keskiviikko 30. elokuuta 2017

Blogi täyttää 2 vuotta!



En olisi kaksi vuotta sitten uskonut, kuinka ihana harrastus kirjablogin ylläpitämisestä tulisi!

Ensimmäinen vuosi oli kirjablogimaailmaan tutustumista, blogin ulkoasun säätämistä, oman tyylin etsimistä, lukuhaasteisiin tutustumista sekä omien muiden kanavien luomista twitteriin, facebookiin ja blogloviniin. Toisen vuoden aikana osallistuin enemmän lukuhaasteisiin ja lukumaratoneihin sekä erilaisiin projekteihin kuten Kirjablogit ja 101 kirjaa ja kirjabloggaajien joulukalenteri. Tutustuin kirjabloggaajien maailmaan myös kodin ulkopuolella tapaamalla muita bloggaajia sekä osallistumalla kirjamessuille ja Kirja vieköön! -iltoihin.

Unelmiani alkavalle kirjablogi vuodelle ovat Helsingin kirjamessuille meneminen, lukuhaasteiden onnistuminen ja kotimaisten kirjojen lukeminen.

Haluaisin kiittää kaikkia lukijoita, kommentoijia ja kannustajia! Kohti seuraavaa lukuisaa blogivuotta!

tiistai 29. elokuuta 2017

Timo Parvela: Kepler62: Kirja kolme: Matka



"Pelottaako sinua?"

Parvela, Timo; Sortland, Bjorn: Kepler62: Kirja kolme: Matka
Kirjasarja: Kepler62, osa 3
Muut osat: Osa 1, osa 2 
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 159

Valtava yleisömeri hurraa, kun lapset astuvat avaruusalukseen ja aloittavat vuosia kestävän matkansa kohti Kepler 62 -planeettaa. He matkustavat ensin avaruusasemalle ja jatkavat siitä matkaa erikoisvalmisteisilla tähtipurjehtijoilla. Ari, Joni ja Marie sekä luutnantti Colin menevät samaan alukseen. Aria kalvaa ajatus, että aikuiset eivät ole kertoneet aivan kaikkea lapsille, mutta takaisinkaan ei ole enää kääntymistä. Arvata saattaa, että matkalla tulee ongelmia vastaan.

"Sankareita! Sellaisia te olette, ja tässä siitä todiste, kenraali Livingstone heilautti kättään ja virtuaalilehden sivu ilmestyi huoneen seinälle. Heidän kasvonsa täyttivät kuvaruudun." (s.9)

Kirja on surumielinen. Lapset ovat lähdössä viimeiselle matkalleen, jolta ei ole paluuta, vaikka kuinka tulisi koti-ikävä. Heillä on vain toisensa lohduttajina. Varsinkin Aria ja Jonia käy sääliksi, sillä heidän lähtönsä kotoa ja omituisesti käyttäytyvän äidin luota oli dramaattinen. Myös yksinäinen Marie surettaa, sillä hänen isänsä vaikuttaa tunteettomalta ja laskelmoivalta tytärtään kohtaan. Kaiken kaikkiaan kirja saa pohtimaan elämää ja olemassaoloa. Avaruus on niin laaja, ettei sitä oikein pysty edes käsittämään. Maapallo on olematon hiukkanen avaruuden mustassa syvyydessä, ja ihminen on vielä olemattomampi. Jokainen on yksin kadotessaan pimeyteen.

"Hän tunsi hukkuvansa. Tyhjyyteen. Miten tyhjyyteen saattoi hukkua? Mihin silloin hukkuu, jos ei ole mitään?" (s.86)


Helmet lukuhaaste 2017: 21. Sankaritarina

100 suomalaista kirjaa: 30/100

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Maija Haavisto: Adeno



"On eri juttu nähdä auringonlasku kuin katsoa sitä."

Haavisto, Maija: Adeno
Julkaistu: 2016
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Osuuskumma-kustannus
Sivumäärä: 274


2050-luvun Helsingissä ihmiset elävät terveellistä ja pitkäikäistä elämää heille optimaalisesti tuotetun vitan avulla. He vaihtavat tasaisin väliajoin työpaikkaa, tilaavat tarvitsemansa tuotteet kotiin lennokin välityksellä ja kokevat elämyksellisiä mielikuvitusmatkoja projisoituna. Harvat matkustavat oikeasti ulkomaille, sillä se on vaarallista terroristien hyökkäysten vuoksi. Tavarat ovat keinotekoisia jäljitelmiä entisaikojen materiaaleista. Aava on omistanutkin elämänsä vanhojen, aitojen esineiden keräämiselle. Hänen museotalonsa on täynnä erilaisia pelejä, joissa näkyy elämän jäljet. Aavan mielestä on tärkeää käyttää omaa mielikuvitusta eikä saada kaikkea valmiina. Tasainen ja tuttu elämä muuttuu, kun Aavan sisko Suvi sairastuu flunssaan, minkä pitäisi olla mahdotonta, ja kun hänen isänsä ilmoittaa aikovansa muuttaa takaisin juurilleen Saamenmaalle.

"En usko silmiäni, koko maailma on muuttunut aivan kummalliseksi. Minun jaloissani on vain juoksu, minun keuhkoissani on juoksu, mutta silmissäni on avaruuspussiin pussitettu Suvi." (s.10-11)

Elämä on sattumanvaraista arpapeliä. Jokainen joutuu aina välillä pohtimaan, mitä ratkaisuja uskaltaa elämässään tehdä. Toisinaan joku ulkopuolinen päättää heittää noppaa toisen puolesta ja muuttaa pelin suuntaa. Peli jatkuu, kunnes se loppuu.

"Nyt pitää jatkaa pelaamista." (s.273)

Kirja antaa aihetta pohtia, mihin lääketiede tulevina vuosina kehittyy ja kuinka ihmisten vapaalle tahdolle ja turvallisuudelle käy. Mielenkiintoista on miettiä myös teknologian kehitystä ja uusien laitteiden käyttömahdollisuuksia koulutuksessa ja työelämässä. Mielestäni tärkeintä olisi löytää tasapaino ihmisten ja teknologian välille. Jään pohtimaan, mitä ihmisyys lopulta on. Onko nykyelämä jo nyt liian keinotekoista? Pitäisikö ihmisen palata takaisin luontoon omille juurilleen? Onko aika heittää noppaa ja tehdä uusia, mullistavia valintoja?


Helmet lukuhaaste 2017: 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen

100 suomalaista kirjaa: 29/100

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Bandi: Syytös



"Olen kuin lintu häkissä"

Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: Gobal / The Accusation
Mistä maasta: Pohjois-Korea
Suomentanut: Raisa Porrasmaa

Suomennettu ranskankielisestä laitoksesta La Dénonciation, 2016
Kustantaja: Kustantamo S&S
Sivumäärä: 189


Kirjaan on koottu kommunismin vastaisia kertomuksia Kim Jong-ilin hallitsemasta 1990-luvun Pohjois-Koreasta, joka on sekä poliittisesti että taloudellisesti riippumaton ja omavarainen. Maassa vallitsee kastijärjestelmä, kollektiivisten rangaistusten järjestelmä sekä sosialistisesta taloudesta aiheutunut katastrofitilanne. Kaduilla komeilee jättimäisiä diktaattorin sekä Marxin kuvia, kovaäänisistä kuuluu kansalaisten ylistäviä propagandakertomuksia hallitsijan hyvyydestä ja ruokaa saa kuponkeja vastaan ravinnonjakelukeskuksesta. Kansalaiset asuvat ja tekevät työtä hallituksen määräämässä paikassa. He elävät jatkuvassa pelossa, että yhtäkkiä heidän koko elämänsä muuttuu ja kaikki heille rakkaat ihmiset ja asiat viedään heiltä pois. Valtion etu ja tehtaiden pyörittäminen menevät inhimillisyyden edelle. Kansa on diktaattorin käskyjen mukaan toimiva joukko eläviä kuolleita - vailla omaa tahtoa.

"Edes kuolemalla uhkaamina ihmiset eivät olisi toimineet yhtä tehokkaasti! Vajaassa neljässäkymmenessäviidessä minuutissa kaikkialle kaupunkiin hajaantuneet miljoona ihmistä olivat kokoontuneet aukiolle! Mikä oli tuo kammottava voima, joka saattoi synnyttää noin uskomattoman ilmiön?" (s.27)

"Myong-chol olisi halunnut itkeä kovaan ääneen ja polkea jalkaa. Moinen käytös oli kuitenkin poissuljettua, sillä toisinaan myös nyyhkytykset tulkittiin kapinaksi ja ne saattoivat maksaa itkijän hengen." (s.135)

Diktatuurin alaisina elävät kansalaiset pakotetaan näyttämään onnellisilta, kuuntelemaan tiedotuksia radiosta, osallistumaan erilaisiin paraateihin ja alistumaan puoluevastaavien järjestämiin tarkastuksiin, joissa tarkistetaan heidän uskollisuutensa. Diktaattori Kim Il-sungin kuollessa agentit pitävät kirjaa jokaisen suruajalle sopivasta käyttäytymisestä ja käynneistä muistoalttarilla. Sähkökatkon koittaessa tärkeintä on rynnätä auttamaan diktaattorin kuvien valaisemisessa. Kukaan ei saa matkustaa ilman matkustuslupaa. Alueet, joissa diktaattori kuolloinkin vierailee, on matkustuskiellon alla. Kukaan ei saa kulkea yhtä aikaa junaraiteilla tai maanteillä, mikä aiheuttaa onnettomuustilanteita, kun suuri ihmismassa joutuu pakkautumaan pieniin odotustiloihin - moni ilman ruokaa. Armeijaan määrätyt miehet opetetaan harjoittelemaan tietyn kaavan mukaan. Kaikki, jotka tekevät pienenkin virheen tai esittävät vastamielipiteen tai vain joutuvat valheellisesti syytetyiksi, saavat rangaistuksen. Heille annetaan joko sakkoja, ruoskintaa tai lähetetään työleirille. Myös heidän sukuaan rangaistaan, sillä he alenevat kastijärjestelmässä asemaan, jossa heitä on lupa vainota. Lapset kärsivät eniten, sillä he eivät esimerkiksi pääse opiskelemaan. Kovin rangaistus on teloitus, jota lapsetkin joutuvat todistamaan. Kaikki, joilla menee liiankin hyvin, saavat myös rangaistuksen, sillä puolueen oppien mukaan yksilö ei voi menestyä ilman puolueen ohjausta. Kansalaiset saavat huomata, että diktaattorin antamat lupaukset ovat valhetta ja koko näytelmä on loppujen lopuksi täysin turhaa, sillä kukaan ei voi millään tavalla vaikuttaa omaan kohtaloonsa.

"Sitten päätin, että pakenemme tästä maasta jota vain petturuus, valhe ja tyrannia hallitsevat. Tänne on mahdotonta juurtua, vaikka työskentelisi miten kovaa ja rehellisesti." (s.105)

"´Mitä iloa on lapsista maassa, jossa poika ei edes voi mennä tapaamaan kuolevaa äitiään? Kerro minulle!´" (s.150)

Sain viimein käsiini tämän ajatuksia ja tunteita herättävän kirjan. Kertomuksia lukiessa pohdin propagandan merkitystä ja tarinoiden mahdollista totuuspohjaa. Tiedän vain varmaksi sen, että maasta kerrotut fiktiiviset ja todenmukaiset tarinat ovat hämmentäviä ja käsittämättömiä.

"Eikö teitä pelota todellisuus, joka muuttaa kansalaiset näyttelijöiksi vailla vertaa" (s.50)


Helmet lukuhaaste 2017: 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

maanantai 21. elokuuta 2017

Darren Shan: Kauhun tunneleissa



"´Tapetaanko hänet?´ minä kysyin hiljaa."

Shan, Darren: Kauhun tunneleissa
Kirjasarja: Osa 3
Muut osat: Osa 1 ja osa 2

Julkaistu: 3.painos, 2009
Alkuperäinen julkaisu: 2000
Alkuperäinen nimi: Tunnels of Blood
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 176


Puolivampyyri Darren Shan on asettunut asumaan friikkisirkukseen, jonne eräänä päivänä saapuu käymään vampyyrikenraali. Pian vierailun jälkeen vampyyri Crepsley päättää lähteä matkalle ja ottaa Darrenin ja käärmepoika Evran mukaansa. Pojista hotellissa oleskelu on hauskaa vaihtelua tavalliselle sirkuksessa raatamiselle - etenkin, kun Crepsley kulkee kaiket yöt omilla asioillaan. Darrenin vaistot valpastuvat, kun televisiosta kuuluu yllättävä uutinen lähistöllä tapahtuneista murhista.

""No?" hän kysyi.
"Mitä no?" minä vastasin.
"Etkö aio pyytää?"
"Mitä?"
"Minua elokuviin", hän sanoi.
"Mutta sinähän -"
"Darren", hän huokaisi. "Tytöt eivät koskaan pyydä poikia,"
"Eivätkö?" Olin ihan ihmeissäni.
"Et taida tajuta mitään", Debbie naurahti. "Kysy nyt vain, huvittaisiko minua lähteä elokuviin, jooko?"
"Okei", minä voihkaisin. "Debbie, lähdettäisiinkö yhdessä elokuviin?"
"Minä mietin", hän sanoi, avasi oven ja katosi sisälle.
Tytöt!" (s.48)

Darren on tullut murrosikään. Hän kyseenalaistaa auktoriteettinsa eli vampyyri Crepsleyn sanomiset ja tekemiset sekä löytää elämänsä ensimmäisen ihastuksen. Tarina on aikuiselle liian tavanomainen ja ennalta-arvattava, mutta varhaisnuorille ja nuorille varmasti sitäkin osuvampi. Mielestäni kirja kalpenee kahden ensimmäisen rinnalla. Siitä puuttuu aiemmissa osissa vallinnut yllätyksellisyys ja jännite.


Helmet lukuhaaste 2017: 30. Kirjan nimessä on tunne


lauantai 19. elokuuta 2017

Elokuun lukumaraton



Osallistuin blogistanian kesän 2017 kolmanteen lukumaratoniin. Aloitin lukemisen perjantaina klo 11.00 ja lopetin lauantaina klo 11.00. Kirjana minulla oli Emmi Itärannan Teemestarin kirja.

Perjantai

Lueskelin rauhalliseen tahtiin kauniilta ja hartaalta tuntuvaa kirjaa. Kuuntelin samalla teeseremoniaa kuvaavaa rauhallista musiikkia. Olo oli rentoutunut ja mukava. Pysähdyin välillä ajattelemaan kirjan mukanaan tuomia ajatuksia ja tein myös itselleni ruokaa. Illemmalla huomioni kiinnittyi enemmän muihin asioihin kuten uutisten seuraamiseen.

Lauantai

Luin aamulla muutaman sivun lisää. Sain lukumaratonin aikana luettua yhteensä 130 sivua. Osallistuin kaikkiin kesän lukumaratoneihin. Ensimmäinen meni huonosti, sillä minulle tuli yllättävä matka, jolloin ehdin lukea vain muutaman hassun sivun. Toinen lukumaraton oli selvästi kaikista onnistunein, sillä sain luettua tasaisesti koko ajan. Sivuja kertyi tuolloin 356. Kolmen lukumaratonin jälkeen minusta tuntuu, että yhteen putkeen lukeminen ja sivujen laskeminen eivät ehkä ole minun juttuni. Toisaalta se on hauskaa, sillä on mukava ajatella, että niin moni muukin lukee yhtä aikaa. Toisaalta en jaksa keskittyä kovin pitkään samaan asiaan, vaan tarvitsen välillä liikkumista tai muuta puuhastelua. Lukumaratonin voi onneksi säätää omanlaiseksi ja asettaa omia henkilökohtaisia tavoitteita. Nyt minulla oikeastaan oli ajatuksena saada kirja hyvään alkuun, joten tavallaan onnistuin tavoitteessani.


Lue lisää kesälukumaratonista Oksan hyllyltä -blogista.



Mukavaa lukumaratonin jatkoa kaikille siihen osallistuville tai sitä seuraaville!

perjantai 18. elokuuta 2017

Osallistun elokuun lukumaratoniin



Blogistanian kesän 2017 kolmas lukumaraton järjestetään lauantaina 19.8. Aion aloittaa maratonin tänään klo 11.00 ja lopettaa lauantaina klo 11.00. Olen kerännyt niin sanottuun lukupinooni tällä kertaa vain yhden kirjaston kirjan: Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. Sen lisäksi saatan eksyä lukemaan myös oman hyllyni kirjoja.

Lukumaratonin säännöt:

1. Maratoonaamisen voi aloittaa perjantain 18.8. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 20.8, kunhan osa lukemisesta tapahtuu lauantaina 19.8.2017. Yhteensä lukuaikaa on 24 tuntia (esim. pe klo 17 -> la klo 17).
2. Maratonvuorokauden aikana saa pitää haluamansa määrän taukoja, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan. Myös te innokkaimmat lukijat: muistakaa syödä ja levätä riittävästi!
3. Lukumaratonista voi blogata halutessaan etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen.
4. Oman lukumaratonin päätyttyä laske lukemasi sivumäärä ja kuuntelemasi äänikirjatunnit ja -minuutit.
5. Ilmoita tulos omassa blogissasi (jos sinulla sellainen on) ja myös maratonin emäntäblogissa (eli siis täällä, Oksan hyllyltä -blogissa).
6. Emäntäblogissa julkaistaan ennen lukumaratonia erillinen postaus, jonne koontipostaukset ja luettujen sivujen/kuunneltujen määrän voi ilmoittaa.
7. Voit siis osallistua lukumaratonille, vaikkei sinulla olisi omaa blogia.

Lue lisää kesälukumaratonista Oksan hyllyltä -blogista.



Hauskaa lukumaratonia kaikille siihen osallistuville tai sitä seuraaville!

torstai 17. elokuuta 2017

Kirjablogit ja 101 kirjaa / Aino Räsänen: Näkemiin, Helena



"Kaikille heistä oli kotiintulo Junkkeriin helppoa, se oli ihanaa! Vai eikö ollut jokaiselle?"

Räsänen, Aino: Näkemiin, Helena
Kirjasarja: Osa 3  
Muut osat: Osa 1 ja osa 2
Alkuperäinen julkaisu: 1953

Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto

Sivumäärä: 177

Yle on koonnut 101 kirjaa käsittävän Kirjojen Suomi kokonaisuuden. Kirjabloggarit kirjoittavat jokaisesta kirjasta blogipostauksen. Minulle osui arvonnassa Aino Räsäsen Näkemiin, Helena. Harmikseni sain huomata, että kirja on kirjasarjan kolmas osa. Päätin, että minun on tutustuttava ensin kahteen ensimmäiseen voidakseni ymmärtää paremmin kolmannen kirjan sisältöä. Ensimmäinen kirja Soita minulle, Helena tutustuttaa lukijan Helenaan ja hänen nuorena solmimaansa avioliittoon sekä romantisoituun maalaiselämään. Lukeminen oli aikamoista tarpomista lumihangessa, mutta kevättä kohden se sujui yhä jouhevammin. Luin kirjan tosiaan läpi neljän kuukauden aikana. En ole koskaan liiemmin pitänyt vanhoista kotimaisista elokuvista, sillä niissä puhe kuulostaa teennäiseltä ja mies- ja naiskuva on ahdistavan kahlitseva. Toisen kirjan ...ja Helena soittaa juoni vei minut puolestaan täysin mennessään, sillä minua kiinnosti, kuinka Helenan lapset selviytyisivät sodasta. Siirryin nopealla tahdilla itse asiaan eli Näkemiin, Helena kirjaan.

"Seura olikin hienoa: nuorta, älykästä, rohkeata ja kaikesta teennäisyydestä vapaata." (s.157)

Helena ja Jari Junkkerin nuorin tytär Päivi opiskelee lukiossa ja kehittyy nuoreksi naiseksi. Hän on tomera, elämänhaluinen ja vahvasti oman tiensä kulkija. Hän pyrkii suhtautumaan elämään - ja etenkin elämänsä miehiin - modernisti ja kipakasti. Taustalla Arttu ja Elina Junkkeri yrittävät toipua menetetyn lapsen aiheuttamasta tuskasta. Tilanne vaikeutuu entisestään, kun Artun vanha ystävä Marita Larkama astelee kuvaan mukaan.

Luokan tytöt "tanssivat, osasivat viimeiset muotilaulut, söivät jäätelöä baarissa, puhuivat vaatteista ja pojista, kävelivät illalla kauppalan pääkadulla ja katsoivat kaikki hienot ulkolaiset elokuvat. Sen, että ampui jäniksen ainoana lomapäivänä, saattoi tehdä joku Junkkerin tytär kartanossaan, mutta se ei sopinut heidän puitteisiinsa." (s.25)

Helena ja Jari toimivat nuorten elämässä turvallisena taustatukena, mutta myös ristiriitaisten tunteiden aiheuttajana. Nuoriso kaipaa tutkimaan maailmaa omin silmin, kun taas vanhemmat toivoisivat heidän asettuvan aloilleen ja turvaavan suvun tulevaisuuden. Menetetyn nuoruuden, opiskelujen ja matkustelun kaipaus kaihertaa Artun ja Elinan avioliittoa, jonka he alkujaan kuvittelivat auvoisaksi, mutta joka osoittautuikin monimutkaiseksi. Haaveilu tarttuu myös Päiviin, joka kasvaa kohti outoa ja kiehtovaa aikuisuutta ja jättää taakseen lapsuusaikoja sävyttävän varmuuden ja turvallisuuden. Päivi suhtautuu kaikkeen varoen, sillä aikuisuus on yhtä aikaa sekä pelottavaa että viehättävää. Kaipauksen käydessä liian suureksi nuorten on tehtävä päätöksiä siitä, kuka heistä lähtee ja kuka jää.

"Päivi teki kokoniijauksia, puoliniijauksia, kumarruksia ja päännyökkäyksiä riippuen tervehdittävän iästä ja arvosta." (s.58)

Kirjasarja on selvästi suunnattu oman aikansa, sodan jälkeisille ihmisille, jotka saivat unelmoida nuoruudesta, romanttisesta maalaiselämästä ja moninaisista suhdekiemuroista. Kirja kuvaa myös muuttuvaista nais- ja mieskuvaa, yhteisöllisyyttä hyvässä ja pahassa sekä säädyn mukaista käyttäytymistä. Minua hymähdytti esimerkiksi maininta herrojen huoneesta, jossa näennäisesti naisilta salassa esimerkiksi juodaan alkoholia. Mielenkiintoinen huomio oli erään veijarin näkemys, että miehen tehtävä on tehdä naisesta nainen, sillä muuten hän on vain koulutyttö ja villi varsa. Tyttöjä on myös sopivaa väheksyä. Ominaisuuksia kuvaillessa unohdetaan yksilölliset eroavaisuudet ja tehdään sukupuoleen viittaavia yleistyksiä. Kirjassa esimerkiksi mainitaan, kuinka joku on miesmäisen perusteellinen tai tyttömäisesti oikutteleva. Naisilla on naisellista viekkautta, ja miehet omaavat miehisen etevämmyyden. Toisaalta kuvataan, kuinka Arttu on sitä mieltä, että Elina on liian kiltti, säyseä ja alistuvainen, jolloin naiselta ilmeisesti toivotaan modernimpia luonteenpiirteitä.

"Miehet olivat keittäneet kahvit ihan omasta aloitteestaan. Artulla oli jopa esiliinakin edessään. Martti oli vallan ylpeä kertoessaan navetasta palaaville, että oli vaihtanut vauvan kuiviin. Sitä ei olisi uskonut, ellei Eero olisi todistanut niin olevan." (s.127-128)

Olen iloinen, että tutustuin tähän kirjasarjaan, sillä koen saaneeni annoksen yleissivistystä liittyen vanhoihin kotimaisiin kartanoromaaneihin. Sanonko minäkin nyt sitten Näkemiin, Helena? Ehei! Haluan toki tietää, mitä suvulle seuraavaksi tapahtuu!

Tutustu myös:

Tv-ohjelmat: Areena
Nettisivu: Kirjojen Suomi
Facebook: Yle Kirjojen Suomi
Tunniste: #kirjojensuomi
Kotimaiset kirjablogit



Olen mukana:

100 suomalaista kirjaa: 28/100

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Ensimmäisiä asioita



Bongasin Elämä on ihanaa -blogista haasteen, jossa muistellaan erilaisia elämän ensimmäisiä asioita.

Ensimmäinen nukkeni on Ninni. Hän on ainakin tärkeä, jos ei ihan ensimmäinen. Ninni on pieni ja hänellä on silmät kiinni. Hänellä ei ole hiuksia paitsi ehkä aaltoilevaa kuviota nukenihossa. Ninnillä on nätti sininen mekko ja valkeaa pehmustetta keskivartalossa.

Ensimmäinen lahjoitukseni on nuorena WWF:lle myyntityöllä keräämäni rahat uhanalaisten eläinten auttamiseksi. Pidin etenkin lapsena paljon eläimistä. Se, kuinka paljon enemmän yritykset hyötyivät rahoista kuin eläimet, onkin sitten toinen asia.

Ensimmäinen kirjani, jota osasin lukea on Aapinen. Luin paljon sekä oman hyllyn että kirjaston kirjoja.

Ensimmäinen spagaattini jäi puolitiehen, sillä minusta ei tullut voimistelijaa. Harrastin muuta urheilua.

Ensimmäinen virheeni ei muistu mieleeni, joten voi olettaa, että tein lapsena tavanomaisia pieniä virheitä, joista tuli opittua, mutta jotka eivät jääneet kummittelemaan mieleen.

Ensimmäinen roolini on luultavasti ollut esikoulun tai ensimmäisen luokan näytelmissä. Myöhemmin pääsin esiintymään aavistuksen isommissa rooleissa näytelmäharrastuksen myötä.

Ensimmäinen lääkärikirjani, jota pääsin tutkimaan oli kodin yleinen opas.



Ensimmäinen ulkomaanmatkani on risteily Tukholmaan.

Ensimmäinen äänilevyni on hämärän peitossa. Tykkäsin kuunnella pop-musiikkia ja klassista musiikkia.

Ensimmäinen lentoni on Kanariansaarille joskus kolmevuotiaana.

Ensimmäinen kirjeenvaihtotoverini on luultavasti eräs samanikäinen tyttö, jonka löysin kirjeenvaihtoilmoituksen avulla. Myöhemmin kirjoittelin myös ulkomaalaisille kirjekavereille, joiden osoitteita jaettiin koulun välityksellä.

Ensimmäinen työpaikkani on toimiminen seurakunnan kerhonohjaajana rippikoulun jälkeen.

Ensimmäinen ihastukseni on alle kouluikäisenä naapurin poika, jonka kanssa tomerasti totesin meneväni naimisiin.

Ensimmäinen kannanottoni on varmaankin jokin koulun äidinkielen tunnilla pidetty puhe.

Ensimmäinen paitapukuni on jäänyt vielä ostamatta.

Ensimmäinen asuntoni on jäänyt myös vielä ostamatta.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kate Atkinson: Elämä elämältä



"Osa tulevaisuudesta oli myös jo takana."

Atkinson, Kate: Elämä elämältä
Julkaistu: 2014
Alkuperäinen julkaisu: 2013
Alkuperäinen nimi: Life after life
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Sivumäärä: 595


Ursula Todd syntyy englantilaiseen perheeseen 1900-luvun alussa. Elämä sujuu rauhalliseen keskiluokkaiseen tyyliin, kunnes sodat vavisuttavat maailman järjestystä ja kaikki joutuvat työskentelemään oman isänmaan puolesta. Ursulakin tekee osansa ja jää kunnioitettavan uran jälkeen eläkkeelle. Toisaalta voisi käydä niin, että Ursula kuolee synnytyksessä tai että hän hukkuu viisivuotiaana mereen. Voisi myös olettaa, että hän muuttaa asumaan Lontooseen ja auttaa siellä hädänalaisia. Toisaalta Ursula saattaisi päättää lähteä Eurooppaan ja jäädä sinne asumaan. Voisi myös olla mahdollista, että hän muuttaisi Saksaan, ystävystyisi Hitlerin lähipiirin kanssa ja pääsisi salamurhaamaan diktaattorin.
  
"Voisiko hän tosiaan palata takaisin ja aloittaa alusta? Vai oliko kaikki vain hänen päässään, niin kuin hänen kuulemma piti ajatella? Ja entä jos olikin - eikö sekin, mikä oli hänen päässään, ollut myös totta? Mitä jos ei ollut olemassa mitään todistettavissa olevaa todellisuutta? Mitä jos ei ollut mitään oman mielen ulkopuolella?" (s.235)

Kirja kuvaa 1900-luvun alun englantilaisen perheen arkea maailmassa, jossa pidetään kiinni sukupuolisidonnaisista käytössäännöistä ja eri ammattien välisestä hierarkiasta. Ihmisten keskuudessa herää entistä suvaitsemattomampia ajatuksia eri uskontoja kohtaan. Toisaalta lapsia kohdellaan eri tavalla, sillä heitä ei enää laiteta pois silmistä lastenkamariin, vaan heidät otetaan mukaan perheen elämään. Kirjan juoni kulkee edestakaisin. Tapahtumat alkavat aina välillä tavallaan alusta tai keskikohdasta, joissa henkilö on mahdollisesti tehnyt elämänsä kannalta toisenlaisen valinnan. Pienetkin asiat voivat vaikuttaa ratkaisevasti joko omaan tai muiden ihmisten kohtaloon.


"´Mitä jos saisi mahdollisuuden yrittää uudelleen ja uudelleen´, Teddy aprikoi, ´kunnes viimein onnistuisi? Eikö se olisikin hienoa?´ ´Minä luulen, että se olisi uuvuttavaa.´" (s.507)

"´Aika on kehä´, Ursula sanoi tohtori Kelletille. ´Se on kuin... palimpsesti.´ ´Voi sentään´, tohtori Kellet sanoi. ´Kuulostaapa rasittavalta.´ ´Ja muistot ovat toisinaan tulevaisuudessa.´ (s.573)

Ursula sai kirjan alusta alkaen sympatiani puolelleen, sillä hän on hauskan tomera tapaus, mutta myös eriskummallisen onnettomuusaltis. Hänellä tuntuu olevan vaikeuksia kaikessa, mihin hän ryhtyy. Hän ei oikein osaa lukea eikä kirjoittaa saati tehdä käsitöitä. Ursulan äiti Sylvie saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Hän suhtautuu elämään ja Ursulaan kylmästi. Hän ei auta tytärtään tämän hädän hetkellä ja laittaa muutenkin naisiin kohdistuvat pahat teot naisten omaksi syyksi. Hän ei myös tue Ursulan halua opiskella, vaan hänen mielestään naisen tehtävä on olla vaimo ja äiti. Sylvie vaikuttaa turtuneelta elämään. Pidin kirjasta erittäin paljon, sillä minusta oli suunnattoman mielenkiintoista lukea erilaisia versioita Ursulan elämästä. Sain jännittää hänen ja muiden ihmisten kohtalon puolesta.

"Kaikki lapset kävivät uimahallissa kaupungissa ja ottivat oppitunteja entiseltä buurisodan majurilta, joka äyski heille käskyjä, kunnes heitä pelotti niin, etteivät he uskaltaneet upota." (s.111)

Kirjan tunnelma on haikea, synkkä ja vaikuttavan pohdiskeleva pienine ilonpilkahduksineen. Päällimmäisenä jää mieleen elämän sattumanvaraisuuden hyväksyminen. Elämä täytyy ottaa vastaan sellaisena kuin se on.

"Ota vastaan kaikki, mitä tapahtuu, yhtä lailla hyvä ja paha. Kuolemakin on kai vain yksi asia, joka pitää ottaa vastaan." (s.535)


Helmet lukuhaaste 2017: 16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
Vuoden 2013 Costa-kirjallisuuspalkinnon voittaja

lauantai 5. elokuuta 2017

Timo Parvela: Kepler62: Kirja kaksi: Lähtölaskenta



"Sinä olet tulevaisuus!"

Parvela, Timo; Sortland, Bjorn: Kepler62: Kirja kaksi: Lähtölaskenta
Kirjasarja: Kepler62, osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2015

Alkuperäinen nimi: Kepler62 - Nedtelling
Mistä maasta: Suomi, Norja

Suomentanut: Outi Menna
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 157


Asekaupalla rikastuneen suvun tytär Marie Vallvik on palkannut nörttejä pelaamaan Kepler62 peliä puolestaan. Hän haaveilee pääsevänsä paikkaan, jossa rahalla ei olisi mitään merkitystä. Hänellä on kaikki maailman valta ja tavarat, mutta ei yhtään ystävää. Marie saa Kepler62 pelin lopusta koordinaatit ja lentää yksityislentokoneella Yhdysvaltoihin, jossa sijaitsee mystinen paikka nimeltään Area 51. Siellä hän tutustuu muihin lapsiin, harjoittelee ampumista ja selvittää avaruuden salaisuuksia.

"Kukaan ei jää kaipaamaan minua, saan ehkä kokonaan uuden elämän. Paikassa, jossa raha ei merkitse mitään. Jossa ihmiset eivät häivy luotani heti kun lakkaan maksamasta. Saan aloittaa kaiken alusta, olla vain oma itseni." (s.39)

Kirjan maailma synkkenee edelleen. Maapallo elää enää hiuskarvan varassa. Lasten elämä on kaikella tavalla epäreilua - olivat he sitten köyhiä tai rikkaita. He kokevat aikuiset pelottavina, etäisinä ja salailevina. Aikuisiin tai tulevaisuuteen on vaikea luottaa. Toisaalta lapsilla ei ole muuta vaihtoehtoa, vaikka he tuntevatkin tulevansa johdatelluiksi. Pidän yhä enemmän kirjan kuvituksesta ja tarinan kekseliäisyydestä. En malta odottaa, että pääsen lukemaan myös seuraavat osat ja selvittämään, miten lapsille oikein lopulta käy.

"Meitä on liian paljon, sääolosuhteet ovat liian huonot, ihmiset ovat sotineet liikaa, bakteerit ovat liian vastustuskykyisiä. Tunnelma ei niin sanotusti ole huipussaan." (s.18)

"Maapallo on matkalla kohti tuhoa. Ei ole mitään syytä optimismiin." (s.44)


100 suomalaista kirjaa: 27/100

torstai 3. elokuuta 2017

Aino Kallas: Sudenmorsian



"Hän oli ihmismuotonsa sudenhahmoon vaihtanut"

Kallas, Aino: Sudenmorsian: Hiidenmaalainen tarina
Julkaistu: 2007
Alkuperäinen julkaisu: 1928
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 96


Hiidenmaalla vilisee susia, joiden ajojahtiin metsävahti Priidik ja hänen vaimonsa Aalokin osallistuvat. Kylän väki on huolissaan eläintensä puolesta, sillä sudet ovat hyvin ovelia nappaamaan niitä. Sudet ovat niin viekkaita, että ottavat mukaansa toisinaan myös ihmisiä - eivät syödäkseen, vaan liittääkseen heidät laumaansa. Tämä kylän väen mukaan paholaisesta lähtöisin oleva kirous lankeaa myös Aalon kannettavaksi. Hän alkaa elää uutta salattua elämää öisin ja esittää päivisin kunniallista kristittyä, kunnes totuus paljastuu ja koko kylän väki ryhtyy vainoamaan naista.

"Yksi kadotettu ihmislapsi susien seassa viipyi, metsänpetojen kanssa kanssakäymistä pitäen, ja näin kristityn velvoitukset sekä armo-osallisuuden unhoittaen." (s.62)

Aalo on ajatuksiltaan erilainen kuin muut eikä hän oikein sovi kyläyhteisön muottiin. Hänen tapansa hoitaa eläimiäkin on erilainen. Valitettavasti kyläläiset eivät suvaitse erilaisuutta, vaan vaativat kaikilta samankaltaisia, uskontoon pohjautuvia tapoja. He tarkkailevat kiivaasti toisiaan, jotta kukaan ei poikkea hitustakaan polulta. Kyseiset yksilöt poltetaan roviolla noitina. Kuolema korjaa myös monia viattomia, sillä paholaisen pelko on suurempi kuin armon osoittaminen lähimmäiselle. Poikkeavat teot merkitsevät enemmän kuin ihminen niiden takana.

"´Päivät ovat päivän askarrusta, mutta yöt yön lepoa varten. Ethän ennen ole öisin metsiä käynyt?´ Vaan koska Aalo hänen vierellensä vuoteelle heittyi, niin hän yhä väkevämmin tunsi metsän ja suon hajun hänen hiuksissansa, niinkuin olisi villi metsänpeto hänen vierellänsä maannut, eikä yksi nuori vaimonpuoli." (s.53-54)

Minusta tuntui aluksi erikoiselta lukea Kallaksen kirjoittamaa vanhahtavaa tekstiä. Onneksi pääsin pian rytmiin ja lukaisin kirjan miltei yhdeltä istumalta. Eräässä kohdassa Priidik kuulustelee vaimoaan siitä, missä hän oikein on juoksennellut yöllä. Pysähdyin pohtimaan, että se muistuttaa jollain tavalla Punahilkka satua. Kirjan lopussa jäin miettimään, mikä kirjan sanoma oikein on. Mieleeni nousi päällimmäisenä erilaisuus ja yleisesti hyväksytyistä tavoista poikkeaminen. Selkeästi Aalo kaipaa olla muutakin kuin vaimo ja äiti. Hän haluaisi myös olla seksuaalisesti vapaampi. Hän ei voi mitään erilaisuudelleen, vaan hänen on pakko toimia luontonsa mukaan.

"Mutta vaikka hän näin kauvan aikaa pelvon ja halun vaiheilla viipyi, niin hän kuitenkin kypsyi kaipauksensa tulessa, niinkuin laiho helteessä sitä tiimaa varten, kuin tuleva oli." (s.28)


Helmet lukuhaaste 2017: 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

100 suomalaista kirjaa: 26/100

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Darren Shan: Vampyyrin oppipoika



"Mitä pahaa hän muka meille voisi tehdä?"

Shan, Darren: Vampyyrin oppipoika
Kirjasarja: Osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2008, 3.painos
Alkuperäinen julkaisu: 2000
Alkuperäinen nimi: The Vampire´s Assistant

Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi
Sivumäärä: 125


Puolivampyyri Darren Shan liittyy oppi-isänsä vampyyri Crepsleyn kanssa friikkisirkukseen, sillä elämä tavallisten ihmisten parissa on heille oikeastaan mahdotonta. Darren muistelee kuolemansa lavastamista ja suree perheensä ja ystäviensä menetystä. Hän ei halua menettää kaiken lisäksi myös ihmisyyttään ja kieltäytyy juomasta ihmisten verta, vaikka tietääkin, että se väistämättä johtaa hänen kuolemaansa. Puolivampyyrin elämään sopeutumista helpottaa uudet tuttavat käärmepoika Evra Von, sirkuksen matkaan haikaileva Sam sekä luontoaktivisti J.V., joiden kanssa Darrenilla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kunnes meno käy jälleen kerran liiankin vaaralliseksi.

"´En minä voi´, sanoin. ´Älä ole typerä´, Crepsley ärähti. ´Olet jänistänyt jo kahdesti. Sinun on aika juoda.´ ´En voi!´ minä parahdin. ´Olet juonut eläinten verta´, hän sanoi. ´Se on eri asia. Tämä on ihminen.´" (s.15)

Pidin tästä kirjasta vielä enemmän kuin edellisestä, sillä siinä riitti toimintaa ja hurjia sattumuksia. Selkäpiitä karmivaa oli etenkin puhumaton, hupullisia sinisiä viittoja käyttävä pikkuväki, joka syö kaikkea lähietäisyydelle sattuvaa lihaa. Kammottava oli myös pikkuväen isäntä, herra Talo, joka huhujen mukaan syö vauvoja suihinsa. Minusta oli mielenkiintoista seurata Darrenin kasvutarinaa, sillä hän joutui kokemaan aikamoisen elämänmuutoksen ja näkemään yksi toistaan karmivampia tapahtumia. Oli surullista lukea, kuinka hän koki joutuneensa täysin ulos ihmisten maailmasta ja pohti jopa kuolemista ihmisyytensä säilyttääkseen.

Kauhukirjat eivät oikeastaan ole minua varten, sillä minulla on liian vilkas mielikuvitus ja koska kirjoissa ei yleensä ole mitään järkevää juonta, vaan pelkästään kauhutekojen kuvailua, mutta muun muassa lapsille suunnattu kauhu on osoittautunut ihan sopivaksi luettavaksi.