Sivut

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kirjabloggaajan kesäaakkosia H-N



Ja kaikkea muuta -blogin Minnan aloittama haaste jatkuu seuraavilla aakkosilla.

Tässä omat kesäaakkoseni:

H = Hirvisaari

Tein yläluokilla kirjailija Laila Hirvisaaresta esitelmän. Muistan katsoneeni Hylätyt talot, autiot pihat -kirjasta tehdyn elokuvankin. Näin kirjailijan joitain vuosia sitten kirjamessuilla ja hän taputti minua lyhyen sananvaihdon päätteeksi poskelle tavallaan kiitokseksi.

I = Instagram

Perustin blogilleni instagram tilin vuodenvaihteessa. Olen laittanut sinne samoja kuvia kuin tänne blogiin. Minusta on ollut hauskaa tutustua bookstagram ilmiöön ja toinen toistaan upeimpiin kirjakuviin. Itse en osaisi ottaa yhtä hyviä kuvia. Ensimmäinen este on kameran kuvanlaatu. Toisena tulee niin sanottujen kirjoihin liittyvien fanitavaroiden vähyys. Toisaalta kuvia voisi ottaa minimalistisesti, mutta minulla ei ole sisällä otettavia kuvia varten tarpeeksi hyvää valaistusta. Pidän eniten ulkona luonnossa otetuista kuvista. Ehkä se johtuu siitä, että rakastan lukea kirjoja ulkona kesällä. Blogini instagram tilillä ei siis ole yhteneväistä ulkoasua, vaan laitan sinne sekalaisia kirjakuvia.

J = Jännitys

Pidän kirjoissa eniten jännityksestä. Luen paljon dystopiaa ja trillereitä. Tykkään myös dekkareista kuten Agatha Christien kirjoista. Jännitystä löytyy myös fantasiakirjoista. Minusta on hauskaa uppoutua erilaisiin seikkailuihin. Pidän myös kirjoista, jotka laittavat ajattelemaan tai joista oppii jotain uutta esimerkiksi erilaisista kulttuureista tai historiasta. Toki seikkailukirjoistakin voi löytyä näitä elementtejä.

K = Korpinkynsi

Tein tavallaan sattumalta Pottermoren testin ja sain tulokseksi, että kuulun Korpinkynsiin. Minusta kirjaston syövereihin uppoutuva porukka kuulostaa hyvältä. Olen tutustunut Harry Potter -kirjoihin vasta näiden kahden vuoden sisällä, jolloin olen pitänyt kirjablogia. Olen aiemmin katsonut elokuvia ja ostanut ne myös omaksi. Samassa pakkauksessa kökötti myös Harry Potter FunkoPop hahmo, jota on ollut hauska kuvata muutamiin kirjakuviin. Olen miettinyt Harry Potter -kirjojen ostamista omaksi, mutta olen jotenkin huono ostamaan kirjoja. Tykkään enemmän lainata niitä kirjastosta. Sanottakoon vielä eräs hauska sattuma. Olin vuosia sitten ostoksilla Kampin kauppakeskuksessa ja huomasin elokuvateatterin edustalle kerääntyneen ihmisjoukon. Osuin paikalle juuri oikeaan aikaan, sillä pienelle lavalle astelivat Evanna Lynch ja Matthew Lewis, jotka näyttelivät Luna Lovekivaa ja Neville Longbottomia. Luna on yksi lempihahmoistani elokuvissa. Minusta on hauskaa lukea ihmisten kokemuksista aiheen parissa kuten matkoista Lontooseen katsomaan näytelmää. On mukavaa, kun aihe yhdistää ja inspiroi ihmisiä. Olin yläluokilla, kun ensimmäinen Harry Potter -kirja ilmestyi. Olin lapsena lukenut kirjoja muun muassa noidista ja vampyyreista ja siirtynyt jo lukemaan fantasiakirjallisuutta Taru sormusten herrasta tyyliin. Pidin Harry Pottereita siis liian lapsellisina tarttuakseni niihin. Myöhemmin noidat alkoivat taas kiinnostaa aiheena, kun televisioon ilmestyi teineille sopiva Siskoni on noita -tv-sarja. Hyllystäni löytyy muutama sarjan pohjalta kirjoitettu kirjakin.



L = Lukeminen

Olen harrastanut lukemista siitä asti, kun opin lukemaan ensimmäisellä luokalla. Lukemaan opettelu oli aluksi aika vaikeaa, mutta sitten kun se alkoi sujua, kannoin kirjastosta reppukaupalla kirjoja kotiin. Muistan kolmannen-neljännen luokan opettajan antaneen läksyksi lukea tietyt sivut kirjasta, jota luokka luki yhtä aikaa eteenpäin. Luin illalla koko kirjan putkeen. Rakastin miltei kaikkia kirjoja. Ainoa seinä tuli vastaan Pikku Prinssi -kirjan kohdalla, sillä en pitänyt kirjasta jostain syystä yhtään. Selätin suuren inhokkini noin vuosi sitten ja huomasin pitäväni kirjaa ihan hyvänä.

M = Metsä

Rakastan kesällä lukea kirjoja ulkona metsän äärellä. Pidän myös kirjojen kuvaamisesta luonnossa. Metsät ovat niin tavattoman kauniita ja mystisiä. Niihin voi kuvitella vaikka mitä tarinoita.

N = Neiti Etsivä

Luin lapsena paljon Neiti Etsivä -kirjoja. Ne sisälsivät toinen toistaan jännittävämpiä arvoituksia. Ensimmäisenä tartuin serkkuni minulle lahjoittamaan Neiti Etsivä ja lentävän lautasen arvoitus nimiseen kirjaan. Olin silloin ehkä liian nuori lukemaan kirjaa, sillä etenkin vieraskieliset nimet tuottivat vaikeuksia. Menin hämilleni, kun en ymmärtänyt, mikä Georgen rooli kirjassa oli. Luulin häntä koko ajan pojaksi, vaikka hän oli tyttö. Aikuisena on välillä hauskaa tarttua kirjoihin nostalgian huumassa. Nykyään kirjoista löytää myös paljon omituisuuksia, mitä ei toivoisi lapsen imevän itseensä kuten kaverin alituinen pulskaksi haukkuminen tai tietynlaisen täydellisyyden tavoittelu. Jokaisen pitäisi saada olla sellainen kuin on - oma epätäydellinen itsensä.



4 kommenttia:

  1. Taas ihana aakkospostaus. Itse istuin juuri koneen ääreen ja pähkäilin, kirjoitanko nyt kesäaakkosista, kirjasta vai teatterista. Ehkäpä aloitan aakkosilla.

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkäsin Neiti Etsivästä lapsena. En ole uskaltanut lukea noita aikuisena uudelleen, sillä pelkään taian kadonneen.

    VastaaPoista
  3. En ole lukenut yhtään Neiti Etsivää. Viisikot ja Tiinat tuli luettua. Harry Potterit aloin lukemaan, kun niitä oli ilmestynyt viisi kirjaa ja ostin ne itselle ja luin kaikki samaan syssyyn ja sitten oli kauhea odottaa seuraavaa. Nyt ostan kuvalliset Harryt 8v. Siirille joululahjoiksi. Tykkäisin kyllä itsekin niistä kuvista.

    VastaaPoista
  4. Perin anopilta Hirvisaaren kirjoja, joita jokusen luinkin mutta olen pannut kiertoon. Neiti Etsiviä en ole lukenut. Jokusen Viisikon kyllä.
    Pitäisi itsekin ryhtyä aakkosleikkiin. Kylläpä nyt on ihana kesä <3 Auringossa ei jaksa lukea, varjossa vain.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!