torstai 2. helmikuuta 2017

Thrice Read Tag




Tuntematon lukija -blogin Hande haastoi minut vastaamaan Thrice Read Tagin kysymyksiin. Näissä oli kyllä haastetta kerrakseen!

1. Mikä kirja kuvaa sinua lukijana?
Selasin luettujen kirjojen listaani ja jäin tuijottamaan yhtä kirjan nimeä: Liisan seikkailut ihmemaassa. Olen viime aikoina lukenut aika paljon lasten ja nuorten kirjoja. Minusta on mielenkiintoista lukea tarinoita, joissa matkustetaan ajassa tai jotka sijoittuvat rinnakkaismaailmaan. Liisa joutuu fantasiamaailmaan, jonka hän haluaa tutkia läpikotaisin. Olen samanlainen kirjojen maailmassa, sillä haluaisin kahlata kaikki kirjat läpi, kokea seikkailuja ja oppia uutta.

2. Mikä on ollut omaperäisin kirja?
En keksi yhtä ainutlaatuisempia kirjoja kuin Harry Potterit. Ne ovat ilahduttaneet ja puhutelleet niin monia. Tarina on ainoa laatuaan eikä sen vertaista ole kovin helppo keksiä. Itse tutustuin kirjoihin vasta viime vuonna. Elokuvia katselin jo aiemmin, mutta eihän se tietenkään ole sama asia.

3. Mitkä hahmot esiintyisivät enkelinä ja paholaisena olkapäilläsi?
Hyväsydämisin, auttavaisin ja kiltein tuntemani hahmo on pikku prinsessana tunnettu Saara. Paholaisesta minulle tuli heti mieleen Ajan Pyörä -kirjasarjan Ishamael.

4. Mikä kirja edustaa kutakin elämänvaihettasi (lapsuus, nuoruus, aikuisuus)?
Lapsena luin paljon Neiti Etsiviä. Paula tuntui hyvältä roolimallilta, sillä hän oli tavallaan kuin isosisko, joka oli itsevarma, arvostettu ja lahjakas. Hän ratkaisi taidokkaasti rikoksia ja näytti kaikille, että kyllä tytötkin osaavat. Nuorena ihastuin Ajan Pyörä -kirjoihin. Minusta oli mukavaa kasvaa hahmojen mukana, kokea uusia seikkailuja ja oppia uutta. Aikuisena minulle kolahti todella lujaa kirja nimeltään Tiikerin lapsi, joka liittyy lasten kasvuun ja kehitykseen. Haluan tukea vanhempia heidän kasvatustyössään ja auttaa luomaan lapsille turvallista ja mielekästä lapsuutta.

5. Mitä kirjaa luet aina uudelleen?
Jostain syystä Nälkäpeli trilogia on puhutellut minua. Olen tykästynyt dystopiaan, sillä minusta on mielenkiintoista kuvitella, mitä tapahtuisi tulevaisuuden maailmassa jonkin katastofin jälkeen. Ehkä käsittelen mielessäni aiheen kautta myös nykymaailman tilannetta.

6. Mikä kirja yllätti eniten?
Yllätyin, että Alex Haleyn Juuret kirja teki minuun niin suuren vaikutuksen. Suvun tarina juurtui minuun syvälle.

7. Kenen kirjailijan kirjoja olet lukenut eniten?
Robert Jordanin, Agatha Christien ja Angela Sommer-Bodenburgin.

8. Mikä hahmo muistuttaa sinua eniten?
Minulle ei tule mieleen yhtään hahmoa, joka muistuttaisi minua. Toisaalta voisi olla lukuisiakin hahmoja, joissa olisi joitain samoja piirteitä tai kiinnostuksen kohteita kuin minulla.

9. Mikä on paras ei-romanttinen pari?
Yhden kirjan perusteella Onnelin ja Annelin ystävyyttä voisi pitää täydellisenä.

10. Pidätkö enemmän sankareista vai pahiksista?
Riippuu täysin tarinasta. Usein hahmot eivät ole puhtaasti sankareita tai pahiksia, vaan jotain siltä väliltä.

Haastan seuraavat bloggaajat vastaamaan tagiin:

Luetaanko tämä? -blogin Kia

Reader, why did I marry him? - blogin Omppu Martin

Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin Anna J

4 kommenttia:

  1. Vastauksia oli kiva lukea, en ainakaan muista aikaisemmin törmänneeni ihan samoihin kysymyksiin muissa haastejutuissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Minullekin kysymykset olivat ihan uusia. Sai haastetta.

      Poista
  2. Moikka! Ehdin vasta nyt kurkkaamaan haasteestasi. Kiitokset kunnianoosoituksesta. Voisin yrittää tarttuakin tähän haasteeseen, mutta en lupaa mitään. Minulla on ihan kauhea kasa kirjabloggauksia jonossa, mutta toisaalta nyt lomalla on ehkä aikaa purkaa sitä kasaa :)

    Ja oi - Onnelin ja Annelin ystävyys on kyllä vertaansa vailla! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!