sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Lauantain lukumaraton



Päätin aivan yllättäin pitää lukumaratonin lauantaina 6.2.2016! En ole koskaan aiemmin osallistunut lukumaratoniin tai järjestänyt sitä itse. Olen pikemminkin ajatellut, että sellainen ei ole minua varten ja etten halua osallistua sellaiseen. Pelkäsin, etten nauti lukemisesta, vaan kyttään kaiken aikaa luettujen sivujen määrää. Minua oli kuitenkin kannustettu kokeilemaan joskus lukumaratonia. Eilen minua sitten laiskotti. Minua myös harmitti, etten ollut edennyt kolmessa kesken olevassa kirjassa eteenpäin. Sitä paitsi J.K. Rowlingin Harry Potter ja liekehtivä pikari on ollut minulla jo aivan liian pitkään lainassa... Otin lukumaratonia varten esille seuraavat kirjat: J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari, Anna Hallava: Sammakkoprinsessa sekä Laura Restrepo: Intohimon saari.

klo 11.00 - 12.00

Päätin siis aloittaa lukumaratonin Harry Potterilla. Aloitus tuntui kuitenkin hieman ankealta, sillä lukemillani sivuilla Harrya kiusattiin kaiken aikaa ja Ron oli vihainen ja kateellinen Harrylle. Minua myös harmitti huomata, kuinka tavattoman hidas lukija olen.

28 luettua sivua

klo 12.00 - 13.00

Toisen tunnin aikana kirja tempaisi minut paremmin mukaansa, sillä sain lukea paljon jännittäviä juttuja lohikäärmeistä, Siriuksesta, kuolonsyöjistä ja kadonneesta noidasta.

68 luettua sivua

klo 14.30 - 15.30

Kotitöiden jälkeen jatkoin taas Harry Potterin parissa, sillä janosin tietää lisää jännittävistä seikkailuista. En joutunut pettymään, sillä kotitontuissa riitti ihmettelemistä.

97 luettua sivua

klo 15.30 - 16.30

Mielestäni oli hauskaa lukea Tylypahkassa järjestetyistä tanssiaisista. Katsoin youtubesta myös videon elokuvan kohtauksesta. Se oli melkein samanlainen kuin kirjassa. En ajatellut enää, kuinka monta sivua olin onnistunut lukemaan tunnin aikana.

133 luettua sivua

klo 16.30 - 17.30

En malttanut vaihtaa kirjaa, sillä olin täysin kiinni velhomaailmassa. Fredin ja Georgen pilailutuotteet, puolijättiläiset, mystinen Barty Kyyryn katoaminen ja maahiset!

167 luettua sivua

klo 17.30 - 18.30

Aika kului lentäen! Myrtti haamu on aivan mahtava! Puuhastelin samalla kotitöitä.

187 luettua sivua

klo 18.30 - 19.30

Mihin tunti hävisi? Kalkaroksen mystiset puuhat ja menneisyys!

214 luettua sivua



klo 19.30 - 20.30

Oliko kello jo noin paljon? En halunnut vaihtaa kirjaa. Olin päässyt niin hyvään rytmiin, vaikka olenkin hidas lukija. Vedenväen upea valtakunta, kirskuristajat ja Me Noidat -lehti! Mikä mielikuvitus!

242 luettua sivua

klo 20.30 - 21.30

Vastahan minä aloitin tämän lukumaratonin! Sirius parka, kotitonttu Winky parka, Hermione parka, Kyyry parka, Bertha parka... Kaikille sattui nyt ikäviä asioita.

280 luettua sivua

klo 21.30 - 22.30

Kohta pitäisi mennä nukkumaan! Hagridia kalvoi viha ulkomaalaisia kohtaan, mistä ajatukseni lähtivät harhailemaan nykypäivän tilanteeseen.

311 luettua sivua

klo 22.30 - 23.30

Minunhan piti lopettaa jo! Silmät alkoivat lupsaa kiinni. Ajatuseulasta oli silti pakko saada lukea!

Sain lukumaratonin aikana luettua 342 sivua! Ja pääsin melkein kirjan loppuun asti. Tästä tulikin loppujen lopuksi Potter maraton!

Oletko pitänyt ekstempore lukumaratoneja? Muita kommentteja?

2 kommenttia:

  1. Aika hauska idea tuo lukumaraton. Luultavasti joudun itse saman asian pariin parin viikon kuluttua, kun lukupiirin luettavana oleva Haruki Murakamin 1Q84 ensimminen osa pitäisi olla luettuna. Kirja on ihan hyvä, mutta kiireiden takia lukeminen ei ole edistynyt halutulla tahdilla.

    VastaaPoista
  2. Kiva, että päätit kokeilla lukumaratonia. Itsekin haluaisin kokeilla vielä tuollaista vuorokauden kestävää :) Ja todella hauskasti kuvailit Potteria ja tuntojasi lukumaratonin edetessä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!