningatar Kaarina Maununtytär (1550-1612) oli lapsena orpo ja teki töitä linnassa. Hän meni kuningas Erik XIV:n kanssa naimisiin, mutta pian kuninkaan veli kaappasi vallan. Kaarina joutui vankeuteen, sai kaksi lasta ja muutti Suomen puolelle. Ruotsin kuningatar Katariina Jagellonica (1526-1583) syntyi Puolassa, mutta meni naimisiin Ruotsin kuninkaan pojan Juhanan kanssa ja muutti Turun linnaan asumaan. Hän toi Suomeen glögin ja haarukan. Myöhemmin hän asui Tukholman kuninkaanlinnassa. Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf (1594-1632) kruunattiin 17-vuotiaana. Hänen isänsä oli kaapannut vallan aiemmalta kuninkaalta, mutta kuoli itse yllättäin. Kustaan mukaan on nimetty leivos.

"Tuohon aikaan eivät edes prinssit voineet valita itse puolisoaan, sillä avioliitto oli koko suvun asia." (s.40)

Ruotsin kuningatar Kristiina Alexandra (1626-1689) pukeutui miehille tarkoitettuihin vaatteisiin ja opiskeli kirjallisuutta, latinaa, filosofiaa, ratsastusta, miekkailua, metsästystä ja aseidenkäyttöä. Hän perusti hoviin akatemian. Lopulta hän luopui kruunusta. Ranskan ja Navarran kuningas Ludvig XIV (1638-1715) puettiin lapsena mekkoon, sillä se oli ajan tapa. Hänen jokaista tekemistään seurattiin eikä hän saanut koskaan olla yksin. Häntä pidettiin Jumalan kaltaisena olentona. Venäjän keisarinna Katariina Suuri (1729-1796) syntyi Pommerissa. Hän ei saanut enää leikkiä, kun hän täytti seitsemän vuotta. Hän opiskeli, kunnes hänet kutsuttiin Venäjälle suuriruhtinaan vaimoksi. Katariina kaappasi vallan mieheltään ja uudisti maata sivistyneemmäksi. Iso-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Viktoria (1819-1901) oli lapsena yksinäinen. Hän oli hyvä piirtäjä. Hänestä tuli yllättäin kuningatar, sillä edellinen kuningas kuoli ilman jälkeläisiä. Viktoria kosi serkkuaan Albertia, jonka kanssa hän sai yhdeksän lasta. Viktoriaa pidetään eurooppalaisten isoäitinä, sillä hänen lapsensa avioituivat eri Euroopan maihin.

1600-1700-luku: "Monet ajan leikit ja huvitukset olivat yhteisiä lapsille ja aikuisille. - Myös erilaiset piiloleikit, seuraleikit, arvaus- ja loruleikit olivat kaikenikäisten ihmisten hupia." (s.52)

Itävallan keisarinna ja Unkarin kuningatar Sisi (1837-1898) oli yksinäinen ja alakuloinen. Hän keskittyi ulkonäöstään huolehtimiseen liiallisuuksiin asti. Hän piti matkustamisesta. Venäjän keisarin kruununperijä prinssi Aleksei (1904-1918) sairasti verenvuototautia, joten hänen täytyi olla varovainen leikeissään ja tekemisissään. Hänet surmattiin muun perheen ohella epäselvissä olosuhteissa. Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II (1926-) pääsi perimysjärjestykseen, kun kuningas Edvard VIII luopui kruunusta ja Elisabetin isästä tuli kuningas Yrjö VI, joka tunnetaan puheongelmastaan. Elisabet on ensimmäisiä kuninkaallisia, jotka esiintyivät televisiossa.

"Elisabet onkin maailman ainoa kuninkaallinen nainen, joka on työskennellyt armeijassa." (s.86)

Ruotsin prinssi Daniel (1973-) oli tavallinen urheilusta pitävä poika, kunnes hän tapasi prinsessa Viktorian omalla kuntosalillaan. Hän kasvattaa itse omat lapsensa toisin kuin entisaikojen kuninkaalliset. Ruotsin prinsessa Estelle (2012-) käy montessoriesikoulua, harrastaa tanssia ja esiintyy hovin internetsivuilla kuvissa ja videoilla. Yhdistyneen kuningaskunnan prinssi George (2013-) joutuu noudattamaan tarkkoja kuninkaallisia sääntöjä kuten pukeutumaan shortseihin. Hän rakastaa erilaisia koneita ja museoita. Hän on matkustellut paljon. George käy montessoripäiväkotia ja opettelee olemaan kaikkien ystävä.

"Prinssin koulun tunnuslause on ´Ole kiltti´ ." (s.109)


Helmet lukuhaaste 2018: 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
(Olisi hauskaa saada tietää, miltä tuntuisi olla oikea kuninkaallinen.)

torstai 27. syyskuuta 2018

Marjane Satrapi: Persepolis



"Asiat riistäytyivät käsistä."

Satrapi, Marjane: Persepolis
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 2000 & 2001
Alkuperäinen nimi: Persepolis
Suomentanut: Taina Aarne
Kustantaja: Like
Sivumäärä: 158


Sarjakuva kertoo vuonna 1970 syntyneestä iranilaisesta Marji nimisestä tytöstä, joka koki vuoden 1980 kulttuurivallankumouksen. Se merkitsi sitä, että kaikkien tuli elää vain islamin oppien mukaan. Kaikki länsimaihin viittaava kiellettiin. Kaduilla osoitettiin mieltä sekä uuden hallinnon puolesta että vastaan. Moni joutui poliittiseksi vangiksi ja kidutettavaksi. Myöhemmin heitä kutsuttiin sankareiksi ja kuolleita marttyyreiksi. Vapaata lehdistöä ei enää ollut. Oli vain sotaa, vilpillisiä vaaleja, teloituksia, elintarvikepulaa, maansisäisiä syrjittyjä pakolaisia, fanatismia, lapsisotilaita, viranomaisten lahjontaa, huonoa sairaanhoitoa, rahan arvon laskua, sukupuolisyrjintää ja joukkomurhia. Tytöille vallankumous merkitsi huivin käyttöpakkoa ja uskontoon pohjautuvaan opetukseen osallistumista. Kaikkien tuli rukoilla ja pidättäytyä alkoholista, mutta se johti vain salaiseen kapinointiin ja mustan pörssin kautta tehtävään kauppaan. Moni muutti ulkomaille pakoon. Marji luki ahkerasti erilaisia kirjoja ja kyseenalaisti koulussa oppimaansa. Hän ei ymmärtänyt, miksi ennen vallankumousta sama opettaja opetti samasta aiheesta aivan eri tavalla kuin vallankumouksen jälkeen. Hän alkoi kiinnostua historiasta ja yhteiskuntaluokkien eriarvoisuudesta. Marjilla oli ristiriitainen olo. Hän ei oikein ymmärtänyt, millä puolella kenenkin vanhemmat ovat olleet ja mitä he ovat tehneet. Kuka oli oikeassa? Kenen asia oli tuomita ja kenet? Voiko lasta syyttää vanhempien teoista? Oliko lasten turvallista enää asua Iranissa?

"Ei tänne kuitenkaan rauhaa saada niin kauan kuin keski-idässä on öljyä..." (s.48)

"Saksalaiset myyvät Iranille ja Irakille kemiallisia aseita. Sitten haavoittuneet lähetetään sinne hoitoon. Nämä ovat koekaniineja." (s.127)

Mustavalkoinen sarjakuva on ajatuksia ja tunteita herättävä. Se kuvaa sodan ja yleisesti elämän mielettömyyttä. Ihmiset ovat valtaa himoitsevia olentoja, jotka ovat kadottaneet inhimillisyytensä. Totuus muuttuu sitä mukaa, kuka kertoo siitä oman versionsa. Ihmiset saadaan seuraamaan oikeaa totuutta joko poliittisen tai uskonnollisen aatteen avulla. Menneisyyden vihollisen esilletuominen on myös apuna. Toisinajattelijat tapetaan. Aina tulee uusi ja vahvempi valloittaja. Kierre on päättymätön.

"Minun isäni ei ollut sankari ja äitini halusi tappaa ihmisiä... Niinpä minä lähdin ulos leikkimään." (s.57)


Helmet lukuhaaste 2018: 12. Sarjakuvaromaani

tiistai 25. syyskuuta 2018

5 kirjavinkkiä Halloween -lukuhaasteeseen!



Osallistutko Yöpöydän kirjat -blogin Halloween -lukuhaasteeseen, joka pidetään 1.-31.10.2018? Tässä on viisi kirjavinkkiä!

1. Horace Walpole: Otranton linna

Eletään Otranton ruhtinaskunnassa keskiajan Italiassa. Linnassa koetaan suuria tunteita, todistetaan järjettömiä ihmiskohtaloita, pelataan sukujen valtapeliä ja yritetään taistella julmia perintösääntöjä vastaan. Linnan kuuliaista, kristittyä väkeä alkaa vaivata näyt aaveista ja jättiläisistä. Kirja on goottilainen romaani ja modernin kauhukirjallisuuden klassikko.



2. Mats Strandberg: Risteily

Uransa viimeisiä matkoja Tuhkolman ja Turun välillä seilaava Baltic Charisma on täynnä juhlivia ihmisiä. Autokannelta omaa hyttiään kohden liukuu äiti poikansa kanssa. Heissä on jotain vialla. Aivan kuin he eivät kuuluisia kuvaan. Vampyyrien verilöyly alkakoon.



3. Angela Sommer-Bodenburg: Pikku Vampyyri

Rydiger vampyyri ystävystyy Anton pojan kanssa. He lentelevät vampyyrinviittojen avulla hautausmaalle tutustumaan vampyyrien hautaholviin, juoksevat puukepein varustautunutta hautausmaanvalvojaa karkuun ja keskustelevat vampyyrien erikoisista ruokailutavoista. Karmivan hellyyttävä lastenkirja.



4. Darren Shan: Friikkisirkus

Darren ja Steve päättävät lähteä katsomaan salaista ja kiellettyä friikkisirkuksen esitystä keskellä yötä. He kokevat toinen toistaan pelottavampia esityksiä, joista osa on hengenvaarallisia jopa katsojille. Yö päättyy kohtaamiseen aidon vampyyrin kanssa. Hiuksia nostattavassa nuortenkirjasarjassa on kaksitoista osaa.



5. Mila Teräs: Noitapeili

Parhaat kaverukset Hugo ja Lydia löytävät tiensä salaperäiseen kirjastoon, jonka hyllyn takaa löytyy luukku, josta pääsee Kyöpelinvuoren juurelle noitien vuotuiseen konferenssiin. Lapset tutustuvat noitamaisiin kauppoihin, lemmikkeihin ja tietenkin itse noitiin, joilla on eriskummallisia tapoja syödä matoja tai kasvattaa itselleen syyliä. Iloinen tapaaminen saa epämiellyttävän käänteen, kun taianomainen noitapeili alkaa temppuilla hyisiä henkäyksiä jälkeensä jättävien varjojen vuoksi. Kirja on Harry Potter henkinen lastenkirja.




sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Pullo cavaa ja aurinkoa

© Helsingin Kaupunginteatteri

Pääsin kutsuttuna katsomaan Pullo cavaa ja aurinkoa -näytelmän Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämölle 18.9.2018! Komediassa neljä kuusikymppistä taidetta harrastavaa naista matkustaa Portugaliin lomalle. Inka (Heidi Herala) on ostanut muilta salaa paikallisen talon heille vanhainkodiksi. Tehtäväksi jää vain suostutella ronski Anita (Eija Vilpas), varautunut Tuulia (Aino Seppo) sekä hersyvä Vonne (Jaana Saarinen) mukaan suunnitelmaan. Arvata saattaa, ettei siitä ihan helppoa tule.

Naiset ovat ihania persoonia, jotka sekä kannustavat toisiaan että harrastavat lämminhenkistä kuittailua. Välillä tilanteet kärjistyvät riitaan asti, kun erilaiset persoonallisuudet eivät kohtaa, mutta sitten taas kohotetaan malja ja nauretaan. Riitelyn estämiseksi naiset ovat kehitelleet porukalleen joukon sääntöjä, joista he saavat useaan otteeseen muistutella toisiaan, kun joku lipsuu vaarallisille vesille. Anitaa huolettaa raha, Tuulia miettii lapsenlapsiaan, Vonne haikailee miesten perään ja Anita on kaiken kaikkiaan ajattelematon. Tykästyin eniten Tuuliaan, joka on ihmeellisen aikaansaava nainen. Ensi töikseen hän pyöräyttää kymmenkunta saviruukkua ja istuttaa torilta tinkimiään yrttejä. Tuulia hämmästyttää muita kertomalla tehneensä ennen matkaa aikuisille lapsilleen lukuisia eri ruokalajeja, jotka riittävät varmaan viikoksi asti. Ihanan hellyyttävä nainen, jolla on rankka menneisyys ja joka voisi päästää itsensä välillä vähän vähemmällä. Pidin siitä, että jokaisen aidontuntuisen naisen elämäntarina tulee esille näytelmän aikana. Katsoja saa konkreettista tuntumaa ystäväpiirin läheisyydestä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta.

© Helsingin Kaupunginteatteri

Näytelmässä vallitsee aaltoliike. Mihinkään ei jäädä jumiin, vaan ilosta päästään suruun ja vihasta myötätuntoon. Huumori hersyy kevyestä aina vain räävittömämpään. Entä lavasteet sitten! Naiset pystyi täysin kuvittelemaan taiteilijataloon Portugalin lämpöön. Ainoa miinus on sivuhahmot. Koin heidät liian negatiivisiksi ja taiteilijanaisia alentaviksi vähättelevine ilmeineen ja ilkeine kommentteineen.

Kiinnitin huomiota yleisön ikähaarukkaan. Minusta tuntui siltä kuin katsomossa olisi istunut pelkästään kuusikymppisiä naisia. Monet olivat tulleet naisporukalla paikalle. Jotkut naisista olivat ottaneet miehensä mukaan. Mietiskelin itsekseni, olenko kenties väärässä paikassa väärään aikaan. Loppujen lopuksi en antanut asian häiritä, sillä näytelmä vei minut niin vahvasti mukanaan. Ystäväporukan kommellusten seuraamisesta pystyy nauttimaan minkä ikäisenä tahansa!

© Helsingin Kaupunginteatteri


lauantai 22. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti

© Helsingin Kaupunginteatteri

Pääsin kutsuttuna Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti -näytelmän ensi-iltaan Helsingin Kaupunginteatteriin 20.9.2018! Klassikkokomedia on surkuhupaisa tarina alkoholisoituneesta isännästä (Pertti Sveholm), jonka mielialavaihtelujen armoilla hänen alaisensa ovat. Puntila luottaa kiperissä tilanteissa autonkuljettajansa Matin (Antti Peltola) apuun. Herrasväen metkuihin kyynistynyt Matti on oppinut luovimaan isännän vaihtuvissa mielialoissa eikä ole ihmeissään ilmoituksesta päästä naimisiin isännän tyttären (Anna-Riikka Rajanen) kanssa. Tytär on yhtä aikaa luvattu omintakeiselle lähetystösihteerille (Antti Timonen), joka ei suostu katsomaan ympärillään vallitsevaa totuutta silmiin. Kylään syntyy huvittavia tilanteita, vihaisia mielenilmauksia ja surullisia kohtaloita. Mikään ei ole varmaa eikä pysyvää - paitsi se, että "Puntila ryyppää taas!".

Sveholm oli roolinsa isäntä ja hallitsi olemuksellaan koko esitystä. Peltola kulki vakaana ja varmana, mihin Rajanen toimi sähäkkänä vastavoimana. Hauska yllätys oli Timosen lähetystösihteeri. Hänen koko olemuksensa säteili koomisuutta ilmeistä käsien liikkeisiin asti. Parasta oli hänen huvittava laulunumeronsa! Minua jäi mietityttämään vallanpitäjien mielivaltaisuus, mikä tuli parhaiten esille, kun Puntila astui pestuumarkkinoille palkkaamaan palvelusväkeä. Hän kohteli ihmisiä kuin karjaa. Komediaa kohtaukseen saatiin puhumalla päinvastoin kuin mitä lavalla oikeasti nähtiin. Raihnaista työmiestä kehuttiin osaavaksi ja ketterää nuorta poikaa käskettiin häipymään. Katsomossa kuului naurahduksia ja hymähtelyä, kun Puntila arvosteli suureen ääneen toisten ihmisten käytöstapoja, vaikka todellisuudessa hän itse oli nuhtelun tarpeessa.

© Helsingin Kaupunginteatteri

Mielestäni värikyllästä puvustusta oli hauska katsella. Enemmän huomioni kiinnittyi lavasteiden niukkuuteen. Näyttämö oli paljas, miltei tyhjä. Katsojat saivat nähdä takaseinät putkineen. Mitään ei oltu piilotettu. Katsojan ei annettu oikeastaan missään vaiheessa uppoutua tarinan vietäväksi, vaan ajatukset haluttiin aina keskeyttää. Taukoja tuli näyttelijöiden kommunikoidessa yleisön kanssa. Välillä esiteltiin eri ammattilaisia kuiskaajasta muusikkoon. Kerran katsomo valaistiin ja sinne heitettiin pullan palasia. Sai eräs (epä)onnekas nainen ryypynkin Puntilan pullosta. Isäntä ei tyytynyt jallittamaan vain alaisiaan, vaan levitti hämmennystä katsomoon asti.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia



"Tässä on Matti. Tyypillinen suomalainen."

Korhonen, Karoliina: Suomalaisten painajaisia
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Atena


Sarjakuvakirjassa seikkailee Matti, jota kuvaillaan tyypilliseksi suomalaiseksi, joka arvostaa rauhaa, hiljaisuutta ja omaa tilaa. Hän joutuu erilaisiin tilanteisiin, joissa hän joutuu pohtimaan suhdettaan suomalaisuuteensa, naapureihinsa, julkisiin paikkoihin, asiakaspalveluun, ruokaan, muihin ihmisiin ja töihin. Lopuksi Matti saa haaveilla.

"Jos sinusta tuntuu jotenkin tutulta lukiessasi tätä kirjaa, sinunkin sisälläsi todennäköisesti on pieni Matti."

Huomasin naurahtelevani hauskoille yhden ruudun mittaisille sarjakuville. Mietiskelin samalla, mitkä ajatuksista voisivat sopia minuun. Hakeudun yleensä bussissa istumaan paikalle, jossa en joudu istumaan kenenkään vieressä. Useimmiten se kylläkin johtuu bussin ahtaudesta, sillä kaikilla on yleensä vähintään laukku mukanaan. Mielestäni on kohteliasta antaa kanssamatkustajalle ennemmin tilaa kuin ahtautua viereen. Puheen pitäminen ja kehutuksi tuleminen ovat kyllä aika punastuttavia tilanteita! Rakastan myös hiljaisuutta.

"Kun joku luulee mämmiä vitsiksi."


Helmet lukuhaaste 2018: 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Musta Saara

© Kansallisteatteri

Pääsin Musta Saara -näytelmän ensi-iltaan Kansallisteatteriin 12.9.2018! Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Kyseessä on musiikkinäytelmä, joka pohtii eurooppalaisen ihmisen ajatusmaailmaa. Ranskassa käydään kiivasta vaalikampanjaa Teräväkynän perheen isän ja tyttären välillä. Tytär on päättänyt työskennellä yhdessä romanialaisen miehen kanssa, mistä kansallismielinen isä ei ole hyvillään. Romanian romanien kohtalona on elää irrallisina, unohdettuina ja hyljeksittyinä, sillä aloilleen ei voi asettua eikä vaeltamaan saa ryhtyä. He matkaavat kysyäkseen neuvoa suojeluspyhimykseltään Mustalta Saaralta, mutta hänellä on antaa vain surullisia uutisia mereen hukkuneista.

© Kansallisteatteri
Esitys on kuin karnevaali, jossa ihmiset sinkoilevat sinne tänne valkoisiksi maskeerattuine kasvoineen. Tuolla tanssii perinteitä vaaliva karhu, siellä juoksee kirvespäinen sika. Kohta ennustetaan korteilla, sitten seurataan vanhanajan tanssityttöjä. Välillä nautitaan, myöhemmin itketään. Näytelmän jälkeen pökerryttää. Katsojan pyöritys on ollut kovaa. Makusteltuani näytelmää pari päivää huomasin syöneeni ison annoksen sekametelisoppaa, johon oli kaadettu liikaa mausteita.

Illan kohokohta oli Timo Tuomisen astuminen lavalle uskottavana Vlad Seivästäjänä. Olisin voinut kuunnella hänen lauluääntään vaikka koko loppuillan! Tykästyin myös Marina Teräväkynään (Katariina Kaitue), joka oli kuin suoraan piirroselokuvasta näyttävine hiuksineen ja koomisine kävelytyyleineen. Erityismaininta on annettava Sinikka Sokalle, Ulla Tapaniselle ja Tiina Weckströmille, jotka johdattivat katsojan kohtauksesta toiseen ja esiintyivät lukuisissa eri rooleissa, mutta samalla omina itsenään.
© Kansallisteatteri
Musta Saara on tunteikas karuselli, jonka pyörimistä ei kukaan malta lopettaa - se vain jatkuu ja jatkuu.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Veera Salmi: Puluboin ja ponin pöpelikkökirja



"Minulla alkoi alamäki. Se oli jylkkä pyllymäki."

Salmi, Veera: Puluboin ja ponin pöpelikkökirja
Julkaistu: 2014
Mistä maasta: Suomi

Kuvittanut: Emmi Jormalainen
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 189


Puluboi on aivan tavallinen toripulu, joka haikailee pullan perään. Ajatuksissa vilahtelee myös vaimo ja lapset, jotka ovat lähteneet Ruotsiin. Ystäväkään ei ole auttamassa hädässä, sillä Poni viettää aikaansa Miisun kanssa. Puluboita kalvaa yksinäisyys, mikä purkautuu palavana haluna lähteä keskuspuistoon puunhakkuuseen. Poni ja Miisu miettivät omalla tahollaan elokuvan tekemistä. Miisu joutuu kesken kaiken onnettomuuteen ja hänet kiidätetään sairaalaan. Tytön veljelle Miskalle se on kova paikka, mutta hän päättää esittää kovanaamaa. Kaverukset kokevat elokuvamaisia seikkailuja toisensa jälkeen. Paraneeko Miisu vai joutuuko hän ikuisiksi ajoiksi hymyilevien sairaanhoitajien ja kolkkojen käytävien vangiksi? Jääkö Puluboi metsärosvoksi vai löytääkö hän itsestään entisen pullaa ja perhettään rakastavan mainosmiehen? Tuleeko Ponista ja Miskasta pari vai oliko kaikki kidnappauksen luomaa väärinkäsitystä? Ja tärkein kysymys: Voiko kirjaan painaa elokuvan?

"Miksi pitää lisääntyä ja isääntyä? Miksi juuli, kun minä ja vaimoliini olimme hilveän lakastuneita, niin sitten tulivat ne munat?" (s.134)

Kirja on kirjoitettu hauskasti. Siinä on oivallisia sanaleikkejä ja hassutuksia. Aiheena on pohtia, mitä pelottavan jännittävää aikuisten maailmassa on. Lapsia mietityttää rakastuminen, naimisiinmeno ja lasten saaminen. He pohtivat asioita sairastumisesta luonnonsuojeluun ja rosvoista turhanpäiväisten kaavakkeiden täyttämiseen. Lapset miettivät etenkin, kuinka tunteita tulisi näyttää ja miten ne voisi purkaa. He huomaavat, että välillä täytyy päätyä pöpelikköön, jotta ymmärtää tärkeistä asioista vähän enemmän. Kaiken keskellä puhutaan rankkaa työtä vaativasta elokuvan tekemisestä, mikä muistuttaa aika tavalla oikeaa elämistä. Elokuviin liittyvät näytteleminen, vuoropuhelu, juoni, tunnelman luominen musiikin avulla, eri kuvakulmat sekä eri elokuvalajit länkkäreistä rikoselokuviin. Millaisen kuvan lapset saavat maailmasta? Päättyykö kaikki onnelliseen loppuun?

"Voi minua palkaa. Voi minua siipilikkoa. Synkkä synkkä metsä. Sinne minä joudun nyt ihan yksin. Kälppä syö minut. Näätä nuuskii minua. Voi pelskutti, pian minä valmaan tanssin susien kanssa." (s.31)


Helmet lukuhaaste 2018: 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

tiistai 11. syyskuuta 2018

Salla Simukka: Sytytä valot!/Sammuta valot!



"Nyt mä voin kertoa, mitä mä ajattelin."

Simukka, Salla: Sytytä valot!/Sammuta valot!
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 77/66


Kirja on jaettu kahteen osaan. Toisella puolella on pieniä kauniita tarinoita ja toisella pieniä kauheita tarinoita. Luin ensin mukavat tarinat ja siirryin sitten ikävämpiin. Kauniissa tarinoissa kerrotaan itsensä hyväksymisestä, tulevaisuuteen keskittymisestä, itsensä voittamisesta ja ennen kaikkea ensirakkaudesta. Kauheissa tarinoissa käsitellään itsensä kadottamista, väkivaltaa, rakkauden menettämistä, yhteisön hylkimäksi joutumista sekä menetettyä lapsuutta ja tulevaisuutta.

"He pitävät minusta.
He eivät naura minulle vaan he arvostavat minua.
He elävät tässä mukana." (Sytytä valot! s.25)

Novellit ovat lyhyitä ja helppolukuisia. Aiheet vaikuttavat nykyaikaisilta ja nuoria kiinnostavilta. Novelleissa on kaikille vähän jotain. Ne on kerrottu sekä realistisesti että ripauksella maagista realismia. Novellien loput jäävät sopivan avoimiksi, jolloin voi itse kuvitella, mitä seuraavaksi saattaisi tapahtua. Pidin eniten Koru nimisestä novellista, joka kertoo dystooppisesta maailmasta, jossa nuorille ilmestyy kaulaan koru, joka johtaa siihen, että muut ihmiset kohtelevat heitä kuin he olisivat näkymättömiä. Heidän tehtävänään on asua kaduilla, hoitaa kurjimmat työtehtävät ja syödä tähteitä. Maailma alkoi kiehtoa minua ja olisin halunnut lukea siitä lisää. Mistä koru tuli? Miksi koru ilmestyi juuri kyseisille nuorille? Miksi järjestelmä oli luotu? Toisaalta siihen on yksinkertainen selitys: kuka vain voi joutua kiusaamisen kohteeksi ilman mitään syytä.

"Tässä täytyi olla virhe. Näin ei voinut tapahtua minulle. Olin ihan tavallinen seitsemäntoistavuotias poika. Tavallisesta perheestä. En ollut koskaan tehnyt mitään sellaista, mikä olisi selittänyt tämän. En ollut syyllistynyt mihinkään rikokseen. Minussa ei ollut mitään erikoista." (s.60-61)


Helmet lukuhaaste 2018: 25. Novellikokoelma

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Retki Maunulan kirjastoon



Kävin retkellä Maunulan kirjastossa, joka sijaitsee Maunulatalon yhteydessä. Vierailin noin kolme vuotta sitten Maunulan vanhassa kirjastossa, joten halusin nähdä, miltä uusi kirjasto näyttää. Sain todeta sen olevan ihanan pirteän värinen ja avara. Lastenosastolla oli isot sohvat, joissa on varmasti mukava loikoilla kirjan kanssa. Vitriiniin oli aseteltu nukkeja ja sohvalla lojui pehmoleluja.





Valtavan suurista ikkunoista näkyi ruohikkoa sekä kerrostalomaisema. Ikkunoiden vierustoilla oli lehtiä sekä pöytiä, joiden äärellä oli joukko opiskelijoita työn touhussa. Kirjahyllyt olivat kaiken kaikkiaan matalia, joten niiden yli saattoi nähdä. Seinustaan oli upotettu lukusyvennys, jonka ikkunasta näkyi kaupan puolelle. Vierailuni kirjastossa oli aika pikainen, sillä kello läheni sulkemisaikaa. Pidättäydyin muutenkin kirjojen katselemiselta, sillä minulla oli kotona iso pino kirjoja odottamassa.



Muista kirjastoretkistäni voit lukea aiemmista postauksista.



perjantai 7. syyskuuta 2018

S.K. Tremayne: Tulilapsi



"- mitä minulle sitten tapahtuu?"

Tremayne, S.K.: Tulilapsi
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2015
Alkuperäinen nimi: The Fire Child
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Jaana Iso-Markku
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 365

Kolmekymppinen Rachel Daly on mennyt naimisiin itseään kymmenen vuotta vanhemman David Kerthenin kanssa. Komea mies kuuluu ikivanhaan cornwallilaiseen sukuun ja omistaa Carnhallow nimisen kartanon, jonne vastanaineet muuttavat asumaan yhdessä yhdeksänvuotiaan Jamie pojan kanssa. Lapsi on Davidin edellisestä avioliitosta, joka päättyi pojan Nina äidin tapaturmaiseen kuolemaan kartanon lähellä sijaitsevassa kaivoksessa. Davidin yläluokkainen suku on kartuttanut omaisuutensa nimenomaan kaivostoiminnalla, joka on kuitenkin jo vuosia sitten kuihtunut kokoon. Mies joutuukin tekemään ympärivuorokautista työvuoroa lakimiehenä Lontoossa. Rachel kuluttaa yksinäiset päivänsä jatkamalla Ninalta kesken jäänyttä kartanon kunnostustyötä. Vanhan munkkiluostarin raunioiden päälle rakennetussa kartanossa riittää onneksi paljon tekemistä, sillä se sijaitsee niin syrjäisellä seudulla, että sivistyksen pariin on turha haikailla. Kartanossa asuvista Julietista, joka on Davidin alzheimerin taudista kärsivä äiti, ja Cassiesta, joka on huonosti kieltä puhuva thaimaalainen taloudenhoitaja, ei oikein ole seuranpitäjiksi. Rachelilla on vierellään vain kuohuva meri, metsä ja nummet - sekä pian paikalle ilmestyvät menneisyyden aaveet.

"- elämä on kuin täydellinen englantilainen kesäpäivä. Kaunis juuri siksi, että se on niin harvinainen ja ohikiitävä." (s.17)

Työläisperheessä kasvanut Rachel kiinnostuu tutkimaan kartanon historiaa. Häntä kiinnostaa mystiikka, jonka mukaan suvulla - tulen ihmisillä - olisi maaginen kyky osua tina- ja kuparisuoniin. Rachel vaeltaa kellarikerroksen synkissä käytävissä, vierailee kaivosten raunioilla ja katselee synkeitä vanhoja valokuvia. Kaivostoiminta on aikoinaan ollut raskasta työtä. Se on sortanut köyhiä ihmisiä, joilta on mennyt terveys ja jopa henki työtä tehdessä. Rachelia kylmää ajatella, kuinka paljon onnettomuuksissa pudonneita ruumiita edelleen vaeltaa vuorovesien vietävänä maanalaisissa luolastoissa. Hänen mielikuvituksensa alkaa laukata etenkin Ninan kohtaloa ajatellessa. Rachelin herkkä mieli saa tulta alleen, kun Jamie alkaa käyttäytyä oudosti. Tilanne kulminoituu yhteen pojan sanomaan lauseeseen: "Sinä et ole täällä enää jouluna, Rachel."

"´Opettaja kertoi meille ´kuolleista´.´
´Anteeksi mistä?´
´Etkö sinä tiedä, mitä ´kuolleet´ ovat?
Suutani kuivaa." (s.115)

Kirjan henkilöt ovat harvinaisen epämiellyttäviä ja epäluotettavia. Kaikilla tuntuu olevan salaisuuksia, joita he piilottelevat sisällään. He myös vääristelevät totuutta, jolloin ei osaa sanoa, mitä oikeasti tapahtuu ja mitä ei. Rachel kuvataan entiseksi feministiksi, joka on jostain syystä päättänyt täysin muuttaa käsityksiään ja ryhtyä alisteiseen parisuhteeseen itseään vanhemman miehen kanssa. Hänellä ei vaikuta olevan mitään ymmärrystä vanhemmuudesta ja lasten kasvattamisesta. Hän elää omassa traumaattisessa maailmassaan.

"En mitenkään voi sanoa ei. - Ohjaan auton vastahakoisesti vasemmalle ja lähden ajamaan hiljaista, lumen peittämää tietä -" (s.296-297)

Tarina oli jännittävä! Koin tapahtumat ajoittain ehkä liiankin pelottaviksi. Paikoitellen kirjassa oli paljon toistoa, mikä loi vaikutelman siitä, että sitä oli ehkä turhaan pitkitetty. Loppua kohden juoni tiheni ja kiihtyi. Minun teki mieli huudahdella ääneen, kun kirjan henkilöt eivät selkeästi millään ymmärtäneet omaa parastaan. Odotin malttamattomana loppuratkaisua, joka vaikutti voivan olla ihan mitä tahansa. Kirjan luettuani jäin hämmentyneenä katselemaan mielenmaisemaa sumuisista nummista, myrskyävästä merestä ja kylmistä raunioista, joiden keskellä kohoaa suuri kartano lukemattomine huoneineen ja maanalaisine salaisuuksineen.

"Auttakaa minua. Olkaa kiltti, auttakaa minua." (s.277)


Helmet lukuhaaste 2018: 1. Kirjassa muutetaan

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Tainaron

© Kansallisteatteri

Kävin katsomassa Tainaron -näytelmän Kansallisteatterissa 31.8.2018. Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Näytelmä kertoo maailmanlopun jälkeisestä maailmasta, jota hallitsevat erilaiset hyönteiset. Eräs henkilö (Kati Outinen) yrittää ymmärtää oppaansa (Aino Venna) avulla maailmaa, mutta se on vaikeaa, sillä kaikki on jatkuvassa muutostilassa. Hän pyrkii kirjaamaan havaintojaan ja tuntemuksiaan ylös kirjeiden muodossa, vaikka ei tiedä, saavuttavatko kirjeet koskaan ketään.

Huomasin rinnastavani kaikki tapahtumat vanhenemiseen. Ihminen ja hänen ympäristönsä muuttuvat jatkuvasti. Se voi olla pelottavaa ja vaikea hyväksyä. Iän myötä on myös yhä hankalampi kohdata uusia asioita. Toisenlainen ajattelutapa voi tuntua oudolta ja mahdottomalta ymmärtää. Ihmisen on etenkin vaikea hyväksyä kaiken katoavaisuutta. Muistot hälvenevät kadotakseen kokonaan. Lopussa kaikki sulautuvat yhdeksi ja samaksi. Oma minä katoaa ja sulautuu johonkin toiseen. Koittaa vapautunut olo.
© Kansallisteatteri

Lumouduin monipuolisesta lavastuksesta ja rekvisiitasta, missä oli käytetty robotiikkaa, videokuvaa, nauhoitettua ääntä, valoja ja kekseliäitä materiaaleja muovista putkiin. Maailma välittyi katsojille uskottavana ja mystisenä sekä ajoittain hieman pelottavana. Haukoin henkeäni kehoa tärisyttävien järistysten sekä maagisen kauniiden, laulavien äänten aikana. Sain konkreettisia väristyksiä, kun sain kuunnella ranskankielistä laulua. Eri kielten yhdisteleminen loi kuvaa moninaisesta maailmasta. Outisen puheen kuunteleminen oli vaikuttavaa ja Vennan olemus värähtämättömän itsevarmaa ja rauhoittavan luonnollista. Hänen hahmonsa oli täysin sinut itsensä ja vallitsevan maailman kanssa.

Eräs katsoja tokaisi kanssakatsojalleen salista poistuessaan: "No, lähtisitkö Tainaroniin?"

Me olemme jo osa sitä.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Helmet lukuhaaste 34/50

Elokuussa luin Helmet lukuhaasteeseen neljä kirjaa.



Jännitys tiivistyy! Viime vuonna tähän aikaan olin lukenut haasteeseen jo 44 kirjaa. Olen siis niin sanotusti kymmenen kirjaa aikataulusta jäljessä. Syksyllä on perinteisesti paljon menoja, joten lukuaikaa on vähän. Kaiken lisäksi minulla on kaikista vaikeimmat kohdat vielä täyttämättä. Tarvitsisin siis apua! Osaisitko suositella minulle nopealukuisia ja mielellään ohuita kirjoja, jotka sopivat seuraaviin haasteen kohtiin: 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja, 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa, 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä, 34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta, 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja, 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa ja 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle. Minulla on lukuaikaa viikko kirjaa kohden! Miten haasteen käy tänä vuonna? Jännittävää!


Elokuussa haasteeseen lukemani kirjat:

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
Katharine McGee: Tuhat kerrosta: Huipulla

16. Kirjassa luetaan kirjaa
Anne Leinonen: Noitakirja

44. Kirja liittyy johonkin peliin
Piia Leino: Taivas


Kaikki haasteeseen lukemani kirjat päivittyvät HelMet lukuhaaste 2018 sivulleni.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Teatterin aika: Kinky Boots

© Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Pääsin kutsuttuna Kinky Boots -musikaalin ensi-iltaan Helsingin Kaupunginteatteriin 30.8.2018! Näytelmässä Charlie (Petrus Kähkönen) perii isältään kenkätehtaan, jonka lähitulevaisuus enteilee konkurssia ja rakkaiden lapsuudenystävien työpaikkojen menetystä. Pelastavana enkelinä, mojovalla vasemmalla koukulla, paikalle ilmestyy drag queen Lola (Lauri Mikkola), jonka korkokenkien koroilla on tapana katketa. Charlie ja Lola päätyvät lanseeraamaan yhdessä aivan uudenlaisen malliston aivan uudenlaiselle asiakaskunnalle. Yhteinen ponnistus rikkoo rajoja ja koettelee ystävyyttä, mutta ennen kaikkea kasvattaa ihmisenä ja toteuttaa hartaita unelmia.
© Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Rakastan musikaaleja, joten odotin eniten kuulevani salin räjäyttäviä laulusuorituksia. Kävin muutama vuosi sitten katsomassa Vampyyrien tanssi -musikaalin Peacock teatterissa, joten luonnollisesti halusin eniten kuulla jälleen kerran Petrus Kähkösen ja Raili Raitalan upeita ääniä. Rakastuin heidän tapaansa esiintyä ja etenkin laulaa. Mahtavien laulusuoritusten lisäksi sain nauttia loppuun asti hiotuista ja näyttävistä koreografioista sekä viimeisen päälle ammattimaisesta näyttelijäntyöstä. Ihailin, kuinka Petrus Kähkönen loi näytelmään peruskallion, jonka pinnalla Lauri Mikkola sai leikitellä. Mikkolan Lola haastoi upeasti soveliaisuuden käsitteen. Huomasin seuraavani paljon myös sitä, mitä taustalla tapahtui. Huomioni kiinnittyi etenkin sympaattiseen Harryyn (Heikki Ranta) ja rempseään Trishiin (Sanna Saarijärvi). Lauren (Anna Victoria Eriksson) oli hauska tuulahdus, jonka koomisille puuhille ei voinut olla nauramatta. En voi jättää mainitsematta Donia (Tero Koponen), joka aloitti negatiivisen suunsoittonsa jo ennen näytelmän alkua huutamalla puhelimien sulkemisen puolesta. Näytelmän liikuttavimmat esiintyjät olivat muutamat lapsinäyttelijät, jotka ottivat kaiken irti loppukumarruksista. Heidän näyttäviä tuuletuksiaan katseli hymyssä suin.

Ihailen ammattinäyttelijöitä, jotka osaavat vaivattoman oloisesti luoda lavalle ihmeitä. Heidän avullaan uppouduin taikamaailmaan, jossa sain kokea yhdessä muiden katsojien kanssa tunteita surusta hykerryttävään iloon. Tunne sykki ihastuksesta, aaltoili liikuttuneena ihmisestä toiseen, vieraili hetken naurahduksena ja purkautui liikutuksen kyyneleenä. Väliajalla se sai kaikki jakamaan tuntemuksiaan kanssakatsojille. Lämpiö oikein kihisi näytelmän nostattamia ajatuksia, joita kukaan ei malttanut pitää sisällään.
© Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Kaikista eniten odotin näytelmän loppua, sillä olin lukenut, että ennakkoyleisöt olivat taputtaneet käsiään yhteen seisaallaan. Halusin palavasti kokea sen myös itse - ja millainen kokemus se olikaan - kaikki osoittivat suosiotaan seisaallaan loppukohtauksen ja kumarrusten aikana sekä vielä kimaltelevan punaisen esiripun sulkeuduttua. Aplodit jatkuivat ja jatkuivat ja jatkuivat. Tunnelma oli todellakin katossa! Katselin epäuskoisena ympärilleni. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa! Rakastan loppukumarruksia, sillä siihen hetkeen tiivistyy koko ilta. Mikä ilta se olikaan! Yleisön sinnikkyys palkittiin viimein avaamalla esirippu ja tuomalla lavalle epäuskoisia ilmeitä kasvoillaan heijastavia näyttelijöitä. Sali oli pakahtua energiasta, joka koki olevansa valmis jaettavaksi maailmalle.
© Mirka Kleemola, Helsingin Kaupunginteatteri

Euforinen ensi-iltayleisö suuntasi iloisesti rupatellen ja korot innokkaasti kopisten kohti syksyistä yötä. Jokainen kantoi mukanaan oman palan vaalimisen arvoista rakkauden tunnetta.

torstai 30. elokuuta 2018

Blogi täyttää 3 vuotta!



Kolme ihanaa blogivuotta on takanapäin!

On ihanaa muistella kuluneita vuosia ja todeta kasvaneensa ihmisenä blogin myötä. Olen oppinut, nähnyt ja kokenut paljon. Kirjabloggaajan elämässä ihaninta on inspiroitua toisista kirjablogeista ja niistä saaduista lukuvinkeistä. Hyvä mieli ja innostus tarttuvat lukijasta toiseen!

Blogivuoden aikana toteutuneita unelmia:

Lokakuussa suuntasin kulkuni kauan odotetuille Helsingin kirjamessuille. Ajattelin ottavani sillä kertaa ihan rauhallisesti, mutta perille päästyäni en tietenkään pysynyt aloillani, vaan säntäilin paikasta toiseen ilosta pursuen. Oli hauskaa bongata tuttuja kirjailijoita ja nähdä kasvoja kirjablogien takana. Minusta on ollut myös mukava tavata Helsingin kirjabloggaajia kerran kuukaudessa järjestettävässä tapaamisessa. Kirjoihin liittyvien ajatusten jakaminen on ihanaa.

Joulukuussa sain kunnian tehdä kirjabloggaajien joulukalenteriin 20. luukun, jossa kerroin käyneeni elämäni ensimmäisessä baletissa. Voin vieläkin muistaa, kuinka lumoutunut olin kaikesta näkemästäni ja kuulemastani.

Tammikuussa osallistuin ensimmäistä kertaa kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen. Sain kunnian järjestää seuraavan klassikkohaasteen, joka oli järjestyksessään jo seitsemäs ja joka päättyi heinäkuun lopulla.

Helmikuussa uskaltauduin viimein liittyä Kansallisteatterin bloggariklubiin, minkä kautta pääsin katsomaan kolme upeaa näytelmää. Lisäksi minut kutsuttiin kerran Kom-teatteriin. Rakastan teatteria, joten sen tuominen blogiin oli unelmien täyttymys!

Kesäkuussa minut kutsuttiin Korjaamon dekkarilauantaihin. Päivä oli tiedollisesti antoisa, sillä en oikeastaan lue dekkareita ja siten en tiennyt niistä paljon mitään. Rakastan kirjabloggaajan elämää, sillä olen sen kautta päässyt tilaisuuksiin, joihin minulla ei muuten olisi mahdollisuutta mennä tai joihin ei vain tulisi lähdettyä.

Heinäkuussa sain kunnian järjestää kesälukumaratonin. Se oli intensiivinen ja mielenkiintoinen kokemus, sillä en ollut koskaan aiemmin tehnyt mitään vastaavaa. Samoihin aikoihin suuntasin kulkuni Jyväskylään, jossa järjestettiin inspispäivä. Sain sieltä paljon uutta virtaa panostaa instagram tiliini. Kuvasin loppukesän ahkerasti erilaisia kirjakuvia.

Heinäkuussa pääsin myös pitkästä aikaa matkustamaan. Suuntasin ystäväni kanssa Prahaan ja katselin ympärilleni ensimmäistä kertaa kirjabloggaajan silmin bongaillessani kirjoja erilaisista paikoista. Matkustaminen avartaa ymmärrystä ja tuo uusia elämyksiä!

Osallistuin blogivuoden aikana moniin inspiroiviin ja lukutottumusta laajentaviin lukuhaasteisiin. Mieleenpainuvin niistä oli Helmet lukuhaaste, jonka suoritin lukemalla kirjan jokaiseen haastekohtaan. Sain ilokseni luettua kaikki 50 kirjaa.


Unelmia alkavalle blogivuodelle:

Olen vielä niin onnellinen kuluneen blogivuoden aikana toteutuneista unelmista, etten osaa oikein ajatella tulevaisuutta. Toivoisin toki, että pääsisin jälleen Helsingin kirjamessuille ja että voisin jatkaa ja laajentaa yhteistyötä teattereiden kanssa. Olisi myös mukavaa, jos tämän vuoden Helmet lukuhaasteen suorittaminen onnistuisi yhtä hyvin kuin viime vuonna. Ihaninta olisi löytää aivan uudenlaisia, monipuolisia ja inspiroivia kirjoja sekä kirjoihin liittyviä tapahtumia!


Haluaisin kiittää kaikkia lukijoita, kommentoijia ja kannustajia!
Kohti seuraavaa unelmien täyteistä blogivuotta!

tiistai 28. elokuuta 2018

Katharine McGee: Tuhat kerrosta: Huipulla



"Mitäs teidän kahden välillä oikein on?"

McGee, Katharine: Tuhat kerrosta: Huipulla
Kirjasarja: Tuhat kerrosta, osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2017
Alkuperäinen nimi: The Dazzling Heights
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Riie Heikkilä
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 440


Elämään katkeroitunut Leda Cole kiristää ihmisiä, jotka olivat pilvenpiirtäjän huipulla ja todistivat Erisin kuolemaan johtaneet tapahtumat. He eivät voi paljastaa totuutta, sillä silloin heidän omat likaiset salaisuutensa paljastuisivat kaikille. Kultalusikka suussa syntynyt Avery Fuller ei uskalla kertoa asiasta Atlasille, sillä hän pelkää pojan lakkaavan rakastamasta itseään. Rakastavaisten elämä ei silti ole auvoista, vaan alituista piilottelua - etenkin heidän epäluuloisiksi käyviltä vanhemmiltaan. Avery stressaa Atlasin menettämistä, mutta se vain pahentaa asiaa heidän suhteensa kannalta. He kärsivät mahdottoman rakkauden tuskasta. Atlas saakin ajoittain muuta ajateltavaa Calliope Brownin ilmestyessä kuvioihin. Poika on tavannut tytön aiemmin Afrikan matkoillaan eikä tiedä hänen olevan oikeasti ammattirikollinen, joka kiertää äitinsä kanssa maailmaa ja huijaa omaisuutta rikkailta. Lastenvaatekaupassa töissä oleva Rylin Myers vastaanottaa Erisin muistostipendin Berkeley Academyyn. Leda ei siedä ajatusta, sillä hän haluaisi tytön pysyvän poissa näkyvistä. Rylin kärsii Ledan olemassaoloa enemmän Cord Andertonin näkemisestä. He selvästi edelleen rakastavat toisiaan, mutta ovat päättäneet esittää onnettomia rakastavaisia, jotka eivät voi tunteistaan huolimatta koskaan saada toisiaan. Rylin yrittää keskittyä opiskeluun ja holografia kurssiin, jossa hän osoittaa erityistä lahjakkuutta - ainakin komean opettajan, Xiayne Radimajdin mielestä. Hän pyytääkin Rylinin kuvausassistentikseen. Cord varoittaa Ryliniä luottamasta opettajaansa, joka selvästi haluaa vain ryhtyä kiellettyyn suhteeseen oppilaan kanssa. Tietokonenero Watzahn ´Watt´ Bakradin joutuu eniten Ledan tähtäimeen. Hänen on pakko totella, sillä hän ei halua jäädä kiinni siitä, että hän on asentanut päähänsä kvanttitietokoneen. Leda kyykyttää poikaa tekemään kaikenlaisia asioita hänen hyväkseen. Watt suunnittelee Ledan luottamuksen voittamista ja tunnustuksen nauhoittamista poliisia varten. Sitten hänen ei enää tarvitsisi olla Ledan vaikutusvallan alaisena. Leda ja Watt luovat toisiinsa erikoisen viha-rakkaus-suhteen. Erisin menetyksen murtama Marie Valconsuelo hautoo synkkiä ajatuksia ja vannoo selvittävänsä, mitä pilvenpiirtäjän katolla oikeasti tapahtui. Hän ei usko, että Erisin kuolema oli onnettomuus. Tällä kertaa koko sotku huipentuu Dubaihin, johon Fullerit avaavat uusimmat pilvenpiirtäjänsä. Kuka tytöistä on tällä kertaa se, joka kohtaa ennenaikaisen kuoleman veden armottomassa syleilyssä?

"Vesi soljui tyynen tummana kuin tyttö olisi vain levännyt. Hiussuortuvat olivat levittäytyneet kasvojen ympärille pehmeänä pilvenä. Mekon helmat olivat takertuneet jalkoihin ikään kuin suojellakseen häntä varhaisen aamun kylmyydeltä. Tyttö ei kuitenkaan enää milloinkaan tuntisi kylmää." (s.7)

Kirjassa vellotaan Erisin kuoleman jälkeisessä surussa ja syyllisyyden tuskassa sekä rakkaushuolissa. Torni kukoistaa kielletystä ja epäsovinnaisesta rakkaudesta. Nuoret aikuiset ovat ihmissuhteissaan tekopyhiä ja lapsellisia. He vaativat rakkaudenkohteelta pyyteetöntä ihailua ja omistautumista sekä puhtoista menneisyyttä, mutta itse ovat valmiita pienenkin riidan tai vastoinkäymisen sattuessa hukuttamaan murheet vieraassa sylissä - pahimmassa tapauksessa vain kostaakseen, vaikka todellisuudessa kostaa vain itselleen pahentamalla tilannetta. Tornissa asuvien elämä on täynnä salaisuuksia kulissien pystyssä pitämiseksi. Kukaan ei puhu toisilleen suoraan ja rehellisesti, vaan jokainen juonittelee ja kiertelee totuutta. Kaikki ovat itsepäisiä, dramaattisia, mustasukkaisia ja itsesäälissä rypeviä. Jokainen on lopulta tiukasti kiinni omissa valheiden verkoissaan, joista irti pyristely on mahdotonta tai ainakin kuolettavan tuskallista.

"´Rakastuitko minuun vain siksi että se oli hankalaa ja kiellettyä - koska minä olin ensimmäinen asia koko maailmassa, joka sinulta milloinkaan oli kielletty? Ainoa asia, jonka halusit ja joka sinulta kiellettiin, vaikka sait kaiken muun?´" (s.241)

Miten ihanan saippuamaista hömppää ja kihelmöivän jännittävä loppuratkaisu! En kestä odottaa kirjasarjan seuraavaa osaa!


Helmet lukuhaaste 2018: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

maanantai 27. elokuuta 2018

Anne Leinonen: Noitakirja



"Mitä Nuuksiossa oikein tapahtui?

Leinonen, Anne: Noitakirja
Kirjasarja: Osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 225


Auran Inge-täti on paljastunut voimakkaaksi noidaksi nimeltään Selma, joka on kaapannut Pyryn mukanaan Helsingin puolelle. Aura, Silke ja Miro-antikvaristi lähtevät vaeltamaan Nuuksioon löytääkseen portin Helsinkiin. Perillä Aura yrittää päätellä, mistä hän voisi löytää Noitakirjan ja kuinka hän voisi peitota Selman, joka yrittää tuhota Helbyn olemassaolon.

"Erehtyminen oli sekin inhimillistä, ja piti olla mahdollisuus sovitukseen. Aurankin piti olla varovainen, ettei hän ajautuisi päättämään toisten elämästä omien silmälasiensa läpi. Kai hän halusi Helbyn parasta, eikä vain omaa mukavuuttaan -" (s.188)

Aura kasvaa koettelemustensa myötä ihmisenä ja noitana. Hän kokee ensirakkauden huumaa ja kalvavaa menetyksen pelkoa. Hän tutustuu uusiin ystäviin ja kohtaa vanhoja vihollisia. Aura yrittää taistella hyvän puolesta ja toimia kaikkien parhaaksi. Hän yrittää kääntää kaiken hyväksi.

"Auralle riittä, että hän sydämessään tiesi, mikä oli oikein ja mikä väärin. Hän halusi puolustaa itseään ja ystäviään, ja vaalia tunteita, jotka Pyry oli hänessä herättänyt." (s.140)

Kirja on jotenkin tasapaksu ja tapahtumat mielikuvituksettomia. Siinä on samoja kompastuskiviä kuin ensimmäisessä osassa. Tarina ei jotenkin etene, vaan se laahaa taakkana miltei paikoillaan. Ainoastaan loppu on vetävä, seikkailullinen ja ajatuksia herättävä. Teemoiltaan kirja on mielenkiintoinen. Se saa pohtimaan olemassaoloa ja sen merkitystä. Lukija voi miettiä, kenellä on oikeus päättää toisten elämästä ja voiko asioihin itse vaikuttaa. Esiin nousee kysymys siitä, kannattaako panostaa yksilön hyvinvointiin vai yhteisön etuun - ollako itsekäs vai epäitsekäs.

"Taikuus pyörteili Auran ympärillä." (s.214)


Helmet lukuhaaste 2018: 16. Kirjassa luetaan kirjaa