sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Retki Suomenlinnan kirjastoon



Kävin retkellä Suomenlinnan kirjastossa. Matkasin sinne lautalla, joka oli täynnä turisteja kaikista maailman maista. Kaikki ottivat paljon kuvia ja ihailivat kauniita maisemia. Huomasin, kuinka eräskin turisti ihmetteli, kuinka lautta rikkoi matkatessaan ohutta ja ritisevää jäälauttaa. Perille päästyäni kävelin suoraan kirkon sivuitse kirjastolle. Olin hieman jännittynyt, sillä en osannut odottaa, millainen kirjasto on. En ollut koskaan ajatellut kirjaston olemassaoloa Suomenlinnassa käydessäni.



Suomenlinnan kirjasto on ulkoapäin sekä kaunis että rosoisen vanha. Sisältä se on samankaltainen kuin mikä muu kirjasto tahansa. Toki se on erittäin pieni, mutta sieltä löytyy kaikki, mitä kirjastosta pitää löytyä. Kiertelin kaikki hyllyt läpi ja lainasin muutaman kirjan. Ilokseni löysin etenkin sellaisia kirjoja, joita olen tuloksetta metsästänyt pitkin Helsinkiä.



Suomenlinna on kaunis paikka. Siellä kelpaa viettää aurinkoista kevätpäivää. Lauttamatka takaisin sujui rattoisasti kirjaa lukiessa, sillä en malttanut olla lukematta.



Muista kirjastoretkistäni voit lukea aiemmista postauksista.

Mikä on erikoisin paikka, missä olet käynyt kirjastossa? Muita kommentteja?

3 kommenttia:

  1. En ole edes tiennyt, että Suomenlinnassa on kirjasto! Tosin edellisestä käynnistäni sinne on jo yli kymmenen vuotta... Olen muutenkin miettinyt, että voisin joskus käydä siellä uudestaan - seuraavalla kerralla täytyy käydä myös kirjastossa. :D

    VastaaPoista
  2. Olen käynyt vain kesällä, enkä minäkään tiennyt että siellä on kirjasto! Aina oppii uutta.

    VastaaPoista
  3. Ehkä pitäisi tehdä retki joskus Suomenlinnan kirjastoon. Olen tiennyt sen olemassaolosta, ja käynyt Suomenlinnassa lukuisia kertoja, mutta paikan päällä en ole koskaan huomannut kirjastoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!