maanantai 19. kesäkuuta 2017

Aino Räsänen:...ja Helena soittaa



"Haavoittuneita. Valkeita arkkuja. Itkeviä omaisia."

Räsänen, Aino: ... ja Helena soittaa
Kirjasarja: Helena, osa 2
Julkaistu: 1980, 15.painos

Alkuperäinen julkaisu: 1950
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Karisto Oy
Sivumäärä: 192


Kauniit ja huolettomat kesäpäivät ovat koittaneet tuoreille ylioppilaille. Helena ja Jari Junkkerin poika Arttu haaveilee muutamista vapaista vuosista, mutta isä vaatii poikaansa opiskelemaan agronomiksi ja hoitamaan sukutilaa. Artun nuori mieli kapinoi, vaikka hän tietääkin velvollisuudekseen olla osana arvostettua perhettä, josta muut ottavat mallia. Hänen siskonsa Mirjam on joutunut jättämään koulun kesken heikon terveytensä vuoksi. Isosisko Eeva työskentelee herkeämättä emännän roolissa Helenan ollessa liian huoleton hoitaakseen tehtäviään. Samalla perheen nuorin, 5-vuotias Päivi, temmeltää rasavillina kepposesta toiseen. Jarin päivät kuluvat kunnanvaltuustossa, yhdistystoiminnassa, yritystoiminnassa sekä muissa luottamustehtävissä, joten hän palkkaa työnjohtajakseen Martti Mäkelän. Eeva suhtautuu kylmäkiskoisesti uuteen tulokkaaseen säätyrajoitusten vuoksi. Tilan muista työntekijöistä puhutaan heidän tehtävänsä mukaisilla nimityksillä kuten sika-Mari ja muonamiehen Lenni. Junkkerin kartanolla nähdään myös sukulaisten ja ystävien vierailuja, jolloin isäntäväki saattaa yhteisen työnteon jälkeen innostua soittamaan ja laulamaan.

"Muonamiehen Lenni pysähtyi hengähdyksissään ovensuuhun ja enempää tervehtimättä huusi: - Emäntä, Päivi lähti taas lehmällä ratsastamaan! Saako se?" (s.21) 

"Elämähän oli niin herttaista ja kaikki ihmiset hyviä. Hän tunsi olevansa kuin suurisilmäinen jäniksenpoika, joka piehtaroi kedolla ja laski kuperkeikkoja, nauraen auringolle." (s.22)

Ihailtavaa maalaiselämää varjostaa politiikan musta pilvi, joka ennustaa lähenevää sotaa. Etenkin Helenan mieli synkkenee hänen kantaessaan huolta lapsistaan. Soitot lakkaavat ja miltei aikuisiksi kasvaneiden lasten tulevaisuuden rakentaminen keskeytyy. Kihlaparit joutuvat jättämään toisilleen hyvästit - ehkä jopa ikuisiksi ajoiksi. Varjon hellittäessä elämä soljuu eteenpäin, sillä ihmiset ovat hyväksyneet luonnollisen elämänkulun, johon kuuluu sekä kuolemaa että syntymää, sekä hautajaisia että häitä, sekä surua että iloa.

"Mutta yhä kertyi myrskypilviä, kuului kuin ukkosen kumahtelua kammottavana, pahaenteisenä. Nekin, jotka pitivät kiinni entisestä, levollisesta elämäntahdista, huomasivat lopulta joutuneensa pyörteeseen, joka vei, tahtoi sitten tai ei." (s.83)

Maalaisromanttinen tarina ihannoi perhettä, kotia, luontoa ja työtä sekä sivistystä ja hyviä tapoja. Jokaisella kuuluu olla omat asemaan ja sukupuoleen sidotut tehtävät, mitkä tulee toteuttaa tarmolla ja hyvillä mielin. Toisinaan asetelma tuntuu turvalliselta ja mukavalta, mutta toisinaan ahdistavan kahlitsevalta ja epäreilulta, sillä se ei anna sijaa yksilön omille unelmille.

"Maailma täällä oli vain niin prikulleen määrättyä ja ennakolta laskettua. Täällä ei voinut muuta kuin astua toisen jalanjälkiä, isä edellä, poika perässä, aina ja aina." (s.59)


Helmet lukuhaaste 2017: 26. Sukutarina

100 suomalaista kirjaa: 20/100


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!